Eroaisitko sinä miehestä, joka on ulkoistanut itsensä perhe-elämästä?

Lapset omaksuvat hyvin pienestä perhedynamiikan,eli poissa oleva isä ja marttyyriäidin,,tulevat parisuhteet saavat tästä esimerkin.Ja joku vielä kirjoitti olevansa tällaisen ulkoistetun isän kanssa kimpassa ja odottavansa kolmatta lastaan,,ei hyvää päivää  ämmät

krönkky kirjoitti:

Lapset omaksuvat hyvin pienestä perhedynamiikan,eli poissa oleva isä ja marttyyriäidin,,tulevat parisuhteet saavat tästä esimerkin.Ja joku vielä kirjoitti olevansa tällaisen ulkoistetun isän kanssa kimpassa ja odottavansa kolmatta lastaan,,ei hyvää päivää  ämmät

En minä kai mikään marttyyri ole, keskityn lasten kanssa olemiseen enkä marttyroi miehelle. Ap

Lapset omaksuvat hyvin pienestä perhedynamiikan,eli poissa oleva isä ja marttyyriäidin,,tulevat parisuhteet saavat tästä esimerkin.Ja joku vielä kirjoitti olevansa tällaisen ulkoistetun isän kanssa kimpassa ja odottavansa kolmatta lastaan,,ei hyvää päivää  ämmät

Erosin.

Mies halusi kanssani perheen, lapsia, mutta hyvin onnistui sumplimaan työkuvionsa niin, ettei tarvinnut lasten kanssa elämiseen juurikaan osallistua.

Nyt yhteishuoltajuus, mikä käytännössä on minun hoitamaa yksinhuoltajuutta. Mies kuitenkin on some-isänä vallan aktiivinen ja ylläpitää siellä virheellistä kuvaa, mikä nyt heijastuu suuresti lasten oloihin - eivät juurikaan halua olla isänsä kanssa tekemisissä, koska joutuvat aina puuttumaan mm. isänsä valheellisiin juttuihin/päivityksiin ja muutoinkin kuulema huolehtimisen taso on olematonta, että ei kiinnosta olla hänen kanssaan.

Surullista, mutta jo monen monta vuotta sitten sanoin miehelle tuosta hänen poisulkoistamisestaan, että lapset kyllä viisaina huomaavat tilanteen ja toimivat sen mukaan. Nyt niittää sitä, mitä kylvi.

Meilläkin on suhde menny siihen pisteeseen että mies ei vaan enää välitä.. On tosi surullista huomata että se on todella kylmä minua kohtaan, halveksii minua, ei enää kunnioita yhtään. Minä teen meillä kaikki kotityöt, jopa miehelle ruokaa tuon nenän eteen niin silti se kohtelee minua huonosti. Järkyttävintä siinä vielä on että se suuttuu minulle vahingoista, jos jotain menee rikki niin se syyttää siitä minua ja jopa suuttuu minulle silmittömästi! Miten pääsen eroon siitä? Oon vähävarainen niin miten ihmeessä saisin jostain asunnon ja takuuvuokran maksettua? Eikä mulla oo voimia mihinkään. Mistä saan voimia erota?

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on suhde menny siihen pisteeseen että mies ei vaan enää välitä.. On tosi surullista huomata että se on todella kylmä minua kohtaan, halveksii minua, ei enää kunnioita yhtään. Minä teen meillä kaikki kotityöt, jopa miehelle ruokaa tuon nenän eteen niin silti se kohtelee minua huonosti. Järkyttävintä siinä vielä on että se suuttuu minulle vahingoista, jos jotain menee rikki niin se syyttää siitä minua ja jopa suuttuu minulle silmittömästi! Miten pääsen eroon siitä? Oon vähävarainen niin miten ihmeessä saisin jostain asunnon ja takuuvuokran maksettua? Eikä mulla oo voimia mihinkään. Mistä saan voimia erota?

Ilmoittaudut kunnan asuntojonoon, laitat sinne tuefon että eron vuoksi olet asunnoton lasten kanssa ja tarvitset kiireellisesti asunnon. Kunta ei kai vaadi edes takuuvuokraa.

krönkky kirjoitti:

Lapset omaksuvat hyvin pienestä perhedynamiikan,eli poissa oleva isä ja marttyyriäidin,,tulevat parisuhteet saavat tästä esimerkin.Ja joku vielä kirjoitti olevansa tällaisen ulkoistetun isän kanssa kimpassa ja odottavansa kolmatta lastaan,,ei hyvää päivää  ämmät

Mitä tällainen marttyyriys käytännössä oikein sitten on?

Erosin, kun olin päätynyt olemaan kotipiika sekä lapsille että miehelle. Nyt minulla on oma asunto, lapset vuoroviikoin exän vastuulla ja mulla on aina siistiä.

Ei tartte enää siivota toisen jälkiä eikä kokkailla erityisruokavaliota. Teen toki edelleen aika paljon kotitöitä, mutta nyt en enää joudu odottamaan ja toivomaan siihen toisen apuja. Kovasti kevensi elämää, kun joutuu huolehtimaan vain itsestään.

Ja exälle saattoi ehkä tulla hiukan yllätyksenä se, että miten paljon aikaa menee kaupassakäyntiin, ruoanlaittoon, pyykinpesuun jne hommiin joita kukaan ei enää hoida hänen puolestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli tuollainen enkä käsitä, mitä hyötyä lapselle on päivittäin nähdä, kuinka merkityksetön on omalle isälle. Äitini siis aina julisti, että lasten takia oli pysyttävä yhdessä. Itse toivoin, että olisivat eronneet.

Minä kasvoin perheessä jossa ei oltu perhe vaan erillisiä yksilöitä omien menojensa kanssa. Kun kasvoin äitini jakoi enää panostaa pienimpään meistä.

Erosivat lopulta kun olin teini ja silloin isäni heräsi siihen että hänellä on mt-ongelmainen ja syömishäiriöinen lapsi. Kukaan ei aimmin nähnyt enkä apua pyytänyt koska eihän kukaan minusta välittänyt.

Nyt aikuisena isäni on yllätyävää kyllä se jonka kanssa yhä olen tekemisissä. Välillä pohdittu olisinko kaikelta siltä välttynyt jos olisivat eronneet aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosin 20 vuoden suhteen jälkeen. Ex muuttui todella itsekkääksi, ja minulla alkoi nousta jo jonkinlainen inho häntä kohtaan. Kieltäytyi kaikesta mitä ehdotin. Tein lomareissutkin yksin lasten kanssa ja maksoinkin ne yksin. Kävin tapahtumissa yksin. Huolehdin lasten asiat yksin. Ex vain harrasti juttujaan ja halusi minut niistäkin pitää erossa.

Ex oli kaikessa kivireki ja aina piti miettiä miten asiat hänelle esittäisi ja miten hän suhtautuisi. Lopulta hän ulkoisti itsensä yhteisestä sängystäkin. Sen jälkeen ihastuin toiseen mieheen ja kahden vuoden eropähkäily oli selvä.

H uora!

No tuskin😃 kahta miestä ei koskaan ole ollut yhtaikaa. Ilmoitin erohaluni exälle jo ennen kuin suhdetta toiseen mieheen edes oli.

Ero tuosta suhteesta oli paras päätös ikinä. Pystyin hengittää. Talous parani. Olin suhteessa äiti, kodinhoitaja, asioiden huolehtia ja laskunmaksaja. Nuo asiat pystyin hoitaan paremmin ilman miestä.

Myp kirjoitti:

Samassa tilanteessa ollaan, kolmas lapsi tulossa ja mies on ollut juuri kuvailemasi kaltainen. Suurin helpotus oli oma asennemuutos; en odota mieheltä yhtään mitään muuta kuin satunnaista kotitöihin osallistumista ja laskujen maksua. Enkä näinollen enään suutu tai ole surullinen siitä, että ei ole läsnä.

Lapsetkaan eivät enään hirveästi kysele isän perään, enkä minä selittele miehen puolesta miksi ei ole kotona tai lomilla meidän kanssa, mies sitten selittelee itse ja lupailee pilvilinnoja lapsille, jotka useimmiten romahtavat.

Odotan kovasti omaa aikaa, kun toinenkin lapsi menee syksyllä päivähoitoon..en aio uhrata siitä hetkeäkään miehelle, ihan vain ollakseni samanlainen kuin hän. Teen omia juttuja joihin minulla on päivähoidon ansiosta aikaa. Aion siis olla itsekäs sen 3kk ennenkuin kolmas syntyy.

Mies ei ole yksistään taloudesta vastuussa, minä teen kotihoidontuesta ja lapsilisistä lapsille kaikki hankinnat ja kustannan lomamatkat, sekä käyn myös ruokaostoksilla. Mies on vaan saanut sellaisen kasvatuksen, että raha ja materiaalin omistaminen ratkaisee sen, kuka pärjää elämässä. Itse olen eri kastia, minusta on tärkeämpää olla läsnä lapsille. Ei mies mitenkään täysin huono puoliso ole, se nyt vaan on sellainen, enkä ketään muuta huolisi.

Suosittelen eroa. Minullakin oli kaikki vastuu ja elämä sekä työ pyöri lasten ympärillä.

Jos tarvitsin apua vaikka edes lapsen hakuun tarhasta oli muiden kysymys aina missä mies on.

Eron jälkeen saan apua tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin on suhde menny siihen pisteeseen että mies ei vaan enää välitä.. On tosi surullista huomata että se on todella kylmä minua kohtaan, halveksii minua, ei enää kunnioita yhtään. Minä teen meillä kaikki kotityöt, jopa miehelle ruokaa tuon nenän eteen niin silti se kohtelee minua huonosti. Järkyttävintä siinä vielä on että se suuttuu minulle vahingoista, jos jotain menee rikki niin se syyttää siitä minua ja jopa suuttuu minulle silmittömästi! Miten pääsen eroon siitä? Oon vähävarainen niin miten ihmeessä saisin jostain asunnon ja takuuvuokran maksettua? Eikä mulla oo voimia mihinkään. Mistä saan voimia erota?

Kela voi maksaa takuuvuokran ja antaa rahaa tarvehankintoihin. Ero on pätevä syy saada molemmat.

Myp kirjoitti:

Samassa tilanteessa ollaan, kolmas lapsi tulossa ja mies on ollut juuri kuvailemasi kaltainen. Suurin helpotus oli oma asennemuutos; en odota mieheltä yhtään mitään muuta kuin satunnaista kotitöihin osallistumista ja laskujen maksua. Enkä näinollen enään suutu tai ole surullinen siitä, että ei ole läsnä.

Lapsetkaan eivät enään hirveästi kysele isän perään, enkä minä selittele miehen puolesta miksi ei ole kotona tai lomilla meidän kanssa, mies sitten selittelee itse ja lupailee pilvilinnoja lapsille, jotka useimmiten romahtavat.

Odotan kovasti omaa aikaa, kun toinenkin lapsi menee syksyllä päivähoitoon..en aio uhrata siitä hetkeäkään miehelle, ihan vain ollakseni samanlainen kuin hän. Teen omia juttuja joihin minulla on päivähoidon ansiosta aikaa. Aion siis olla itsekäs sen 3kk ennenkuin kolmas syntyy.

Mies ei ole yksistään taloudesta vastuussa, minä teen kotihoidontuesta ja lapsilisistä lapsille kaikki hankinnat ja kustannan lomamatkat, sekä käyn myös ruokaostoksilla. Mies on vaan saanut sellaisen kasvatuksen, että raha ja materiaalin omistaminen ratkaisee sen, kuka pärjää elämässä. Itse olen eri kastia, minusta on tärkeämpää olla läsnä lapsille. Ei mies mitenkään täysin huono puoliso ole, se nyt vaan on sellainen, enkä ketään muuta huolisi.

Pakko ihmetellä miksi pusket lisää mukulaa toimimattomaan perheeseen. Lapset saavat kotoaan paskan parisuhteen mallin, kun vanhemmat eivät puhalla yhteiseen hiileen.

Niillä eväillä meni täälläkin ensimmäisen puolison valinta metsään.

Ei pahalla. Jotakuinkin koko mun ikäluokkani on kasvanut poissaolevan isän kanssa. Joskus ei vaan ollut vaihtoehtoja, nyt on. Olen itsekin jo aikuisen äiti.

Ennen eroa, kokeilkaapa kehittää joku juttu, johon teidän pitää yksin lähteä viikoksi, eli mies jää vastuuseen lapsista. Jätätte jääkaapin tylysti tyhjäksi ja pyykkivuoren miehelle pestäväksi.

Kaveri tekee tuon aina vuoden parin välein kun mies alkaa pitää asioita itsestäänselvyytenä. Viikon jälkeen on hyvin nöyrää miestä ja osallistuu perhe-elämään taas kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Ennen eroa, kokeilkaapa kehittää joku juttu, johon teidän pitää yksin lähteä viikoksi, eli mies jää vastuuseen lapsista. Jätätte jääkaapin tylysti tyhjäksi ja pyykkivuoren miehelle pestäväksi.

Kaveri tekee tuon aina vuoden parin välein kun mies alkaa pitää asioita itsestäänselvyytenä. Viikon jälkeen on hyvin nöyrää miestä ja osallistuu perhe-elämään taas kunnolla.

Ei se mitään auta. Mä tätä kokeilin, ja mieshän menee lasten kanssa äidilleen syömään. Tai vaihtoehtoisesti mummo roudaa ruokaa perheelle valmiiksi kotiin, kun "paha äiti" on työmatkalla eikä huolehdi perheestään. Eipä ole paljon apuja näkynyt, jos mies on ollut työmatkalla, niin jostain syystä kukaan ei ole mulle tuomassa valmiiksi laitettua ruokaa. 

Yhden viikon voi myös vaatteet jättää pesemättä, ja jääkaapissakin saattaa olla jotain ennestään. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen eroa, kokeilkaapa kehittää joku juttu, johon teidän pitää yksin lähteä viikoksi, eli mies jää vastuuseen lapsista. Jätätte jääkaapin tylysti tyhjäksi ja pyykkivuoren miehelle pestäväksi.

Kaveri tekee tuon aina vuoden parin välein kun mies alkaa pitää asioita itsestäänselvyytenä. Viikon jälkeen on hyvin nöyrää miestä ja osallistuu perhe-elämään taas kunnolla.

No ei ole onnistu. Kaupasta saa valmisruokaa ja pyykki on helppo pestä ja nakata kuivumaan. Sekään ei olisi ihme, että kaikki kulkisi viikon likaisissa vaatteissa. Keittiö, wc ja koko koti on kaaoksen vallassa. Ei useimmat miehet välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehestä on kuitenkin hyötyä myös taloudellisesti.

Tämähän se suomalaisen mamman suurin motiivi on.

Sivusta luulen, että sinä saat olla ihan rauhassa kaikenlaisilta suomalaisilta mammoilta.

Kannattaa pitää huoli myös omasta jaksamisestaan - ja etenkin siitä.

Jätä lapset miehen seuraan kun lähdet lenkille, kauppaan, ystävän luokse tai minne vaan.

Erosin. Todella raskas päätös mutta oli ainoa oikea. Nyt reilun kahden vuoden jälkeen aletaan kaikki (lapset mukaanlukien) voimaan jo paremmin. Miehenkin oli eron jälkeen pakko vaan alkaa ottamaan vastuuta, koska pidin tiukasti kiinni 50/50 periaatteesta. Nyt lapsilla on suhde isäänsä. Toki riski on että niin ei käy, jos mies vaan törkeästi eron jälkeen sysää vastuunsa sinulle tai muille. Mutta yksinkin on parempi kuin p*skassa suhteessa. Nyt minulla on myös ihana miesystävä elämässä.

Tuohan on usein kotoa opittu malli. Parempi ettei lapsesi opi tuollaista parisuhdemallia. Minun isäni oli tuollainen niin kuin miehesi kun olin pieni. Äiti pisti kovan kovaa vastaan ja isä suostui muuttumaan. Kun menin ala-asteelle niin isä alkoi siinä vaiheessa huolehtia meidän lasten asioista. Kuskasi harrastuksiin, laittoi liikuntakamat valmiiksi, hoiti meidät kun oltiin kipeitä jne ja on pysynyt aktiivisesti meidän elämässä siitä asti. Jos miehelle ei mitkään uhkailut mene perille niin ei auta kuin erota, koska ei mies tule muuttumaan. Omasta elämästäsi tulee helpompaa ilman tuollaista miestä. Lapsetkin vaistoavat sen, että isää ei kiinnosta niin en usko eron olevan heille niin kova paikka kun isä ei ilmeisesti ole heille läheinen.