Lue keskustelun säännöt.
Tuleeko ainoista lapsista oikeasti itsekkäitä ja yksinäisiä?
07.05.2021 |
Olen kuullut tämän väitteen nyt taas monta kertaa lyhyen ajan sisään.
Olen aina miettinyt, että jos hankin lapsia, niin hankin vain yhden. Haluan mieluummin olla hyvä äiti sille yhdelle kuin uupunut äiti kahdelle tai useammalle.
Mutta sanoessani näin, saan jatkuvasti kuulla joltain, että lapsestani tulee itsekäs ja yksinäinen ja pilaan hänen elämänsä.
Minusta sisarus ei ole lainkaan takuu sille, ettei olisi yksinäinen. Minulla on pari vuotta nuorempi sisarus jonka kanssa olemme hyvin erilaisia kiinnostuksenkohteiltamme ym. Ja tunnen paljon ainoita lapsia joilla on laaja ystäväpiiri.
Ja entä sitten se itsekkyys? Minulla on ystävä jonka ainoa sisarus on 10 v. vanhempi. Oppiiko siinä jotenkin ratkaisevalla tavalla enemmän jakamisesta kuin jos olisi ainoa lapsi?
Mitä mieltä te olette tästä väitteestä? Onko se pitänyt teidän elämässänne paikkaansa, vai onko se täyttä puppua?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
No minulla on yksi lapsi. Hän on jo aikuinen, joten pystyy jo jotain sanomaankin.
Yksinäinen hän on joskus ollut. Toisaalta osaa erittäin hyvin olla yksin ja keksii tekemistä. Hän myös kaipaa "omaa aikaa". Kavereita on aina ollut riittävästi. Kun hän oli pieni, olin tukena kaverisuhteiden syntymisessä ja pidin aina huolta siitä, että hänellä oli ainakin yksi harrastus, jossa oli yhteistoimintaa muiden lasten kanssa.Sosiaalisia taitoja oppii päiväkodissa ja koulussa. Itse olen avittanut tässä mm juttelemalla asioista. Kuinka toisten kanssa ollaan, miltä toisesta mahtoi tuntua, miltä itsestäsi tuntui joku asia. Olen itsekin leikkinyt ja pelannut hänen kanssaan paljon, siinä tulee paljon oppia esim oman vuoron odottaminen, pettymykset, ilot, yhdessä tekeminen ja jakaminen.
Ainoa lapsi saa vanhempansa jakamattoman huomion, jos vain vanhemmat jaksavat huomiota antaa. En näe tätä negatiivisena asiana.
No, näillä opeilla minun ainokaisestani on tullut aivan hienosti pärjäävä, sosiaalisesti taitava, fiksu ihminen.
Kuin olisit omasta lapsestani kirjoittanut! Nyt jo aikuinen, sosiaalinen on, ystäviä ja harrastuksia on, tulee toimeen monenlaisten ihmisten kanssa,myös ikääntyneiden kanssa. On varmaan myös kasvatus-ja luonnekysymys millainen lapsesta kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien jakamista ei voi oppia kuin sisarusten kanssa. Se voi näyttäytyä ihmisillä eri tavalla ja persoonakin vaikuttaa.
Vanhempien jakamista ei tarvitsekaan oppia, jos ei ole sisaruksia joiden kanssa heidät jaetaan 🤦
muiden kanssa kasvaneista niitä tulee, aina joutuu tappelemaan että saa osansa, niin se jatkuu koko elämän. Rohmutaan aina minkä ehditään. Mutta yksin kasvanut tietää, että saa itselleen kuuluvan.
Lapsena mulla oli kavereina paljon ainokaisia, eikä ketään heistä ollut millään tavalla itsekäs. Itselläni on vain yksi lapsi ja hän on oikeinkin empaattinen ja kavereiden ja vanhempien kanssa harjoiteltu jakamista ja odottamista. Yhteiskunta ja media tosiaan painostaa tekemän kaverin tälle, mutta en todellakaan tee. Yhden lapsen kanssa saa vanhemmuuden pakkopullasta ne rusinat.
Itselläni on yksi sisarus, 2v nuorempi ja emme ole juurikaan tekemisissä, koska olemme aivan täysin erilaiset ihmiset ihan joka tavalla. Vanhemmus voi myös olla erityisen raskasta, jos on kaksi lasta jotka eivät tule toimeen. Näitä nahistelupareja tiedän useita.
Ei tule. Itsellä ihana empaattinen lapsi, tai jo aikuinen 20v. Kavereita piisaa ja muutenkin homma hallussa. Ja ei tarvi olla juhlapyhiä himassa pakosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset olivat just kaksi viikkoa karanteenissa. Olisipa ollut tylsää, jos olisi ollut yksin.
Vaikka riitelevät, niin on niistä niin paljon seuraa toisilleen. Olen iloinen että niitä on kaksi.
Tylsää. Keskinkertaista.
Itsellä sisarus joka 9,5v vanhempi. Olen mieltänyt itseni aina ainokaiseksi lapseksi, niin iso ikäero meillä on. Sisaruksella oli aina omat menonsa ja kaverinsa.
Kun kasvaa ainoana lapsena, tottuu siihen että ei ole kotona ketään kenen kanssa leikkiä ja olla ja täten mulla on pienestä asti ollut aina iso kaveripiiri. Mun tuntemat lapset jotka ovat ainokaisia ovat monet tosi pärjääviä ihmisiä, sosiaalisia ja ylipäätään pärjänneet hyvin elämässä. En tunnista ollenkaan noita itsekkyys-juttuja..... Jos ei halua kahta lasta niin sitä ei yhteiskunnan painostuksesta kannata tehdä. Yksi lapsii pärjää aivan yhtä hyvin <3
Itsellä on kaksi lasta pienellä ikäerolla, mutta olisin voinut kyllä jättää lapsiluvun yhteenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa lapsi oppii etsimään seuraa ja tietää että jos käyttäytyy huonosti, voi menettää kaverin. Sisaruksia voi mättää turpaan kuinka paljon tahansa ja ne on aina siinä. Eli sanoisin että ainoat lapset nimenomaan osaa ottaa muut huomioon, joskus jopa liikaakin kun taas sisarusparvessa kasvavat osaavat todellakin pitää puolensa.
Varmaan sattumaa mutta minulla ollut 3 kaveria ketkä kaikki ainoita lapsia. Kaikissa on samankaltaisuutta siinä mielessä että ovat kovin itsekeskeisiä ja paljon viettävät yksin aikaa. Ovat myös aika kateellisia luonteeltaan ja hivenen ylpeitä ns koppavia. Kaikkien vanhemmissa ollut samankaltaisuutta siinä ettei osoitettu mitään fyysistä läheisyyttä esim halattu tai silitelty päätä eikä paljon kehuttu lapsina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsena mulla oli kavereina paljon ainokaisia, eikä ketään heistä ollut millään tavalla itsekäs. Itselläni on vain yksi lapsi ja hän on oikeinkin empaattinen ja kavereiden ja vanhempien kanssa harjoiteltu jakamista ja odottamista. Yhteiskunta ja media tosiaan painostaa tekemän kaverin tälle, mutta en todellakaan tee. Yhden lapsen kanssa saa vanhemmuuden pakkopullasta ne rusinat.
Itselläni on yksi sisarus, 2v nuorempi ja emme ole juurikaan tekemisissä, koska olemme aivan täysin erilaiset ihmiset ihan joka tavalla. Vanhemmus voi myös olla erityisen raskasta, jos on kaksi lasta jotka eivät tule toimeen. Näitä nahistelupareja tiedän useita.
Sama! Itselläni yksi sosiaalinen ja tasapainoinen lapsi. Oman sisaren kanssa nahistelu osasyynä, että en useampaa lasta halunnut. Yhtä kissanhännänveto koko lapsuus ja nuoruus, kun niin erilaisia olimme.
Riippuu kasvatuksesta. Yleensä ainokaisesta tulee kyllä siinä mielessä itsellinen, että pärjää yksinkin. Muuten on ihan vanhemmista kiinni, kuinka hemmoteltu omaan napaansa tuijottaja siitä ainoasta lapsesta tulee - valitettavasti usein jos lapsen saaminen on ollut vaikeaa sitä ainoaansa tulee lellittyä aivan liikaa. Toisaalta siihen ainoaan myös usein takerrutaan tiukemmin, mikä voi olla todella epämiellyttävä tilanne itsenäistyvälle nuorelle kun mamma ja pappa eivät osaa antaa aikustuvalle ihmiselle sitä omaa tilaa. Mutta näihin voivat vanhemmat itse vaikuttaa, jos halua on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minun puolisoni ainakaan ole itsekäs ja yksinäinen. Ennemminkin antelias, viihtyy kyllä yksinkin mutta myös isossa seurueessa ja on ystäviä ja kavereita joihin pitää säännöllisesti yhteyttä.
No mun tuntema ainoa lapsi on päätynyt todella arvostettavaan ammattiin. Luonteeltaan on yksi mahtavimpia ihmisiä keitä olen koskaan tavannut: ystävällinen, rauhallinen, erittäin fiksu, hauska myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja pari vuotta nuorempi veljeni tapeltiin lapsina kuin villieläimet. Siinä missä minä olin kiinnostunut esim. lukemisesta, piirtämisestä, musiikista ja eläimistä, veljeäni kiinnosti autot, jääkiekko ja pyöräily.
Kyllä me varmaan leikimmekin yhdessä, mutta olimme niin erilaisia, että tunsin kyllä itseni usein todella yksinäiseksi. Etenkin kun olin kotihoidossa kuusivuotiaaksi asti ja asuimme maaseudulla eikä muita lapsia ollut lähellä. Minä koen sen vaikuttaneen omiin sosiaalisiin taitoihin: en oikein tiennyt miten toimia sitten kun lopulta pääsin eskarin alettua muiden lasten ryhmään.
Jos minulla joskus on lapsi, aion kyllä viedä häntä kerhoihin ym. ryhmiin heti kun hän sellaisista jotain ymmärtää. Luulisi sellaisessa oppivan jopa enemmän toisten kanssa toimimisesta, kun niissä on lapsia monenlaisista taustoista.
Minusta on tärkeää opettaa lapsille sitä, että kaikessa on säilytettävä kohtuus. Ettei aina voi saada kaikkea mitä vaan keksii pyytää. Ja esim. kulutusvalintojen kohdalla on mietittävä omaa taloutta, ympäristöä ja kestävää kehitystä. Mutta minusta nämä ovat sellaisia asioita,
joiden oppimiseen ei tarvita sisarusta.
Ja ei, en kyllä tee toista lasta uuden pandemian ja karanteenien varalta! :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset olivat just kaksi viikkoa karanteenissa. Olisipa ollut tylsää, jos olisi ollut yksin.
Vaikka riitelevät, niin on niistä niin paljon seuraa toisilleen. Olen iloinen että niitä on kaksi.
Sisaret ovat melkein jatkuvasti vuorovaikutuksessa, joten kyllä siinä varmasti oppii jotakin yhteistyöstä, että saa leikit sujumaan.
Minäkin olen aina ajatellut, että jos lapsia joskus siunaantuu niin yksi on vain toiveissa. Näen itseni yhden lapsen äitinä.
No ei mun mielestä pidä tehdä toista lasta vain sillä syyllä että on sisarus toiselle. Kuitenkin yksi lapsi verrattuna kahteen lapseen on jo ihan eri asia. Pitäähän siinä nyt punnita ihan oma jaksaminen, taloustilanne, elämäntilanne ja ihan kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset olivat just kaksi viikkoa karanteenissa. Olisipa ollut tylsää, jos olisi ollut yksin.
Vaikka riitelevät, niin on niistä niin paljon seuraa toisilleen. Olen iloinen että niitä on kaksi.Sisaret ovat melkein jatkuvasti vuorovaikutuksessa, joten kyllä siinä varmasti oppii jotakin yhteistyöstä, että saa leikit sujumaan.[/quote
Mutta sitä yhteistyötä ja vuorovaikutusta käydään kyllä läpi ihan päiväkodista alkaen eikä se silti ole kaikilla hallussa vielä aikuisenakaan. Sillä ei ole mitään vaikutusta onko sisaruksia vai ei ainakaan sen perusteella mitä itse on nähnyt.
Olen ainut lapsi. Minua on kehuttu anteliaaksi, enkä ole yksinäinen. Ei ainoita lapsia voi yleistää tuolla tavalla. Ihmettelen, kun aina yritetään keksiä muille "hyviä", tullesta temmattuja syitä hankkia useampi lapsi, vaikka he eivät haluaisi.
Niin, no eihän sitä vanhempien jakamista tarvitse eikä voi tehdä, kun ei ole ketään jakamassa. Eihän se sen ainokaisen vika ole.
Luulen, että koko ilmiössä on kyse kateudesta. Ollaan niin syvällisen kateellisia ihmiselle, joka "saa kaiken", kuten yksi henkilö tässä ketjussa kirjoitti. Ja kun ollaan niin kauhean kateellisia, ei voi muuta tehdä kuin todeta, että hulluja ja outojahan ne ainokaiset on.