Lapsettomuuslääkäri suositteli laihduttamaan.
Kävimme tällä viikolla siis polilla aloitustutkimuksessa, koska raskautta ei ole kuulunut yli puoleentoista vuoteen. Mitään vikaa ei kummastakaan osapuolesta löytynyt, joten lääkäri suositteli minua pudottamaan painoani. BMI siis 25,4. Toki lievän ylipainon puolella ollaan ja pienestä pudotuksesta on varmasti muitakin hyötyjä, mutta jotenkaan en jaksa uskoa, että kilon painonpudotuksella olisi sen suurempaa merkitystä raskautumisyrityksissä. Olen ruumiinrakenteeltani vankka ja harteikas. Jalat ovat lihaksikkaat, koska pyöräilen paljon, mutta keskivartalossa on kieltämättä pienehkö kertymä. Ei tosin sellainen, että olisin sitä sen kummemmin itse edes aikaisemmin miettinyt.
Onko muille käynyt näin?
Aion sen 1-2 kiloa nyt pudottaa ihan lääkärin mieliksi ja katsellaan sitten loppuvuodesta jatkoja, niin kuin on sovittu. Mutta jotenkin vain huvitti koko tilanne :D
Kommentit (53)
Kertoo varmaan siitä BMI-uskovaisuudesta ja ylipainoon suhtautumisesta laajemmin. Tutulle lääkäri sanoi, että hän saa diabeteksen jos ei laihduta normaalipainoon, eli BMI max 25. Miten helvetissä tuollainen puhe kannustaa koko ikänsä ylipainoisena ollutta ihmistä yhtään mihinkään laihdutukseen, kun vaan sillä on merkitystä, että BMI on <25? Kaikille se ei ole realistista ja luulisi, että kaikilla pienilläkin muutoksilla olisi jotain merkitystä, mutta ei. Vaan BMI alle 25 se olla pitää, tai muuten kaikki on turhaa.
Yleensä lapsettomuus johtuu miehestä. Suurin osa tapauksista on näin. Siittiöissä on joku vika. Naisen vika lapsettomuus tai keskenmenot harvemmin on. Joten katse mieheen ja se testauttamaan siittiönsä. Ja sillekin tekee hyvä laihdutus.
BMI 25 on jo aika reilu ylipaino, pari kiloa ei tee juuri mitään. 10 kilon laihduksella pääsisit hiukan lähemmäs ihannepainoasi. Omapa on asiasi ja asenteesi.
Lääkärit aina suosittelevat laihduttamaan, koska se on helpompaa kuin tuhlata aikaa ihmisten parantamiseen.
Kun on läski niin ei ansaitse mitään. Kaikki sairaudet johtuu ylipainosta. Kaikki keskustelut lääkärissä menee aina ylipainoon. BMI yli 25:n tarkoittaa, että sulla ei ole samoja oikeuksia, kuin muilla, esim lapsettomuushoitoihin tai muuta. Noin se vaan menee.
Pituus miinus 105, siinä on ihannepaino. Lääkäri tämän minulle sanonut aikoinaan ja siihen olen laihduttanut.
Laihdutus voi ollakin hyvä neuvo siinä mielessä, jos paino on lähinnä läskiä ja elämäntavat on epäterveelliset. Jos taas olet urheilullinen, niin en näe mitään syytä alkaa laihduttamaan. Tuo ei ole mielestäni sellainen paino joka vaikutaisi raskauteen.
Mikä on vyötärönympäryksesi? Se kertoo enemmän kun bmi.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä lapsettomuus johtuu miehestä. Suurin osa tapauksista on näin. Siittiöissä on joku vika. Naisen vika lapsettomuus tai keskenmenot harvemmin on. Joten katse mieheen ja se testauttamaan siittiönsä. Ja sillekin tekee hyvä laihdutus.
Jos olisit joskus käynyt hedelmällisyysasioissa klinikalla, tietäisit että ensimmäiseksi testataan sperman laatu. Tämä siksi, että se on tutkimustoimenpiteenä sieltä helpoimmasta ja halvimmasta päästä.
Siemenneste mm. pestään ja sieltä lasketaan siittiöiden kokonaismäärä/tilavuusyksikkö, liikkuvien määrä ja liikkumattomien määrä.
Tuo on viimeisimmään raskaana olevan naisen BMI eli läskiä on ihan runsaasti ja painoa pitäisi laihduttaa ihan vähintään 5 kg. Muu tässä ei huvita kuin että kuvittelet, että 1-2 kg riittäisi.
Nimenomaan lääkärit aina sanovat, että laihduta, mutta mitään konkreettista apua siihen ei saa. Ei ravintoterapeutillekaan enää julkisella pääse. Laihdutusleikkauksia tehdään Suomessa paljon vähemmän, kuin muissa Pohjoismaissa. Samaan aikaan markkinavoimat tekevät kaikkensa, jotta ihmiset tuntisivat itsensä jatkuvasti tyytymättömiksi peilikuvaansa ja markkinoivat laihdutustuotteita. Ruoka on kaupassa kaloripitoista ja epäterveellistä ja koukuttavaa. Mitään fyysistä ei ole pakko tehdä. Mutta silti se on yksilön vika, kun on läski.
Miesten osuus hedelmättömyydessä on 1/3, ei suurin osa, kuten joku kommentoi.
Ymmärtäisin laihdutusneuvon, jos ylipainoa olisi kymmeniä kiloja. Tuollaisella alkupainolla tuntuu saivartelulta. Eikä kyse edes pelkästä painon pudotuksesta vaan raskaaksi haluavan olisi hyvä elää muutenkin terveellisesti; ei alkoholia, ei tupakkaa, terveellinen ruokalvalio ja liikuntaa. Tiedän tapauksen, jossa painoa tippui yli 30 kg, minkä jälkeen raskaus alkoikin monen vuoden yrittämisen jälkeen.
Kyllä 10 kg pois niin saatat tulla raskaaksi
Minua lääkäri käski lihomaan eli koska olen 170 cm/51 kg, niin kuulemma muutama kilo lisää saattaisi auttaa raskautumaan.
Mentiin sitten miehen kanssa yksityiselle klinikalle, kukaan ei puhunut painosta enää mitään.
Ja niin, älä ota painonpudostuskehotusta henkilökohtaisesti. Miltei kaikille pieni pudotus tekee hyvää. Vaikuttaa mm hormonitoimintaan positiivisesti kun laihdutusprosessi käynnistyy. Tutkittu juttu.
Maallikon järki sanoo että "pari kiloo sinne tänne mitä välii?".
Mutta miksi mennä sinne klinikalle jos jo heti ensimmäinen neuvo kyseenalaistetaan? Mikset samantien googleta ja kato ohjeita youtubesta, kun tiedät itse paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Minua lääkäri käski lihomaan eli koska olen 170 cm/51 kg, niin kuulemma muutama kilo lisää saattaisi auttaa raskautumaan.
Mentiin sitten miehen kanssa yksityiselle klinikalle, kukaan ei puhunut painosta enää mitään.
Yksityisellä eivät uskalla sanoa painosta, koska asiakas pahoittaa mielensä ja jättää tulematta, menettävät rahaa. Siksi.
Vierailija kirjoitti:
Minua lääkäri käski lihomaan eli koska olen 170 cm/51 kg, niin kuulemma muutama kilo lisää saattaisi auttaa raskautumaan.
Mentiin sitten miehen kanssa yksityiselle klinikalle, kukaan ei puhunut painosta enää mitään.
Seuraan yhtä ulkomaalaista tubettajaa, joka yrittää tulla raskaaksi. On malli, ja pelkää selkeästi kuollakseen lihomista. On muistaakseni juurikin noissa mitoissa, ehkä muutaman kilon vielä laihempi. Saanut kuulemma käskyn lihoa, silti esittelee päivän ruokinaan vihersmoothieita, kuivia kanasalaatteja ja kauralatteja. Lisäksi treenaa kovaa. Säälittää, miten epävarma hän on itsestään, ei siis uskalla lihoa yhtään. On todella keijukaismaisen langanlaiha.
Ei aineenvaihdunnan tehostuminen & rasvaprosentin tippuminen sua noilla kiloilla haittaa! Päinvastoin.
Lähtee elimistösi käyntiin ja samalla ehkä joku hormonitoiminnan ”solmu” avautuu. Se raskautuminen kun lopulta on monimutkainen prosessi.
Kun oma paino on kohdillaan ja keho muutenkin terve, onnistuu hedelmöittyminen paremmin. Tämä ei ole legendaa, vaan totisinta totta. Kaverille kävi juuri noin. Kolmen vuoden yrittämisen jälkeen, hän aloitti kuntoiluharrastuksen (saadakseen ajatukset vauvaprojektista muualle) ja muutti ruokavaliota. Painoa putosi 15 kiloa. Löysät pois! Puolen vuoden sisällä tavoitepainoon pääsemisestä hän oli myös raskaana. Nykyään heillä on 3 lasta.
Lääkärisi on oikeassa. Jo pelkkä elämäntapojen muuttaminen auttaa.
Valitettavasti tämä ei toki toimi kaikissa tapauksissa, mutta muutosta kannattaa kokeilla.
Lapsettomuushoitojen onnistumisprosentti on huono, yrityksiä pitää yleensä olla useampia ennen kuin tärppää. Jos oikeasti haluaisit lapsen niin et naureskelisi millekkään laihduttamiskehotuksille vaan oikeasti yrittäisit laihduttaa muutakin kuin pari kiloa.
Provo. Tuskin huvitti.