Lue keskustelun säännöt.
Miehen maanisuus eron jälkeen, kokemuksia?
12.05.2021 |
Onko kukaan muu tärmännyt vastaavaan? Me erosimme 40+ vuotiaina miehen toiveesta, koska mies halusi elämäänsä vauhtia ja uusia kokemuksia, mies sanoi haluavansa elää ja kokea seikkailuja ja erilaisia naisia. Siinä jäin minä ja lapset ihmettelemään elämää.
Meillä oli yhteistä elämää 17 vuotta takana ja mies tuntuu seonneen eron jälkeen. Tai en tunne häntä enää. Miehellä vaihtuvat naiset koko ajan. On joku vähän pysyvämpi ja sitten muita vähemmän pysyviä. Vauhti on hurjaa. Koko ajan kulkee ja seikkailee jossain, matkustaa ympäri Suomea ex-tempore ja lähtee katsomaan kivoja paikkoja vaikka toiselta puolelta maata. Rahaa palaa hullun tavalla ja valittaa kun palkka ei riitä ja rahat loppu, vaikka näin ei ollut avioliitossamme. On kuin mopo olisi lähtenyt käsistä. Ostaa kaikkea päättömän kallista, vaikka eipä se mulle enää kuulu.
Ongelma tässä on lasten huolto. Mies ei pidä kiinni tapaamisajoista. Venyttelee ja muuttelee nouto- ja palautusaikoja omien aikataulujensa mukaan. Kun jos on vaikka hyvä saunailta jossain niin hän voi mielestään perua tämän päivän hoitovuoron ja hoitaakin lapsia ylihuomenna. Ja jos en suostu alkaa uhkailu, että hän menee sanomaan lastenvalvojelle että olen joustamaton äiti. Lasten ruokailut ovat vähän niin ja näin miehen hoitovuorolla. Lapset syövät jääkaapin rääppiäisiä, kun mies ei ole varannut lapsille koulun jälkeen lämmintä ruokaa. Kun ei vauhtireissuiltaan ehdi ja muista.
Olen miettinyt onko miehelle puhjennut eron jälkeen bipo vai onko tämä joku keski-iän kriisi ja elää kuin viimeistä päivää? Muuten se ei minua kiinnosta, mutta kun se vaikuttaa suoraan lasten taapamisiin ja en halua että lapset ovat nälässä miehen luona.
Kommentit (26)
"Olen miettinyt onko miehelle puhjennut eron jälkeen bipo vai onko tämä joku keski-iän kriisi ja elää kuin viimeistä päivää?"
Ei ole. Älä puutu eksäsi asioihin ja käytä psykiatriasta väkivaltaa häneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Olen miettinyt onko miehelle puhjennut eron jälkeen bipo vai onko tämä joku keski-iän kriisi ja elää kuin viimeistä päivää?"
Ei ole. Älä puutu eksäsi asioihin ja käytä psykiatriasta väkivaltaa häneen.
Eihän tässä kukaan ollut puuttumassa miehen asioihin, mutta mietityttäähän se jos toisen päässä vippaa että miten uskaltaa jättää lapset tuollaisen luokse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olen miettinyt onko miehelle puhjennut eron jälkeen bipo vai onko tämä joku keski-iän kriisi ja elää kuin viimeistä päivää?"
Ei ole. Älä puutu eksäsi asioihin ja käytä psykiatriasta väkivaltaa häneen.
Eihän tässä kukaan ollut puuttumassa miehen asioihin, mutta mietityttäähän se jos toisen päässä vippaa että miten uskaltaa jättää lapset tuollaisen luokse.
Ei kaikesta tarvitse tehdä mitään psykiatrista sairautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bipo-diagnoosia ei ihan helpolla lyödä. Minäkin olen rauhallista sorttia ja elänyt lapsuuteni ankeassa, estyneessä perheessä ja olen ajoittain kuvitellut, että olen maaninen kun vähän irrottelen. Ammattilaiset (psykiatri, psykologi, psykoterapeutti) eivät pitäneet vauhtiani erikoisena.
Olen nainen mutta eron jälkeen aloin harrastaa irtosuhteita, kävin milloin milläkin joogaretriitillä ja itseni kehittämisen kurssilla. Kerran minulla oli kolme uutta seksikumppania per viikko. Matkustin. Kävin joskus sadan kilometrin päässä vain seksin perässä. Otin riskejä vaikka olin ennen ollut varovainen ja vain parisuhteessa harrastanut seksiä.
Lapsia ei ole, joten kenellekään muulle ei tullut haittaa. Nyt olen taas vakiintunut avoliittoon ja ihmettelen, kuka se vauhtisuhari oli. Eli ihmisessä kai voi olla erilaisia puolia eri tilanteissa ilman, että se olisi patologista?
Tämä saattaisi sopia ex- mieheeni. Saanko kysyä, kaduitko koskaan eroa? Sen vuoksi kysyn, että jos olit "kahlittu ja rajoitettu" (omasta mielestäsi) ensimmäisessä avioliittossa, sitten sinulla oli "villivarsan vuodet" ja nyt olet taas vakassa suhteessa. Oletko koskaan miettinyt että tuliko erottua ekasta liitosta turhaan?
En ikinä ottaisi exääni takaisin, mutta lähinnä kiinnostaa se että kun on saanut tuon "vauhtivaiheen" koettua niin miettiikö sitä, että se vanha ja tuttu puoliso olisi ehkä ollutkin ihan hyvä ja että vauhtivaiheen vuoksi ei ehkä olisi kannattanutkaan erota.
ap
Ei oikeastaan, koska meillä oli niin perustavanlaatuisia, isoja ongelmia toistemme ymmärtämisessä ja siinä, mitä halusimme suhteelta. Eron jälkeen näin, miten ex meni omaan suuntaansa ja minun suuntani oli niin erilainen (rauhoituttuanikin), mietin että jos olisimme tavanneet siinä tilanteessa ekoilla treffeillä, mitään yhteistä ei olisi ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bipo-diagnoosia ei ihan helpolla lyödä. Minäkin olen rauhallista sorttia ja elänyt lapsuuteni ankeassa, estyneessä perheessä ja olen ajoittain kuvitellut, että olen maaninen kun vähän irrottelen. Ammattilaiset (psykiatri, psykologi, psykoterapeutti) eivät pitäneet vauhtiani erikoisena.
Olen nainen mutta eron jälkeen aloin harrastaa irtosuhteita, kävin milloin milläkin joogaretriitillä ja itseni kehittämisen kurssilla. Kerran minulla oli kolme uutta seksikumppania per viikko. Matkustin. Kävin joskus sadan kilometrin päässä vain seksin perässä. Otin riskejä vaikka olin ennen ollut varovainen ja vain parisuhteessa harrastanut seksiä.
Lapsia ei ole, joten kenellekään muulle ei tullut haittaa. Nyt olen taas vakiintunut avoliittoon ja ihmettelen, kuka se vauhtisuhari oli. Eli ihmisessä kai voi olla erilaisia puolia eri tilanteissa ilman, että se olisi patologista?
Tämä saattaisi sopia ex- mieheeni. Saanko kysyä, kaduitko koskaan eroa? Sen vuoksi kysyn, että jos olit "kahlittu ja rajoitettu" (omasta mielestäsi) ensimmäisessä avioliittossa, sitten sinulla oli "villivarsan vuodet" ja nyt olet taas vakassa suhteessa. Oletko koskaan miettinyt että tuliko erottua ekasta liitosta turhaan?
En ikinä ottaisi exääni takaisin, mutta lähinnä kiinnostaa se että kun on saanut tuon "vauhtivaiheen" koettua niin miettiikö sitä, että se vanha ja tuttu puoliso olisi ehkä ollutkin ihan hyvä ja että vauhtivaiheen vuoksi ei ehkä olisi kannattanutkaan erota.
ap
Olen eri. Minullakin oli nuoruudensuhteesta erottuani kuitenkin tuollainen kummallinen aika maaninen vaihe, jonka loputtua en tunnistanut melkein itseäni.
En silti ajattele, että ei olisi kannattanut erota. Se vauhtivaihe purki vuosien ja vuosikymmenien aikana patoutuneita kompromisseja, joita ei tasapainoisemmassa suhteessa olisi tarvinnut tehdä. Olen uudessa suhteessa, ja nykyään ei koskaan tunnu siltä, että täytyisi rajoittaa itseään toista varten. Ei tarvitse vapautua, olen koko ajan vapaa. Eikä tämä ole syytös eksääni kohtaan, hänen uskon kokevan ihan samoin.
Kuulostaa siltä, että juoksee pakoon keski-ikäänsä ja kuolemanpelkoaan