Miksi rokotteen haitoista ei puhuta?!
Älkää nyt heti poistako tätä keskustelua, pyydän. Haluaisin oikeasti ymmärtää tämän vaikenemisen... thl:n fb sivuilla paljon asiallisia kysymyksiä joihin ei vastata ja osa kysymyksistä poistuu. Tieteellistä keskustelua ei ole valtamediassa lainkaan. vain rokotepropagandaa. sikainfluenssan kohdalla peli vihellettiin poikki vaikka haittavaikutuksia oli paljon vähemmän kuin näissä piikeissä.
Tuhannet ihmiset haluavat vastauksia kysymyksiin joita ns.salaliittoteoriana pidetään. Aina vaan huudellaan että foliohattuilua ja kulkutautimyönteisyyttä mutta KUKAAN ei tule perustelemaan että miksi nuo väitteet ovat vääriä.
En ole koskaan elämässäni ollut näin ihmeissäni, turhautunut ja jopa ahdistunut siitä että näistä asioista ei puhuta. Joo, kuumetta ja pistoskohdan arkuutta... mutta entäs ne sadat ( maailmalla tuhannet ) jotka ovat saaneet haittavaikutuksia niin että ovat joutuneet sairaalahoitoon? Kuolemat. miksi ei kerrota niinkuin esim. Norjassa että tauti on vähemmän vaarallinen kuin rokote nuorille perusterveille.
Toivoisin että saisin kuulla asiallisia mielipiteitä siitä että onko teistä ok että kaikki kritiikki lakaistaan piiloon. enkä siis ole rokotevastainen... sitä korttia on tähän turha vetää, olen ottanut kaikki rokoteohjelman mukaiset rokotteet, kuten lapseni. tämä suoranainen painostus ja uhkailu kokeellisen rokotteen kohdalla vain..no, ei vakuuta. Jos meillä olisi tappava pandemia ja siihen turvallinen ja tehokas rokote, ei tarvitsisi painostaa ja uhkailla.
Kommentit (453)
Miksi näitä keskusteluja halutaan vaientaa? Asiallinen keskustelu on punainen vaate? jos et ole rokoteintoilija ja maskifanaatikko, älä tule tänne??!
Vierailija kirjoitti:
Rokotteen tarkoitus on, että mikäli saa koronatartunnan, todennäköisyys saada taudin vakava muoto on pieni. Tästä seuraa, että jos rokotettuna saa koronan oireita, ei ole mitään tarvetta lähteä koronatestiin. Testille on tarvetta vain siinä tapauksessa, että tarvitsee sairaalahoitoa. Nyt on valjastettu älytön määrä terveydenhuollon henkilöstöä testaamiseen ja jäljittämiseen. Kun testiin menijöiden määrä laskee, testaajat voivat vihdoin palata omiin töihinsä neuvolohin, hammashoitoloihin, terveyskeskuksiin jne. Jäljittämistä ei tarvita enää lainkaan ja sekin porukka voi palata omiin töihinsä. Edelleen osa - rokotetuistakin - saa taudin vakavan muodon ja jopa kuolee, mutta he eivät ole enää uhkana terveydenhuollon kantokyvylle. Ravintoloista voi poistaa aukiolorajoitukset, samoin voidaan poistaa kokoontumisrajoitukset. Maskisuositus poistuu, etätyösuositus poistuu jne. Yhteiskunta palautuu normaaliksi, kun vakavasti sairastuneiden määrä pysyy siedettävänä. Jos joku ei halua ottaa rokotetta, sitten ei ota.
Ei pidä paikkaansa. Jos rokotettuna saa koronaoireita, pitää mennä testiin, ja jos on tartunta niin sitten karanteeni ja jäljitys, koska rokotettukin sairastava on tartuttava.
Vierailija kirjoitti:
Kävin äsken puutarhamyymälässä, ulkona. Kaikilla maski paitsi minulla. Oi miksi 😕
Niinpä! Miten nämä uskaltavat koskaan enää kulkea missään ilman maskia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin äsken puutarhamyymälässä, ulkona. Kaikilla maski paitsi minulla. Oi miksi 😕
Miksi olet vastuuton paskiainen?
Maskit ovat teatteria ja hyvesignalointia... se on todettu kymmenissä ja kymmenissä tutkimuksissa. Miksi ihmiset eivät luovu niistä?!
Maskeillahan suojataan muita ihmisiä maskia käyttävän sylkipisaroilta. Oletus siis on, että jokaisella saattaa olla koronavirus ja hän levittää sylkeään ympäriinsä esimerkiksi puhuessaan. Kuitenkin tiedetään, että koronavirus leviää MYÖS aerosolitartuntana ja siihen ei maskit vaikuta yhtään mitään. Ei varsinkaan se oma maski estä saamasta tartuntaa. Jos siis haluaa suojata itsensä tartunnalta, pitää käyttää vähintään ffp2- ja mieluummin ffp3-hengityssuojainta.
Maskiuskovaisille on ihan turha yrittää puhua järkeä. He rakastavat omia kangas- tai kirurginmaskejaan niin paljon, ettei heitä saa millään keinolla vaihtamaan heitä itseään paremmin suojaaviin hengityssuojaimiin. Olen kirjoittanut jo lukuisia kertoja useisiin aihetta koskeviin ketjuihin asiasta ja saan ihan joka kerta alapeukkuja. Varmasti saan tähänkin kommenttiini niitä.
Ja koska virus leviää aerosolina ilmassa, mikään maskikaan ei auta, pitäisi olla myös silmäsuojat, ei auta edes visiiri, vaan jotkut uimalasin tyyppiset umpinaiset lasit jos yrittää itse välttyä tartunnalta.

Siksi kaikilla muilla oli maski, että puutarhaliikkeen ovella on kauppiaan laittama lappu, jossa hän pyytää asiakkaita käyttämään maskia. Muut asiakjaat:
- osaavat lukea
- osaavat hyvät käytöstavat
- ottavat muut huomioon
- keskittyvät kasvien ostamiseen eivätkä kiukutteluunJos mä työpaikalla laitan kahvihuoneeseen lapun, että on hyvien käytöstapojen mukaista olla syömättä kahvihuoneessa muuta kuin lehtikaalia, kahvia ilman sokeria sekä vettä, koska 100 kg painava Mirja on nyt laihdutuskuurilla, sun mielestä se olisi oikein hyvä juttu?
Kuulun itse riskiryhmään koronan suhteen ja pidän itsestäänselvänä, että huolehdin ihan itse suojautumisestani. Muut ihmiset voivat elää kuten ennenkin. Jos joku haluaa käyttää maskia, mulle ihan sama, mutta vaikka kaikilla muilla olisi kirurginmaski naamallaan, käyttäisin silti itse hengityssuojainta. Koska edelleen koronavirus leviää MYÖS aerosolitartuntana. Kävin pari päivää sitten lähikaupassa. Olen lyhyt, joten en ylety ylähyllylle. Tarvitsin jälleen kanssaihmisen apua. Paikalle osui noin 45 v mies. Ilman maskia. Kysyin häneltä, voisiko hän ojentaa mulle ylähyllyltä yhden tuotteen, mitä olin ostamassa. Mies hymyili iloisesti ja sanoi, että tottakai. Tuli siihen mun viereeni noin 15 cm päähän, otti tuotteen ylähyllyltä, ojensi mulle ja sanoi "Ole hyvä". Ja minä kiitin häntä avusta. Kun suojaa itse itsensä, ei tarvitse pelätä muita.
Olitko suojannut silmäsi? Jos et ollut niin maskilla ei ole mitään merkitystä, virus tarttuu myös silmien kautta. Silmälasit tai visiiri ei auta.

Virus on niin pieni, 1000 osa bakteerista että se läpäisee maskin mennen tullen. Sori jos tuli yllätyksenä.
Huomaan, että kirjoittaminenkin on sulle hieman vaikeaa, mutta: silloin kun kaikki käyttävät maskia, myös alempaa suojaustasoa, se pysäyttää viruksen leviämisen. Virukset eivät leijaile irrallisina partikkeleina, vaan esim. veteen sitoutuneina.
Puutarhamyymälässä oli vain yksi, joka pilasi tämän skenaarion.
Jos haluat suojata itseäsi, käytä henkilösuojaintason välineitä. Ffp2 tai ffp3.Mutta viruksen leviäminen pysähtyy ihan nenä-suu-suojuksilla. Sinun kaltaisten takia tilanne pitkittyy.
Ohis
Lue maskilaatikosta; ei torju viruksia.
Vierailija kirjoitti:
THL:n sivuilla sanotaan, että maski suojaa pisaratartunnalta muttei aerosoleilta. Uskon THL:ään, koska en ole salaliittohörhö.
Olen allerginen maskille ja sen kanssa saan yskänkohtauksia, olen nähnyt paremmaksi olla ilman maskia ja yskimättä. Pidän turvavälit ja käyn pienissä kaupoissa hiljaiseen aikaan.
Minäkään en pidä maskia mulkoilusta huolimatta. Muutaman kerran pidin mutta sain vielä pahempaa mulkoilua; koska minulla on vasomotorinen nuha (ja allerginen nuha), maski aiheuttaa nenän vuotamisen mikä aiheuttaa niiskutusta, aivastelua ja yskää, eli oireilen kuin tautinen, ja flunssaoireisena ei saa asioida kaupassa. Käyn hiljaiseen aikaan, en yski enkä aivastele.
Vierailija kirjoitti:
THL:n sivuilla sanotaan, että maski suojaa pisaratartunnalta muttei aerosoleilta. Uskon THL:ään, koska en ole salaliittohörhö.
Olen allerginen maskille ja sen kanssa saan yskänkohtauksia, olen nähnyt paremmaksi olla ilman maskia ja yskimättä. Pidän turvavälit ja käyn pienissä kaupoissa hiljaiseen aikaan.
Voisit hyvin kokeilla jotain muuta maskia, niitä on monenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin äsken puutarhamyymälässä, ulkona. Kaikilla maski paitsi minulla. Oi miksi 😕
Miksi olet vastuuton paskiainen?
Maskit ovat teatteria ja hyvesignalointia... se on todettu kymmenissä ja kymmenissä tutkimuksissa. Miksi ihmiset eivät luovu niistä?!
Maskeillahan suojataan muita ihmisiä maskia käyttävän sylkipisaroilta. Oletus siis on, että jokaisella saattaa olla koronavirus ja hän levittää sylkeään ympäriinsä esimerkiksi puhuessaan. Kuitenkin tiedetään, että koronavirus leviää MYÖS aerosolitartuntana ja siihen ei maskit vaikuta yhtään mitään. Ei varsinkaan se oma maski estä saamasta tartuntaa. Jos siis haluaa suojata itsensä tartunnalta, pitää käyttää vähintään ffp2- ja mieluummin ffp3-hengityssuojainta.
Maskiuskovaisille on ihan turha yrittää puhua järkeä. He rakastavat omia kangas- tai kirurginmaskejaan niin paljon, ettei heitä saa millään keinolla vaihtamaan heitä itseään paremmin suojaaviin hengityssuojaimiin. Olen kirjoittanut jo lukuisia kertoja useisiin aihetta koskeviin ketjuihin asiasta ja saan ihan joka kerta alapeukkuja. Varmasti saan tähänkin kommenttiini niitä.
Ja koska virus leviää aerosolina ilmassa, mikään maskikaan ei auta, pitäisi olla myös silmäsuojat, ei auta edes visiiri, vaan jotkut uimalasin tyyppiset umpinaiset lasit jos yrittää itse välttyä tartunnalta.
Paitsi että mitä vähemmän viruksella on pinta-alaa tarttua sitä vähemmän se tarttuu. Siksi sillä maskilla on merkitystä, vaikka olisi kuinka huonokin.
Juuri tuo on se syy miksi niitä käytetään ja tuntuu olevan monelle tosi vaikea asia käsittää.

Korjaan, siis tuo on yksi syy miksi niitä käytetään. Toinen ja se tärkeämpi oli tietenkin se ettei itse levittäisi niin paljoa vaan mahdollisimman suuri osa pysähtyisi siihen maskiin.

Minulla on ainakin kuutta erilaista maskia, joista kaikista tulee erilaisia ongelmia. Hypoallergiamallia odotellessa...

Levittäisi mitä?
Mikä ihmeen JOS MEILLÄ OLISI TAPPAVA PANDEMIA?!?!! Yli 3 000 000 ihmistä on kuollut tähän tappavaan pandemiaan ja määrä lisääntyy päivittäin! On erittäin tärkeää, että kaikki yli 16-vuotiaat rokotetaan lopettaaksemme tämän tappavan pandemian leviämisen/esiintymisen. Tämä ei lopu millään muulla kuin sairastamalla/kuolemalla ja rokottamisella.
Turha puhua että et ole rokotevastainen, olethan! PS Suomessa kerrotaan kaikki mahdolliset haitat ihan selkeästi ja erittäin monilla kanavilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin äsken puutarhamyymälässä, ulkona. Kaikilla maski paitsi minulla. Oi miksi 😕
Siksi kaikilla muilla oli maski, että puutarhaliikkeen ovella on kauppiaan laittama lappu, jossa hän pyytää asiakkaita käyttämään maskia. Muut asiakjaat:
- osaavat lukea
- osaavat hyvät käytöstavat
- ottavat muut huomioon
- keskittyvät kasvien ostamiseen eivätkä kiukutteluunJos mä työpaikalla laitan kahvihuoneeseen lapun, että on hyvien käytöstapojen mukaista olla syömättä kahvihuoneessa muuta kuin lehtikaalia, kahvia ilman sokeria sekä vettä, koska 100 kg painava Mirja on nyt laihdutuskuurilla, sun mielestä se olisi oikein hyvä juttu?
Kuulun itse riskiryhmään koronan suhteen ja pidän itsestäänselvänä, että huolehdin ihan itse suojautumisestani. Muut ihmiset voivat elää kuten ennenkin. Jos joku haluaa käyttää maskia, mulle ihan sama, mutta vaikka kaikilla muilla olisi kirurginmaski naamallaan, käyttäisin silti itse hengityssuojainta. Koska edelleen koronavirus leviää MYÖS aerosolitartuntana. Kävin pari päivää sitten lähikaupassa. Olen lyhyt, joten en ylety ylähyllylle. Tarvitsin jälleen kanssaihmisen apua. Paikalle osui noin 45 v mies. Ilman maskia. Kysyin häneltä, voisiko hän ojentaa mulle ylähyllyltä yhden tuotteen, mitä olin ostamassa. Mies hymyili iloisesti ja sanoi, että tottakai. Tuli siihen mun viereeni noin 15 cm päähän, otti tuotteen ylähyllyltä, ojensi mulle ja sanoi "Ole hyvä". Ja minä kiitin häntä avusta. Kun suojaa itse itsensä, ei tarvitse pelätä muita.
Olitko suojannut silmäsi? Jos et ollut niin maskilla ei ole mitään merkitystä, virus tarttuu myös silmien kautta. Silmälasit tai visiiri ei auta.
Jos kulkee ihmisten ilmoilla ja haluaa hengittää vapaasti, täytyisi olla naamassa snorkkeli jossa on ainakin 10 metriä korkea hengitysputki. Niin ylhäällä eivät mikrobit enää leiju, ja jokainen saa raikasta happea, ja silätkin ovat samalla suojatut

Kyllä näio jämpt. Ja tiesitkö että Kim Jong Un juoksii Pohjois-korean korkeimman vuoren huipulle näppäskengissä ja kädet taskussa alle kolmessa tunnissa
Joku spämmää pornoviestejä, kuin naisen esineellistäminen olisi luonnollista. Toivottavasti filmin nainen on kiinalaisen viruksen keksijän sukulainen.
erwtyerty kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin äsken puutarhamyymälässä, ulkona. Kaikilla maski paitsi minulla. Oi miksi 😕
Siksi kaikilla muilla oli maski, että puutarhaliikkeen ovella on kauppiaan laittama lappu, jossa hän pyytää asiakkaita käyttämään maskia. Muut asiakjaat:
- osaavat lukea
- osaavat hyvät käytöstavat
- ottavat muut huomioon
- keskittyvät kasvien ostamiseen eivätkä kiukutteluunJos mä työpaikalla laitan kahvihuoneeseen lapun, että on hyvien käytöstapojen mukaista olla syömättä kahvihuoneessa muuta kuin lehtikaalia, kahvia ilman sokeria sekä vettä, koska 100 kg painava Mirja on nyt laihdutuskuurilla, sun mielestä se olisi oikein hyvä juttu?
Kuulun itse riskiryhmään koronan suhteen ja pidän itsestäänselvänä, että huolehdin ihan itse suojautumisestani. Muut ihmiset voivat elää kuten ennenkin. Jos joku haluaa käyttää maskia, mulle ihan sama, mutta vaikka kaikilla muilla olisi kirurginmaski naamallaan, käyttäisin silti itse hengityssuojainta. Koska edelleen koronavirus leviää MYÖS aerosolitartuntana. Kävin pari päivää sitten lähikaupassa. Olen lyhyt, joten en ylety ylähyllylle. Tarvitsin jälleen kanssaihmisen apua. Paikalle osui noin 45 v mies. Ilman maskia. Kysyin häneltä, voisiko hän ojentaa mulle ylähyllyltä yhden tuotteen, mitä olin ostamassa. Mies hymyili iloisesti ja sanoi, että tottakai. Tuli siihen mun viereeni noin 15 cm päähän, otti tuotteen ylähyllyltä, ojensi mulle ja sanoi "Ole hyvä". Ja minä kiitin häntä avusta. Kun suojaa itse itsensä, ei tarvitse pelätä muita.
Olitko suojannut silmäsi? Jos et ollut niin maskilla ei ole mitään merkitystä, virus tarttuu myös silmien kautta. Silmälasit tai visiiri ei auta.
Jos kulkee ihmisten ilmoilla ja haluaa hengittää vapaasti, täytyisi olla naamassa snorkkeli jossa on ainakin 10 metriä korkea hengitysputki. Niin ylhäällä eivät mikrobit enää leiju, ja jokainen saa raikasta happea, ja silätkin ovat samalla suojatut
Kun maskifriikit tajuaa tämän, kohta nähdään ihmisiä snorkkeli naamassa.
Tästä näkyy kuinka moni on kuollut 4.5. mennessä käsitellyistä haittavaikutusilmoituksista, eli 64 rokotettua:
https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokott…
Kultaseni 😘😘😘. Kukahan teidät maskifanaatikot tänne kutsui.