Kaikki tuntemani sairaanhoitajat ovat jotenkin kovia

Monissa on. Kerran oli palstalla juttua että sellaisia halutaan alalle.

Totta. Ei ammattia jaksa, jos on liian herkkä. Alkaa elää potilaiden tuntemuksien mukaan.

Äitini oli tällainen. Kun haava tuli sormeen, niin siihen ei puhallettu vaan se puhdistettiin, laastari päälle ja se siitä.

Kai se ammatti vaikuttaa.

Hoitoalalla tarvitsee olla tietynlaista luonteenlujuutta, mitkään herkkikset eivät kauaa niissä hommissa pärjää.

Vierailija kirjoitti:

Hoitoalalla tarvitsee olla tietynlaista luonteenlujuutta, mitkään herkkikset eivät kauaa niissä hommissa pärjää.

Kaipa itkuun ja kipuun turtuu. On paljon helpompaa hoitaa sairasta vierasta, kuin sairasta oman perheen jäsentä.

Olin lapsena sairaalassa kuumeen vuoksi ja vanhempani eivät käyneet kovin usein katsomassa, koska viina kiinnosti enemmän. Siellä oli sellainen nuori sairaanhoitaja, joka jutteli kanssani ja jotenkin ymmärsi tilanteen. Hän kertoi, että hänenkin vanhempansa olivat juoppoja. Se jäi mieleen ja muistan se 30 vuoden jälkeenkin. Hyvä ja tilannejatuinen ihminen, joka auttoi enemmän kuin sata psykologia yhteensä.

Ovathan he sellaisia pikkukoviksia, kovia kimmoja.

Minäpä tunnen erään todella ihanan sairaanhoitajan ja olen iloinen kun hän on meidän Arvauskeskuksessa töissä, aina hellä ja kiltti, tekee työnsä hyvin ja kuuntelee.

Minulla on sama kokemus kuin ap:llä. Ilmeisesti potilaiden kohtaloiden myötäeläminen täysmittaisesti olisi vain liian rankkaa, joten pakosti kovettuu.

Lähisukulainen oli sairaanhoidonope. Ja tuo on totta.

Näin asiakkaana ei mitään muuta kuin hyvää sanottavaa.

Tuossa ammatissa ei kauaa jaksa, jos suhtautuu liian tunteellisesti hoidettaviin. Sama tilanne on jokaisella ihmisen terveyteen tai mielenterveyteen liittyvällä alalla. Myös poliisien pitää osata suojella omaa psyykeään. Ammattitaitoon liittyy se, että osaa suhtautua työhön työnä.

Sen lisäksi he ovat usein muiden asioita päsmäröiviä, asioihin puuttuvia tyyppejä.

Ei saa olla liian herkkä jos työssä ollaan jatkuvasti tekemisissä vakavien sairauksien kanssa.

Voisin kuvitella, että siinä ammatissa näkee ja kokee niin paljon kaikenlaista, että on pakko olla aika topakka täti. Muuten tulee väistämättä ammatinvaihto eteen.

Sen huomaa kuinka ne nuoret hoitsut ovat vielä sellaisia herttaisia, kun ovat vasta aloittelijoita.

Monesti on enempi apua siitä, että tekee rauhallisesti mutta ripeästi oikeita asioita, eikä rupea kauhistelemaan, voivottelemaan tai yliempatisoimaan tilannetta. En ole sairaanhoitaja, mutta joskus seurailen vierestä heidän tekemisiään.

Mun mielestä 90 % suomalaisista naisista on tuollaisia.

Huomasin ihan saman muutoksen kaverissani joka opiskeli sairaanhoitajaksi. Joku vuosi työssä ja hän oli jotenkin..muuttunut. Voihan se olla jotain muutakin, mutta kylmyyttä ja kovuutta vaistosin. Tai ehkä hän on aina ollut sellainen järkevä toiminnan ihminen en tiedä. Mutta jotain tällaista pistin merkille. En osaa tarkemmin eritellä mitä se oli. Ehkä juttuihin tuli vähän piikittelevä kyyninen sävy, turhautui herkkyydestä jne.

Ap. Kato naishoitsuja ne ei kovia.

Mutta siis vaikea sanoa oliko se tarttunut kahvipöytäkeskusteluiden sävystä vai johtuiko työstä. Tai jostain ihan muusta. Mutta topakka täti on miten häntä kuvaisin.