Miksi rokotteen haitoista ei puhuta?!
Älkää nyt heti poistako tätä keskustelua, pyydän. Haluaisin oikeasti ymmärtää tämän vaikenemisen... thl:n fb sivuilla paljon asiallisia kysymyksiä joihin ei vastata ja osa kysymyksistä poistuu. Tieteellistä keskustelua ei ole valtamediassa lainkaan. vain rokotepropagandaa. sikainfluenssan kohdalla peli vihellettiin poikki vaikka haittavaikutuksia oli paljon vähemmän kuin näissä piikeissä.
Tuhannet ihmiset haluavat vastauksia kysymyksiin joita ns.salaliittoteoriana pidetään. Aina vaan huudellaan että foliohattuilua ja kulkutautimyönteisyyttä mutta KUKAAN ei tule perustelemaan että miksi nuo väitteet ovat vääriä.
En ole koskaan elämässäni ollut näin ihmeissäni, turhautunut ja jopa ahdistunut siitä että näistä asioista ei puhuta. Joo, kuumetta ja pistoskohdan arkuutta... mutta entäs ne sadat ( maailmalla tuhannet ) jotka ovat saaneet haittavaikutuksia niin että ovat joutuneet sairaalahoitoon? Kuolemat. miksi ei kerrota niinkuin esim. Norjassa että tauti on vähemmän vaarallinen kuin rokote nuorille perusterveille.
Toivoisin että saisin kuulla asiallisia mielipiteitä siitä että onko teistä ok että kaikki kritiikki lakaistaan piiloon. enkä siis ole rokotevastainen... sitä korttia on tähän turha vetää, olen ottanut kaikki rokoteohjelman mukaiset rokotteet, kuten lapseni. tämä suoranainen painostus ja uhkailu kokeellisen rokotteen kohdalla vain..no, ei vakuuta. Jos meillä olisi tappava pandemia ja siihen turvallinen ja tehokas rokote, ei tarvitsisi painostaa ja uhkailla.
Kommentit (453)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mklp kirjoitti:
Rokotteen ottavat, kai ymmärrätte että olette mukana lääkkeen kokeilussa? Pitkäaikaisvaikutuksia ei ole kenelläkään selvillä. Outoa, että joku VOI vakuutella että nämä ovat turvallisia ja hyviä. Ja porukka haluaa uskoa...huh.
Aika monessa lääkkeestä pitkäaikaisvaikutukset tulee esiin ajan myötä. Lääkkeet kuitenkin tulevat markkinoille ennen kuin pitkäaikaisvaikutukset ovat selvillä. Muuten emme saisi uusia lääkkeitä ollenkaan.
Jos olette päättäneet ettette ota rokotusta , koska pelkäätye sen pitkäaikaisvaikutuksia, niin olkaa ottamatta. Mutta miksi haluatte, että muutkin jättää ottamatta? Pelkäätte, että loppujen lopuksi jäätte yksin häviäjien puolelle?Höpöhöpö. Rokotteita testataan ja tutkitaan vuosia, ennen kuin tulevat käyttöön.
Minä en ota huonosti tutkittua rokotetta lievään pöpöön. Riski kuolla rokotteeseen on moninkertaisesti suurempi kuin koronavirukseen, tätä on tutkittu Israelissa, jossa rokotekattavuus on suuri. (KOSKA ILMAN ROKOTETTA ET SAA ELÄÄ NORMAALISTI)
Koronarokotteessa haittavaikutukset ovat jo nyt 8x suuremmat kuin sikainfluenssapiikin kanssa.Minä pelkään rokotepassia, jos se tarkoittaa, että ilman sitä et voi elää yhteiskunnassa. Rokote ei jää yhteen tai kahteen, vaan sitä voi tulla jatkuva rokottaminen.
Influennsarokotteita en ole koskaan ottanut. Olen terve kuin pukki.
En koe mitään syytä ottaa rokotetta, ja pakko on paha asia.Niin on tätäkin rokotetta. Se on modifioitu jo olemassa olevasta sars-rokotteesta, eli "ihan uusi" rokote ei ole. Haittavaikutuksia on kaikissa lääkkeissä, jopa esim Buranassa. Sellaista lääkettä ei olekaan jossa ei mitään olisi. Kyse onkin siitä ovatko haittavaikutukset koronaa vaarallisempia ja tässä vaiheessa on jo monesti todettu että ei ole. Mieluummin pieni riski jostain haittavaikutuksesta kun ikuinen koronapandemia päälle.
Lisänä vielä, että nuo 900+ haittavaikutusta eivät ole TODETTUJA haittavaikutuksia, vaan tavallisten ihmisten raportoimia tuntemuksia. Esim jos Pena saa veritulpan rokotuksen jälkeen, hän tekee siitä ilmoituksen. Vasta tämän jälkeen asiantuntijat tutkivat oliko kyse sattumasta vai liittyikö se rokotteeseen.
Vaikuttaa siltä että haluat jostain syystä uskoa rokotteen olevan tosi hyvä ja turvallinen. Valitettavasti näin ei ole, edes kyseisen piikin tekijät eivät niin väitä. Heillä ei ole edes vastuuta rokotteen seurauksista!
Tuo 961 on VAKAVIA HAITTAVAIKUTUKSIA, eli osa näistä on kuollut! Saman verran ja enemmänkin, on raportoitu lievempiä haittavaikutukisa.
Älä jaa virheellistä infoa, se vesittää argumenttisi. Rokote ei todistetusti ole johtanut yhteenkään kuolemaan. Vakavia haittavaikutuksia on raportoitu, mutta kuten sanoin, niitä ei ole vielä tutkittu. Lisäksi, tuo numero suhteutettuna rokotetuiden määrään tarkoittaa, että riski saada vakava komplikaatio on todella pieni.
Ja kyse ei ole siitä, että haluan uskoa vaan päin vastoin - tieteellinen tutkimus on osoittanut, ettei kyse ole uskon asiasta vaan ihan faktasta. Tästähän rokotevastaisuudessa on kyse, faktaan ei luoteta.
"Haittavaikutuksen kriteerit?
Haittavaikutus arvioidaan vakavaksi, jos se on:johtanut kuolemaan
hengenvaaraan
sairaalahoitoon tai sairaalahoidon pitkittymiseen
aiheuttanut pysyvän vamman tai alentanut toimintakykyä (esim. pitkäaikainen työkyvyttömyys)
synnynnäinen epämuodostuma tai muu synnynnäinen poikkeama"Siinäpä kriteerit vakavaan haittavaikutukseen. Et ilmeisesti tahdo uskoa ilmoituksiin, vaan vähättelet ja selität niitä pois.
Ymmärrän kyllä, että voi olla helpompaa jos ei kohtaa elämän kovaa todellisuutta, vaan haluaa kääntää asiat hyväksi päässään. Mutta itseäni kiinnostaa totuus, ja haluan elää tässä todellisuudessa.
Kukahan elää harhassa? Fimea on kuitenkin julkaissut tällä viikolla ensimmäistä kertaa tarkempia tietoja siitä, millaisia oireita oireita on raportoitu vakaviksi haittavaikutuksiksi.
– Tilastoista ilmenee, että yksi yleisimmistä ilmoitetuista vakavista haittavaikutuksista on päänsärky tai kuume. Jos ihminen on saanut vaikka 39 asteen kuumeen ja joutunut olemaan pois töistä, ilmoittaja on katsonut, että oire on vakava, sanoo Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/koronarokotteet-aiheuttavat-haittava…
Ihmiset ilmoittavat näitä ”väärin”. Fimea tarkoittaa pitkää toimintakyvyn alenemaa, ihmiset ilmoittaa päänsäryn. Näitä ei tarkisteta vielä, luvut muuttuu merkittävästi.
Kuule, menehän Fimean sivuille ja katso itse mitä siellä lukee. Viimeksi pari minuuttia sitten itse siellä vierailin, ja kopioin sieltä sinulle tuon vakavien haittavaikutuksien kriteetit.
Jos siis haluat elää todellisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikessa lääketieteessä punnitaan hyödyt ja haitat. Röntgenissä altistut ionisoivalle säteilylle ja saatat sairastua syöpään sen seurauksena. Mutta hyöty esim. murtuman paikallistaminen on suurempi kuin tuo mahdollinen haitta. Suoni yhteyden avaamisessa saatat saada sepsiksen, jos pöpö pääsee matkaan, hyöty taas lyö mahdolliset haitat. Syöpä lääkkeisiin on moni kuollut, esim. sytostaattien haittavaikutus lista on kilometrin pituinen. Kuitenkin hyöty voittaa taas haitat. Parasetamolilla saat helposti hengen itseltäsi ja moni on kuollut.
Sama näiden rokotteiden kanssa. Joku varmasti saa jotain, mutta hyöty lyö ne haitat. Näin se lääketiede toimii ja koko maailma muutenkin pyörii tällä hyöty vs.haitat periaatteella, muuten emme koskaan tekisi yhtään mitään ikinä.
Yksilöllä on kuitenkin näissäkin oikeus valita se, milloin yksilö kokee hyödyn ylittävän haitan. Lääkärin näkökulmasta hyöty saattaa ylittyä aiemmin kuin potilaan omassa riskiarviossa. Jehovantodistaja kieltäytyy verensiirrosta, joku syöpäpotilas kieltäytyy sytoista, joku ei halua ottaa buranaa tai muuta lääkettä ja joku ei halua ottaa koronarokotetta tai punkkirokotetta tai HPV-rokotetta.
En ottanutkaan kantaa yksilön omaan päätösvaltaan, vaan haittavaikutuksiin ja siihen miten maailmamme pyörii.
Minä ja läheiseni olemme törmänneet siihen, että lääkärit vähättelevät sivuvaikutuksia. Varmaan ihan siksi, että he eivät itse elä niiden kanssa ja ole niitä näkemässä. Ja he katsovat tilastoja ja tiedettä? Eivätkä kuuntele riittävästi potilaskokemuksia?
Vierailija kirjoitti:
961 vakavaa haittaa Fimean sivuilla.
Äsken oli viemä alle 900.
Plus muut lievemmät haitat.
Kuka tahansa naapurin paranoid-pirkko voi tuollaisen haittailmoituksen tehdä. Niitä sit tutkitaan ja suurin osa on vaarattomia, moni voidaan osoittaa ettei johdu rokotteesta yms.
Ehkä nyt röllit on alkaneet tehtailla keksittyjä haittailmoituksia, jos tuolla lailla luku nousee. Hohhoijaa.
Euroopan lääkeviraston ( EMA)
viranomaiset ovat lähettäneet Suomeen määräyksen, että jokaiselle rokotteen haluavalle on kerrottava mihin hän on ryhtymässä.
Että kyseessä on keskeneräinen tuote jonka terveysvaikutuksista ei kukaan tiedä.
Kysyn siis edelleen: miksi THL ei kerro, vaan rikkoo lakia ja tieten tahtoen vaarantaa ihmisten hengen ja terveyden?
Nyt kertominen on yksittäisten kansalaisten vastuulla. On koko ajan ollut.
Me olemme etulinjassa koska emme voi katsella tätä hiljaa.
Noudatamme EMAn määräystä, mutta meitä pilkataan ja julkisesti häpäistään.
Autoilu tappaa vuosittain maapallon laajuisesti miljoonia ihmisiä liikenneonnettomuuksissa, Suomessakin satoja. Silti autoilun haitat sensuroidaan, vaadin että autoilu lopetetaan heti! .... Ei vaiskaan, yritin tässä vain mallintaa sitä että maailmassa on hyvin vähän täysin mustia ja valkoisia asioita. Rokotteissa hyödyt voittavat haitat, niin monessa muussakin asiassa.
Mulle riitti se kun ystävä Ruotsista joutui teholle rokotteen jälkeen (7pv), terve ihminen ja töissä sairaanhoidon ammattilaisena. Sanoi, ettei ekasta saanut mitään reaktiota, mutta toinen vei teholle korona oireiden takia. Netistä kun etsin tietoja niin eka on selkeästi miedompi rokote ja toinen tehokkaampi ja aiheuttaa enemmän reaktioita.
Myönteinen kirjoitti:
Autoilu tappaa vuosittain maapallon laajuisesti miljoonia ihmisiä liikenneonnettomuuksissa, Suomessakin satoja. Silti autoilun haitat sensuroidaan, vaadin että autoilu lopetetaan heti! .... Ei vaiskaan, yritin tässä vain mallintaa sitä että maailmassa on hyvin vähän täysin mustia ja valkoisia asioita. Rokotteissa hyödyt voittavat haitat, niin monessa muussakin asiassa.
Et sinä voi tehdä sitä haitta-arviota kuin omasta itsestäsi.
Vierailija kirjoitti:
961 vakavaa haittaa Fimean sivuilla.
Äsken oli viemä alle 900.
Plus muut lievemmät haitat.
Se tarkoittaa, että vakavia haittoja on tullut n. 0.05%:lle rokotetuista.
Itse tautiin kuolee n. 50 kertaa suuremmalla todennäköisyydellä.
Plus ne, joille jää taudista vakavia, pysyviä, työkyvyttömyyteen johtavia haittoja.
Ei varsinaisesti kuulu tähän, mutta sivuvaikutuksia usein myös vähätellään. Sain itse antibiootista (azithromycin) rytmihäiriöitä. Sydän hakkasi, kylmä hiki nousi koko kroppaan ja en pystynyt rauhoittumaan ollenkaan. Kysyin hoitavalta lääkäriltä, niin ei millään uskonut ja vain naureskeli, ja sain oikeasti melkein tapella, että sain antibiootin vaihdettua toiseen, koska oloni oli oikeasti todella huono, enkä halunnut enää tuota antibioottia syödä. Uudesta antibiootista ei tullut vastaavia oireita. Pari viikkoa tämän jälkeen luin lehdestä, että yhdysvaltojen FDA varoittaa kyseisen antibiootin voivan aiheuttaa muutoksia sydämen sähköimpulsseihin niin, että seurauksena on kuolettavat rytmihäiriöt.
Vierailija kirjoitti:
Miten tätä rokotetta verrataan buranaan tai autoiluun? Totta kai kaikessa on riskinsä mutta thl:n vähättely ja täydellinen radiohiljaisuus ovat outoja! Ihmiset aidon huolestuneina kysyvät rokotteiden pitkäaikaisvaikutuksista ( jep, oletettavasti niitä ei vielä tiedetä ), PCR-testeistä, rokotteen vuoksi sairaalaan joutuneista jne... mutta kukaan ei vastaa mitään.
Minusta nohynekin kommentti ”rakennamme lentokonetta samalla kuin lennämme sitä” kertoo kaiken.
Oikea pandemia ei tarvitsisi tällaista propagandaa ja pelon lietsontaa. Jos täällä riehuisi oikea pandemia viranomaiset tekisivät kaikkensa rauhoittaakseen ihmisiä.
Ne viranomaisetkin ovat oikeasti vain paniikissa olevia ihmisiä, joten heidän pitäisi saada ensin itsensä rauhoittumaan ennen kuin voisivat rauhoitella kansaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tätä rokotetta verrataan buranaan tai autoiluun? Totta kai kaikessa on riskinsä mutta thl:n vähättely ja täydellinen radiohiljaisuus ovat outoja! Ihmiset aidon huolestuneina kysyvät rokotteiden pitkäaikaisvaikutuksista ( jep, oletettavasti niitä ei vielä tiedetä ), PCR-testeistä, rokotteen vuoksi sairaalaan joutuneista jne... mutta kukaan ei vastaa mitään.
Minusta nohynekin kommentti ”rakennamme lentokonetta samalla kuin lennämme sitä” kertoo kaiken.
Oikea pandemia ei tarvitsisi tällaista propagandaa ja pelon lietsontaa. Jos täällä riehuisi oikea pandemia viranomaiset tekisivät kaikkensa rauhoittaakseen ihmisiä.
Ne viranomaisetkin ovat oikeasti vain paniikissa olevia ihmisiä, joten heidän pitäisi saada ensin itsensä rauhoittumaan ennen kuin voisivat rauhoitella kansaa.
No nyt ei kyllä auennut tuo pointtisi...
eiköhän tässä ole juuri ne viranomaiset olleet TV:ssa pelottelemasta ihmisiä yli vuoden ja lehdissä on joka päivä koronauutiset etusivulla. en ymmärrä ketä ne palvelevat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
961 vakavaa haittaa Fimean sivuilla.
Äsken oli viemä alle 900.
Plus muut lievemmät haitat.Se tarkoittaa, että vakavia haittoja on tullut n. 0.05%:lle rokotetuista.
Itse tautiin kuolee n. 50 kertaa suuremmalla todennäköisyydellä.
Plus ne, joille jää taudista vakavia, pysyviä, työkyvyttömyyteen johtavia haittoja.
Vanhukset varmasti kyllä... mutta nuoria ja perusterveitä ei ole mitään järkeä rokottaa. Tästä on moni lääkäri/virologi/epidemiologi puhunut mutta heidät vaiennetaan. Seuraavaksi puuhataan jo lasten rokotteita.. tauti josta käytännössä lapsista 100% selviää. Huh huh
Otin rokotten jo, mutta tuo on kyllä niin totta, että lääkkeiden haittavaikutuksia ei uskota tai ketään ei ainakaan kiinnosta pätkääkään, kun niistä kertoo ja pahimmillaan evätään vielä muu hoito/sairasloma, jos et väkisin syö jotain myrkkyä, joka tuhoaa koko muun elämäsi tai vie jopa henkesi.
Vierailija kirjoitti:
AZ ja J&J poistetaan markkinoilta... miksi ei mRNA rokotteita. Tätä on kysytty... mutta täydellinen radiohiljaisuus.
Kansanmrha.
Tätäkin on mahdotonta saada uskomaan. Monet elävät omassa kuplassaan. Uskovat, että maailma on hyvä ja ihmiset ovat hyviä.
Näin ei kuitenkaan ole, se on täydellinen harhaluulo. Nyt pitää kasvaa aikuiseksi.
Tuntuu pahalta kertoa tämä.
Olemme koko ikämme kuulleet, että maapallolla on liikaa ihmisiä.
Me olemme risti maailman mahtaville ihmisille.
Pfizerin ex-toimitusjohtaja on sanonut hiljattain, että näitä rokotteita käytetään väestön vähentämiseen.
Ranskan ex-pressan avustaja kirjoitti kirjan Maailman lyhyt tulevaisuus ( 2006) jossa hän seikkaperäisesti ilmoitti asian, suunnitelman väestön vähentämiseksi.
Ketä meitä kiinnostaa kansanmrha jossain toisella puolella maailmaa?
Tuskin ketään kiinnostaa.
Me emme ole näille mahtaville yhtään sen kiinnostavampia emmekä tärkeämpiä.
Olemme heidän mielestään vain suursyömäreitä.
Tuo on kylmäävää. Kyynikkona minulla oli voimaa kirjoittaa tuo rauhallisesti. Mutta olen jo tosi väsynyt.
Niinkuin edellinen kirjoitti - maailma on täynnä hulluja psykopaatteja jotka haluavat pahaa ihmiskunnalle...
Voi miten toivon että nwo, Great reset jne olisivat pahaa unta mutta... asiat tapahtuvat nyt. Miettikää mitä rokotepassi tarkoittaa länsimaisessa yhteiskunnassa. Kuinka helposti ihmiset haluavat luopua perusoikeuksistaan ?! Vuoden pelottelupropaganda on tehnyt kyllä työnsä hyvin. 😢
Taisin sen, etta nama rokotuksen puolesta jankuttajat on niita trolleja! Ihan vankkumatonta sakkia:D
Alkaa uskokaa mitaan mita luulette kuulette. Mutta, jos rokote epaillyttaa yhtaan.. odota. Odota vuosi vaikka kaksi. Odota edes kesan yli.
Sitten tan hetkiset rokotteet on kuitenkin tyhjan kanssa. Kylla, uudet variantit ja maailma taas alkupisteessa lukituksineen. Odota ja nae.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AZ ja J&J poistetaan markkinoilta... miksi ei mRNA rokotteita. Tätä on kysytty... mutta täydellinen radiohiljaisuus.
Kansanmrha.
Tätäkin on mahdotonta saada uskomaan. Monet elävät omassa kuplassaan. Uskovat, että maailma on hyvä ja ihmiset ovat hyviä.
Näin ei kuitenkaan ole, se on täydellinen harhaluulo. Nyt pitää kasvaa aikuiseksi.
Tuntuu pahalta kertoa tämä.
Olemme koko ikämme kuulleet, että maapallolla on liikaa ihmisiä.
Me olemme risti maailman mahtaville ihmisille.
Pfizerin ex-toimitusjohtaja on sanonut hiljattain, että näitä rokotteita käytetään väestön vähentämiseen.
Ranskan ex-pressan avustaja kirjoitti kirjan Maailman lyhyt tulevaisuus ( 2006) jossa hän seikkaperäisesti ilmoitti asian, suunnitelman väestön vähentämiseksi.
Ketä meitä kiinnostaa kansanmrha jossain toisella puolella maailmaa?
Tuskin ketään kiinnostaa.
Me emme ole näille mahtaville yhtään sen kiinnostavampia emmekä tärkeämpiä.
Olemme heidän mielestään vain suursyömäreitä.
Tuo on kylmäävää. Kyynikkona minulla oli voimaa kirjoittaa tuo rauhallisesti. Mutta olen jo tosi väsynyt.
Höpö höpö.
2020-2021.
Vuosi jolloin ihmisyys katosi maailmasta.
Vierailija kirjoitti:
2020-2021.
Vuosi jolloin ihmisyys katosi maailmasta.
Kyllä... kansat on jaettu kahtia. Jos ajattelin että vuosi 2020 oli kamala niin se oli vasta alkusoittoa 😢
koska ne ketkä puhuu sensoiradaa heti ja haukkutaa salaaliittohörhös