"Alkuinnostuksen laannuttua yli puolet korkeakouluopiskelijoista uupuu"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen taannoin yliopistovalmistunut ekonomi ja kaikkein vaikeinta opiskelussa on sen vaativa itseohjautuvuus. Lisäksi ainakin koulun käyttämänä informaatiojärjestelmä on hajanainen ja jokainen professori rakentaa kurssikokonaisuudet eri tavalla. Moduuleja, tehtäviä ja ohjeita löytyy eri paikoista ja erilaisissa muodoissa. Paljon aikaa menee perustavanlaatuiseen tiedonhankintaan.

Usein matemaattisiin tehtäviin ei joko ole vastauksia tai tarjolla on vain vastaukset ilman välivaiheita. Kurssikoot ovat usein suuria eikä minkäänlaista pienryhmäohjausta ole monilla yleisesti hankaliksi tunnetuillakaan kursseilla. Luennoilla opettaja lukee suoraan slaideista materiaalit ja opetus suurimmalla osalla kursseista ei pyri rakentamaan syväluotaavaa ymmärrystä käsiteltävään asiaan. Toki tähän sääntöön on poikkeuksia ja jotkut professorit ovat erinomaisia opettajia.

Koin yliopiston pääasiassa melko helpoksi, mutta toisaalta otin suht rennosti ja yrittämättä saada jokaisesta kurssista parasta mahdollista arvosanaa. Allekirjoitan kuitenkin opiskelun stressaavuuden. Usein myös yhden kurssin reputtaminen on dominoefekti joka saa kaiken muunkin etenemisen hidastamaan. Isoin stressi tuossa on sitten se, että Kela ei katkaise tukia jos vaikeat kurssit ovat syystä tai toisesta jääneet osin roikkumaan.

Pahinta oli kuitenkin tietää että valmistumisen jälkeen kilpailu työelämässä on raakaa. Ei riitä että hankkii teoreettisen pohjan koulussa ja kerryttää käytännön osaamista työelämässä vaan on oltava mainio, sosiaalinen, energinen, dynaaminen, joustava, tiimihenkinen, itsenäinen ja vaikka jos mitä saadaksesi jo ihan jotain perustason aspatöitä joista tienaat 2000€ kuussa. Jostainhan sitä on aloitettava, mutta ne ensimmäisetkään työt ei irtoa helpolla ja varsinaisia oman alan harjoittelupaikkoja on vähän. Työntekijän on joustettava loputtomasti, työpaikka joustaa käytännössä hyvin vähän.

Opiskelen itse ammattikorkeassa ja voin allekirjoittaa tämän täysin.

Opetus on olematonta! Ei ole väliä onko tunnilla vai ei, jälkikäteen voit katsoa tämän kuitenkin videolta ja opettajakin vain lukee diat läpi. Oppimateriaali on täysin levällään, on kirjaa, artikkelia ja kymmeniä eri linkkejä, mutta näitäkään ei voi mitenkään lajitella mikä käsittelee mitäkin. Viikkotenteissä kysytään asioita, joista ei ole edes mainintaa materiaalissa - oppilaan olisi pitänyt itse osata googlettaa ja perehtyä pintaraapaisua syvemmälle (ilman että tätä viitsitään kertoa).

Tehtävänannot ovat yhtä leveät, yksin olen muutaman kerran itkenyt ihan vain turhautumista, kun en ole ymmärtänyt, _mitä_ opettaja haluaa. Ryhmätehtävissä ihmettelemme samoja piirteitä porukalla, eikä kellään ole oikein tietoa, miten työ etenee.

Viimeisenä vielä viestintä.. välillä on tunti ja toisinaan ei, tästä ei ikinä tiedä ennen kuin olet paikalla odottamassa. Kysyt opettajalta lisätietoja, eikä viestiin välttämättä palata viikkoon. Koe siirretään, mutta tämä ilmoitetaan vain kurssin uutisissa (pitää erikseen kirjautua sivustolle, mennä kurssin tietoihin ja täältä vielä uutisiin)..

Muistelen edelleen haikeasti lukioaikoja, jotka olivat elämäni helpoimmat vuodet. Koulua, opiskelua ja viihdettä ja koko maailma avoinna. Kuvittelin koulumaailman olevan edelleen sama, mutta 10 vuotta on tainnut muuttaa käytäntöjä melkoisesti. Huomattavasti mieluummin lukisin läpi 2000 sivuisen teoksen aiheesta ja muistiinpanot käsin, kuin kahlaisin 2000 nettisivua läpi.

Tuo hajanaisuus ja koordinoimaton "merkityksetön puuhastelu" myös syö motivaatiota. Kun puhutaan, ettei kapasiteetti riitä muka opintoihin. Fiksumpihan kuitenkin ymmärtää nopeasti, ettei todennäköisesti opi mitään merkittävää, jos opettajakaan ei tiedä tavoitteita ja on lopulta ihan sama mitä rykäistään. Mitä jää käteen, mikä on tarkoitus jos vaan esitetään että tehdään jotain muka-tarkoituksenmukaista. Kuinka itse voi arvioida oman osaamistason tai tiedolliset taidot? Miten voi kehittyä, jos ei saa palautetta suorituksesta? Koko homma menettää merkityksensä ja täytyy jaksaa leikkiä se tietty aika. Toiminta ei ole järjellistä tai motivoivaa. Valmentaahan se työelämään toisaalta, ei tule sitten siellä yllätyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Viikkotenteissä kysytään asioita, joista ei ole edes mainintaa materiaalissa - oppilaan olisi pitänyt itse osata googlettaa ja perehtyä pintaraapaisua syvemmälle (ilman että tätä viitsitään kertoa).

Tämä oli itsellenikin raivostuttavaa. Aina hoetaan, että pitää keksittyä olennaiseen ("lukekaa johdannot ja tiivistelmät ajatuksella"). Sitten kuitenkin tentissä kysytään jotain sivulauseessa mainittua asiaa, joka ei todellakaan ole kirjan keskeisintä sisältöä. 

Huonosta opetuksestahan tuossa on kyse, mutta sille ei voi oppilas mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli selkeämpää kun kurssimateriaali oli kansien välissä ja siinä se. Nyt pitää ”itseohjautua” ja käyttää googlea apuopettajana🙄

Meillä poika kuuntelee, kun intialaiset selittävät you tubessa miten jokin koodausjuttu tehdään tai toimii. Sieltä kuulemma löytyvät selkeimmät ohjeistukset. Erikoista nykyisin tuo opiskelu.

Meidän amk:ssa tuo on ainoa keino saada edes jonkunlaista oppia ja uskallan väittää, että meininki on muuallakin samanlaista. Opettajilta on turha pyytää apua, kun opiskelijamäärät kasvaa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse suoritin sähköpuolen DI tutkinnon, ohessa luin huvin vuoksi ohjelmistotekniikan kaikki DI tutkintoon sisältyvät kurssit, ja perään tein tuotantotalouden KTM tutkinnon töiden ohessa. Olisko tästä pitänyt uupua? En kyllä huomannut siitä merkkiäkään.

Unohdin mainita että luin myös kaikki tarjolla olevat saksan ja ranskan kielen kurssit siinä sivussa.

Työelämä kuitenkin 100-kertaa uuvuttavampaa joten ihmettelen miten pärjäävät töissä jos opinnoissa jo uuvutaan.

No miten se työelämä nyt on niin uuvuttavaa? Monet pärjää siellä ihan jaksavina. Ehkä sun pitäisi palata opiskelemaan, jos ei työelämään rahkeet riitä...

Työpaikoilla on paljon kaltaisiasi kus1päitä, jotka heti nälvivät ja ovat lähettämässä toista apukouluun, jos kaikki ei mene sekunnissa ihan nappiin. 

Anteeksi, tarkoituksena oli ironinen heitto edelliselle, joka vähättelee muiden vaikeuksia opinnoissa. Että mitä sitten valittelee työelämän kuormitusta, jos asiat ovat lähtökohtaisesti hänelle helppoja, muita on vaikea ymmärtää ja uupuminen luuserien heiniä. (En siis ajattele itse näin).

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmasti tosi paljon alasta että onko opiskelu vai työelämä uuvuttavampaa. Itse kokisin opiskelun uuvuttavampana siksi että hommia riitti myös vapaa-ajalle. Aina oli jotain tekemättä ja takaraivossa tunne että pitäis tehdä. Se on oikeasti henkisesti raskasta. Töissä työt unohtuu kun työaikaa loppuu, sulla on oikeasti vapaa-aikaa. Lisäksi opiskeluissa vaikuttaa myös se, että mitä arvosanaa tavoittelee. Kandiopinnoissa tavoittelin aina vitosia, maisterivaiheessa laskin rimaa ja laitoin tavoitteeksi 3. Kyllä kandiopinnot oli siten rankemmat. 

Meitsi tekis niin et aina maisterivaiheen lopputentteihi asti vetelisin kokeista ykkösiä ja sit boom vikois tekisin sellaset teksit et arvoasteikot loppuis kesken ja mulle annettas kaikki maholliset nobelit, mitalit ja tittelit.

Sen lisäksi, että opiskelu on nykään paljon paljon vaativampaa, moni opiskelija joutuu tekemään myös töitä opiskelujen ohella tai hoitaa lapsia kotona samalla kun opiskelee. Pelkällä opintotuella ei todellakaan pärjää. Yhtä opintopistettä kohti on laskettu 27 tuntia työtä ja tämän päälle vielä palkkatyöt niin kyllä päivästä loppuu tunnit. 

Itsellä esimerkiksi tilanne, että joudun pitämään 1 vuotiaan kotona, koska jos laittaisin hänet hoitoon ja pelkästään opiskelisin, jäisi hoitomaksujen jälkeen käteen 50e. Sillä ei maksella mitään ja toimeentulo ym. tukea en voi saada kun puoliso kuitenkin töissä ja omistusasunto. Suomessa ei kuitenkaan tänä päivänä eletä yhden palkalla mitenkään, joten pakko on tehdä pitkä päivää. Hoidan lasta päivisin ja iltaisin, öisin ja viikonloppuisin opiskelen yliopistossa.

N30

Kyllä minustakin opiskelu oli rankempaa kuin työelämä. En ollut koskaan erityisen uupunut, mutta ahdistunut kyllä. Eniten ahdistusta aiheutti epävarmuus siitä, tulenko saamaan töitä, ja jokakeväinen kesätyönhakurumba oli kamalaa. 

Yliopiston opettajat olivat usein myös aika pikkutarkkoja ja heidän laatimiinsa tenttikysymyksiin saattoi olla vain yksi oikea vaihtoehto. Yritäpä siinä sitten lukea opettajan ajatuksia ja pähkäillä, millaisen vastauksen juuri tämä opettaja haluaa. Sen sijaan työelämässä asioita voi yleensä toteuttaa monella tavalla ja ongelmiin on monia erilaisia ratkaisuja, ei vain yhtä oikeaa. 

Olen itse parikymppinen opiskelija ja tunnistan tämän ilmiön myös omalla kohdallani. Opiskelen (toivon mukaan viimeistä viikkoa!!) Helsingin yliopistossa pienessä kieliaineessa, ja olen nyt hakenut kotikaupunkini yliopistoon vähemmän kuormittavalle alalle, jonne pääsen lähes varmasti YO-todistuksella. Helsingissä jopa 60% yliopisto-opiskelijoista on osoittanut uupumuksen merkkejä, ja vasta julkaistujen opiskelutapakyselyn tulosten perusteella monen jaksaminen on aika finaalissa.

Opiskeleminen on ollut ihanaa ja uuden tiedon oppiminen ja soveltaminen on aina yhtä mielenkiintoista. Miksi sitten uuvuin ja päätin lopettaa? Tässä joitain syitä:

- Oppiaineeni on pieni: vain pari henkilöä otetaan sisään joka toinen vuosi. Tämä tarkoittaa, että opiskelukavereita ja siten vertaistukea ei oikeastaan ole. 

- Raaka työelämä. Sain vasta sähköpostin, jossa ulkoministeriö etsii työkokeilijaa (= täysiaikaista, vaativaa työtä palkatta), vaatimuksena kolmen kielen erinomainen osaaminen ja maisterintutkinto! Eli tutkinto ei takaa edes palkansaantia. Yliopistollakin ura voi takuta vaikka siksi, että sukset menevät ristiin väärän henkilön kanssa.

- Tukien pienuus ja rajallisuus. En uskalla opiskella ns. intohimoalaa, koska pelkään ajautuvani köyhyyteen, jolloin minulla ei olisi varaa opiskella järkevää toista tutkintoa. (Myös ns. järkevillä aloilla on paljon vastavalmistuneiden työttömyyttä.)

- Kilpailu ja takaraivossa vaaniva tieto siitä, että jos ottaa rennommin, saattaa pilata omat mahdollisuutensa lopullisesti. Koko ajan on tunne, että pitäisi todestaa oma kelpoisuutensa ja osaamisensa.

Kaiken tämän takia päätin jättää akatemiahaaveet taakseni ja suunnata alalle, jolla on mahdollista työllistyä yliopiston ulkopuolelle (ja ylipäänsä työllistyä). Yliopistolla voi opiskella pientä kieliainetta, jos ei tarvitse huolehtia toimeentulosta, on todella hyvin verkostoitunut tai vaihtoehtoisesti on valmis työskentelemään suorittavan tason töissä loppuelämänsä. Opinnot eivät siis ole ongelma, mutta kaikki muu on.