Lue keskustelun säännöt.
Voinko ”syyttää” mieheni alkoholismia alkoholisoitumisestani?
07.05.2021 |
Ensimmäisten avoliittovuosien ajan meillä meni tosi hyvin. Todella hyvin. Olimme raittiita, reippaita, harrastuksissa viihtyviä parisuhteessa olevia ihmisiä, joilla oli niin yhteiset kuin omatkin jutut. Tosi tervettä yhdessä elämisen meininkiä.
Alkoholi tuli kuvioihin aivan vaivihkaa, ja lopulta jyräsi kaiken muun. Tunnustan: tiesin miehen alkoholismista, ja olin siitä syystä itsekin kieltäytynyt lasillisesta aina, kun olimme yhdessä. Ei saunakaljoja, ei mitään. Ensimmäiset saunakaljat vain ”ilmestyivät” sinne lauteille, yksistä tölkeistä tuli kaksi ja pian kolmesta tuli neljä, ja-niin-todellakin-edelleen.
Nyt, pari vuotta myöhemmin, juomme kaljaa (tai siideriä tai viskiä tms.) joka viikonloppu, perjantaina ja lauantaina, ja kutkulleen humalahakuisesti.
Minä en suhtaudu alkoholiin pakkomielteisesti. Olisi esimerkiksi ihanaa mennä jonain maanantaiaamuna fressinä töihin, mutta miehelle vaihtoehtoja ei ole. Olemme riidelleet asiasta useita kertoja, ja riita päättyy aina siihen, että minun pitäisi ”olla rennompi”.
Ja minä... myötäilen? Suostun? Sopeudun? Alistun..?
Olenko minä ”mahdollistaja”?
Olenko oikeasti se ”pahis” joka syyttää sairasta ihmistä tartuttamisesta, vaikkei koskaan ole halunnut mitään pahaa?
Varsinkin, kun tiesin miehen alkoholismista?
En kuitenkaan voi olla syyttämättä miehen tilannetta omastani. Sanoin, etten suhtaudu alkoholiin pakkomielteisesti, mutta minulla on turran turvallinen olo, kun sitä on kaapissa ja turvaton silloin kun ei ole.
Joten pidän huolen, että on.
Voinko syyttää miehen uudelleen puhjennutta saurautta omasta sairastumisesta, vai onko ylipäätään mitään mieltä syyttää ketään?
Ps. Ero ei ole tässä vaiheessa vaihtoehto. Lähinnä toivon työkaluja työstää alta pois oman ongelmani. Sitten voin koettaa auttaa miestäni, ja jos ei hän silloin ota apua vastaan, on ero taas vaihtoehto.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen ongelma teillä oikein on? Me olemme ottaneet yli 30v alkoholia joka viikonloppu eikä viikolla ollenkaan jos on työ. Kesälomilla ja juhlapyhinä jos sattuu keskelle viikkoa otetaan joskus viikollakin. Kummallakaan ei ongelmia katkaista sitä niin ettei jää juominen päälle jottei tärkeimmät asia jää hoidettua alkoholin takia. Katkaistaan se kuin seinään tarpeen vaatiessa eikä mitään loivennuksia tai tissuttelua. Puolisoni ensin tarvitsi loivennusta mutta opetin että se katkaistaan kuin seinään eikä aleta yhtään siitä lipsumaan. Minä pystyn katkaisemaan kuin seinään enkä yhtään loiventele.
Huutonaurua alkonarkin mussutukselle ja pätemiselle!
Huutonaurua teille sairaille täys raittiille joilla ei ole mitään iloa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin vähän vastaavassa tilanteessa, mutta päätin lopettaa suhteen. Mielestäni elämänarvomme eivät enää kohdanneet kun miehen ainoa mielenkiinnon kohde tuntui olevan enää juominen kun taas minä kaipasin vähän muutakin sisältöä elämääni. Ainoastaan syyllisyyden tunne on valtava kun pelkään että edelleen rakas ex-mies lipuu kokonaan alkoholistiksi, muuten olen tyytyväinen uudelleen löytyneeseen elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin opin mieheni rinnalla juomaan pakonomaisesti. Silti syy on yksin minun. Lopulta oli lopetettava kokonaan. Ennen tapaamistamme en ikinä juonut kotona tai yksin ollessa. Opin nämäkin. Onneksi lopetin. Mies oppi kohtuullisemmaksi käyttäjäksi. Itselle se ei olisi enää ollut vaihtoehto. Opin alkoholin suurkuluttajaksi noin 10 vuodessa. Nyt juomatta 5 vuotta.
Minä en ole koskaan oppinut mitään puolisoni tavoista niin että todella ihmetyttää laittaa jonkun syyksi huonoja tapoja, Ei mitään opita koskaan jostain toisesta niin että nyt huijaat ihan itseäsi. Ei juomista voi kukaan opettaa. Minulle juominen ei ole mikään ongelma sillä rentoudun sillä stressistä ja nollaan pääni. Eikä kiinnosta elää liian vanhaksi niin että ajoissa pääsisi poiskin täältä rasittamasta yhteiskuntaa ja veronmaksajia.
Samaa ihmettelin sillä en ole koskaan oppinut puolisoni huonoista tavoista mitään. Olen opettanut uusia tapoja. Osa on mennyt perille ja osa ei vielä. Pakottamalla ei mene mikään perille vaan pitää opettaa hitaasti.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärrät väärin sillä alkoholisti ei pystykkään työhön ennen pitkää mutta alkoholin käyttäjiä on erilaisia ja sinä näet vain kaikki alkoholisteina. On olemassa vapaa-aika jolloinka voi ottaa alkoholia eikä se vaikuta mitenkään työntekemiseen ja suoriutumiseen. Sekaoitat nyt puurot ja vellit ja luokittelet kaikki ihmiset joksikin alkoholin ongelma käyttäjiin.
Huutista, kun alkoholistin ainoa puolustus on että ei ole saanut dokaamisen takia potkuja töistä. SUURIN OSA suomalaisista alkoholisteista käy töissä. Tämä kaikki aggressiivinen kieltäminen ja puolustelu kertoo karua kieltä kirjoittajan alkoholismista. Koko ajan perustelee sillä, että työt hoituu, ja alkoholistilla näin ei voi olla -> minä en ole alkoholisti.
Menkää miehenne kanssa AA:han, koskaan ei ole liian myöhäistä lopettaa ja alkaa elää hyvää elämää. Hiekkahoito raitistaa viime kädessä kaikki mutta sen voi tehdä myös itse.
Sinä näet pelkäät kuolemaa.