Iida Rauhalammi: Tulin äidiksi 35-vuotiaana ja koin valtavan pettymyksen — maailma ei muuttunut selkeäksi ja turvalliseksi

Muistan havahtuneeni jossain vaiheessa pohtimaan, että minkä tason äitiyttä tässä nyt ollaan suorittamassa... täydellisyyttäkö vai riittääkö kuitenkin kohtuus ja läsnäolo. 

Vierailija kirjoitti:

Onko se huono juttu jos toivoisi lapsille hyvää?

Hyvä on kovin venyvä käsite. Henkistä hyvää? Taloudellista hyvää? Onko lapsi joku projekti vai oma uniikki itsensä? 

"Miten minun tulisi kasvattaa lapsestani tasapainoinen, kun en voi luvata hänelle, että ilmastonmuutos saadaan pysäytetyksi?"

Ei me sellaiseen kuolla, ihmiskunta porskuttaa joka tapauksessa valitettavankin hyvin.

"Miten voin kertoa tasa-arvosta, kun maailma on täynnä julmuutta ja epätasa-arvoa?"

Aina ollut, nykyaika on lasten leikkiä verrattuna menneisiin aikoihin, paitsi ehkä jossain vasrikuplassa, jossa nazzeja ja äärioikeistoa on kaikkialla.

"Entä miten voisin opettaa hänet luottamaan siihen, että kaikki kyllä järjestyy, kun en itsekään ole siitä varma. Viimeistään koronapandemia on osoittanut, että mitä vain voi tapahtua."

Eihän terveen ihmisen tarvinnut mitään koronaa edes pelätä, se oli kyllä kerrassaan outo kupla.

Eikä elämässä mikään koskaan ole varmaa eikä huomista luvattu kellekään. Voit vain koettaa pitää suhteellisuudentajusi ja pakettisi kasassa, ja tehdä parhaasi.

Vierailija kirjoitti:

Kypsymättömän vanhemman kammottava kolumni.

Totuus on, ettei mikään aiempi kokemus valmista ihmistä äitiyteen. Minusta on hyvä, että tällaisia asioita otetaan esille. Pitäisikö äitiyttä varten olla kurssi, tentti ja työharjoittelu? Nykyään on varmaan paljon äitejä, joilla ei ole mitään aiempaa kokemusta vauvoista ja lastenhoidosta. Yhtäkkiä se kaikki on sitten upouutta. Miten vauvan pitäisi kehittyä, mikä on normaalia ja mikä ei jne.