Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pitkälle pitää jaksaa ymmärtää sairasta miestä?
06.05.2021 |
Miehellä siis perussairaus, jonka vuoksi hänellä on kipuja ja siihen liittyen on suurimman osan ajasta huonotuulinen. Emme asu yhdessä, seurustellaan neljättä vuotta.
Nykyään nähdessämme ja yhteistä aikaa viettäessä on mies enenevässä määrin kiukkuinen ja huonotuulinen, pinna on lyhyt. Minun pitäisi ymmärtää, että ”hän on kipeä eikä silloin jaksa olla aina iloinen”. Mutta entä jos ei ole enää oikein koskaan? Keskustelu on usein kireää ja tuntuu, ettei oikein mikään ole miehen mielestä hyvin. Kuinka pitkälle pitää siis ymmärtää ja jaksaa tällaista? Ja mikä on tällaisen suhteen jatkumo, jos ilmapiiri alkaa jo nyt olla tällainen?
Itse olen terve ja haluan pitää yllä positiivista mielialaa, en mitään yltiöpirteyttä vaan silloin kun saadaan olla yhdessä niin pyrin omalta ostani pitämään huolen, että yhteinen aika olisi hyvää. Myöskään koska itselläni ei ole ns.rajoitteita terveyden suhteen niin haluaisin viettää liikkuvaa aktiivista elämää niin kauan kuin sitä on vielä jäljellä (olen vajaa 50v), mies on 50v.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut provo tämä. Mikä ihme tässä on sellaista, mikä ei olisi totta?
Kyllä miehellä varmasti mielialakin on matalalla tuon sairauden lisäksi.Mutta tuntuu, että mikään ei ole hyvin, mikään ei riitä. Vaikka meillä pitäisi kaiken olla hyvin ja kunnossa, perusasioiden myös sairauden ulkopuolella niin tuntuu, että mies näkee vain kaiken mikä on huonosti, perusasenne on negatiivinen. Kun joskus huomautan tästä niin vastaus on ” hän ei ala onnellista/iloista tms. esittämään, jos ei siltä tunnu”... Ok, sellaista en toki kaipaakaan, mutta tarviiko minunkaan katsella, jos oikein mikään ei ole hyvin ja mies on kireä ja huonotuulinen vähän väliä?
Ap
Ei minusta sulla oo mitään velvollisuutta olla tekemisissä ihmisen kanssa joka vain tuo huonoa oloa itsellesi. Kyllä jokaisen pitäisi pystyä tsemppaamaan edes sen vähän aikaa kun nähdään. Kun ei sentään koko ajan olla yhdessä. Luulisi että hänelle itselleenkin tulee vain entistä huonompi olo, kun käyttää kaikki tapaamisetkin vain rähjäämiseen. Kai siitä tulee morkkis? Mulle ainakin tulisi tosi epäonnistunut olo ja katumus, jota sitten pyytelisin jälkeenpäin anteeksi. Pyytääkö hän koskaan edes anteeksi tiuskimisiaan?
Joskus on pyytänyt, mutta ei enää viime aikoina. Nyt kun edellisen viikonlopun jäljiltä olen pitänyt hieman hiljaiseloa ja miettinyt miten jatkaa ja toimia (en ole siitä siis hänelle puhunut) niin ei miehestä ole kuulunut esim. tänään mitään. Yleensä olemme päivittäin edes viestein yhteydessä. Tuntuu, että hän pitää oikeutettuna käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä, ellei halua. Sitä paitsi, ymmärtää voi eronneenakin. Keksitkö yhtäkään syytä, miksi tuo elämä olisi sinusta hyvä jatkaa noin?
Enpä tällä hetkellä keksi, siksi kai kirjoitinkin. Pitänee vaan nostaa kissa pöydälle, näin en jaksa jatkaa. Vaikka onhan tästä puhuttu monia kertoja, mikään ei vaan pitkässä juoksussa ole muuttunut.
Miehellä tuntuu olevan tarve myös rajoittaa sosiaalista elämääni, on itse huomattavasti vähemmän tekemisissä kenenkään kanssa ja antisosiaalisempi. En kuitenkaan aio enää kenenkään toisen vuoksi ystävyyssuhteitani rajoittaa tai olla keskustelematta muiden kanssa, kun mies kertoi sen ärsyttävän, ”kun jään kaikkien puolituttujen kanssa suustani kiinni ja hän on kuin ilmaa silloin”, vaikka seisoo vierellä ja näkee sekä kuulee kaiken mitä puhun.
Tämä on sitä naisten empaattisuutta:
Tutkimus: Fyysiset sairaudet kasvattavat pariskuntien eroriskiä etenkin, jos mies sairastuu
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä naisten empaattisuutta:
Tutkimus: Fyysiset sairaudet kasvattavat pariskuntien eroriskiä etenkin, jos mies sairastuu
Johtuisiko osittain siitä, että miehet sairastuttuaan ovat usein paljon ”sairaampia” kuin naiset. Uhriutuvat sairautensa vuoksi. Naisen pitäisi ymmärtää, hoivata ja jaksaa, vaikka mies käyttäytyisi miten sairauteensa vedoten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exällä oli työperäisiä selkäkipuja jotka rajoitti elämää ja oli tosi kipeänä välillä. Lääkärin kipulääkkeet ei auttaneet niin otti asian omaan hoitoon ja alkoi kasvattamaan kannabista. En pystynyt tuomitsemaan, ihana kun taas jopa hymyili.
Mielestäni suhteessa ollessaan täytyy ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja pitää siitä huolta. Jos toista rakastaa niin sille haluaa olla hyvä, eikä sysätä vain omaa pahaa oloaan toisen hoidettavaksi. Tietenkin huonoja päiviä saa olla, mutta jos elämässä ei muuta olekaan niin kannattaa miettiä minkälainen kumppani on ja katselisiko itsekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti nyt sitäkin, oletko vain säälistä hänen kanssaan. Rakkaus kantaa pitkälle, mutta ei rakkauden takia saa antaa kohdella itseään miten tahansa.
Nyt miehen käytös on vielä kiukuttelua ja uhriutumista. Mieti sitä, kun alkaa purkaa pahaa oloaan pahoinpitelemällä sinua myös fyysisesti.
Ei oikein kivlata ja iloa antavalta vaikuta suhteesi.
Siinä ei ole mitään vastavuoroisuutta. Tukeeko miehesi sinua elämäsi vastoinkäymisissä ? Lohduttaako, kannustaako, on turvallinen ?
Oletko pelkkä likasanko vai rakastettu ?
Jos hän EI olisi alkoholisti niin käytös ei todennäköisesti olisi niin hanurista. Yleensä alkkikselle ei riitä mikään eikä kukaan ja aina on joku muu asia/hlö syynä siihen loputtomaan vitutukseen.
Ei pidä, ellei halua. Sitä paitsi, ymmärtää voi eronneenakin. Keksitkö yhtäkään syytä, miksi tuo elämä olisi sinusta hyvä jatkaa noin?