En onnittele äitiäni äitienpäivänä, koska hän ei kohdellut minua arvoisellani tavalla
Äitini suuttui, kun en onnitellut häntä 14-vuotiaana äitienpäivänä. En onnitellut häntä sen takia, että hän oli niin ilkeä minulle aina, ajattelin, ettei hän kaipaa inhoamansa ihmisen onnitteluja.
Äitinipä suuttuikin, kun ei iltapäivään mennessä ollut saanut onnitteluja. Sanoin varmaan, että no onnea. Se ei riittänyt, äitini pakotti että mun täytyy poimia hänelle valkovuokkoja.
En tajua tänä päivänäkään, kuinka hän kehtasikin olla sitten tyytyväinen, kun sai niitä kukkia.
Kommentit (234)
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan se on se, että äitini ei olisi saanut arvostella minua asioista, joita en tee ”oikein” sen takia, miten hän on satuttanut minua. Hän ei tajua tätä. Hän ei kykene näkemään oman pahuutensa tai virheellisyytensä ihmisenä seurauksia.
Hän on AINA valmis löytämään arvosteluoikeuden toisista. Ja satuttaa sillä niitä, jotka koittivat häntä rakastaa. Se on kamalaa, sellaisen äidin lapsena.
Ap
No ei ole sitten kyllä omena kauas puusta pudonnut, koska käyttäydyt itse juuri tismalleen samalla tavalla.
Mitä jos keskittyisit vaan niihin sun rakkaisiin rahoihin ja perintöasioihin, niitähän sä todella rakastat.
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei ole ansainnut äitienpäiväonnitteluja, koska pakotti minut poimimaan valkovuokkoja. Silti HÄN kehtaa arvostella minua, jos en onnittele. Siksi kosto, koska siitä ei saa minua arvostella.
Ap
Äitini on arvostellut minua kaikessa muussakin, jossa HÄN ITSE on syyllinen siihen, ettei kyseinen asia ole minulle helppo tai ei suju.
Sen takia hän ansaitsee pahaa ja satutusta, koska satuttaa sitä, joka yritti häntä rakastaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aikuinen. Pikku asiasta on kulunut jo vuosikymmeniä. Jotkut vakovuokot...voi pyhä sylvi.
Joo, ei se muuten nousiskaan ellei äitini syyttelisi minua aikuisena, etten käyttäydy oikein.
Vaikka syy siihen on tuossa. En onnittele häntä, miksi se on arvostelun aihe? Mitä luulee ansainneensa?
ApHänen pitäisi hyväksyä minut ilman arvostelua, jos en onnittele. Koska sen hän on ITSE aiheuttanut. Hänenkin on aika kokea pahaa mieltä, jos oli ok aiheuttaa sitä mulle, eikä pysty pyytämään sitä anteeksi.
ApUsko mua rakas äitihullu, äitisi kokee jatkuvasti pahaa oloa kun joutuu olemaan tuollaisen hullun kanssa tekemisissä :)
Joutuu?
Ei varmana joudu. Oma valinta ja HÄNEN vastuullaan. Mutta pitääkö leikkiä edelleen, että oli äitinä normaali ja jatkaa yhteydenpitoa? Voi voi, sille en mahda mitään.
ApUhriutujat alapeukuttaa. Voi voi, tajutkaa jo, että ei kukaan JOUDU olemaan akuiseen lapseensa yhteyksissä.
Ap
Sinähän se tässä koko ajan uhriudut 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan se on se, että äitini ei olisi saanut arvostella minua asioista, joita en tee ”oikein” sen takia, miten hän on satuttanut minua. Hän ei tajua tätä. Hän ei kykene näkemään oman pahuutensa tai virheellisyytensä ihmisenä seurauksia.
Hän on AINA valmis löytämään arvosteluoikeuden toisista. Ja satuttaa sillä niitä, jotka koittivat häntä rakastaa. Se on kamalaa, sellaisen äidin lapsena.
ApNo ei ole sitten kyllä omena kauas puusta pudonnut, koska käyttäydyt itse juuri tismalleen samalla tavalla.
Mitä jos keskittyisit vaan niihin sun rakkaisiin rahoihin ja perintöasioihin, niitähän sä todella rakastat.
Enhän käyttäydy. Mä en pidä lapsiani mun tunteistani vastuullisina. Jos purankin mieltäni palstalle se on siksi juuri, etten pura sitä heihin.
Mutta sä et epäkypsänä ihmisenä sitäkään tajua, luulet, ettei ihmisillä olisi suodattimia. Mä suodatan lasten kanssa pois ne asiat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aikuinen. Pikku asiasta on kulunut jo vuosikymmeniä. Jotkut vakovuokot...voi pyhä sylvi.
Joo, ei se muuten nousiskaan ellei äitini syyttelisi minua aikuisena, etten käyttäydy oikein.
Vaikka syy siihen on tuossa. En onnittele häntä, miksi se on arvostelun aihe? Mitä luulee ansainneensa?
ApHänen pitäisi hyväksyä minut ilman arvostelua, jos en onnittele. Koska sen hän on ITSE aiheuttanut. Hänenkin on aika kokea pahaa mieltä, jos oli ok aiheuttaa sitä mulle, eikä pysty pyytämään sitä anteeksi.
ApUsko mua rakas äitihullu, äitisi kokee jatkuvasti pahaa oloa kun joutuu olemaan tuollaisen hullun kanssa tekemisissä :)
Joutuu?
Ei varmana joudu. Oma valinta ja HÄNEN vastuullaan. Mutta pitääkö leikkiä edelleen, että oli äitinä normaali ja jatkaa yhteydenpitoa? Voi voi, sille en mahda mitään.
ApUhriutujat alapeukuttaa. Voi voi, tajutkaa jo, että ei kukaan JOUDU olemaan akuiseen lapseensa yhteyksissä.
ApSinähän se tässä koko ajan uhriudut 😂
Mmmm se ei kerro sun uhriutumisasteesta yhtään mitään.
Ap
Mun äitini ei suodattanut pois pahuuttaan minun silmistäni. Siitähän toi valkovuokkoesimerkkikin kertoo.
Ap
Äitini pitää vain kouluttaa siihen, ettei hän saa arvostella lastaan siitä, ettei saa onnitteluja, jos kerran anteeksipyyntöä ei heru.
Valintoja!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan se on se, että äitini ei olisi saanut arvostella minua asioista, joita en tee ”oikein” sen takia, miten hän on satuttanut minua. Hän ei tajua tätä. Hän ei kykene näkemään oman pahuutensa tai virheellisyytensä ihmisenä seurauksia.
Hän on AINA valmis löytämään arvosteluoikeuden toisista. Ja satuttaa sillä niitä, jotka koittivat häntä rakastaa. Se on kamalaa, sellaisen äidin lapsena.
ApNo ei ole sitten kyllä omena kauas puusta pudonnut, koska käyttäydyt itse juuri tismalleen samalla tavalla.
Mitä jos keskittyisit vaan niihin sun rakkaisiin rahoihin ja perintöasioihin, niitähän sä todella rakastat.Enhän käyttäydy. Mä en pidä lapsiani mun tunteistani vastuullisina. Jos purankin mieltäni palstalle se on siksi juuri, etten pura sitä heihin.
Mutta sä et epäkypsänä ihmisenä sitäkään tajua, luulet, ettei ihmisillä olisi suodattimia. Mä suodatan lasten kanssa pois ne asiat.
Ap
Eihän sulla kirjaimellisesti ole mitään suodatinta, jos jokainen tunteesi siirtyy suoraan käyttäytymiseesi. Jos sinulla olisi suodatin, pystyisit käsittelemään tunteen taitavasti siten, että et esimerkiksi raivoaisi yms. Mutta saat jäädä nyt tänne mun puolesta raivoamaan, mulla on onneksi muutakin tekemistä kuin roikkua sunnuntaina koko päivän nettifoorumeilla. Hyvää jatkoa :)
Täällähän moni nössö kertoo vaan onnittelevansa heitä loukanneita äitejään ja etteivät ole muuten edes tekemisissä. Mä taas voin olla tekemisissä, kunhan ei tarvitse mitään teatteria esittää, TAI kuunnella paskaista syyttelyä siitä, ettei toinen ole tässä jossain jalustalla itseeni nähden.
Nössöt äitionnittelijat siis hyväksyvät sen, että äitinsä on jalustalla, etteivät he ole tasa-arvoisia. Ehkä he kokevat äitinsä olevan alempana, mutta mä en varsinaisesti koe äitiäni niin. Hänessä on muutamia hyvin arvostettaviakin piirteitä. Joitain.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan se on se, että äitini ei olisi saanut arvostella minua asioista, joita en tee ”oikein” sen takia, miten hän on satuttanut minua. Hän ei tajua tätä. Hän ei kykene näkemään oman pahuutensa tai virheellisyytensä ihmisenä seurauksia.
Hän on AINA valmis löytämään arvosteluoikeuden toisista. Ja satuttaa sillä niitä, jotka koittivat häntä rakastaa. Se on kamalaa, sellaisen äidin lapsena.
ApNo ei ole sitten kyllä omena kauas puusta pudonnut, koska käyttäydyt itse juuri tismalleen samalla tavalla.
Mitä jos keskittyisit vaan niihin sun rakkaisiin rahoihin ja perintöasioihin, niitähän sä todella rakastat.Enhän käyttäydy. Mä en pidä lapsiani mun tunteistani vastuullisina. Jos purankin mieltäni palstalle se on siksi juuri, etten pura sitä heihin.
Mutta sä et epäkypsänä ihmisenä sitäkään tajua, luulet, ettei ihmisillä olisi suodattimia. Mä suodatan lasten kanssa pois ne asiat.
ApEihän sulla kirjaimellisesti ole mitään suodatinta, jos jokainen tunteesi siirtyy suoraan käyttäytymiseesi. Jos sinulla olisi suodatin, pystyisit käsittelemään tunteen taitavasti siten, että et esimerkiksi raivoaisi yms. Mutta saat jäädä nyt tänne mun puolesta raivoamaan, mulla on onneksi muutakin tekemistä kuin roikkua sunnuntaina koko päivän nettifoorumeilla. Hyvää jatkoa :)
On, mulla EI OLE suodatinta miehen tyhmyydelle ja siitä aiheutuville menetyksille tai harmeille, mutta mulla kyllä on suodatin siihen, etten syyttelisi koskaan lapsiani sellaisesta, mitä he eivät ole tehneet tai mitä heille ei ole opetettu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan se on se, että äitini ei olisi saanut arvostella minua asioista, joita en tee ”oikein” sen takia, miten hän on satuttanut minua. Hän ei tajua tätä. Hän ei kykene näkemään oman pahuutensa tai virheellisyytensä ihmisenä seurauksia.
Hän on AINA valmis löytämään arvosteluoikeuden toisista. Ja satuttaa sillä niitä, jotka koittivat häntä rakastaa. Se on kamalaa, sellaisen äidin lapsena.
ApNo ei ole sitten kyllä omena kauas puusta pudonnut, koska käyttäydyt itse juuri tismalleen samalla tavalla.
Mitä jos keskittyisit vaan niihin sun rakkaisiin rahoihin ja perintöasioihin, niitähän sä todella rakastat.Enhän käyttäydy. Mä en pidä lapsiani mun tunteistani vastuullisina. Jos purankin mieltäni palstalle se on siksi juuri, etten pura sitä heihin.
Mutta sä et epäkypsänä ihmisenä sitäkään tajua, luulet, ettei ihmisillä olisi suodattimia. Mä suodatan lasten kanssa pois ne asiat.
ApEihän sulla kirjaimellisesti ole mitään suodatinta, jos jokainen tunteesi siirtyy suoraan käyttäytymiseesi. Jos sinulla olisi suodatin, pystyisit käsittelemään tunteen taitavasti siten, että et esimerkiksi raivoaisi yms. Mutta saat jäädä nyt tänne mun puolesta raivoamaan, mulla on onneksi muutakin tekemistä kuin roikkua sunnuntaina koko päivän nettifoorumeilla. Hyvää jatkoa :)
Ja mene vain ”tekemään muuta” aka pointtisi vain loppuivat, mutta toki seuraat kaikki kommentit ketjusta edelleen silmä kovana ja kommentoit nyyminä :D
Ap
90 % vastauksista taitaa olla ap:n omaa yksinpuhelua, taas kerran.
Olihan se vähän tökeröä äidiltäsi, mutta saanko kysyä miten vanha olet nyt? Eikö siitä 14-vuotiaasta ole jo aika pitkä aika? Kannattaisko ehkä keskittyä siihen miten itse hoidat omia lapsiasi, eikä vaatia loputtomasti anteeksipyyntöjä äidiltäsi?

Miten mä keskityn siihen, kun se, etten onnittele äitiäni aiheuttaa minun arvosteluani? En minä halua olla huono ja arvostelun aiheinen ihminen. Sellainen on huono äiti.

Kaikkia äitejä arvostellaan aina. Jos se todistaa että äiti on huono, maailmassa ei ole silloin yhtään hyvää äitiä.
Vierailija kirjoitti:
90 % vastauksista taitaa olla ap:n omaa yksinpuhelua, taas kerran.
Olihan se vähän tökeröä äidiltäsi, mutta saanko kysyä miten vanha olet nyt? Eikö siitä 14-vuotiaasta ole jo aika pitkä aika? Kannattaisko ehkä keskittyä siihen miten itse hoidat omia lapsiasi, eikä vaatia loputtomasti anteeksipyyntöjä äidiltäsi?
Minun äidilläni ei ole mitään oikeutta arvostella minua siitä aikuisena, että toimin muka väärin, jos en onnittele äitienpäivänä. Silti hän teki niin. Piti minua huonona ihmisenä! Minä en halua, että minua pidetään huonona ihmisenä! Jos olisin HUONO, KORJAISIN ITSENI VÄLITTÖMÄSTI! Mutta miten korjaan, kun en siksi onnitellut, että äitini on SATUTTANUT MINUA?
Ap
Etkö voi ikinä hyväksyä sitä, että lapsuutesi ei ollut onnellinen? Täällä on varmasti satoja samanlaisia kohtaloita, mutta sinä olet ainoa joka jaksaa märistä siitä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Mitä saat tästä? Äläkä vastaa, että äitini se paha oli kun hän kohteli minua pahasti jne. Mitä sinä saat tästä tällä hetkellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90 % vastauksista taitaa olla ap:n omaa yksinpuhelua, taas kerran.
Olihan se vähän tökeröä äidiltäsi, mutta saanko kysyä miten vanha olet nyt? Eikö siitä 14-vuotiaasta ole jo aika pitkä aika? Kannattaisko ehkä keskittyä siihen miten itse hoidat omia lapsiasi, eikä vaatia loputtomasti anteeksipyyntöjä äidiltäsi?
Miten mä keskityn siihen, kun se, etten onnittele äitiäni aiheuttaa minun arvosteluani? En minä halua olla huono ja arvostelun aiheinen ihminen. Sellainen on huono äiti.
ApKaikkia äitejä arvostellaan aina. Jos se todistaa että äiti on huono, maailmassa ei ole silloin yhtään hyvää äitiä.
Eikä arvostella!!! On monia naisia, joissa ei ole äiteinä kertakaikkiaan mitään arvosteltavaa, etkö tajua? On todella todella hyviäkin äitejä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90 % vastauksista taitaa olla ap:n omaa yksinpuhelua, taas kerran.
Olihan se vähän tökeröä äidiltäsi, mutta saanko kysyä miten vanha olet nyt? Eikö siitä 14-vuotiaasta ole jo aika pitkä aika? Kannattaisko ehkä keskittyä siihen miten itse hoidat omia lapsiasi, eikä vaatia loputtomasti anteeksipyyntöjä äidiltäsi?
Minun äidilläni ei ole mitään oikeutta arvostella minua siitä aikuisena, että toimin muka väärin, jos en onnittele äitienpäivänä. Silti hän teki niin. Piti minua huonona ihmisenä! Minä en halua, että minua pidetään huonona ihmisenä! Jos olisin HUONO, KORJAISIN ITSENI VÄLITTÖMÄSTI! Mutta miten korjaan, kun en siksi onnitellut, että äitini on SATUTTANUT MINUA?
Ap
Miksi sitten tulet anonyymille palstalle, jossa sinut on tuomittu joka kerta kun olet tehnyt tämmöisen ketjun? Luuletko että suhun suhtaudutaan yhtäkkiä päinvastaisella tavalla ja säälitään?
Ap on lapsellinen ja jämähtänyt 14-vuotiaan tasolle. "Totaalinen buu"? Onko ap nyt 15?
Oma äitini sanoi joskus jotain sellaista viisasta, kuinka "äiti on äiti vaikka olisi hyeena". Mitä kauheaa yhtenä päivänä onnittelemisessa on? Lähettää vaikka tekstiviestillä onnittelun, tai postikortilla, niin ei tarvitse kuunnella vastausta.
Täällä on kuule monia, jotka toivoisivat voivansa vielä onnitella omaa äitiään. Edes kortilla.
Uhriutujat alapeukuttaa. Voi voi, tajutkaa jo, että ei kukaan JOUDU olemaan akuiseen lapseensa yhteyksissä.
Ap