Lue keskustelun säännöt.
Onko kaikilla miehillä tarve kontrolloida naistaan ennemmin tai myöhemmin?
09.05.2021 |
Kysymys siis otsikossa.
Seurustelen neljättä vuotta mieheni kanssa ja nyt näyttää, että sama tuttu kuvio alkaa taas. Mies on huomattavasti vähemmän sosiaalinen ja tekemisissä ihmisten kanssa, minä taas paljon jo työni puolesta. Nyt miestäni on kuulemma alkanut ärsyttämään, miten jään suustani kiinni kaikkien tuttujen kanssa, jos olemme jossain yhdessä ja näen tuttuja. Tämä suusta kiinni jääminen on siis yleensä ihan tervehtimistä ja kuulumisten vaihtamista, mikä nyt mielestäni kuuluu hyviin tapoihin. Mies on siinä vierellä ja näkemässä ja kuulemassa keskustelun eli tietää mistä on kysymys.
Vastikään mies nosti esille aiemman tapahtuman, jolloin hän oli toimenpiteen jälkeen sairaalassa yön yli ja kävin häntä siellä kahvilassa tapaamassa. Siellä ollessamme näin kahvilassa entisen hyvän työkaverini, joka tuli hetkeksi juttelemaan. Heillä oli ollut traumaattinen ja hieman jännittävä synnytys vastikään ja keskustelimme tilanteesta ym. asiaan liittyen. Mies oli tästä kuulemma pahoittanut mielensä miten en huomioinut häntä ollenkaan ja ”läpätin” vaan tuon tuttavani kanssa. Mies oli ollut minulle kuulemma kuin ilmaa... mies oli siis koko ajan mukana ja kuulemassa keskustelun. En olisi ikinä kehdannut olla kuuntelematta tai keskeyttää tuota tuttavaani, kun hän minulle itselleen tärkeästä ja kovastikin kokemuksesta kertoi, minusta se olisi ollut epäasiallista ja röyhkeää. Miehen kanssa olin kahvilassa vielä hyvän aikaa ja ehdittiin kyllä kahden kesken siinä keskustella ja viettää aikaa. Mies oli kuulemma tilanteessa niin kettuuntunut, että jos en olisi kohta lopettanut keskustelua tuon tuttavani kanssa niin hän olisi lähtenyt kävelemään.
Miten siis on, onko oma käytökseni todella jotenkin poikkeuksellista ja miestä kohtaan huonoa tms.? Vai kertooko tämä enemmän miehen liiallisesta tarpeesta kontrolloida minua ja rajoittaa elämääni? Olen eronnut aiemmin pitkästä liitosta, jossa mies pyrki rajoittamaan elämääni oman mielensä mukaan ja hoitamaan asiat niin, että vastuulleni jäi työn ulkopuolella pääosin perheen ja kodin hoito ja kontaktit ystäviin ja mahdollisuudet omiin harrastuksiin/ menoihin olivat hyvin rajalliset. Nyt koen jälleen olevani samankaltaisessa tilanteessa.
Emme asu miehen kanssa yhdessä. Vietän pääosin lapsettomat viikkoni työn ulkopuolella hänen kanssaan ja luonaan. Tästä on alkanut tulla jollain tapaa itsestäänselvyys ja jos noina aikoina minulla olisi aikomus tavata ystäviäni tai tehdä heidän kanssaan jotakin, pahoittaa mies jollain tapaa selvästi mielensä ja se näkyy ikävänä käytöksenä. Mies pitää harvoin kavereihinsa yhteyttä ja toivoisi minun ilmeisesti toimivan samalla tavalla. Kuitenkaan en aio näin toimia. Eron jälkeen päätin etten enää koskaan aio jättää omaa elämääni tai ystäviäni syrjään kenenkään miehen vuoksi tai antaisin toisen enää rajata elämääni niiltä osin.
Paradoksi on myös se, että yleensä minussa ihastutaan sosiaalisuuteeni ja siihen, ”miten helppo kanssani on olla ja keskustella”. Jossain vaiheessa se kuitenkin kääntyy itseäni vastaan ja tätä piirrettä aletaan rajoittaa.
Näkökulmaa tilanteeseen ottaisin mielelläni vastaan? Olenko jälleen miehen kanssa, joka yrittää saada minusta kontrollin?
Kommentit (157)
Ap olet ihan liian kiltti ja täällä on moni kommentoija aivan pihalla. Miehellä huono itsetunto, ehdotan että alat nyt tapaamaan enemmän ystäviä suunnitellusti ja katsot rajoittaako mies sitä. Jos ei saa ollenkaan omaa aikaa muiden kanssa ilman miestä, ei ole asiat kunnossa. Eri asia jos on yhteistä sovittua menoa tai jos et huomioi miestä. Mutta nyt ei siitä kyse. Kuuntele intuitiotasi!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan kaikilla miehillä ei ole tarvetta kontrolloida puolisoitaan. Itselleni ei ole sattunut koskaan vastaavanlaista kumppania, eikä mielestäni tuollaista tarvitse kenenkään sietää.
Mutta jos kyseessä on toistuva kaava, ehkä kannattaisi miettiä, onko oma käytös jotenkin erilaista omaa kumppania vs. muita ihmisiä kohtaan.
Voin jotenkin samaistua aloittajan mieheen, ja pyytäisin aloittajaa miettimään tätä. Oma puolisoni on tuollainen, että "jää suustaan kiinni" ja varmaan ihan oikeastikin uskoo vaihtaneensa tuttavan kanssa kuulumisia parin minuutin ajan, vaikka kellosta katsottuna aika on puoli tuntia.
Jos olisin sairaalassa ja läheinen tulisi katsomaan minua, olisi se minulle todella tärkeä asia. Jäisi aika surullinen olo ja tunne, että mies ei välitä, jos siitä hetkestä menisi suurin osa siihen, että mies iloisesti vaihtaa kuulumisia tuttavansa kanssa ja tuntuu olevan minun seuranani lähinnä velvollisuudesta.
Miehesi sosiaaliset tarpeet ovat varmasti erilaiset kuin sinulla. Sinä ilmeisesti kaipaat runsaasti ihmiskontakteja, miehesi taas yhtä tai paria merkityksellistä ihmistä elämäänsä. Silloin voi tulla konflikti siinä, että toinen kokee suhteen kahlitsevana ja toinen kokee, ettei ole kumppanille lainkaan merkityksellinen.
Veikkaan tässä käyneen niin, että ap on jutellut kaverinsa kanssa miehen asioista ilman mitään oikeutta puhua niistä, tai sitten mies yrittänyt pyytää että lähdettäisiin jo eteenpäin, ja ap vain kädellä heilauttanut ja jatkanut juoruilua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kontrollointia, jos kielletään, että aika ja huomio pitäisi antaa vain miehelle. Se kai tuossa on pyrkimys.
Kannattaa keskustella miehen kanssa ja kertoa, että sinua häiritsee tuollainen käytös.
Ymmärtääkseni mies on ilmaissut että naisen käytös on häirinnyt?
Miksei AP ole kontrolloiva, jos vastaavasti nyt kertoo että miehen käytös häiritsee?
Kukaan ei ole kieltänyt ketään aloituksen perusteella.
Tämä. Moni ihminen ottaa kontrollointiyrityksenä sen, että kumppani kertoo tunteistaan.
Minusta tuntuisi kyllä kurjalta, jos olisin sairaalassa, ja puolisoni käyttäisi vierailuajastaan pitkät pätkät jonkun toisen kanssa jutteluun.
Ehkä teillä tilanne tosiaan hankalampi, jos olet muutenkin jo joka toinen viikko kiinni lapsissa, ja sitten lapsettomilla viikoilla sinulla sosiaalisena ihmisenä olisi suuri tarve nähdä muitakin sitten lapsettomina viikkoina.
Sitten ihmisillä on erilaisia tarpeita suhteissaan. Jotkut ovat vähän epäsosiaalisia eivätkä kovin kiinnostuneita muista ihmisistä, ja puolison pitäisi sitten täyttää kaikki sosiaalisuuden tarpeet. Ei kai siinä mitään, jos kumpikin ovat samanlaisia.
Ei mies tässä tarinassa nyt kuitenkaan miltään kauhealta kontrolloijalta kuulosta. Ihan tavallisia ristiriitoja ihmisten välillä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea koko ketjua, mutta vanhempani ovat olleet tällaisessa avioliitossa jo 44 vuotta. En ymmärrä miten he jaksavat: äiti on sosiaalinen, puhelias, menevä, isä on hiljainen, kotona viihtyvä, ei tarvitse muita ihmisiä. Kohta 45 vuoden ajan äiti on kuunnellut isän valitusta, ei saisi puhua puhelimessa koko iltaa, kauppareissulla ei saisi tervehtiä tuttavia, mihin ihmeeseen muka viikonloppuna pitäisi lähteä kun voi olla kotonakin? Ja toisaalta isä on kuunnellut sitä omasta mielestään rasittavaa puhetulvaa, ja lähtenyt jonkun serkun luokse kylään, vaikka haluaisi olla kotona jne.
Ei tuota perustavanlaatuista eroa taida mikään tasoittaa. Äiti on esimerkiksi työkavereidensa kanssa läheinen ja he soittelevat myös vapaa-ajalla. Joka ikinen kerta isä kysyy kuka siellä oli, ja sen jälkeen tuhisee miksi työkaverin kanssa pitää puhua yksityisasioita. Työkaverit on hänen mielestään vain töitä varten eikä niiden kanssa tehdä mitään muuta. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä että äiti pitää näistä työkavereista oikeasti ihmisinä ja menevät yhdessä mielellään vaikka syömään jne. Silti asiasta pitää huomauttaa joka kerta. Siis useita kertoja viikossa, yli 25 vuoden ajan (niin kauan kuin äiti on tuossa työpaikassa ollut).
Ja kyllä, isäni myös kontrolloi mitä äiti laittaa päälleen ennen kuin tämä lähtee kotoa, ja esimerkiksi lomalla äiti ei voi lähteä ulkomaille yksin, jos (kun) isä ei halua lähteä mihinkään. Eli heillä on suhteessa paljon muutakin kontrollointia kuin vain tuo kenen kanssa saa jutella kauppareissulla.
Vanhempieni liitto on pahin painajaiseni. En voi kuvitellakaan että minulla olisi kumppani joka ei hyväksyisi jotain syvällä olevaa luonteenpiirrettäni. Olenkin pysytellyt visusti sinkkuna koska oman kokemukseni mukaan aina tulee jotain tuollaista kuvioihin mukaan. Ehkä vielä joskus voisin tavata oikeasti rennon ihmisen joka hyväksyy sellaisena kuin olen (ja minä tietenkin hänet). Sitä ihmettä vaan vielä ei ole tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo aloitusviestin käytös kyllä miltään kontrolloinnilta kuulosta. Tavallaan ymmärrän miestä. Itse olen ollut tavallaan tuon miehen asemassa aikaisemmassa suhteessani, kun seurustelin supersosiaalisen miehen kanssa.
Kyllähän se alkoi aika pian ärsyttää, että ihan sama mihin mentiin, sieltä löytyi jotain tuttuja, joiden luo piti singahtaa juttelemaan, ja minut jätettiin täysin huomiotta. Inhottavaa, ettei mitään voinut ikinä tehdä rauhassa kahdestaan. Tuntui siltä, ettei seurani ole tarpeeksi kiinnostavaa, kun heti tilaisuuden tullen piti aina etsiä muuta juttuseuraa. No, ehkäpä tuo sitten piti ihan paikkansa, sillä tuo suhde päättyi miehen pettämiseen.
Voi kun on tuttua. Samaistuin myös, kun yksi aiempi kirjoittaja myös kertoi, että jos olivat kaksin menossa syömään ja joku tuttu tuli vastaan, mies pyysi hänetkin mukaan. Tuntuu myös pahalta, kun on itse raivannut kalenterista viikonlopun yhteitä aikaa, että mennään vaikka kylpylään tai retkelle, niin mies ehdottaa viime hetkellä, että pitäisikö pyytää vaikka Jonnaa tai Petriä mukaan. Tuntuu kuin mies ei viihtyisi minun kanssani lainkaan ja koettaisi keksiä keinoja, että yhteisestä viikonlopusta tulisi jotenkin siedettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap olet ihan liian kiltti ja täällä on moni kommentoija aivan pihalla. Miehellä huono itsetunto, ehdotan että alat nyt tapaamaan enemmän ystäviä suunnitellusti ja katsot rajoittaako mies sitä. Jos ei saa ollenkaan omaa aikaa muiden kanssa ilman miestä, ei ole asiat kunnossa. Eri asia jos on yhteistä sovittua menoa tai jos et huomioi miestä. Mutta nyt ei siitä kyse. Kuuntele intuitiotasi!!!
Ennemminkin minusta tuntuu, että mies toivoisi Ap:n keskittyvän yhteiseen aikaan silloin kun ollaan yhdessä liikkeellä. Minunkin kumppanini saa tavata tuttujaan niin paljon kuin haluaa, mutta silloin kun ollaan yhdessä jossakin, niin silloin se on meidän yhteistä aikaa. Minun kallisarvoinen vapaa-aikani valuu hukkaan, jos olen suunnitellut päivän miehen kanssa, ja se kuluu kadun kulmassa kuunnellessa kun mies pulisee tuttujen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos miestäsi ärsyttää joku tekosi tai piirteesi, niin se on normaalia elämää, ei kontrollointia. Pisteet hänelle että on osannut puhua näistä suoraan.
Mun mielestä ei ole normaalia , jos aikuinen ihminen kokee noin kuin ap:n mies. Että ärsyyntyy muiden ihmisten kanssa juttelusta noin pahasti. Ja sanon näin silti, vaikka itsekin jään usein sivuun sosiaalisissa tilanteissa eikä se ole kivaa.
Olen introvertti ja vaihtelee, kuinka aktiivisesti jaksan juhlissa tutustua ja jutella vieraammille. Mies taas on hyper-ekstrovertti ja juhlat on hänelle tilaisuus olla maksimaalisesti vuorovaikutuksessa niin monen ihmisen kanssa kuin mahdollista. Yleensä käy niin, että saavutaan kyläpaikkaan tai juhliin, näen miehestä vain selän ja seuraavan kerran mies huomaa minut, kun on aika lähteä kotiin. Vaikka en tuntisi juhlista ketään, niin aina tuo sama, mies ei esim. ikinä esittele mua kenellekään tai edes vilkaise, miten viihdyn.
Jos paljon hyviä tuttuja paikalla, niin tuo ei haittaa yhtään. Mutta jos paljon ihan vieraita tai puolituttuja, niin vähän ärsyttävää yrittää näyttää tuntikausia siltä, että viihtyy, jos ei satu jonkun kanssa syntymään parempi keskustelu. Ja mies ei huomaa/piittaa, vaikka istuisin ihan yksin jossain koko tilaisuuden ajan, pörrää vaan oman sosiaalisen intonsa kanssa ympäriinsä. Jos hengaan miehen vieressä, niin silloinkin on kuin siinä ei olisi ketään. Mieluummin olen vaikka sitten ihan itsekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miestäsi ärsyttää joku tekosi tai piirteesi, niin se on normaalia elämää, ei kontrollointia. Pisteet hänelle että on osannut puhua näistä suoraan.
Mun mielestä ei ole normaalia , jos aikuinen ihminen kokee noin kuin ap:n mies. Että ärsyyntyy muiden ihmisten kanssa juttelusta noin pahasti. Ja sanon näin silti, vaikka itsekin jään usein sivuun sosiaalisissa tilanteissa eikä se ole kivaa.
Olen introvertti ja vaihtelee, kuinka aktiivisesti jaksan juhlissa tutustua ja jutella vieraammille. Mies taas on hyper-ekstrovertti ja juhlat on hänelle tilaisuus olla maksimaalisesti vuorovaikutuksessa niin monen ihmisen kanssa kuin mahdollista. Yleensä käy niin, että saavutaan kyläpaikkaan tai juhliin, näen miehestä vain selän ja seuraavan kerran mies huomaa minut, kun on aika lähteä kotiin. Vaikka en tuntisi juhlista ketään, niin aina tuo sama, mies ei esim. ikinä esittele mua kenellekään tai edes vilkaise, miten viihdyn.
Jos paljon hyviä tuttuja paikalla, niin tuo ei haittaa yhtään. Mutta jos paljon ihan vieraita tai puolituttuja, niin vähän ärsyttävää yrittää näyttää tuntikausia siltä, että viihtyy, jos ei satu jonkun kanssa syntymään parempi keskustelu. Ja mies ei huomaa/piittaa, vaikka istuisin ihan yksin jossain koko tilaisuuden ajan, pörrää vaan oman sosiaalisen intonsa kanssa ympäriinsä. Jos hengaan miehen vieressä, niin silloinkin on kuin siinä ei olisi ketään. Mieluummin olen vaikka sitten ihan itsekseni.
Minun mielestäni taas sinä suostut erikoisiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kontrollointia, jos kielletään, että aika ja huomio pitäisi antaa vain miehelle. Se kai tuossa on pyrkimys.
Kannattaa keskustella miehen kanssa ja kertoa, että sinua häiritsee tuollainen käytös.
Jos mies sairaalassa toimenpiteessä yön yli ja ap mennyt katsomaan, niin monille se on sellainen aika poikkeuksellinen hetki, jolloin toivoisi saavansa erityistä tukea ja huomiota? Jos tuo on ainoa tilanne, jolloin ap:n mies on kokenut jäävänsä syrjään ja suuttuu siitä, niin en vielä tekisi mitään muita johtopäätöksiä kuin että sairaalassaolo otti koville ja oli herkillä siksi.
Mutta jos on muutenkin vastaavaa niin sitten ei kyllä ole normaalia. Jo tuo muille "läpättämisestä" sanominen kuulostaa siltä, että mies saattaa suhtautua naisen sosiaalisiin suhteisiin lähtökohtaisen vihamielisesti ja haluaa rajoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua, mutta vanhempani ovat olleet tällaisessa avioliitossa jo 44 vuotta. En ymmärrä miten he jaksavat: äiti on sosiaalinen, puhelias, menevä, isä on hiljainen, kotona viihtyvä, ei tarvitse muita ihmisiä. Kohta 45 vuoden ajan äiti on kuunnellut isän valitusta, ei saisi puhua puhelimessa koko iltaa, kauppareissulla ei saisi tervehtiä tuttavia, mihin ihmeeseen muka viikonloppuna pitäisi lähteä kun voi olla kotonakin? Ja toisaalta isä on kuunnellut sitä omasta mielestään rasittavaa puhetulvaa, ja lähtenyt jonkun serkun luokse kylään, vaikka haluaisi olla kotona jne.
Ei tuota perustavanlaatuista eroa taida mikään tasoittaa. Äiti on esimerkiksi työkavereidensa kanssa läheinen ja he soittelevat myös vapaa-ajalla. Joka ikinen kerta isä kysyy kuka siellä oli, ja sen jälkeen tuhisee miksi työkaverin kanssa pitää puhua yksityisasioita. Työkaverit on hänen mielestään vain töitä varten eikä niiden kanssa tehdä mitään muuta. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä että äiti pitää näistä työkavereista oikeasti ihmisinä ja menevät yhdessä mielellään vaikka syömään jne. Silti asiasta pitää huomauttaa joka kerta. Siis useita kertoja viikossa, yli 25 vuoden ajan (niin kauan kuin äiti on tuossa työpaikassa ollut).
Ja kyllä, isäni myös kontrolloi mitä äiti laittaa päälleen ennen kuin tämä lähtee kotoa, ja esimerkiksi lomalla äiti ei voi lähteä ulkomaille yksin, jos (kun) isä ei halua lähteä mihinkään. Eli heillä on suhteessa paljon muutakin kontrollointia kuin vain tuo kenen kanssa saa jutella kauppareissulla.
Vanhempieni liitto on pahin painajaiseni. En voi kuvitellakaan että minulla olisi kumppani joka ei hyväksyisi jotain syvällä olevaa luonteenpiirrettäni. Olenkin pysytellyt visusti sinkkuna koska oman kokemukseni mukaan aina tulee jotain tuollaista kuvioihin mukaan. Ehkä vielä joskus voisin tavata oikeasti rennon ihmisen joka hyväksyy sellaisena kuin olen (ja minä tietenkin hänet). Sitä ihmettä vaan vielä ei ole tapahtunut.
Kiitos tästä vastauksestasi! Juuri jotain tämänkaltaista koen minun ja miehen suhteessa olevan jo nyt ja pelkään, että nämä piirteet nimenomaan pahenee.
Olen myös työkavereideni kanssa tekemisissä työn ulkopuolella, vietämme joskus illanistujaisia, mies ei koskaan ja useissa työkavereissaan tuntuu olevan miehen mielestä jotain vikaa, ja mies ”ei todellakaan vapaa-aikanaan työkavereiden kanssa enää viettäisi aikaa”.
Entisen työporukan kanssa olemme tehneet (ennen koronaa) vuosittain ns.virkistysreissun jo toistakymmentä vuotta milloin minnekin päin Suomea. Meitä on n. 10 naisen porukka ja reissut on sekä hauskoja että ”terapeuttista”, olemme samanhenkistä porukkaa ja kaikki sujuu ongelmitta. Usein olemme olleet talvisin eri hiihtokeskuksissa mutta myös erilaisissa muissa tapahtumissa samalla. Reissuihin ei kuulu puolisoiden pettämistä tai mitään muutakaan epäsoveliasta. Vietämme kertakaikkiaan hauskaa ja ns.laatuaikaa toistemme hyvässä seurassa noina kertoina. Nyt mies on alkanut vihjailemaan näistäkin reissuista ikävään sävyyn ja että hän myös vielä aikoo lähteä omine kavereineen Leville ym. viikonloppureissuille samallalailla ja se on varmasti sitten minullekin ok. Sanoin miehelle heti, että ilman muuta on ja ettei minulla ole aikomustakaan rajoittaa hänen tuollaisia menojaan. Oikeastaan kannustinkin lähtemään. Mutta tässäkin oli sellainen ikävä lataus pohjalla, mainittiin vielä, että minunkaan on sitten turha olla mustasukkainen. No enhän olisikaan, mutta mies ilmeisesti sitten noista reissuista on, koska ehdollisti, onko niihin pakko osallistua enää tässä vaiheessa, kun elää ”muutenkin vakiintunutta elämää”. Nuo reissut on itselle yksi henkireikä kaiken arjen keskellä ja en niistä olisi valmis luopumaan, koska ne ei varmasti aiheuta kellekään mitään pahaa.
Mutta kirjoituksesi kyllä kolahti, se tuntui niin osuvalta johonkin sinne pohja-ajatukseen tästä tilanteesta, jota olen omassakin suhteessa nyt miettinyt.
Ja juuri tuo, että lisääntyvästi tulee pientä kommentointia eri toimintatapoihini ja luonteenpiirteisiin liittyen, että voisinko tehdä vähän toisin (miestä miellyttävällä tavalla). Itse en arvostele miestä enkä hänen luonteenpiirteitään, vaikka kaikki ei aina niin miellyttäisikään. En pyri muokkaamaan, koska ei täydellinen meistä kukaan ole ja harvoin myöskään peruspersoonaa pystyy edes muuttamaan. Mutta tätä joudun varmasti miettimään kovastikin, että ollaanko miehen kanssa piirteinemme liian erilaisia! Kovasti samaa tunnen olevan jollakin tasolla jo nyt ja mies huomattavasti antisosiaalisempana yrittää tukahduttaa tätä piirrettäni selvästi ja jotenkin samalla tavalla rajoittamaan myös sitä jo nyt. Tuo mitä kuvasit vanhempiesi parisuhteessa voisi olla jotain sellaista, mitä tästäkin voisi seurata, jos tämä jatkuu näin.
Ei ole. Tai ei ainakaan mitään kiinnostusta kontrollointiin ole ilmennyt 23 vuoden aikana. Minulla on omia menoja, ystäviä (myös vastakkaista sukupuolta) ja kodin ulkopuolista elämää. Uskollinen olen ollut aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä ole kyse mistään kontrolloinnista vaan ap:n epäkohteliaisuudesta ja tilannetajuttomuudesta. Miksi jäädä juoruamaan, jos on toisen kanssa tekemässä jotain tai menossa jonnekin. Ne juttelut voi hoitaa sitten toisella kerralla yksikseen. Ei ole kiva siinä vieressä odottaa tylsistyneenä.
Vierailija kirjoitti:
Selvästihän miehesi ei saa tarpeeksi huomiota ja purkaa tätä nyt sinuun. Epätasapaino sosiaalisissa suhteissa voi painaa. Esitteletkö häntä, kun teitä tullaan moikkaamaan? Annatko miehen päättää, vaihdetaanko kuulumisia, jos hän haluaisi pitkän päivän päätteeksi vain kotiin? Kehutko muuten häntä tai onko hänellä itsellään yhtään ystäviä jotka olisitte yhdessä tavanneet jotta tuntisi olevansa normaali supliikin naisen rinnalla? Toinen vaihtoehto tietysti on, että purkaa muuten vaan ärsyyntymistään sinuun, mikä on ikävää.
Että jos nainen on taitavampi sosiaalisesti (tai muuten) niin hänen sitten pitää boostata ja hyvitellä miehen egoa siinä samassa asiassa ettei vaan tulisi miehelle paha mieli? Kuinka moni olettaa, että mies joka on jossain taitava vastaavalla tavalla pienentäisin itseään ja nostaisi naista esiin? Eipä ole noin päin näkynyt.
No olet sinä kyllä aika rasittava lörppö, mutta tietysti ei ihmistä saa kontrolloidakaan. Enemmän tuttuasi ihmettelen kun on tuollainen moukka joka tunkee paikalle vaikka näkee että olet tapaamassa miestäsi. Pelkkä tervehtiminen olisi riittänyt ja vaikka ilmoitus, että on asiaa, mutta kertoo paremmalla ajalla. Mitä ihmettä se siinä lähti intiimiasioista avautumaan? Toiset vielä syö ympärillä.
Tapailin erästä hyvin "sosiaalista" miestä, ja kyllä se mitä hän piti itse ulospäinsuuntautuneisuutena ja extroverttiytenä oli usein vain huonoa käytöstä sitä kohtaan kenen kanssa hän oli liikkeellä. Vähän kuin puhuisi puhelimessa jatkuvasti muiden kanssa, ja vastaisi jokaiseen puheluun mitä hänelle tulee, oli paikka mikä hyvänsä, esim. romanttinen illallinen saattoiv vaihtua joksikin ihan muuksi kun tuli tuttuja samaan ravintolaan. Kahdestaan olleesa hänen kaikki huomionsa oli minussa, mutta heti kun oli edes yksi lisäihminen paikalla, niin hän keskitti kaiken huomionsa siihen toiseen. Yleensä ihminen pystyy hallitsemaan isompaaki porukkaa niin että se oma siippa ei ole kuin häntä ei enää olisikaan paikalla. Tämä mies vain ei siihen pystynyt. Jätin hänet huonon käyttäytymisensä vuoksi, eikä tullut mieleenkään alkaa muuttamaan häntä mieleisekseni.
Onko pienempi paha vaihtaa kasvokkain keskustelukumppania kuin toisen sijaan keskisttyä puhelimeensa? Luultavasti moni ei tykkäisi jos keskustelukumppania kesken keskustelun selaa puhelimesta jotain mielenkiintoisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua, mutta vanhempani ovat olleet tällaisessa avioliitossa jo 44 vuotta. En ymmärrä miten he jaksavat: äiti on sosiaalinen, puhelias, menevä, isä on hiljainen, kotona viihtyvä, ei tarvitse muita ihmisiä. Kohta 45 vuoden ajan äiti on kuunnellut isän valitusta, ei saisi puhua puhelimessa koko iltaa, kauppareissulla ei saisi tervehtiä tuttavia, mihin ihmeeseen muka viikonloppuna pitäisi lähteä kun voi olla kotonakin? Ja toisaalta isä on kuunnellut sitä omasta mielestään rasittavaa puhetulvaa, ja lähtenyt jonkun serkun luokse kylään, vaikka haluaisi olla kotona jne.
Ei tuota perustavanlaatuista eroa taida mikään tasoittaa. Äiti on esimerkiksi työkavereidensa kanssa läheinen ja he soittelevat myös vapaa-ajalla. Joka ikinen kerta isä kysyy kuka siellä oli, ja sen jälkeen tuhisee miksi työkaverin kanssa pitää puhua yksityisasioita. Työkaverit on hänen mielestään vain töitä varten eikä niiden kanssa tehdä mitään muuta. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä että äiti pitää näistä työkavereista oikeasti ihmisinä ja menevät yhdessä mielellään vaikka syömään jne. Silti asiasta pitää huomauttaa joka kerta. Siis useita kertoja viikossa, yli 25 vuoden ajan (niin kauan kuin äiti on tuossa työpaikassa ollut).
Ja kyllä, isäni myös kontrolloi mitä äiti laittaa päälleen ennen kuin tämä lähtee kotoa, ja esimerkiksi lomalla äiti ei voi lähteä ulkomaille yksin, jos (kun) isä ei halua lähteä mihinkään. Eli heillä on suhteessa paljon muutakin kontrollointia kuin vain tuo kenen kanssa saa jutella kauppareissulla.
Vanhempieni liitto on pahin painajaiseni. En voi kuvitellakaan että minulla olisi kumppani joka ei hyväksyisi jotain syvällä olevaa luonteenpiirrettäni. Olenkin pysytellyt visusti sinkkuna koska oman kokemukseni mukaan aina tulee jotain tuollaista kuvioihin mukaan. Ehkä vielä joskus voisin tavata oikeasti rennon ihmisen joka hyväksyy sellaisena kuin olen (ja minä tietenkin hänet). Sitä ihmettä vaan vielä ei ole tapahtunut.
Kiitos tästä vastauksestasi! Juuri jotain tämänkaltaista koen minun ja miehen suhteessa olevan jo nyt ja pelkään, että nämä piirteet nimenomaan pahenee.
Olen myös työkavereideni kanssa tekemisissä työn ulkopuolella, vietämme joskus illanistujaisia, mies ei koskaan ja useissa työkavereissaan tuntuu olevan miehen mielestä jotain vikaa, ja mies ”ei todellakaan vapaa-aikanaan työkavereiden kanssa enää viettäisi aikaa”.
Entisen työporukan kanssa olemme tehneet (ennen koronaa) vuosittain ns.virkistysreissun jo toistakymmentä vuotta milloin minnekin päin Suomea. Meitä on n. 10 naisen porukka ja reissut on sekä hauskoja että ”terapeuttista”, olemme samanhenkistä porukkaa ja kaikki sujuu ongelmitta. Usein olemme olleet talvisin eri hiihtokeskuksissa mutta myös erilaisissa muissa tapahtumissa samalla. Reissuihin ei kuulu puolisoiden pettämistä tai mitään muutakaan epäsoveliasta. Vietämme kertakaikkiaan hauskaa ja ns.laatuaikaa toistemme hyvässä seurassa noina kertoina. Nyt mies on alkanut vihjailemaan näistäkin reissuista ikävään sävyyn ja että hän myös vielä aikoo lähteä omine kavereineen Leville ym. viikonloppureissuille samallalailla ja se on varmasti sitten minullekin ok. Sanoin miehelle heti, että ilman muuta on ja ettei minulla ole aikomustakaan rajoittaa hänen tuollaisia menojaan. Oikeastaan kannustinkin lähtemään. Mutta tässäkin oli sellainen ikävä lataus pohjalla, mainittiin vielä, että minunkaan on sitten turha olla mustasukkainen. No enhän olisikaan, mutta mies ilmeisesti sitten noista reissuista on, koska ehdollisti, onko niihin pakko osallistua enää tässä vaiheessa, kun elää ”muutenkin vakiintunutta elämää”. Nuo reissut on itselle yksi henkireikä kaiken arjen keskellä ja en niistä olisi valmis luopumaan, koska ne ei varmasti aiheuta kellekään mitään pahaa.Mutta kirjoituksesi kyllä kolahti, se tuntui niin osuvalta johonkin sinne pohja-ajatukseen tästä tilanteesta, jota olen omassakin suhteessa nyt miettinyt.
Ja juuri tuo, että lisääntyvästi tulee pientä kommentointia eri toimintatapoihini ja luonteenpiirteisiin liittyen, että voisinko tehdä vähän toisin (miestä miellyttävällä tavalla). Itse en arvostele miestä enkä hänen luonteenpiirteitään, vaikka kaikki ei aina niin miellyttäisikään. En pyri muokkaamaan, koska ei täydellinen meistä kukaan ole ja harvoin myöskään peruspersoonaa pystyy edes muuttamaan. Mutta tätä joudun varmasti miettimään kovastikin, että ollaanko miehen kanssa piirteinemme liian erilaisia! Kovasti samaa tunnen olevan jollakin tasolla jo nyt ja mies huomattavasti antisosiaalisempana yrittää tukahduttaa tätä piirrettäni selvästi ja jotenkin samalla tavalla rajoittamaan myös sitä jo nyt. Tuo mitä kuvasit vanhempiesi parisuhteessa voisi olla jotain sellaista, mitä tästäkin voisi seurata, jos tämä jatkuu näin.
Ap:n vastaus oli tämä 115
Näin mäkin uskon. Jos olis nainen ollut toimenpiteessä totta helkkarissa sitä olis pitäny huomioida 100 %. Ei puhettakaan et mitään tuttavia oltais menty moikkaamaan, saati juteltu pidempään. Moni nainen on todella kaksinaismoralistinen näissä asioissa.