Jännittäjäteini tahtoo opettajaksi

Ei kuulu sulle.

Kannustus tietysti. Jännitys helpottaa yleensä iän myötä ja altistumalla.

Jännittämisestä pääsee eroon kun vaan menee tilanteisiin joissa on pakko esiintyä.

Tiedän tämän omasta kokemuksesta.

Jännitys on mielestäni eri asia kuin ahdistus.

Jännitys = tuntee olonsa tukalaksi, mutta menee ja tekee silti

Ahdistus = jättää asioita tekemättä

Jos on kyse jännityksestä, voi ihan mainiosti hakeutua opettajaksi. Opeopinnoissa reflektoidaan kyllästymiseen asti. Jos taas on kyse ahdistuksesta, voi tilanne olla hankalampi.

Älkää yleistäkö. Kaikki eivät pääse altistamisella eroon jännittämisestä.

Silti on toki teinin oma asia, mitä opiskelee.

Mitä h*lvettiä, totta kai rohkaiset lastasi tavoittelemaan unelmiaan. Tarvitseeko tällaista oikeasti kysyä. Ajattelitko tosissasi vaihtoehdoksi sanoa, ettei hänen kannata hakea opettajakoulutukseen? Aina sitä av:lla saa järkyttyä.

Mä olin ihan hirveä jännittäjä lukiossa. Kaikki esitelmät ahdisti ja jännitti. Pääsin siitä kyllä aina esityksen aloitettua yli, mutta joka kerta ennen esitelmää jännitti.. nyt opiskelen opettajaksi. Olen tälläkin hetkellä harjoittelussa ja RAKASTAN tätä työtä. En ollenkaan jännitä luokkahuoneessa oppilaiden ohjaamista ja opettamista. Suosittelen. Jännityksen kanssa oppii elämään ja se laantuu varmasti iän myötä. Kovasti tsemppiä hakemiseen. Toki yhteishakuhan on jo loppunut...

Opettajan ammatti on nykyään ihan super stressaavaa. Sitä ei voi suositella, kuin aivan vahvimmille persoonille. Opettajan kimpussa ovat nykyään huoltajat, oppilaat, lehdistö ja kuntalaiset.

Lisäksi opettajista tulee lähivuosina jäämään työttömäksi suuri osa. Kouluja lakkautetaan ja jäljelle jäävissä olevat hoitavat enemmän tunteja.

Ehkä olet arvioinut väärin teinisi ja olet lyönyt ko. leiman häneen. Teini-ikä ei vielä ratkaise, millainen hänestä tulee.

Jännittäminen kertoo, että ihminen kantaa huolta selviämisestään tilanteissa, joiden lopputulos ei ole ennalta tiedossa.

Rutiini auttaa tähänkin.

Jännittäminen tarkoittaa, että tilanne on jännittäjälle erityisen tärkeä ja merkityksellinen.

Ei liity jännittämiseen mitenkään, mutta ohjaisin miettimään muita aloja. Ainakaan peruskouluun ei kannata tähdätä opeksi. Todella rankkaa ja raskasta työtä nykyään. Käytöshäiriöitä, väkivaltaa, levottomuutta, vaativia vanhempia jne.

Itse olin myös melkoinen jännittäjä ja ajattelin, etten ikinä voi alkaa opettajaksi. Enkä kyllä olisi alkanutkaan, jos aineyhdistelmissä olisi muita järkeviä mahdollisuuksia ollut. Kaksi lausetta on jäänyt mieleen.

Yliopiston kirjallisen ja suullisen viestinnän kurssilla esitystäni pitäessäni jännitin omasta mielestäni aivan hirveästi, tunsin punoittavani ja kainalot olivat märkänä. Opettaja totesi esityksen jälkeen, että jos esittäjä jännitti, sitä ei huomannut. Tämä helpotti oloani ja sitten eräs esimieheni, joka oli ollut yläasteella opettajani, totesi minun olevan selvästi kutsumusopettaja.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu sulle.

"Öö" Miksi teinin unelma ja haavee eivät kuuluisi myös hänen huoltajalle? - Kenelle hän saisi niistä kertoa ja mahdollisuuksien mukaan saada niille tukea ja tsemppausta?

Se vähän yksinkeraisempi mies

Siis jännittääkö esiintymistä vai ahdistuuko sosiaalisista tilanteista? Niissä on aika suuri ero. Moni sosiaalisesti lahjakas (esim. näyttelijä...) jännittää esiintymistä tai vaikka kilpailemista, mutta pystyy siihen silti. Sen sijaan jos ahdistuu sosiaalisissa tilanteissa, voi tie opettajaksi olla kivisempi. Itse menen lukkoon sosiaalisissa tilanteissa (en tosin koskaan ole halunnut opettajaksi...) eikä altistaminen ole auttanut, pahimmillaan vaan tuonut uusia traumoja, kun olen mennyt altistamistilanteessa entistä pahemmin lukkoon.

Opettajan koulutuksella voi opettaa myös aikuisia ja tehdä paljon muutakin. Totta kai kannustat.

Vierailija kirjoitti:

Opettajan ammatti on nykyään ihan super stressaavaa. Sitä ei voi suositella, kuin aivan vahvimmille persoonille. Opettajan kimpussa ovat nykyään huoltajat, oppilaat, lehdistö ja kuntalaiset.

Lisäksi opettajista tulee lähivuosina jäämään työttömäksi suuri osa. Kouluja lakkautetaan ja jäljelle jäävissä olevat hoitavat enemmän tunteja.

Onko tätä ay-valituspaskaa pakko tunkea kaikkiin opetusta sivuaviin ketjuihin? Minun kimpussani ei ainakaan ole kukaan. Mutta ehkä sitten olen vaan niin hyvä?

Alkuperäisen kysyjän nuorelle tsemppiä. Tämä on hieno ja palkitseva ala. Esim. lukion opettajissa on paljon meitä introvertteja. I

Teini onnistuu kun kerran haluaa alalle. Se voi mennä ohi, vanhempana ei ehkä jännitä. Tai jos ei sovi alalle, niin hän huomaa sen ja vaihtaa alaa.

Vierailija kirjoitti:

Älkää yleistäkö. Kaikki eivät pääse altistamisella eroon jännittämisestä.

Se on totta, mutta varmuudella asian tietää vasta hetki ennen kuo le maa. Sitä ennen kukaan ei voi sanoa, etteikö muutosta voisi tapahtua. Tietysti pitää itsekin hieman yrittää. Jotkut eivät halua yrittää, koska ovat jo päättäneet asian ennakkoon. 

Anna nuoren tehdä omat valintansa. Jos hän haluaa opettajaksi, hän hakee opiskelemaan opettajaksi ja oppii pärjäämään jännittämisen kanssa eikä se suorastaan lamaannuta häntä.

Jos nuori ahdistuu liikaa ja pelkää oikein kovasti sosiaalisia tilanteita, hän ehkä hakeutuu lopulta jollekin toiselle alalle. Jos ahdistus rajoittaa elämää kovasti, siihen kannattaisi hakea apua.

Joka tapauksessa anna nuoren tehdä itse omat valintansa. Nuorilla muutenkin ammattihaave voi vaihtua vielä monta kertaa. Sinun tehtäväsi on tukea, ei lannistaa tai leimata.

Olen ope enkä koe että opettaessani varsinaisesti esiintyisin. Toki välillä olen pitempään yksin äänessä ja olen luokan edessä mutta hyvin suuren ajan koen olevani osa keskustelua ja eräänlainen puheenjohtaja. Oppilaat myös pitävät sen verran kiireisenä että ei ehdi kauheasti jännittää ja jo ennen tunnin aloitusta jollakin on jotain kysyttävää joten harvoin tunti alkaa täydestä hiljaisuudesta jossa kaikki tuijottaa sua ja odottaa milloin aloitat.