Kaikki tuntemani sairaanhoitajat ovat jotenkin kovia
Eivät kylläkään ikäviä tai ilkeitä, mutta määrätynlaista kovuutta ja kylmää toteavuutta heissä on.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Totta. Ei ammattia jaksa, jos on liian herkkä. Alkaa elää potilaiden tuntemuksien mukaan.
Miksi kovalle, epäkohteliaalle ja epäkunnioittavalle käytökselle esitetään aina vaihtoehdoksi se, että on niin hauraan herkkä, että menee potilaiden tuntemuksiin mukaan? Onko alalla oikeasti näin mustavalkoisesti ja yksinkertaisesti ajattelevaa porukkaa?
Kovin ammattimainen kuva ei välity, jos sairaanhoitajan ajatusmaailma on tämä. Ihmissuhdealan ammattilaisen luulisi osaavan ajatella joustavammin ja monipuolisemmin. Empatia ja kyky vetää tarvittaessa rajat eivät sulje toisiaan pois. Tuolla "herkät ei pärjää" -asenteella olisi parempi hakea vaikka Puolustusvoimille töihin. Tosin kai sielläkin ollaan pikku hiljaa hivuttautumassa kohti inhimillisempää työ- ja johtamiskulttuuria.
Eräs entisen työpaikkani ilkeimmistä kiusaajista lähti opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Hirvitti ajatellakin asiaa. Mut potilaana olen kohdannut monia tosi empaattisia ja mukavia hoitajia. Myös vanhainkodeissa sellaisia työskentelee.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani on sairaanhoitaja. Halki-poikki-pinoon -käytännön ihminen, joka ei turhia tunteille. Itsemurhaa yrittäneet tytöt ovat vain huomionkipeitä jne. Arvot on kovat ja mielipiteet vahvat. Sellainen hän oli valmiiksi, mutta nuo piirteet ovat vuosien myötä vain korostuneet.
Itsemurhaa"yrittäneet"teinihuorat ovat huomionkipeitä. Kun aikuinen mies tekee itsemurhan niin se ei jää yritykseksi eikä miehestä paljoa jäljelle.

Hän on todennäköisesti psykopaatti, joten alavalinta ei yllätä. Siellä hän saa sitä samaa vallantunnetta potilaisiin kuin mitä koulussa hankki kiusaamalla muita. En yllättyisi vaikka olisi seuraava myrkkyhoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja ja tosi on, että herkkiksenä ei kovin montaa vuotta kestä. Jaksoin 5 vuotta ja sitten oli vaihdettava alaa.
Tähän vielä lisään, että alanvaihtoni ei johtunut niinkään potilaista vaan meille hoitajille asetetuista tehokkuusvaatimuksista. Ihan mielelläni hoidin kaikki nk hankalatkin potilaat, mutta kun siihen ei enää annettu johdon taholta riittävästi aikaa, en jaksanut enää. En tiedä, millaista alalla nykyisin on, koska vaihdoin alaa jo 20 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani on sairaanhoitaja. Halki-poikki-pinoon -käytännön ihminen, joka ei turhia tunteille. Itsemurhaa yrittäneet tytöt ovat vain huomionkipeitä jne. Arvot on kovat ja mielipiteet vahvat. Sellainen hän oli valmiiksi, mutta nuo piirteet ovat vuosien myötä vain korostuneet.
Itsemurhaa"yrittäneet"teinihuorat ovat huomionkipeitä. Kun aikuinen mies tekee itsemurhan niin se ei jää yritykseksi eikä miehestä paljoa jäljelle.
Hyvä sitten niin. Varmaankin se teinin sitten oppii miten asiat pitää hoitaa ettei ole vaivaksi.

Teini oppii, ettei saa huomiota niillä"yrityksillään" ja lopettaa terveydenhuollon kuormittamisen turhaan. Kyllä teini jo tietää oikein hyvin, millä saa hengen pois jos oikeasti sitä haluaa.

Jepjep. Kuulostat tuttavaltani. Yhtä kova ja ymmärtämätön arvomaailma. Toivottavasti et ole hoitoalalla asenteinesi.
Äitini on sairaanhoitaja ja suorastaan kylmä monesti ihmisten kärsimystä kohtaan. Eikä ollut todellakaan erityisen empaattinen, mitä tuli lasten huoliin. Vähän on nyt vanhemmiten pehmennyt.
Totta on kyllä, ettei sinne sairasvuoteille voi nyyhkimään jäädä. Asiat pitää hoitaa ja työt tehdä. Myöskään ei sovi olla turhan herkkä, mitä tulee palautteeseen. Sairaat omaisineen voivat purkaa pahaa oloaan hoitajaan. Paras on olla semmoinen asenne, että koirat haukkuu mutta karavaani kulkee.
Kaikki mun tuntemat sairaanhoitajan on joo jollain tavalla kovia, mutta sellasella hyvällä tavalla. Ei niin, että ne olisi ilkeitä tai vähätteleviä, vaan niin että ne vois tuijottaa haita silmästä silmään ja tintata sitä kuonoon. Olen melkeinpä kaikista sairaanhoitajista ja lähihoitajista pitänyt (todellakin on poikkeuksiakin ja huonoa käytöstä, mutta mun kokemuksia niistä paljon vähemmän ku hyviä).
Itse olen pehmeä ja herkkä ja hermoilen. En varmana sopisi hoitajaksi ja olisin ite itku silmässä harva se päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen lisäksi he ovat usein muiden asioita päsmäröiviä, asioihin puuttuvia tyyppejä.
Totta. Moni on myös psykopaatti kuten nämä myrkkyhoitajat. Miespsykopaatti hakeutuu lääkäriksi nainen taas sairaanhoitajaksi.
Poliisit ovat paljon lempeämpia ja inhimillisempiä kuin sairaanhoitajat, vaikka kohtaavat työssään oikeaa vaaraa.
Ai, mä oon kuullut että vaimonhakkaajilla on tapana hakeutua maskuliinisille auktoriteettialoille kuten poliisiksi.
Kyl tässä hommassa väkisinkin hiukan kyynistyy.
Kun vuosia näkee inhimillisen kärsimyksen kirjon, ei oikein jaksa sympatiseerata kovin pintapuolisia rutinoita.
Empaattinen asenne ei ole sitä että nyyhkitään sängyn vierellä. Ammattilaisuus ei sulje pois sitä, että suhtautuu myötätuntoisesti teinin tuskaan. Jestas mitä tyyppejä täällä on. Luuletteko tosiaan että ne teinit teitä varten itseään vahingoittaa!?!
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mun tuntemat sairaanhoitajan on joo jollain tavalla kovia, mutta sellasella hyvällä tavalla. Ei niin, että ne olisi ilkeitä tai vähätteleviä, vaan niin että ne vois tuijottaa haita silmästä silmään ja tintata sitä kuonoon. Olen melkeinpä kaikista sairaanhoitajista ja lähihoitajista pitänyt (todellakin on poikkeuksiakin ja huonoa käytöstä, mutta mun kokemuksia niistä paljon vähemmän ku hyviä).
Itse olen pehmeä ja herkkä ja hermoilen. En varmana sopisi hoitajaksi ja olisin ite itku silmässä harva se päivä.
Niimpä!
Jos itse joskus joudun hengenvaaraan, niin todellakin toivon, että minua onnistaa saada sairaanhoitaja, joka ei vain silttele haita eteerisen empaattisesti, vaan kylmän viileästi tinttaa sitä kuonoon ja jatkaa hommiaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mun tuntemat sairaanhoitajan on joo jollain tavalla kovia, mutta sellasella hyvällä tavalla. Ei niin, että ne olisi ilkeitä tai vähätteleviä, vaan niin että ne vois tuijottaa haita silmästä silmään ja tintata sitä kuonoon. Olen melkeinpä kaikista sairaanhoitajista ja lähihoitajista pitänyt (todellakin on poikkeuksiakin ja huonoa käytöstä, mutta mun kokemuksia niistä paljon vähemmän ku hyviä).
Itse olen pehmeä ja herkkä ja hermoilen. En varmana sopisi hoitajaksi ja olisin ite itku silmässä harva se päivä.Niimpä!

Ja miten tämä mielestäsi vertautuu empaattiseen asenteeseen potilaita kohtaan? Että kuonoon vaan ja potku persauksille niin on tehokas hoitaja?
Ah hoitajat ahh vedän ja tuun apnee ntt teitä hetih
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mun tuntemat sairaanhoitajan on joo jollain tavalla kovia, mutta sellasella hyvällä tavalla. Ei niin, että ne olisi ilkeitä tai vähätteleviä, vaan niin että ne vois tuijottaa haita silmästä silmään ja tintata sitä kuonoon. Olen melkeinpä kaikista sairaanhoitajista ja lähihoitajista pitänyt (todellakin on poikkeuksiakin ja huonoa käytöstä, mutta mun kokemuksia niistä paljon vähemmän ku hyviä).
Itse olen pehmeä ja herkkä ja hermoilen. En varmana sopisi hoitajaksi ja olisin ite itku silmässä harva se päivä.Niimpä!
Jos itse joskus joudun hengenvaaraan, niin todellakin toivon, että minua onnistaa saada sairaanhoitaja, joka ei vain silttele haita eteerisen empaattisesti, vaan kylmän viileästi tinttaa sitä kuonoon ja jatkaa hommiaan!Ja miten tämä mielestäsi vertautuu empaattiseen asenteeseen potilaita kohtaan? Että kuonoon vaan ja potku persauksille niin on tehokas hoitaja?
Jos sillä pelastaa henkeni niin KYLLÄ.
Ja lähetän vielä täytekakun kiitokseksi!
Hoivakodissa olen tavannut eutanasiamyönteisiä hoitajia. Ei tietenkään virallista tämä.. Lähtö lähellä kun hoidettavuus tulee liian raskaaksi. Sammutetuin lyhdyin toimitaan. Omaiset yllättyvät kun vanhuksen kunto romahtaa äkillisesti, paljonhan ei siihen tarvita. Hoitajilla hyvä mahdollisuus äärimmäiseen vallankäyttöön.
Samassa hoivakodissa voi olla myös erittäin empaattisia ja ihania hoitajia, en tiedä miten nämä erilaisen hoitopolitiikan ihmiset pärjäävät yhdessä?
Tämä. niin tämä. Sama juttu siinä, kun syyllistetään miksi hoitajat/lääkärit aina niin kiireisiä ja aina myöhässä, aina saa odottaa. Ihmiset ei vaan tajua tämän työn luonnetta. Asioita sattuu ja tapahtuu ja kun toisen potilaan kohdalla venyy asiat, niin toinen joutuu odottamaan. Ei sitä kukaan tahallaan tee.
Sitten nämä huomionhakuiset "ah mun varpaan kynsi on liian pitkä, miksi olette niin epäempaattisia ettekä välitä sen vertaa että tulisitte heti leikkaamaan sen" samalla kun on juuri tullut verta oksentavan potilaan luota.
Ja olen lähihoitaja. Kuvottaa nämä sairaanhoitajia ja lähihoitajia dissaavat postaukset. En ole koskaan tavannut noita epäempaattisia sairaanhoitajia mitä aloituksessa kuvaillaan, vaan kaikki ovat olleet vähän liiankin tunnollisia ja empaattisia ja hirveässä paineessa yrittäneet tehdä työnsä hyvin, kuten me lähäritkin.