Päiväkoti ei jousta työssäkäyvän äidin aikojen mukaan
https://yle.fi/uutiset/3-11912828
Miten voi olla nykypäivää, että kunta ei mahdollista lapsen vientiä päivähoitoon sellaisena aikana, että äiti pääsee töihin? Ei ihme, ettei lapsia synny.
Kommentit (613)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ite ihmettelen lähinnä miksi tuo äiti haluaa lapselleen niin vähän aikaa kotona terveessä ympäristössä vanhemman kanssa. Ei tuossa itse enää kasvateta lapsia ja miksi meillä työelämä on niin sairas, niin sairas että äidin pitää mennä duuniin viideltä ja olettaa että väsynyt vanhempi kykenee siinä ohessa kasvattamaan lapsistaan terveitä aikuisia. Kun ei todennetusti ole päiväkodista tai koulusta kasvattajaksi.
Meillä työelämä ei anna joustoa sen vertaa että saisi edes lapsia kasvattaa. Se pistetään päivähoitojen ja koulujen tehtäväksi. Itse noin sairaassa tilanteessa jättäytyisin hyvällä omalla tunnolla työttömäksi. Ei tuollainen työelämä ole mistään kotoisin. Ei ole Suomessa ollut vuosikymmeniin mistään kotoisin.
Kyllä sitä joustoa on, mutta kukaan ei sitä sulle tarjoa, itse se pitää hoitaa.
Näin se on.
Pitää vain asettaa selvät rajat työpaikalla työajoista. Jos ei sovi työnantajalle niin vaihtaa paikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jotenkin hauska miten päiväkoti perustelee perseilyään toteamalla että lapsi tarvitsee unta ja hänet herätetään liian aikaisin.
Liian aikaisin? Äidin työvuoro alkaa klo 5. Ei lasta voi silloin herättää kahdeksalta. Eivätkö päiväkodit ole olemassa jotta vanhempien työnteko mahdollistuisi? Kammottavaa ajatella miten edelleen vuonna 2020 äidin työntekoa pidetään toissijaisena asiana verrattuna lapsenkasvatukseen.
Luojan kiitos olen vela.
Samaa mieltä olen että luojan kiitos että olet vela.
Jos yksi äiti vie lapsensa virkeänä hoitoon ennen klo. viittä, siellä pitäisi olla ylimääräinen hoitaja jossain muussa tilassa lapsen leikkejä vahtimassa. Ja todennäköisesti tämä lapsi väsähtää sitten kun alkaa toimintatuokio. Ei sieltä päivällä irtoa aikuisia vahtimaan lasten nukkumista jos nukahtelevat ennen päiväuniaikaa ja ovat sitten taas hereillä kun muut lapset päiväunilla. Tuo päiväkodin sujuva arki perustuu tiettyyn rytmiin. Menee sekavaksi ja levotomaksi jos siellä lapsilla on eri rytmit.
Varhaiskasvatus on nykyään yksilöllisyyden huomioivaa kokopäiväpedagogiikkaa, jossa yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on lapsen osallisuus. Lapset ja aikuiset tekevät hommia yhdessä. Vasussa ei mainita tuokioita, niitä oli 1980-luvulla. Nykyisin tärkeintä on oppiminen, ei tuokiot tai aikuisen suunnittelema opettaminen.
Varsinkin, jos kyseinen lapsi tulee joka aamu klo 5 hoitoon, eli hänellä on hyvä unirytmi ja riittävä yöuni takana, ei asiassa pitäisi olla isoa ongelmaa. Aamuvuorolainen aloittaa silloin viiden aikaan hänen kanssaan varhaiskasvatuksen: esim. tällä viikolla voivat tehdä äitienpäiväkorttia kahdestaan. Usein nämä klo 5 tulleet lapset kaipaavat jo ulos klo 8.30, kun aamupala on ohi. Jos unirytmi on kunnossa, he ovat virkeimmillään klo 5-8, jolloin onnistuu leikit, tutkimiset, ilmaisemiset ym vasun mukaiset työtavat. Varhaiskasvatus ei ole mitään klo 9 aamupiiri-tuokio-puuhaa, vaan toiminnan määrää varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (lapsi on aktiivinen oppija ja toimija). Tutkimusten mukaan osallisuus toteutuu parhaiten, kun ei ole tiukkaa päiväjärjestystä vaan lapsia kuullaan ja yhdessä puuhataan vasun mukaisesti. Uutta vasua ajatellen, ei ole mitään estettä, etteikö varhaiskasvatus voi alkaa klo 5. Ja niin omassa päiväkodissa ja ryhmässäni alkaakin.
t. varhaiskasvatuksen erityisopettaja
ps. Jos lapsen unirytmi vaihtelee tai ei ole kunnossa, niin lapsi usein nukkuu päiväkodissa klo 5-7. Tämäkin on mahdollista, kun nykyisin huomioidaan lapset yksilöinä. Mutta johtajien ja valtuutettujen pitää antaa määrärahoja tarpeeksi: aamuvuoro lähtee klo 12 kotiin, niin iltapäiväksi on saatava lisää työntekijöitä paikalle. Tässä on kyllä ongelmaa, kaikki revitään työntekijöiden selkänahasta.
Tämän lapsen äiti oli menossa aamuvuoroon klo 5. Silloinhan lapsi tuodaan 4.30 tai 4.45 tai jotain siltä väliltä. Ei tuo ole kyllä mikään normaali aika aloittaa jotain vasun mukaisia oppeja tekemällä vaikka kortteja.
Huomaa, että sinulla ei ole hajuakaan vasun sisällöstä etkä ymmärtänyt, mitä erityisopettajan mainitsema kokopäiväpedagogiikka tarkoittaa.
Itseasiassa ymmärrän, vaikkakin olen "vain" lastenhoitaja päiväkodissa. Kun siellä päiväkodissa ei voi mennä sen yhden lapsen rytmin mukaan. Jos lapsonen herännyt jo klo 4, menee hän omaa rytmiään noudattaen päiväunille jo klo 10. Lounas hänelle on 9.30? Ihan kirjoitin niin, että kaikki ymmärtävät.
Mulla on työuraa 30v päiväkodissa ja uskon tietäväni mistä puhun.Sen huomaa, että olet aloittanut 30 vuotta sitten. Olet jämähtänyt 90-luvun päivähoitokäsityksiin.
Eikä kukaan väittänyt, että päiväkodissa pitäisi mennä jokaisen lapsen oman rytmin mukaan. Ei se yksilöllisyyden huomioiminen sitä tarkoita päiväkotimaailmassa.
Niin voi olla, jostain syystä tuntui asiat menevän paremmin silloin.

Tämä pilvilinnoissa eläjä nimenomaan sanoi, että sen yhden lapsen kanssa voi 5-8 ulkoilla ja askarrella. Ja sitten nukkua päikyt. Siihen puututtiin, ei vasuun tai yksilölliseen huomioimiseen.

Joka lapselle oma hoitaja.
Vierailija kirjoitti:
ite ihmettelen lähinnä miksi tuo äiti haluaa lapselleen niin vähän aikaa kotona terveessä ympäristössä vanhemman kanssa. Ei tuossa itse enää kasvateta lapsia ja miksi meillä työelämä on niin sairas, niin sairas että äidin pitää mennä duuniin viideltä ja olettaa että väsynyt vanhempi kykenee siinä ohessa kasvattamaan lapsistaan terveitä aikuisia. Kun ei todennetusti ole päiväkodista tai koulusta kasvattajaksi.
Meillä työelämä ei anna joustoa sen vertaa että saisi edes lapsia kasvattaa. Se pistetään päivähoitojen ja koulujen tehtäväksi. Itse noin sairaassa tilanteessa jättäytyisin hyvällä omalla tunnolla työttömäksi. Ei tuollainen työelämä ole mistään kotoisin. Ei ole Suomessa ollut vuosikymmeniin mistään kotoisin.
Sinusta näkee, että olet nuori paapomisyhteiskunnan kasvatti. Ei mitään tajua siitä, mitä ennen on ollut ja miten asiat ovat kehittyneet. "Ei tuollainen työelämä ole mistään kotoisin. Ei ole Suomessa olut vuosikymmeniin mistään kotoisin". Ihan oikeasti, lapsellinen käsitys, että ennen olisi ollut helpompaa matalapalkka-aloilla. Puhumattakaan, että lastenhoito tai perhevapaat olisivat olleet nykyisellä tasolla.
Yep, kuule ne Forsan ja Tampereen pumpulitehtaan "tytöt" joutuivat jättämään lapsensa keskenään kotiin ja joku naapureista sitten omien hommiensa lomassa saattoi puuttua niiden keskenään olevien lasten peliin, jos tarvetta oli. Ja kuule, työajat olivat pitemmät ja työmatkoihinkin meni aikansa. Ei, kaikki naiset eivät jääneet kotiin, kun saivat lapsia, kuten niin usein mediassa menneisyydestä valehdellaan. Työläisäidit olivat faktaa eivät fiktiota.
Ei tarvitse tulla kirkumaan, ettei nyt sentään menneisyyteen kai palata. Ei palata, onneksi. Mutta yllä oleva vain siksi, että järkyttävässä määrin levitetään näitä juttuja joiden mukaan lapset hoidettiin kotona.
Sairasta! Onneksi en ole työläisäidin lapsi! Minun äitini oli maalaistalon emäntä. Lapsena minun ei tarvinnut koskaan mennä päivähoitoon tai olla yksin kotona. Olen hoitanut myös omat lapsemme kotiäitinä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ite ihmettelen lähinnä miksi tuo äiti haluaa lapselleen niin vähän aikaa kotona terveessä ympäristössä vanhemman kanssa. Ei tuossa itse enää kasvateta lapsia ja miksi meillä työelämä on niin sairas, niin sairas että äidin pitää mennä duuniin viideltä ja olettaa että väsynyt vanhempi kykenee siinä ohessa kasvattamaan lapsistaan terveitä aikuisia. Kun ei todennetusti ole päiväkodista tai koulusta kasvattajaksi.
Meillä työelämä ei anna joustoa sen vertaa että saisi edes lapsia kasvattaa. Se pistetään päivähoitojen ja koulujen tehtäväksi. Itse noin sairaassa tilanteessa jättäytyisin hyvällä omalla tunnolla työttömäksi. Ei tuollainen työelämä ole mistään kotoisin. Ei ole Suomessa ollut vuosikymmeniin mistään kotoisin.
Sinusta näkee, että olet nuori paapomisyhteiskunnan kasvatti. Ei mitään tajua siitä, mitä ennen on ollut ja miten asiat ovat kehittyneet. "Ei tuollainen työelämä ole mistään kotoisin. Ei ole Suomessa olut vuosikymmeniin mistään kotoisin". Ihan oikeasti, lapsellinen käsitys, että ennen olisi ollut helpompaa matalapalkka-aloilla. Puhumattakaan, että lastenhoito tai perhevapaat olisivat olleet nykyisellä tasolla.
Yep, kuule ne Forsan ja Tampereen pumpulitehtaan "tytöt" joutuivat jättämään lapsensa keskenään kotiin ja joku naapureista sitten omien hommiensa lomassa saattoi puuttua niiden keskenään olevien lasten peliin, jos tarvetta oli. Ja kuule, työajat olivat pitemmät ja työmatkoihinkin meni aikansa. Ei, kaikki naiset eivät jääneet kotiin, kun saivat lapsia, kuten niin usein mediassa menneisyydestä valehdellaan. Työläisäidit olivat faktaa eivät fiktiota.
Ei tarvitse tulla kirkumaan, ettei nyt sentään menneisyyteen kai palata. Ei palata, onneksi. Mutta yllä oleva vain siksi, että järkyttävässä määrin levitetään näitä juttuja joiden mukaan lapset hoidettiin kotona.
tämä äiti varmaan niitä jotka menee keskellä tietä vaunujen kans
Ärsyttää nämä minä minun- mammat. Ajattelisivat joskus asioita myös lapsen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jotenkin hauska miten päiväkoti perustelee perseilyään toteamalla että lapsi tarvitsee unta ja hänet herätetään liian aikaisin.
Liian aikaisin? Äidin työvuoro alkaa klo 5. Ei lasta voi silloin herättää kahdeksalta. Eivätkö päiväkodit ole olemassa jotta vanhempien työnteko mahdollistuisi? Kammottavaa ajatella miten edelleen vuonna 2020 äidin työntekoa pidetään toissijaisena asiana verrattuna lapsenkasvatukseen.
Luojan kiitos olen vela.
Samaa mieltä olen että luojan kiitos että olet vela.
Jos yksi äiti vie lapsensa virkeänä hoitoon ennen klo. viittä, siellä pitäisi olla ylimääräinen hoitaja jossain muussa tilassa lapsen leikkejä vahtimassa. Ja todennäköisesti tämä lapsi väsähtää sitten kun alkaa toimintatuokio. Ei sieltä päivällä irtoa aikuisia vahtimaan lasten nukkumista jos nukahtelevat ennen päiväuniaikaa ja ovat sitten taas hereillä kun muut lapset päiväunilla. Tuo päiväkodin sujuva arki perustuu tiettyyn rytmiin. Menee sekavaksi ja levotomaksi jos siellä lapsilla on eri rytmit.
Varhaiskasvatus on nykyään yksilöllisyyden huomioivaa kokopäiväpedagogiikkaa, jossa yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on lapsen osallisuus. Lapset ja aikuiset tekevät hommia yhdessä. Vasussa ei mainita tuokioita, niitä oli 1980-luvulla. Nykyisin tärkeintä on oppiminen, ei tuokiot tai aikuisen suunnittelema opettaminen.
Varsinkin, jos kyseinen lapsi tulee joka aamu klo 5 hoitoon, eli hänellä on hyvä unirytmi ja riittävä yöuni takana, ei asiassa pitäisi olla isoa ongelmaa. Aamuvuorolainen aloittaa silloin viiden aikaan hänen kanssaan varhaiskasvatuksen: esim. tällä viikolla voivat tehdä äitienpäiväkorttia kahdestaan. Usein nämä klo 5 tulleet lapset kaipaavat jo ulos klo 8.30, kun aamupala on ohi. Jos unirytmi on kunnossa, he ovat virkeimmillään klo 5-8, jolloin onnistuu leikit, tutkimiset, ilmaisemiset ym vasun mukaiset työtavat. Varhaiskasvatus ei ole mitään klo 9 aamupiiri-tuokio-puuhaa, vaan toiminnan määrää varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (lapsi on aktiivinen oppija ja toimija). Tutkimusten mukaan osallisuus toteutuu parhaiten, kun ei ole tiukkaa päiväjärjestystä vaan lapsia kuullaan ja yhdessä puuhataan vasun mukaisesti. Uutta vasua ajatellen, ei ole mitään estettä, etteikö varhaiskasvatus voi alkaa klo 5. Ja niin omassa päiväkodissa ja ryhmässäni alkaakin.
t. varhaiskasvatuksen erityisopettaja
ps. Jos lapsen unirytmi vaihtelee tai ei ole kunnossa, niin lapsi usein nukkuu päiväkodissa klo 5-7. Tämäkin on mahdollista, kun nykyisin huomioidaan lapset yksilöinä. Mutta johtajien ja valtuutettujen pitää antaa määrärahoja tarpeeksi: aamuvuoro lähtee klo 12 kotiin, niin iltapäiväksi on saatava lisää työntekijöitä paikalle. Tässä on kyllä ongelmaa, kaikki revitään työntekijöiden selkänahasta.
Selkeästi sinulla ei ole kokemuksia vuorohoidosta.Nämä lapset jotka meillä tulevat viiden aikaan hoitoon,ovat kokopäivän kuolemanväsyneitä.Eivät he jaksa askarrella klo 5 aamulla!Joko he lepäävät väsyneinä sohvalla tai nukahtavat hetkeksi nukkariin.
Ja monena aamuna peräkkäin.Koko päivä heillä sinnittelyä umpiväsyneinä.Usein vanhemmat vielä vaativat,että heidät revittävä päiväunilta kesken ylös,koska muuten eivät taas nukahda illalla aikaisin kun herätys taas neljältä.Aivan rääkkäystä sanon minä!!
Jos tällaisia työaikoja vanhemmilla,on lapsen paljon parempi jäädä yöksi!

Eikö olisi parempi olla kotona hoitajan tai toisen vanhemman kanssa? 18h hoidossa? Parempi jäädä yöksi joo, mutta rajansa kaikella.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi hoitoalalla ei ole mikään pakko tehdä yövuoroja, jos ei halua, voi tai pysty. Jotkut hoitajat eivät tee eri syistä koskaan yövuoroja. Toiset hoitajat tekevät vain pelkkiä yövuoroja ja vieläpä mielellään. Kaikki ovat tyytyväisiä.
Niin, meilläkin voi valita tekeekö kaikkia vuoroja vai etsiikö uuden työpaikan. Vakituiset voivat lääkärintodistuksella saada vapautuksen esim. yövuoroista, mutta suurin osa meillä on muuta lajia kuin vakituisia.

Jos tällaisia työaikoja vanhemmilla,on lapsen paljon parempi jäädä yöksi!Eikö olisi parempi olla kotona hoitajan tai toisen vanhemman kanssa? 18h hoidossa? Parempi jäädä yöksi joo, mutta rajansa kaikella.
Tottakai olisi,mutta näin ei tapahdu.Yleensä yksinhuoltajia,eikä varaa/löydy hoitajaa kotiin.Tukiverkot myös puuttuu useilta nykyään.

Tässäkin tapauksessa lapsella on toinen koti isänsä luona ja hoitajan saa kotiin kunnalta kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Äiti vaihtaa työpaikkaa ja alkaa tekemään etätyötä kotona. Äiti neuvottelee työnantajan ja esimiehen kanssa inhimillisemmät työvuorot. Ei klo 5 aamuvuoroja pienten lasten äidille. Työpaikalla on nuoria, opiskelijoita, sinkkuja, perheettömiä ja aikuisten lasten vanhempia, jotka pääsevät vaikka keskellä yötä töihin!
Kyllähän tuo ainakin pienemmällä paikkakunnalla voi tarkoittaa, että sitten ollaan työttömänä ja eletään yhteiskunnan varoilla äitiysajat. Sitten kun koko "paras" työikä on mennyt lapsia hoitaessa, niin ei enää kelpaa työelämään, kun lapset on vanhempia. Liian pitkä aukko CV:ssä. Yhteiskunnan varoilla hautaan asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jotenkin hauska miten päiväkoti perustelee perseilyään toteamalla että lapsi tarvitsee unta ja hänet herätetään liian aikaisin.
Liian aikaisin? Äidin työvuoro alkaa klo 5. Ei lasta voi silloin herättää kahdeksalta. Eivätkö päiväkodit ole olemassa jotta vanhempien työnteko mahdollistuisi? Kammottavaa ajatella miten edelleen vuonna 2020 äidin työntekoa pidetään toissijaisena asiana verrattuna lapsenkasvatukseen.
Luojan kiitos olen vela.
Samaa mieltä olen että luojan kiitos että olet vela.
Jos yksi äiti vie lapsensa virkeänä hoitoon ennen klo. viittä, siellä pitäisi olla ylimääräinen hoitaja jossain muussa tilassa lapsen leikkejä vahtimassa. Ja todennäköisesti tämä lapsi väsähtää sitten kun alkaa toimintatuokio. Ei sieltä päivällä irtoa aikuisia vahtimaan lasten nukkumista jos nukahtelevat ennen päiväuniaikaa ja ovat sitten taas hereillä kun muut lapset päiväunilla. Tuo päiväkodin sujuva arki perustuu tiettyyn rytmiin. Menee sekavaksi ja levotomaksi jos siellä lapsilla on eri rytmit.
Varhaiskasvatus on nykyään yksilöllisyyden huomioivaa kokopäiväpedagogiikkaa, jossa yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on lapsen osallisuus. Lapset ja aikuiset tekevät hommia yhdessä. Vasussa ei mainita tuokioita, niitä oli 1980-luvulla. Nykyisin tärkeintä on oppiminen, ei tuokiot tai aikuisen suunnittelema opettaminen.
Varsinkin, jos kyseinen lapsi tulee joka aamu klo 5 hoitoon, eli hänellä on hyvä unirytmi ja riittävä yöuni takana, ei asiassa pitäisi olla isoa ongelmaa. Aamuvuorolainen aloittaa silloin viiden aikaan hänen kanssaan varhaiskasvatuksen: esim. tällä viikolla voivat tehdä äitienpäiväkorttia kahdestaan. Usein nämä klo 5 tulleet lapset kaipaavat jo ulos klo 8.30, kun aamupala on ohi. Jos unirytmi on kunnossa, he ovat virkeimmillään klo 5-8, jolloin onnistuu leikit, tutkimiset, ilmaisemiset ym vasun mukaiset työtavat. Varhaiskasvatus ei ole mitään klo 9 aamupiiri-tuokio-puuhaa, vaan toiminnan määrää varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (lapsi on aktiivinen oppija ja toimija). Tutkimusten mukaan osallisuus toteutuu parhaiten, kun ei ole tiukkaa päiväjärjestystä vaan lapsia kuullaan ja yhdessä puuhataan vasun mukaisesti. Uutta vasua ajatellen, ei ole mitään estettä, etteikö varhaiskasvatus voi alkaa klo 5. Ja niin omassa päiväkodissa ja ryhmässäni alkaakin.
t. varhaiskasvatuksen erityisopettaja
ps. Jos lapsen unirytmi vaihtelee tai ei ole kunnossa, niin lapsi usein nukkuu päiväkodissa klo 5-7. Tämäkin on mahdollista, kun nykyisin huomioidaan lapset yksilöinä. Mutta johtajien ja valtuutettujen pitää antaa määrärahoja tarpeeksi: aamuvuoro lähtee klo 12 kotiin, niin iltapäiväksi on saatava lisää työntekijöitä paikalle. Tässä on kyllä ongelmaa, kaikki revitään työntekijöiden selkänahasta.
Et taida työskennellä ryhmässä tai et ainakaan vuoropäiväkodin aamuissa klo 5-8 aikavälillä. Tuohon aikaan paikalla 1 varhaiskasvatuksen hoitaja. Siis yksi henkilö. Hän ottaa vastaan tulevat lapset, vahtii nukkuvia ja herättelee heitä.
Aamulla aikaisin tulevat lapset ovat yleensä väsyneitä, moni käy hetkeksi sohvalle pötköttelemään tai nukkumaan. Harvaa kiinnostaa askartelu. Kun muut nukkuvat on heikon äänieristyksen takia tehtävä ns. hiljaisia hommia. Ulos emme pääse vielä 8.30. Lounas on kaikille 11.30. Tässä kohtaa meinaa moni pieni viiteen tullut nukahtaa ruokapöytään.
Yksilöllisyys on ihana ihanne mutta käytännön työssä sellaiseksi jäävät nykyisellä henkilöstöresurssoinnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ite ihmettelen lähinnä miksi tuo äiti haluaa lapselleen niin vähän aikaa kotona terveessä ympäristössä vanhemman kanssa. Ei tuossa itse enää kasvateta lapsia ja miksi meillä työelämä on niin sairas, niin sairas että äidin pitää mennä duuniin viideltä ja olettaa että väsynyt vanhempi kykenee siinä ohessa kasvattamaan lapsistaan terveitä aikuisia. Kun ei todennetusti ole päiväkodista tai koulusta kasvattajaksi.
Meillä työelämä ei anna joustoa sen vertaa että saisi edes lapsia kasvattaa. Se pistetään päivähoitojen ja koulujen tehtäväksi. Itse noin sairaassa tilanteessa jättäytyisin hyvällä omalla tunnolla työttömäksi. Ei tuollainen työelämä ole mistään kotoisin. Ei ole Suomessa ollut vuosikymmeniin mistään kotoisin.
Sinusta näkee, että olet nuori paapomisyhteiskunnan kasvatti. Ei mitään tajua siitä, mitä ennen on ollut ja miten asiat ovat kehittyneet. "Ei tuollainen työelämä ole mistään kotoisin. Ei ole Suomessa olut vuosikymmeniin mistään kotoisin". Ihan oikeasti, lapsellinen käsitys, että ennen olisi ollut helpompaa matalapalkka-aloilla. Puhumattakaan, että lastenhoito tai perhevapaat olisivat olleet nykyisellä tasolla.
Yep, kuule ne Forsan ja Tampereen pumpulitehtaan "tytöt" joutuivat jättämään lapsensa keskenään kotiin ja joku naapureista sitten omien hommiensa lomassa saattoi puuttua niiden keskenään olevien lasten peliin, jos tarvetta oli. Ja kuule, työajat olivat pitemmät ja työmatkoihinkin meni aikansa. Ei, kaikki naiset eivät jääneet kotiin, kun saivat lapsia, kuten niin usein mediassa menneisyydestä valehdellaan. Työläisäidit olivat faktaa eivät fiktiota.
Ei tarvitse tulla kirkumaan, ettei nyt sentään menneisyyteen kai palata. Ei palata, onneksi. Mutta yllä oleva vain siksi, että järkyttävässä määrin levitetään näitä juttuja joiden mukaan lapset hoidettiin kotona.
Sinusta nyt näkee vain sen että luulet näkeväsi ja et ole näkijä.
Eli et nähnyt oikein.
Ohi meni ja taisi teksti kuitenkin mennä vähän tunteisiin.
Ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi hoitoalalla ei ole mikään pakko tehdä yövuoroja, jos ei halua, voi tai pysty. Jotkut hoitajat eivät tee eri syistä koskaan yövuoroja. Toiset hoitajat tekevät vain pelkkiä yövuoroja ja vieläpä mielellään. Kaikki ovat tyytyväisiä.
Niin, meilläkin voi valita tekeekö kaikkia vuoroja vai etsiikö uuden työpaikan. Vakituiset voivat lääkärintodistuksella saada vapautuksen esim. yövuoroista, mutta suurin osa meillä on muuta lajia kuin vakituisia.
No ei siihen lääkärintodistusta tarvita, älä nyt viitsi. Ihan pieni lapsi riittää syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Äiti vaihtaa työpaikkaa ja alkaa tekemään etätyötä kotona. Äiti neuvottelee työnantajan ja esimiehen kanssa inhimillisemmät työvuorot. Ei klo 5 aamuvuoroja pienten lasten äidille. Työpaikalla on nuoria, opiskelijoita, sinkkuja, perheettömiä ja aikuisten lasten vanhempia, jotka pääsevät vaikka keskellä yötä töihin!
Tässä taas muiden pitäisi joustaa perheellisten kustannuksella? Ihanaa, jos joku muu todella haluaa tehdä ne keskellä yötä alkavat vuorot ja siitä sovitaan, mutta muuten on aika epäreilua.
Miten ne muut lapset saa nukuttua, jos joku tulee 4.30 tarhaan? Ei kai se lapsi niin hiljaa siellä jaksa paria tuntia yksinään touhuta muitten heräämistä odottamassa. Ja eikö se ressukka väsähdä päiväunille jo ennen lounasta, jos herätys on ollut jo neljältä.
Enemmän sitä virkeää yhdessäoloaikaa taitaa jäädä jos vie lapsen yöksi tarhaan ja tämä saa siellä kunnon unet. Kotonahan muksu pitäisi pistää nukkumaan jo klo 18 aikaan, että saa hänet revittyä yöllä ennen neljää hereille.
Mitä älytöntä siinä on? Kannattaa käyttää vähän järkeä, kun lukee noita juttuja ja tehdä aina pieni reality checkkaus.
Pienet kunnat on pieniä kuntia. Kai nyt jokainen ymmärtää, että mitä pidemmät aukioloajat sen enemmän henkilökuntaa tarvitaan. Ja sitä pätevää väkeä ei ole todellakaa helppo saada mihin vain.
Jos kerran Liperissä tuo mahdollisuus on, niin sitten sopii kysyä kunnalta, voisiko lapsi mennä sinne.
Tai miten olisi, jos itse yrittäisi löytää jonkun ratkaisun (esim jos joku suostuisi katsomaa lapsen perään noina katveaikoina?)
Ei kaupungeissakaan kaikki päiväkodit ole aina auki, ja kaupungeissa sentään on isommat yksiköt ja hoitsujakin enemmän saatavilla. - Ja ongelmahan on myös ihan sama kuin kaikilla naisvaltaisilla aloilla eli hoitajilla on myös lapset ja perheet ja osa sielläkin yksinhuoltajia.