Lue keskustelun säännöt.
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Sanot vanhemmalle, että lapset hoitavat ystävyytensä jo keskenään. En minä enää koululaiselle leikkitreffejä järjestäisi. Ei ole sinun ja lapsesi vastuulla raahata epäsosiaalista lasta kontollaan.
Aivan oikein koululaiset sopivat keskenään omat ystävät.Toisen lapsen riipakiveksi ei toista lasta voi laitaa.Sama koskee kotona:Isompien huoletavaksi ei jätetä nuorempia lapsia.Arvot voit opetaa lapsellesi,toisia ei kiustata ja koulun vältunnit,joitain luokka kavereeita ei ulkoisteta ryhmän vahviman kanssa.Lapsella on oikeus koulun jälkeen omaan kaveri piirinsä.Vai oletko aikuisena itse työsi jäleen,vappaa aikana duuni kavereitesi kanssa,kun joku heistä syrjäytynyt?Koulu on raskas elementti jo,Siellä ei lähdetä kahvitunille tai rööki tauoille: nollaa päätä!Koulussa luokissa jo melu hälinä ja isompi,melu hälinä välitunit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On todellakin. Me jouduimme joku kuukausi/puoltoista sitten kiusaamis-keskusteluun. Itse tenttasin tytärtä että mitä hän on tehnyt ja luulin että hän vaan silmät ymmyrkäisinä puhui skeidaa.
No keskustelussa selvisi että tytär oli pitänyt leffaillan kellarissa kavereidensa kanssa eikä ollut kutsunut paikalle jotain täysin vierasta, eri luokan tyttöä jota ei edes tuntenut. Tyttö oli nähnyt jotain postauksia jossain ja hänelle tuli paha mieli kun häntä ei kutsuttu ja hänen toinen kaverinsa oli kutsuttu.
Tuossa vaiheessa opettaja sanoi että me voidaan lähteä ja hän keskustelee vielä hetken toisen työn ja hänen äitinsä kanssa.
Itse ajattelin että hyvä juttu että opettaja hoitaa asian, mutta myöhemmin sain wilmassa viestin että tuo tyttö haluaisi tyttäreni kaveri-porukkaan (josta ei tunne ketään) mukaan. Ja siis tyttäreni ei edes tunne tuota ihmistä? Koko kuvio on niin omituinen. Kenellä on aikaa tuollaiseen?
Näihin viesteihin kannattaa aina vastata että "Lapset hoitavat itse omat ystävyyssuhteensa. En ota osaa niiden järjestelyyn".
Vierailija kirjoitti:
Minun sisareni lapset ovat samanlaisia kuin Ap:n tapauksessa. En halua heidän viettävän aikaa omieni kanssa koska heillä ei ole minkäänlaista kotikasvatusta tai rajoja. Ovat tottuneet tekemään mitä haluavat ja saamaan mitä haluavat milloin haluavat. Tämä pätee myös sisareni koiriin. Hänen mantransa on " Helppohan sinun on kun sinun lapsesi/koirasi käyttäytyvät" ihan niin kuin hänellä ei olisi osaa eikä arpaa asiaan. Ei noiden kanssa edes kehtaa lähteä mihinkään kun tavat ovat kuin eläimillä.
Mulla kävi muutaman kerran kylässä perhe jolla oli vastaavanlaisia kasvattamattomia lapsia. Tietyt asiat (kuten tamponit ja seksilelut) piti laittaa yläkaappiin piiloon koska mukelot saattoivat levitellä kaapista löytämänsä tavarat pitkin lattioita. Vanhempiensa mielestä se oli normaalia lasten käyttäytymistä.
Täällä on paljon kommentteja että lapset pitäisi suunnilleen pakottaa leikkimään yhdessä. Hui kamala! Itselläni oli yksi koulukaveri ja toinen lapsi asuinalueeltani joita pelkäsin. He olivat hieman omalaatuisia ja arvaamattomia. Olisin varmaan traumatisoitunut jos olisi pakotettu leikkimään pelottavan lapsen kanssa.
Kuka tätä ketjua aina nostaa ja miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka tätä ketjua aina nostaa ja miksi?
Sinä juuri onnistuit nostamaan ketjun!
Ap, en lukenut koko ketjua, mutta ei Suomessa ole sellaista lakia että joku sanelee toisille sukua olemattomille mitään. Ei mitään. Jos lapsesi sanoo ei kiitos ja sinä ajattelet ei kiitos, asia on että ei kiitos. Jos joku tunkee väkisin ovesta sisään, soita poliisille. That's it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen läheisesti tällaisen lapsen, ison koululaisen, jolla on vaikeuksia kavereiden kanssa. Tällä hetkellä jäljellä on enää yksi kaveri. Lapsi on vanhempiensa palvoma ainoa lapsi, joka tuntuu kuvittelevan, että koko maailma on häntä varten. Lapsi on tottunut siihen, että vanhemmat passaavat ja kaikki tehdään hänen mielensä mukaan. Kotona tämä toimiikin, mutta ongelmat tulevat kodin ulkopuolella. Lapsen on vaikea käsittää, että muilla ihmisillä on omat toiveensa ja tarpeensa. Hän tuntuu odottavan, että hänen tarpeensa ovat muidenkin ykkösprioriteetti. Jos tämä lapsi vaikkapa haluaa uimaan ja kaverit luistelemaan, hän suuttuu ja mököttää. Ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena, että kaverit todellakin lähtevät tekemään muuta kuin mitä hän halusi. Sitten vetäytyy, että tyhmiä kavereita. Olen yrittänyt puhua tämän lapsen vanhempien kanssa asiasta asiasta, mutta kuuroille korville menee. Näille vanhemmille lapsi on täydellinen ja on vaan muiden vika, jos he eivät tätä täydellisyyttä näe. Täydelliselle kuuluu kuninkaallinen erityispalvelu ja -huomio. Kiva tietysti, että lapsi saa kotona tuntea olevansa rakastettu, mutta veikkaan kyllä, että tulevaisuudessa on edessä vielä enemmän ongelmia, kun esim. opinnoissa ja töissä muut eivät alakaan pyöriä tämän prinsessan pillin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä useampi lapsi ja olen myös törmännyt näihin ”tuputtajaäiteihin”.
Yksi olisi jatkuvasti työntänyt päiväkoti-ikäistään lastaan meille ”leikkimään” eli täyshoitoon. Jännä kun koskaan ei tullut meidän lapselle kutsua heille, sen sijaan he olivat todella iloisia että heidän lapsi viihtyi niin hyvin meillä!
Kyseessä lapsi, jolla ei ollut mitään rajoja kotona, ei kuunnellut ohjeita, leikkitaidoissa tarvitsi paljon tukea, eli aikuisen piti kokoajan olla lähettyvillä ettei lapsi vienyt muilta leluja jne.
Toisinsanoen vanhemmat eivät jaksaneet itse lastaan ja kätevästi toivat sitä ilmaiseen hoitoon, kunnes sitten jossain vaiheessa meillä oli aina jotain menoa kun olisivat olleet tuputtamassa lasta meille..
Tästä tuli mieleen juttu mikä tapahtui tädilleni kauan aikaa sitten. Hänen tyttärensä ja naapurin tyttö ystävystyvät ja naapuri alkoi tuoda tyttöään tädilleni leikkimään. Tätä jatkui aikansa, tyttö tuotiin säännöllisesti vaikka asiasta ei oltu sovittu etukäteen. Tyttö oli ihan kiltti lapsi, asiaan ei liittynyt mitään ongelmia tytön taholta. Mutta täti alkoi ihmetellä tätä toimintaa. Sitten kerran hän vei oman tyttönsä naapuriin, työnsi ovesta sisään ja ilmoitti että Maija* tulee nyt leikkimään teille, kääntyi kannoillaan ja meni kotiinsa. Naapuri melkein sai halvauksen kun sai maistaa omaa lääkettään. Sen jälkeen ei enää tuonut tyttöään Maijalle* ilmoittamatta. On vaan jotenkin niin omituista että jotkut ihmiset eivät osaa ajatella omaa napaansa pidemmälle. Haloo! Muillakin ihmisillä on oma elämänsä.
Niin uskomatonta mutta totta! Näitä ihmisiä kuitenkin on yllättävän paljon. Itse ainakin olen törmännyt jos ei vastaavaan, niin samantyyppiseen toimintaan niin sukulaisissa kuin tutuissakin. Olen kyllä valmis auttamaan toisia esim lastenhoidossa, ja vaikka en mitään rahaa toki siitä ole heti pyytämässäkään, niin kyllä jotain vastapalvelusta saatan odottaa edes joskus tarvittaessa! Näitä ihmisiä tosiaan on, ketkä ajattelee että muut ovat vain olemassa heitä varten.
Kirjoitin tuossa ylempänä vanhempiensa palvomasta prinsessasta. Tästä tytöstä tulee kasvamaan juuri tällainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen läheisesti tällaisen lapsen, ison koululaisen, jolla on vaikeuksia kavereiden kanssa. Tällä hetkellä jäljellä on enää yksi kaveri. Lapsi on vanhempiensa palvoma ainoa lapsi, joka tuntuu kuvittelevan, että koko maailma on häntä varten. Lapsi on tottunut siihen, että vanhemmat passaavat ja kaikki tehdään hänen mielensä mukaan. Kotona tämä toimiikin, mutta ongelmat tulevat kodin ulkopuolella. Lapsen on vaikea käsittää, että muilla ihmisillä on omat toiveensa ja tarpeensa. Hän tuntuu odottavan, että hänen tarpeensa ovat muidenkin ykkösprioriteetti. Jos tämä lapsi vaikkapa haluaa uimaan ja kaverit luistelemaan, hän suuttuu ja mököttää. Ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena, että kaverit todellakin lähtevät tekemään muuta kuin mitä hän halusi. Sitten vetäytyy, että tyhmiä kavereita. Olen yrittänyt puhua tämän lapsen vanhempien kanssa asiasta asiasta, mutta kuuroille korville menee. Näille vanhemmille lapsi on täydellinen ja on vaan muiden vika, jos he eivät tätä täydellisyyttä näe. Täydelliselle kuuluu kuninkaallinen erityispalvelu ja -huomio. Kiva tietysti, että lapsi saa kotona tuntea olevansa rakastettu, mutta veikkaan kyllä, että tulevaisuudessa on edessä vielä enemmän ongelmia, kun esim. opinnoissa ja töissä muut eivät alakaan pyöriä tämän prinsessan pillin mukaan.
Olen ymmärtänyt, että näitä tällaisia lapsia on hirvittävän paljon nykyään. Nykyvanhemman pitäisi olla jatkuvasti läsnä, ettei tule traumoja ja tätä sitten ylikopensoidaan ja vedetään toiseen ääripäähän niin ettei lapselle saa koskaan tulla paha mieli. Kunpa vanhemmat ymmärtäisivät, että koti on nimenomaan se paikka, missä voi turvallisesti harjoitella pettymistä, pahaa mieltä ja odottamista. Meillä on ihan pienestä asti opeteltu odottamaan tai että nyt on äidin tai isin vuoro, eikä aina lapsen vuoro. Lapsi on ainokainen ja sellaiseksi jää, joten on mielestäni todella tärkeää opettaa sosiaalisia taitoja, jotta sitten saa niitä kavereita ja osaa käsitellä omia tunteita.
Siis nämä äidit jotka hoitavat lasten väliset pikku riidat ja kärhämät ja junailevat lasten ystävyyssuhteet. Kamalaa hallaa tekevät lapsilleen. Lasten pitää itse oppia luomaan ja ylläpitämään ystävyyssuhteita ja oppia sosiaalisen käyttäytymisen mallit. Minkälaista näiden lasten elämä on kun aikuistuvat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikissa ihmisissä on jotain epätäydellistä, joka ärsyttää jotain toista. Myös niissä, jotka valittavat muista, miten eivät jaksa itseä ärsyttäviä ihmisiä. Aika täydellinen enkeli saa olla, että on varaa ärsyyntyä muista. Yhtään enkeliä en ole vielä tavannut.
Vierailija kirjoitti:
Siis nämä äidit jotka hoitavat lasten väliset pikku riidat ja kärhämät ja junailevat lasten ystävyyssuhteet. Kamalaa hallaa tekevät lapsilleen. Lasten pitää itse oppia luomaan ja ylläpitämään ystävyyssuhteita ja oppia sosiaalisen käyttäytymisen mallit. Minkälaista näiden lasten elämä on kun aikuistuvat?
Näkee mallia, oppii ohjauksesta... Toki rajansa kaikella, pitää antaa myös itsenäisesti harjoitella. Täydellä ohjaamattomuudella voi kasvaa myös täysin k-pää aikuisia. Ihminen kyllä oppii paljon luonnostaan, sosiaalisia eläimiä, kun olemme. Mutta jos jollakin lähtee menemään täysin vinoon kavereiden kanssa kommunikointi eikä kukaan puutu, kehitys vain jatkuu sinne vinoon suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nämä äidit jotka hoitavat lasten väliset pikku riidat ja kärhämät ja junailevat lasten ystävyyssuhteet. Kamalaa hallaa tekevät lapsilleen. Lasten pitää itse oppia luomaan ja ylläpitämään ystävyyssuhteita ja oppia sosiaalisen käyttäytymisen mallit. Minkälaista näiden lasten elämä on kun aikuistuvat?
Näkee mallia, oppii ohjauksesta... Toki rajansa kaikella, pitää antaa myös itsenäisesti harjoitella. Täydellä ohjaamattomuudella voi kasvaa myös täysin k-pää aikuisia. Ihminen kyllä oppii paljon luonnostaan, sosiaalisia eläimiä, kun olemme. Mutta jos jollakin lähtee menemään täysin vinoon kavereiden kanssa kommunikointi eikä kukaan puutu, kehitys vain jatkuu sinne vinoon suuntaan.
Viittasin näihin 11-12 vuotiaisiin joiden äidit puuttuvat jokaiseen "riitaan" mikä ei edes ole riita. Yksi lapsi haluaa pyöräillä ensin ja mennä jäätelökioskille sen jälkeen, toinen lapsi haluaa päinvastoin. Eihän tämmöinen lapsi opi hoitamaan omia ystävyyssuhteitaan kun äiti tekee kaikki. En tarkoittanut pikku taaperoita joiden yhteisiä leikkejä on hyväkin valvoa.
Hyi mitä sakkia olette. Miten aikuiset ihmiset voikin ajatella noin ilkeästi lapsista? Toivottavasti joku aikuinen alkaa inhota omia lapsianne.
Olin tällaisen "sorretun ja ei-pidetyn" tytön ja hänen äitinsä hyväntekijä teinistä parikymppiseksi, ennen minua hänellä oli ollut toinen uhri, joka muutti muualle käymään yläastetta.
Tämä tyttö saattoi yhtäkkiä loukkaantua ja alkaa murjottaa ihan pienistä asioista, en ikinä oppinut lukemaan häntä, sillä suuttuminen saattoi tapahtua hetkenä minä hyvänsä mistä tahansa syystä. Hän takertui täysin minuun, muut kaverit ei kiinnostaneet ja porukassa oleminen sai hänet entistä herkemmäksi. Kaverin puolelta tuli kyllä töksäytystä, piikittelyä, juoksuttamista ja hyväksikäyttöä, mutta minulta jo väärässä kohdassa hymyily oli hyvä syy heittää raivari vielä nuorena aikuisenakin
Tämän kaverin äiti soitteli minulle ja äidilleni meidän erimielisyyksistä vielä lukiossa, mutta täysi-ikään mennessä hän oli siirtynyt jo sivummalle. Tämä mutsi ei koskaan puuttunut kaverini käytökseen, vaikka hän pompotti minua äidin naaman edessäkin useita kertoja, eikä häntä näyttänyt kiinnostavan, että tuollaisen käytöksen takia tytär ei ollut saanut muita kavereita vuosiin. Niin, mitäs sitä nyt opettamaan sosiaalisia taitoja lapselle, kun se kelpaa vuodesta toiseen edes yhdelle kaverille myös omana antisosiaalisena itsenään.
No, ei kelvannut ikuisesti. Lopulta katkesi kamelin selkä minullakin ja välimme menivät kerrasta poikki. Ja eipä tälle kaverille uusia kavereita löytynyt, kun ei mennyt kaaliin, että aikuiselämässä tapaamien uusien tuttavuuksien kanssa ei voinut käyttäytyä, kuin lellitty kakara.
TLDR: Älkää metsästäkö lapsillenne seuraa, vaan opettakaa heidät olemaan haluttavaa seuraa. Aikuisena antisosiaalinen lellipentu on sitten aika yksin, kun ikätovereiden sosiaaliset taidot on valovuosia häntä edellä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nämä äidit jotka hoitavat lasten väliset pikku riidat ja kärhämät ja junailevat lasten ystävyyssuhteet. Kamalaa hallaa tekevät lapsilleen. Lasten pitää itse oppia luomaan ja ylläpitämään ystävyyssuhteita ja oppia sosiaalisen käyttäytymisen mallit. Minkälaista näiden lasten elämä on kun aikuistuvat?
Näkee mallia, oppii ohjauksesta... Toki rajansa kaikella, pitää antaa myös itsenäisesti harjoitella. Täydellä ohjaamattomuudella voi kasvaa myös täysin k-pää aikuisia. Ihminen kyllä oppii paljon luonnostaan, sosiaalisia eläimiä, kun olemme. Mutta jos jollakin lähtee menemään täysin vinoon kavereiden kanssa kommunikointi eikä kukaan puutu, kehitys vain jatkuu sinne vinoon suuntaan.
Et ole varmaan lukenut tätä ketjua viivoittimen kanssa, mutta ap:n tapauksessa on kyse 13v täyttävistä, tai täyttäneistä, elokuussa yläasteen alottavista janttereista, ei eka-tokaluokkalaisista, jollaisiksi ihmiset automaattisesti alakoululaisen mieltää. Yläasteteinin kuuluu kyllä olla jo siinä iässä, että kädestä pitäen ohjaukset, mallin näyttämiset ja riitojen ratkominen aikuisen opastuksella kuuluu olla jo ajat sitten suoritettu. Kiusaamistapaukset on eri asia, mutta pikkuerimielisyyksistä ja isommistakaan riidoista ei enää tuossa iässä mennä "kanteleen äidille", vaan ne ratkotaan itse hengailukavereiden kesken.
Näistä lapsista joiden vanhemmat ovat kasvattaneet näistä oman elämänsä Cartmaneja tulee aikuisina hyvin, hyvin yksinäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Siis nämä äidit jotka hoitavat lasten väliset pikku riidat ja kärhämät ja junailevat lasten ystävyyssuhteet. Kamalaa hallaa tekevät lapsilleen. Lasten pitää itse oppia luomaan ja ylläpitämään ystävyyssuhteita ja oppia sosiaalisen käyttäytymisen mallit. Minkälaista näiden lasten elämä on kun aikuistuvat?
No nämä tällaiset aikuisena tietenkin soittelevat ja valittavat aina ylimpään instanssiin, kuinka heitä kohdeltiin nyt väärin. Eivätkä anna periksi.
Vaativat erityiskohtelua ja -huomiota eli erittäin hankalia ihmisiä.
Meidän tytön luokalla on tyttö, joka oli jo aikanaan samassa päiväkodissa. Tyttö ei ole millään tavalla pahantahtoinen tai väkivaltainen, mutta käytökseltään aika erikoinen (vaikuttaa vahvasti aspergerilta). Ikävä kyllä tällä tytöllä ei tunnu olevan juurikaan kavereita koulussa eikä myöskään vapaa-ajalla. Meidän tyttöä tämä toinen tuntuu kuitenkin pitävän melkeinpä parhaana kaverinaan.
Meidän tyttö on puolestaan sosiaalisesti todella taitava ja suosittu ja on myös tämän kyseisen tytön kanssa leikkinyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Meidän tyttö on kuitenkin selvästi alkanut karsastaa tämän tytön seuraa, koska nämä kaksi ovat vain keskenään täysin eri aaltopituudella. Yhdessäolo on meidän tytön näkökulmasta erittäin tylsää, koska tämä toinen tyttö pitää pitkiä monologeja omista asioistaan, jumittaa tiettyihin aiheisiin kuukausitolkulla jne. Meidän tytöllä ei siis vain ole millään tasolla hauskaa tämän kyseisen tytön kanssa. Ymmärrän meidän tytön fiilikset ihan täysin, koska kyseisen tytön äiti on hyvin samanlainen kuin tyttärensä (vahvoja aspergerpiirteitä siis sielläkin) enkä minäkään ole koskaan meinannut jaksaa tämän äidin seuraa (siis silloinkaan, kun lapset olivat pienempiä ja vanhemmat olivat mukana leikkitreffeillä).
Tämä toisen tytön vanhemmat ehdottavat aika usein treffejä, joista ollaan kuitenkin monesti kieltäydytty jonkin tekosyyn varjolla. Mulla on asiasta huono omatunto, mutta enhän myöskään voi pakottaa omaa lastani olemaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei vain yksinkertaisesti synkkaa yhtään. Sitä olen kuitenkin painottanut, että minkäänlainen kiusaaminen ei ole ok ja että koulussa tätä kyseistä tyttöä ei saa jättää porukan ulkopuolelle (ilmeisesti hän kuitenkin itse jättäytyy helposti pois, ei siis tule mukaan vaikka pyydettäisiin).
Joo, että ei ole helppoja asioita nämä. Tietenkin sitä toivoisi, että kaikilla lapsilla olisi kavereita eikä kukaan olisi yksinäinen, mutta ystävyyttä ei myöskään synny pakottamalla.