Kaikki tuntemani sairaanhoitajat ovat jotenkin kovia

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että siinä ammatissa näkee ja kokee niin paljon kaikenlaista, että on pakko olla aika topakka täti. Muuten tulee väistämättä ammatinvaihto eteen.

Sen huomaa kuinka ne nuoret hoitsut ovat vielä sellaisia herttaisia, kun ovat vasta aloittelijoita.

Sinäpä sen sanoit. Tämän takia näin potilaana pidän paljon enemmän niistä (yleensä) nuorista ja lempeistä hoitajista. Yleensä vanhemmat on juuri noita topakoita ja niin rempseitä että melkein kauhistuttaa, ei paljoa tee mieli heittää ronskia läppää hirveissä vatsakivuissa tai pää tikattavana.

Kaikki tuntemani av-ketjujen aloittajat ovat kylmiä ja tuomitsevia.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin ihan saman muutoksen kaverissani joka opiskeli sairaanhoitajaksi. Joku vuosi työssä ja hän oli jotenkin..muuttunut. Voihan se olla jotain muutakin, mutta kylmyyttä ja kovuutta vaistosin. Tai ehkä hän on aina ollut sellainen järkevä toiminnan ihminen en tiedä. Mutta jotain tällaista pistin merkille. En osaa tarkemmin eritellä mitä se oli. Ehkä juttuihin tuli vähän piikittelevä kyyninen sävy, turhautui herkkyydestä jne.

Olen myös huomannut parista sairaanhoitajaksi kouluttautuneesta kaverista samaa. Käytös muuttui kun työt alkoi. Juuri piikittelevä sävy jutuissa. Muistavat molemmat myös aina työaiheisissa keskusteluissa lytätä muiden kokemat haasteet. He ovat tärkeitä kovan luokan ammattilaisia ja muut tavallaan vähän heitä alempana.

Kaveriporukassamme on myös tuomari, ekonomi ym koulutettua porukkaa, mutta nämä kaksi hoitajaa poikkeavat käytökseltään muista. Tilanne on myös pahentunut koronan myötä, enkä enää jaksa oikein pitää heihin yhteyttä.

No hei viettäkää itse kaiket päivät niiden asiakkaiden kanssa. Kyllä se kylmyys alkaa teille aueta. Jos et ole itse kokenut et tiedä.

Riippuu siitäkin missä on töissä esim. Leikkurissa on tietyntyyppisiä hoitajia, psykalla tietyntyyppisiä jne. Ja sillä onkin merkitystä, että on työn kannalta oleellisia piirteitä esim. Leikkuri vaatii kyllä reippautta ja erinomaista tilannetajua. Mun tuntemat leikkurihoitajat on juuri sellaisia nopeita, reippaita ihmisiä, jotka on varmasti sitten siellä leikkaussalissakin tilanteen tasalla. Nopeat on askeleet :D

Minun tuntemiani hoitajia yhdistää huumorintaju. Kaikki ovat todella hauskoja ja humoristisia ihmisiä. Positiivisia perusluonteeltaan. Tuollainen onkin tärkeää rankoilla aloilla.

Se tietty kovuus ja kylmyys johtuu siitä, millaisia persoonia koulutukseen valitaan ja on valittu. Sairaalamaailma ja terveydenhoitoala on todella hierarkinen, ja siksi sellaisella putkinäön omaavalla ("minun tehtäväni on tämä ja sen suoritan") persoonalla on ajateltu olevan niitä ominaisuuksia, joilla tuolla alalla pärjää. Mutta sen kovuuden vastinpari ei ole tunteellinen ja potilaiden tuntemuksiin mukaan menevä herkkä persoona, niin kuin täällä(kin) moni tuntuu ajattelevan. Empatian ja myötätunnon kokeminen ja osoittaminen ei tarkoita sitä, että hukkaa itsensä niihin potilaan tuntemuksiin, silloinhan on kykenemätön toimimaan. Päinvastoin, potilaan kuunteleminen ja ystävällisyyden osoittaminen saa aikaan parempia tuloksia, koska silloin potilas yleensä on yhteistyöhaluisempi. Mutta hyvin harva sairaanhoitaja kykenee tähän, ja he ovat yleensä aikuisiällä alalle tulleita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että siinä ammatissa näkee ja kokee niin paljon kaikenlaista, että on pakko olla aika topakka täti. Muuten tulee väistämättä ammatinvaihto eteen.

Sen huomaa kuinka ne nuoret hoitsut ovat vielä sellaisia herttaisia, kun ovat vasta aloittelijoita.

Sinäpä sen sanoit. Tämän takia näin potilaana pidän paljon enemmän niistä (yleensä) nuorista ja lempeistä hoitajista. Yleensä vanhemmat on juuri noita topakoita ja niin rempseitä että melkein kauhistuttaa, ei paljoa tee mieli heittää ronskia läppää hirveissä vatsakivuissa tai pää tikattavana.

Kun vierekkäin on huoneellinen näitä "vatsakipuisia" ja tikattattavia, niin oppii kyllä ihan pakosta panostamaan niihin, jotka ovat välittömässä hengenvaarassa;

suurinta porua usein pitävät ne, jotka eivät ole.

Ei ole yksi, eikä kaksi kertaa, kun jotain potilasta elvytetään, niin parempikuntoiset vierustoverit alkavat möykkäämään, että "MISSÄ MUN LABRAVASTAUKSET VIIPYY?!" "MIKSI TÄÄ KESTÄÄ NÄIN KAUAN?!" "MIKSEI MITÄÄN TAPAHDU?" "MIKSEI KUKAAN TEE MITÄÄN?! "

Juu... ne valkotakkiset siinä ei ihan huvikseen vaan "seisoskele", vaikka siltä saattaa näyttää päällepäin.

Väkisinkin kokemuksen myötä oppii erottamaan sen, mihin huomiota oikeasti tarvitaan, jotta mahdollisimman moni saadaan hengissä eteenpäin. Resurssit kun ovat rajalliset ja ihmisten huomiontarve loputon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että siinä ammatissa näkee ja kokee niin paljon kaikenlaista, että on pakko olla aika topakka täti. Muuten tulee väistämättä ammatinvaihto eteen.

Sen huomaa kuinka ne nuoret hoitsut ovat vielä sellaisia herttaisia, kun ovat vasta aloittelijoita.

Sinäpä sen sanoit. Tämän takia näin potilaana pidän paljon enemmän niistä (yleensä) nuorista ja lempeistä hoitajista. Yleensä vanhemmat on juuri noita topakoita ja niin rempseitä että melkein kauhistuttaa, ei paljoa tee mieli heittää ronskia läppää hirveissä vatsakivuissa tai pää tikattavana.

Siinä on vielä sekin ongelma, että niillä rempseillä ja "tehokkailla" on yleensä jo valmiina ajatus mielessään mikä potilaalla on ongelmana ja miten se hoidetaan. Tästä tulee ongelma siinä tilanteessa kun todellisuus ei vastaakkaan sitä ennakkoasennetta.

Vain jännänainen pärjää siinä hommassa. Työpäivän alkajaisiksi ja päätteksi jännis vetää viivan nokkaan.

Tuttavani on sairaanhoitaja. Halki-poikki-pinoon -käytännön ihminen, joka ei turhia tunteille. Itsemurhaa yrittäneet tytöt ovat vain huomionkipeitä jne. Arvot on kovat ja mielipiteet vahvat. Sellainen hän oli valmiiksi, mutta nuo piirteet ovat vuosien myötä vain korostuneet.

Kovettaahan se kun potilaasta toiseen tekee samantapaista työtä parantaakseen ihmisten omien elintapojensa aiheuttamia sairauksia tai helpottaakseen näiden potilaiden oloja, laittelee vainajia jne. Ei joka tytöstä ole hoitajaksi vaan se vaatii tietyntyyppisen persoonan joka ei vähästä hätkähdä.

Olen huomannut että omien omaisten "järkyttävät" ts. läpihuutodiagnoosit joiden kanssa potilaat voi elää ihan normaalin loppuelämän eivät jaksa kovasti herättää tunteta kun on juuri nähnyt ja taistellut vakavasti sairastuneen kuolinkamppailun mukana.

Olkoot kylmyyttä sitten se.

Vierailija kirjoitti:

Kovettaahan se kun potilaasta toiseen tekee samantapaista työtä parantaakseen ihmisten omien elintapojensa aiheuttamia sairauksia tai helpottaakseen näiden potilaiden oloja, laittelee vainajia jne. Ei joka tytöstä ole hoitajaksi vaan se vaatii tietyntyyppisen persoonan joka ei vähästä hätkähdä.

Olen huomannut että omien omaisten "järkyttävät" ts. läpihuutodiagnoosit joiden kanssa potilaat voi elää ihan normaalin loppuelämän eivät jaksa kovasti herättää tunteta kun on juuri nähnyt ja taistellut vakavasti sairastuneen kuolinkamppailun mukana.

Olkoot kylmyyttä sitten se.

Ymmärrän tämän, mutta sitä en kyllä ymmärrä, että itsemurhaa yrittänyttä teiniä kohdellaan vähätellen. Ehkä se tosiaan on "huomiohakua" - että joku välittäisi. Osoitus todella pahasta olosta. Jos ei näihin pysty suhtautumaan empaattisesti, on väärällä alalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että siinä ammatissa näkee ja kokee niin paljon kaikenlaista, että on pakko olla aika topakka täti. Muuten tulee väistämättä ammatinvaihto eteen.

Sen huomaa kuinka ne nuoret hoitsut ovat vielä sellaisia herttaisia, kun ovat vasta aloittelijoita.

Sinäpä sen sanoit. Tämän takia näin potilaana pidän paljon enemmän niistä (yleensä) nuorista ja lempeistä hoitajista. Yleensä vanhemmat on juuri noita topakoita ja niin rempseitä että melkein kauhistuttaa, ei paljoa tee mieli heittää ronskia läppää hirveissä vatsakivuissa tai pää tikattavana.

Kun vierekkäin on huoneellinen näitä "vatsakipuisia" ja tikattattavia, niin oppii kyllä ihan pakosta panostamaan niihin, jotka ovat välittömässä hengenvaarassa;

suurinta porua usein pitävät ne, jotka eivät ole.

Ei ole yksi, eikä kaksi kertaa, kun jotain potilasta elvytetään, niin parempikuntoiset vierustoverit alkavat möykkäämään, että "MISSÄ MUN LABRAVASTAUKSET VIIPYY?!" "MIKSI TÄÄ KESTÄÄ NÄIN KAUAN?!" "MIKSEI MITÄÄN TAPAHDU?" "MIKSEI KUKAAN TEE MITÄÄN?! "

Juu... ne valkotakkiset siinä ei ihan huvikseen vaan "seisoskele", vaikka siltä saattaa näyttää päällepäin.

Väkisinkin kokemuksen myötä oppii erottamaan sen, mihin huomiota oikeasti tarvitaan, jotta mahdollisimman moni saadaan hengissä eteenpäin. Resurssit kun ovat rajalliset ja ihmisten huomiontarve loputon.

Varmasti näin on, mutta kyse nyt ei ollutkaan siitä. Vaikka on kuinka kiire niin silti kokemukseni mukaan nämä "nuoret ja herttaiset" saavat potilaalle olon, että heidät on kohdattu ihmisenä. Nämä tehokkaat puuhaajat taas yleensä saa vaan olon tuntumaan tyhmältä, että anteeksi kun olen täällä valittamassa "vatsakipua" vaikka vierustoverilla on sydäninfarkti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että siinä ammatissa näkee ja kokee niin paljon kaikenlaista, että on pakko olla aika topakka täti. Muuten tulee väistämättä ammatinvaihto eteen.

Sen huomaa kuinka ne nuoret hoitsut ovat vielä sellaisia herttaisia, kun ovat vasta aloittelijoita.

Sinäpä sen sanoit. Tämän takia näin potilaana pidän paljon enemmän niistä (yleensä) nuorista ja lempeistä hoitajista. Yleensä vanhemmat on juuri noita topakoita ja niin rempseitä että melkein kauhistuttaa, ei paljoa tee mieli heittää ronskia läppää hirveissä vatsakivuissa tai pää tikattavana.

Kun vierekkäin on huoneellinen näitä "vatsakipuisia" ja tikattattavia, niin oppii kyllä ihan pakosta panostamaan niihin, jotka ovat välittömässä hengenvaarassa;

suurinta porua usein pitävät ne, jotka eivät ole.

Ei ole yksi, eikä kaksi kertaa, kun jotain potilasta elvytetään, niin parempikuntoiset vierustoverit alkavat möykkäämään, että "MISSÄ MUN LABRAVASTAUKSET VIIPYY?!" "MIKSI TÄÄ KESTÄÄ NÄIN KAUAN?!" "MIKSEI MITÄÄN TAPAHDU?" "MIKSEI KUKAAN TEE MITÄÄN?! "

Juu... ne valkotakkiset siinä ei ihan huvikseen vaan "seisoskele", vaikka siltä saattaa näyttää päällepäin.

Väkisinkin kokemuksen myötä oppii erottamaan sen, mihin huomiota oikeasti tarvitaan, jotta mahdollisimman moni saadaan hengissä eteenpäin. Resurssit kun ovat rajalliset ja ihmisten huomiontarve loputon.

Varmasti näin on, mutta kyse nyt ei ollutkaan siitä. Vaikka on kuinka kiire niin silti kokemukseni mukaan nämä "nuoret ja herttaiset" saavat potilaalle olon, että heidät on kohdattu ihmisenä. Nämä tehokkaat puuhaajat taas yleensä saa vaan olon tuntumaan tyhmältä, että anteeksi kun olen täällä valittamassa "vatsakipua" vaikka vierustoverilla on sydäninfarkti.

Jos alat vaatimaan huomiota sen takia, että kyseisen naapuripotilaan ympärillä parveilee henkilökuntaa, niin olosi kuuluisikin tuntua tyhmältä. Vaikka vatsasi olisikin kipeä.

Olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja ja tosi on, että herkkiksenä ei kovin montaa vuotta kestä. Jaksoin 5 vuotta ja sitten oli vaihdettava alaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovettaahan se kun potilaasta toiseen tekee samantapaista työtä parantaakseen ihmisten omien elintapojensa aiheuttamia sairauksia tai helpottaakseen näiden potilaiden oloja, laittelee vainajia jne. Ei joka tytöstä ole hoitajaksi vaan se vaatii tietyntyyppisen persoonan joka ei vähästä hätkähdä.

Olen huomannut että omien omaisten "järkyttävät" ts. läpihuutodiagnoosit joiden kanssa potilaat voi elää ihan normaalin loppuelämän eivät jaksa kovasti herättää tunteta kun on juuri nähnyt ja taistellut vakavasti sairastuneen kuolinkamppailun mukana.

Olkoot kylmyyttä sitten se.

Ymmärrän tämän, mutta sitä en kyllä ymmärrä, että itsemurhaa yrittänyttä teiniä kohdellaan vähätellen. Ehkä se tosiaan on "huomiohakua" - että joku välittäisi. Osoitus todella pahasta olosta. Jos ei näihin pysty suhtautumaan empaattisesti, on väärällä alalla.

Se, että ei silitetä ja lässytetä toistuvien huomionhaluisten viiltelyjen ym. "itsemurhayritysren" tikkausten ym. toimenpiteiden yhteydessä ei välttämättä tarkoita empatian puutetta, vaan ammattitaitoa.

Toimenpiteet tehdään aivan kuin kelle tahansa; silttelyt ja huomio kuuluu saada aivan muualta.

Sanotaan näin että kun hoitajana on joitakin vuosia ollut niin on jo monissa sopissa keitetty ja mikään ei enää yllätä. Itse harrastan rasittavaa urheilua vastapainoksi että pää kestää. Mun parhaat ystävät on lääkäri ja opettaja ja me urheillaan joka viikko yhdessä. Kaikki samasta syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että siinä ammatissa näkee ja kokee niin paljon kaikenlaista, että on pakko olla aika topakka täti. Muuten tulee väistämättä ammatinvaihto eteen.

Sen huomaa kuinka ne nuoret hoitsut ovat vielä sellaisia herttaisia, kun ovat vasta aloittelijoita.

Sinäpä sen sanoit. Tämän takia näin potilaana pidän paljon enemmän niistä (yleensä) nuorista ja lempeistä hoitajista. Yleensä vanhemmat on juuri noita topakoita ja niin rempseitä että melkein kauhistuttaa, ei paljoa tee mieli heittää ronskia läppää hirveissä vatsakivuissa tai pää tikattavana.

Kun vierekkäin on huoneellinen näitä "vatsakipuisia" ja tikattattavia, niin oppii kyllä ihan pakosta panostamaan niihin, jotka ovat välittömässä hengenvaarassa;

suurinta porua usein pitävät ne, jotka eivät ole.

Ei ole yksi, eikä kaksi kertaa, kun jotain potilasta elvytetään, niin parempikuntoiset vierustoverit alkavat möykkäämään, että "MISSÄ MUN LABRAVASTAUKSET VIIPYY?!" "MIKSI TÄÄ KESTÄÄ NÄIN KAUAN?!" "MIKSEI MITÄÄN TAPAHDU?" "MIKSEI KUKAAN TEE MITÄÄN?! "

Juu... ne valkotakkiset siinä ei ihan huvikseen vaan "seisoskele", vaikka siltä saattaa näyttää päällepäin.

Väkisinkin kokemuksen myötä oppii erottamaan sen, mihin huomiota oikeasti tarvitaan, jotta mahdollisimman moni saadaan hengissä eteenpäin. Resurssit kun ovat rajalliset ja ihmisten huomiontarve loputon.

Varmasti näin on, mutta kyse nyt ei ollutkaan siitä. Vaikka on kuinka kiire niin silti kokemukseni mukaan nämä "nuoret ja herttaiset" saavat potilaalle olon, että heidät on kohdattu ihmisenä. Nämä tehokkaat puuhaajat taas yleensä saa vaan olon tuntumaan tyhmältä, että anteeksi kun olen täällä valittamassa "vatsakipua" vaikka vierustoverilla on sydäninfarkti.

Jos alat vaatimaan huomiota sen takia, että kyseisen naapuripotilaan ympärillä parveilee henkilökuntaa, niin olosi kuuluisikin tuntua tyhmältä. Vaikka vatsasi olisikin kipeä.

Häh, missä kohtaan sanoin valittavani? Ihan sitkeästi olen vatsakipuni kärsinyt ja odottanut vuoroani. Kysehän ei nyt ollut lainkaan potilaista vaan hoitajista ja siitä miten he kohtaavat meidät, näköjään teikäläinen kuuluu näihin kokeneisiin ja kyynisiin. ;)

Vierailija kirjoitti:

Sen lisäksi he ovat usein muiden asioita päsmäröiviä, asioihin puuttuvia tyyppejä.

Totta. Moni on myös psykopaatti kuten nämä myrkkyhoitajat. Miespsykopaatti hakeutuu lääkäriksi nainen taas sairaanhoitajaksi.

Poliisit ovat paljon lempeämpia ja inhimillisempiä kuin sairaanhoitajat, vaikka kohtaavat työssään oikeaa vaaraa.