Miten sanoa naiselle suht tuoreessa suhteessa, että en halua viestitellä koko aikaa?
Ollaan oltu yhdessä puoli vuotta. En haluaisi viestitellä kuin max kerran päivässä, mutta viestejä tulee koko ajan. Monet sellaisia, joihin pitäisi ottaa kantaa tyyliin "kyllä kulta, olit oikeassa ja Salla ja Oona oli väärässä". En jaksaisi vastailla koko aikaa tällaisiin kun muutenkin asiat stressaa ja itsekin joudun koko ajan sietämään jatkuvaa paskaa ja vedätystä muilta ihmisiltä, mutta en valita siitä mihinkään.
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vaikea. Olen nainen ja mulla on ystävätär, joka painostaa mua messengeriin ja muutenkin postaa facebookkiin useita postauksia joka päivä, myös oman naamansa kuvan lähes joka päivä. Koen hänet ahdistavaksi. Onko jollakulla ideoita, miten ilmaista kantansa toista loukkaamatta? Olen sanonut vain, että en halua olla somessa koko aikaa, haluan aikaa omien ajatusteni kanssa.
Minulla on samanlainen, kun hyväksyin fb-ystäväksi uuden työkaverin. Vastaan hänen msg-viesteihinsä sitten, kun siltä tuntuu. En silloin, kun ne tulevat, en vaikka lukisin ne silloin. Vasta sitten kun on itselleni sopiva hetki. FB-päivityksillähän ei ole mitään merkitystä, en minä niitä edes näe ennen kuin sitten, kun muutenkin selaan Facea.
Pidän messengeriä pois päältä tämän ystävättären takia ja mulla on vanhanaikainen kännykkä. Sinne sitten piippaa välillä viestiä: "Laitoin mesessä viestiä". Mun suusta pääsee usein tällöin kirosana. Parisuhteessa oleva, mielenterveysongelmista kärsivä ihminen, joka jotenkin kokee, että mun pitäisi olla häntä varten 24/7. Kännykkäkin on välillä äänettömällä tämän naisen takia, mutta eihän sitä voi aina pitää äänettömällä. Viestin mesessä kuitenkin vähintään kerran päivässä ja mua painostetaan tiiviimpään viestittelyyn. Olen sanonut, etten halua olla somessa koko ajan ja tarvitsen aikaa omien ajatusteni kanssa, mutta se usein tuppaa häneltä unohtumaan. Ollaan oltu ystäviä kohta 30 vuotta.
Olen kokenut naisena vastaavan jatkuvan viestittelyn ongelmalliseksi orastavassa suhteessa. Minulla on muutakin tekemistä kuin näpytellä viestejä useamman kertaa päivässä. 2 viestiä olisi mielestäni ihan maksimi, jos ei ole edes mitään kummempaa asiaa kuin sellaista "tervemoroheipusipusi" yhteydenpitoa.
Ei miehetkään sitä ymmärrä, jos sanoo, että voitaisko viestitellä vähän vähemmin. Tai ei mulla mitään laajaa otosta ole, mutta yksi mies loukkaantui ja tulkitsi niin, että en ole kiinnostunut oikeasti.
Tapailin joskus aikoinaan miestä, joka pommitti jatkuvasti viesteillä ja suuttui, kun en kyennyt heti vastaamaan. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että olisin kestänyt viestittelyt paremmin, jos olisin ihan oikeasti ollut 100 % kiinnostunut hänestä, en ollut.
Olet menettänyt tilanteesta hallinnan vastailemalla nopealla rytmillä ja kurssin kääntäminen voi olla työlästä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein näette ja kuinka usein soittelette? On ihmisiä, jotka vaativat jatkuvaa yhteydenpitoa, vaikka olisi juuri nähnyt pari tuntia sitten. Hän kai tykkää viestitellä sinulle, kun pitää sinua tukenaan ja turvanaan.
Ja tällaiset ihmiset ovat kamalia läheisriippuvia ihmisiä, jopa ystävyyssuhteessa. En jaksa heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun seuraavan kerran tapaatte ja on sopiva hetki, niin avaat suusi ja sanot, että sinun mielestäsi viestintää voisi vähentää. Et jaksa eikä ole sinun tyylistäsi viestitellä pitkin päivää. Ehdotat, että viestittelette jatkossa vähemmän.
Tämä on sen tyyppinen nainen, joka menettää hermonsa tuosta hyvästä. Arvioisin, että eka tulee surulliseksi ja on surullinen viikonlopun kun on mun luona, ja sitten jatkossa alkaa syyttelemään minua.
Miksi kukaan haluaa olla tuollaisen tyypin kanssa, ettei pysty normaaliin kommunikaatioon? En kyllä jaksaisi hetkeäkään.
No monet naisethan ei ole tätä ikinä oppineet, mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
t. ap
Minä olin nuorena tyttönä juuri tuollainen, mutta aika nopeasti opin, ettei kumppani osaa lukea ajatuksiani enkä voi sitä häneltä edes edellyttää. On ihan turha itkeä ja kiukutella, jos en itse kerro, mikä ottaa päähän. (Nämä tyypilliset tilanteet, joissa yksi kysyy, mikä on vialla, ja toinen marttyyrinä nyyhkyttää, että ei mikään.) Ja mikä tärkeintä, kun on puhuttu ja sovittu, niin vanhoihin asioihin ei enää palata. En jaksa yhtään ihmisiä, jotka vetävät jostain muinaisuudesta ikivanhoja riitoja ja alkavat hämmentää niitä uudelleen ihan vain siksi, että on väsynyt tai huono päivä.
Vierailija kirjoitti:
Tapailin joskus aikoinaan miestä, joka pommitti jatkuvasti viesteillä ja suuttui, kun en kyennyt heti vastaamaan. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen, että olisin kestänyt viestittelyt paremmin, jos olisin ihan oikeasti ollut 100 % kiinnostunut hänestä, en ollut.
Minusta siis varmaan huokui miehelle se, etten ollut täysin kiinnostunut. Jatkuvalla viestittelyllä yritti kuitenkin kynsin ja hampain pitää minusta kiinni... Ja hänen epävarmuutensa aiheutti sen, että halusi koko ajan kysellä kaikkea.
Ota puheeksi tietoisena siitä, että suhde loppuu. Suhteiden idea on se, että ne antavat ihmiselle enemmän kuin ottavat ja että ihmissuhteessa olisi myös joku lisäarvo verrattuna yksin olemiselle. Voi olla, että naisellesi vähäinen kontakti tarkoittaa sitä, että suhteenne ei ole jatkamisen arvoinen. Lisäksi naisilla on usein tunne siitä, että seksi kuuluu läheisiin ihmissuhteisiin ja läheisen ihmissuhteen tunnistaa vietetyn yhteisen ajan määrästä ja/tai kommunikaation määrästä.
Eli noilla riskeillä reippaasti vaan kattia pöydälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun seuraavan kerran tapaatte ja on sopiva hetki, niin avaat suusi ja sanot, että sinun mielestäsi viestintää voisi vähentää. Et jaksa eikä ole sinun tyylistäsi viestitellä pitkin päivää. Ehdotat, että viestittelette jatkossa vähemmän.
Tämä on sen tyyppinen nainen, joka menettää hermonsa tuosta hyvästä. Arvioisin, että eka tulee surulliseksi ja on surullinen viikonlopun kun on mun luona, ja sitten jatkossa alkaa syyttelemään minua.
Miksi kukaan haluaa olla tuollaisen tyypin kanssa, ettei pysty normaaliin kommunikaatioon? En kyllä jaksaisi hetkeäkään.
No monet naisethan ei ole tätä ikinä oppineet, mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
t. ap
Tässä olikin siis tarkoitus haukkua naisia ja esittää väsyneitä stereotypioita eikä keskustella oikesta ihmissuhteesta. Kiitos selvennyksestä!
T. Paljon omaa aikaa ja tilaa tarvitseva introvertti nainen, joka ei nauti jatkuvasta puhelimessa puhumisesta saati sitten viestittelystä kenenkään kanssa
Tässä sananlasku siis sovellettuna enempi pariutumiseen kuin älykkyyteen mihin sitä yleensä sovelletaan.
t. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vaikea. Olen nainen ja mulla on ystävätär, joka painostaa mua messengeriin ja muutenkin postaa facebookkiin useita postauksia joka päivä, myös oman naamansa kuvan lähes joka päivä. Koen hänet ahdistavaksi. Onko jollakulla ideoita, miten ilmaista kantansa toista loukkaamatta? Olen sanonut vain, että en halua olla somessa koko aikaa, haluan aikaa omien ajatusteni kanssa.
Minulla on samanlainen, kun hyväksyin fb-ystäväksi uuden työkaverin. Vastaan hänen msg-viesteihinsä sitten, kun siltä tuntuu. En silloin, kun ne tulevat, en vaikka lukisin ne silloin. Vasta sitten kun on itselleni sopiva hetki. FB-päivityksillähän ei ole mitään merkitystä, en minä niitä edes näe ennen kuin sitten, kun muutenkin selaan Facea.
Pidän messengeriä pois päältä tämän ystävättären takia ja mulla on vanhanaikainen kännykkä. Sinne sitten piippaa välillä viestiä: "Laitoin mesessä viestiä". Mun suusta pääsee usein tällöin kirosana. Parisuhteessa oleva, mielenterveysongelmista kärsivä ihminen, joka jotenkin kokee, että mun pitäisi olla häntä varten 24/7. Kännykkäkin on välillä äänettömällä tämän naisen takia, mutta eihän sitä voi aina pitää äänettömällä. Viestin mesessä kuitenkin vähintään kerran päivässä ja mua painostetaan tiiviimpään viestittelyyn. Olen sanonut, etten halua olla somessa koko ajan ja tarvitsen aikaa omien ajatusteni kanssa, mutta se usein tuppaa häneltä unohtumaan. Ollaan oltu ystäviä kohta 30 vuotta.
Voit poistaa ystäviäsi puheluista ja viesteistä merkkiäänen laittamatta puhelinta äänettömälle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä oikeasti rakkaalle ihmiselle haluaa viestittää useammin, kuin max kerran päivässä. Mikset soita hänelle, jos viestittely ei nappaa?
Siis täh? Minä ainakin teen kaikenlaista itselleni mieluisaa ja vietän keskittynyttä aikaa lasteni kanssa niinä aikoina, jolloin en tapaile miesystävääni. Usein saatan illalla vasta laittaa hyvänyöntoivotuksen ja virtuaalipusun. Ja miesystäväni on minulle oikeasti rakas. Roikun läppärillä ja puhelimessa koko työaikani, en todella halua jatkaa sitä töiden jälkeen. Ei kaikille alituinen viestittely ole tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä oikeasti rakkaalle ihmiselle haluaa viestittää useammin, kuin max kerran päivässä. Mikset soita hänelle, jos viestittely ei nappaa?
Puolisoni on minulle oikeasti rakas ihminen, on ollut alusta saakka. Silti kumpikaan ei ole koskaan kokenut, että olisi tarpeen viestitellä pitkin päivää. Päivällä tehdään töitä, harrastetaan, tavataan ystäviä, tehdään kotitöitä. Iltaisin sen sijaan lähes alusta alkaen soitimme toisillemme, siitä tuli nopeasti tapa.
En olisi jatkanut miehen kanssa, joka olisi odotellut viestittelyä kesken työpäivän tai arki-illan.
"Oot ehkä huomannutkin etten kovin vikkelästi ja pitkästi vastaile viesteihin. Mä en itse asiassa oikein tykkää viestitellä ja olla teknologian välityksellä yhteydessä kauheesti, se ei oo mun juttu. Tällei kasvokkain on mulle luontevampaa. Aihe on mulle vähän vaikea kun aina jännittää että loukkaa muita, vaikuttaa törpöltä tai etten ois kiinnostunut muiden jutuista. Mä OLEN kiinnostunut ja mä todella pidän susta, mutta en oo sellanen että laittaisin joka päivä viestiä. Toivon ettei se tunnu susta jatkossa pahalta, jos en vastaa usein tai nopeasti."
Sit jos se häntä haittaa niin minkäs teet. Ei parisuhteen idea ole siloitella joka ikistä ongelmaa ja ryppyä, kunnes ei enää pysty silottamaan ja sit erotaan. On aivan normaalia olla eri mieltä, jopa riidellä, tehdä kompromisseja, kasvaa yhdessä...
Vaihtoehtoisesti voit myös jatkaa hamaan hautaan asti viestittelyä, josta et pidä. Tai suoraan erota tämän takia, koska keskustelu olisi liian iso askel.
Kuulostaa rasittavalta naiselta, mutta jos hyvä pilde niin puoli vuotta tuota jaksaakin, sitten rupeaa tulemaan mitta täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sitä oikeasti rakkaalle ihmiselle haluaa viestittää useammin, kuin max kerran päivässä. Mikset soita hänelle, jos viestittely ei nappaa?
Siis täh? Minä ainakin teen kaikenlaista itselleni mieluisaa ja vietän keskittynyttä aikaa lasteni kanssa niinä aikoina, jolloin en tapaile miesystävääni. Usein saatan illalla vasta laittaa hyvänyöntoivotuksen ja virtuaalipusun. Ja miesystäväni on minulle oikeasti rakas. Roikun läppärillä ja puhelimessa koko työaikani, en todella halua jatkaa sitä töiden jälkeen. Ei kaikille alituinen viestittely ole tärkeää.
Eli priorisoit muut asiat tärkeämmäksi, kuin suhteen miesystävääsi. Asia on tietysti täysin ok, jos miesystäväsi tekee saman tyyppisen priorisoinnin omassa elämässään, eikä suhteenne ole kovin tärkeä teille kummallekaan. Mutta paljon on ihmisiä, joille tuo ei riitä täyttämään hyvän ihmissuhteen merkkejä ja ottaa mieluummin vaikka sinkkuuden.
Viesteistä ilmoitukset pois ja luet sitten kerran päivässä ne saapuneet viestit ja vastaat oleellisiin tai soitat. Ei tarvii olla koko ajan tavoitettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras olla alusta asti suora ja rehellinen, vai haluatko kiemurrella tämän asian kanssa loppuelämäsi? Puhut rauhallisesti että sinun mielestäsi viestittelyä voisi vähentää, ja keskustella asioista sitten kasvotusten. Jos naisesi tästä suuttuu tai loukkaantuu, kannattaa miettiä haluatko sellaiseen suhteeseen missä ei voi omia ajatuksiaan kertoa rehellisesti.
Voisitko antaa jotain lause-esimerkkejä miten tästä puhutaan? Ihan konkreettisia, kirjaimellisia esimerkkejä.
Olet minulle tärkeä (tai rakas, jos käytät jo sitä sanaa), haluan olla kanssasi. Minulle ei kuitenkaan ole luontevaa viestitellä asioista monta kertaa päivässä. Yllätysviestejäkin on joskus kiva saada ja lukea, mutta minulle sopisi paremmin, että viestittelisimme vähemmän ja panostaisimme vastaavasti enemmän siihen aikaan, kun olemme ihan oikeasti yhdessä. Voisimme esimerkiksi iltaisin vaihtaa kuulumiset viesteillä, mutta ei pitkin päivää.
Tässä sananlasku siis sovellettuna enempi pariutumiseen kuin älykkyyteen mihin sitä yleensä sovelletaan.
t. ap