Lue keskustelun säännöt.
"Alkuinnostuksen laannuttua yli puolet korkeakouluopiskelijoista uupuu"
03.05.2021 |
Aika hurjia lukuja.
https://voimaaopiskeluun.diak.fi/2019/03/07/alkuinnostuksen-laannuttua-…
Kommentit (88)
Luin läpi tuota "psykologia 2021"-ketjua ja mietin, että osa noista hakijoista on jo ihan burn outissa. Miksi hakea vuodesta toiseen alalle, johon on todella vaikea päästä ja opiskelukin varsin vaativaa. Sama lääkiksessä ja oikiksessa esimerkiksi. Ei ole ihme, kun uuvuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen taannoin yliopistovalmistunut ekonomi ja kaikkein vaikeinta opiskelussa on sen vaativa itseohjautuvuus. Lisäksi ainakin koulun käyttämänä informaatiojärjestelmä on hajanainen ja jokainen professori rakentaa kurssikokonaisuudet eri tavalla. Moduuleja, tehtäviä ja ohjeita löytyy eri paikoista ja erilaisissa muodoissa. Paljon aikaa menee perustavanlaatuiseen tiedonhankintaan.
Usein matemaattisiin tehtäviin ei joko ole vastauksia tai tarjolla on vain vastaukset ilman välivaiheita. Kurssikoot ovat usein suuria eikä minkäänlaista pienryhmäohjausta ole monilla yleisesti hankaliksi tunnetuillakaan kursseilla. Luennoilla opettaja lukee suoraan slaideista materiaalit ja opetus suurimmalla osalla kursseista ei pyri rakentamaan syväluotaavaa ymmärrystä käsiteltävään asiaan. Toki tähän sääntöön on poikkeuksia ja jotkut professorit ovat erinomaisia opettajia.
Koin yliopiston pääasiassa melko helpoksi, mutta toisaalta otin suht rennosti ja yrittämättä saada jokaisesta kurssista parasta mahdollista arvosanaa. Allekirjoitan kuitenkin opiskelun stressaavuuden. Usein myös yhden kurssin reputtaminen on dominoefekti joka saa kaiken muunkin etenemisen hidastamaan. Isoin stressi tuossa on sitten se, että Kela ei katkaise tukia jos vaikeat kurssit ovat syystä tai toisesta jääneet osin roikkumaan.
Pahinta oli kuitenkin tietää että valmistumisen jälkeen kilpailu työelämässä on raakaa. Ei riitä että hankkii teoreettisen pohjan koulussa ja kerryttää käytännön osaamista työelämässä vaan on oltava mainio, sosiaalinen, energinen, dynaaminen, joustava, tiimihenkinen, itsenäinen ja vaikka jos mitä saadaksesi jo ihan jotain perustason aspatöitä joista tienaat 2000€ kuussa. Jostainhan sitä on aloitettava, mutta ne ensimmäisetkään työt ei irtoa helpolla ja varsinaisia oman alan harjoittelupaikkoja on vähän. Työntekijän on joustettava loputtomasti, työpaikka joustaa käytännössä hyvin vähän.
Te jotka väitätte ettei työelämä ole opiskelua uuvuttavampaa, maksetaanko teille ihan palkkaakin sellaisesta työstä? Kertokaa ihmeessä mikä työ kyseessä niin haen heti itse.
Vierailija kirjoitti:
Luin läpi tuota "psykologia 2021"-ketjua ja mietin, että osa noista hakijoista on jo ihan burn outissa. Miksi hakea vuodesta toiseen alalle, johon on todella vaikea päästä ja opiskelukin varsin vaativaa. Sama lääkiksessä ja oikiksessa esimerkiksi. Ei ole ihme, kun uuvuttaa.
Näkeehän sen tälläkin palstalla. Kovasti aina tuodaan esiin omia titteleitä ja statuksia ja niillä tuntuu olevan edelleen iso merkitys. Ainoa, että töitä on vaikeampi saada ja akateeminen työttömyyskin on nykyään yleisempää, joten kilpailu on kovempaa kuin ennen. Sitten ajatellaan, ettei olla mitään, jos ei ole sitä ja tätä tutkintoa eikä jaksanut samalla tavalla kuin "ne muut" Huomaahan sen tästäkin ketjusta, kuinka tullaan leuhkimaan ja korostamaan, ettei nyt itse ainakaan uupunut,vaikka on tehnyt sitä ja tätä ja korostetaan sitä omaa erinomaisuutta.
Muistan korkeakoulun ekalla luokalla kun alamme opettajat ylpeilivät meille että meidän linjalla on niin kova kiire että yleensä kaikki opiskelijat masentuvat yoisen vuoden keväällä. No niin kävi meidänkin vuosikursille. Musta on ihan sairasta että tahallaan ajetaan opiskelijat loppuun.
Ne jotka väittää että opiskelu on helppoa eivät selkeästikään tiedä mistä puhuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa kitinää, jos ei pää kestä opiskelua on väärällä alalla.
Opiskelu on loppupeleissä aika leppoisaa puuhaa, halutaan vaan selittää kuinka rankkaa on, snif ja nyyh.Ja puhun kokemuksesta, useamman lapsen äitinä täysipäiväisen työn ohessa opiskelin yliopistotutkinnon tavoiteajassa, ihan ok keskiarvolla.
Ja lusmuilin tuostakin ajasta vuoden, puolitoista tekemättä mitään.Jos provoilla haluat, pyri seuraavalla kerralla edes jonkinasteiseen uskottavuuteen :D
Monenlaista tarinaa nähneenä tuo edellinen kertomus tuntuu tutulta - muutama vuosi ja on eri ääni kellossa. Kova asenne ja muiden vähättely kertoo vahvuuteen sairastumisesta, kun ei ole itsellä mahdollisuutta väljentää mistään, tulee kuvaan kyynisyys ja tyytymättömyys joka sitten valuu ulos. Vaikkei sitä itse (vielä) tunnista.
Parin vuoden päästä arvot uusiksi ja selviytymistarinaa eetteriin, "ymmärsin ettei aina tarvitse suorittaa" tai "havahduin siihen että odotukseni itseäni kohtaan olivat älyttömät, uuvuin". Parhaimmat myöntävät, että saattoivat olla myös kpäitä uupumusta edeltävästi, muille ei riitä ymmärrystä ennenkuin sitä tarvitseekin itse.
Vierailija kirjoitti:
Muistan korkeakoulun ekalla luokalla kun alamme opettajat ylpeilivät meille että meidän linjalla on niin kova kiire että yleensä kaikki opiskelijat masentuvat yoisen vuoden keväällä. No niin kävi meidänkin vuosikursille. Musta on ihan sairasta että tahallaan ajetaan opiskelijat loppuun.
Ne jotka väittää että opiskelu on helppoa eivät selkeästikään tiedä mistä puhuvat.
No minulle se on helppoa. Olen ollut vuosia työelämässä ja kyllä opiskelu on sekä helpompaa että kevyempää. Toki töitäkin on erilaisia mutta yleisesti ottaen koen näen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan korkeakoulun ekalla luokalla kun alamme opettajat ylpeilivät meille että meidän linjalla on niin kova kiire että yleensä kaikki opiskelijat masentuvat yoisen vuoden keväällä. No niin kävi meidänkin vuosikursille. Musta on ihan sairasta että tahallaan ajetaan opiskelijat loppuun.
Ne jotka väittää että opiskelu on helppoa eivät selkeästikään tiedä mistä puhuvat.
No minulle se on helppoa. Olen ollut vuosia työelämässä ja kyllä opiskelu on sekä helpompaa että kevyempää. Toki töitäkin on erilaisia mutta yleisesti ottaen koen näen.
Niin, tämä varmasti riippuu myös koulusta, alasta ja opettajista. Mutta vaikka sinulle se on ollut helppoa, se ei tarkoita, että kaikille on. Kun uupumisluvut ovat noin korkeat, jotain on pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän tapahtuu työelämässä jos jo opinnoissa uuvutaan nykyään noin paljon? Työelämä kuitenkin varmasti rankempaa.
Ei tämä kyllä mene yksyhteen. Itselleni työelämä helpompaa. Ei tarvitse, eikä ole aikaa vatuloida, työt tehdään ja sitten kotiin. Ei voi tehdä mitään töiden eteen kotona, joten turha miettiä. Tietää mitä vaaditaan. Näkee konkreettisen työn tuloksen, hommat saa pakettiin, voi olla tyytyväinen. Että mikä on rankkaa kenellekin.
Opinnoissa ei suunnilleen edes tiedä mitä oppi ja mikä oli esseen hyöty, kunhan pyöritellään. Työssä palautteen saa asiakkailta ja kollegoilta. Voi kehittyä. Jotakuta oikeasti kiinnostaa, miten hoidat työsi, koska se vaikuttaa muihin. Plus on paljon vaihtelevampaa ja yllättävämpää kuin opiskelu, pysyy mieli virkeänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse masennuin jotenkin jo varmaan yläkoulussa. Lukiossa uupumus sitten kasvoi entisestään. Tosin minulla kiusaaminenkin vaikutti paljon. Lukion jälkeen menikin vuosia toipuessa. Yritän nyt vihdoin saada ammatin. Yliopistoon tahtoisin vieläkin ja välillä kokeissa käyn, mutta en tiedä selviäisinkö sieltä ikinä. Nyt kun ikää tulee ymmärrän paremmin kuinka huonoa jaksamiseni on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa kitinää, jos ei pää kestä opiskelua on väärällä alalla.
Opiskelu on loppupeleissä aika leppoisaa puuhaa, halutaan vaan selittää kuinka rankkaa on, snif ja nyyh.Ja puhun kokemuksesta, useamman lapsen äitinä täysipäiväisen työn ohessa opiskelin yliopistotutkinnon tavoiteajassa, ihan ok keskiarvolla.
Ja lusmuilin tuostakin ajasta vuoden, puolitoista tekemättä mitään.Jos provoilla haluat, pyri seuraavalla kerralla edes jonkinasteiseen uskottavuuteen :D
Monenlaista tarinaa nähneenä tuo edellinen kertomus tuntuu tutulta - muutama vuosi ja on eri ääni kellossa. Kova asenne ja muiden vähättely kertoo vahvuuteen sairastumisesta, kun ei ole itsellä mahdollisuutta väljentää mistään, tulee kuvaan kyynisyys ja tyytymättömyys joka sitten valuu ulos. Vaikkei sitä itse (vielä) tunnista.
Parin vuoden päästä arvot uusiksi ja selviytymistarinaa eetteriin, "ymmärsin ettei aina tarvitse suorittaa" tai "havahduin siihen että odotukseni itseäni kohtaan olivat älyttömät, uuvuin". Parhaimmat myöntävät, että saattoivat olla myös kpäitä uupumusta edeltävästi, muille ei riitä ymmärrystä ennenkuin sitä tarvitseekin itse.
:D eli vika ei missään nimessä voi olla niissä uupuneissa? Että he ovat haukanneet kyvyilleen liian suuren palan?
Jos niin uupuu, on väärässä paikassa.
Kumma, että se, että sanoo, että opiskelu oli helppoa on jokin merkki kovasta asenteesta 😂
Ei mun tarvitse mitään suorittaa eikä todistella mitään kenellekään. Opiskelin, koska halusin parantaa asemiani työmarkkinoilla.
Niin teinkin, vuosi ennen valmistumistani minut soitettiin koulutusta vastaavaan työhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse suoritin sähköpuolen DI tutkinnon, ohessa luin huvin vuoksi ohjelmistotekniikan kaikki DI tutkintoon sisältyvät kurssit, ja perään tein tuotantotalouden KTM tutkinnon töiden ohessa. Olisko tästä pitänyt uupua? En kyllä huomannut siitä merkkiäkään.
Unohdin mainita että luin myös kaikki tarjolla olevat saksan ja ranskan kielen kurssit siinä sivussa.
Työelämä kuitenkin 100-kertaa uuvuttavampaa joten ihmettelen miten pärjäävät töissä jos opinnoissa jo uuvutaan.
No miten se työelämä nyt on niin uuvuttavaa? Monet pärjää siellä ihan jaksavina. Ehkä sun pitäisi palata opiskelemaan, jos ei työelämään rahkeet riitä...
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opiskelu vaikutti ennen helpommalta. Ei niin tiukkoja opintopistevaatimuksia, ikuinen opinto-oikeus. Jne. Koulussa ei samanlaista itseohjautuvuuden tarvetta. Digitalisaatio on lisännyt ihan uudenlaisia vaatimuksia. Oppilaat hukkuu informaatioähkyyn. Koulusta on tullut kuin jotain pikku yrityksiä jossa pitää tehdä projektitöitä ja harjoitella työelämää varten. Uusliberalismi tehostaa kaikkea ja kaikessa kilpaillaan yhä kovemmin. Jos putoaa kelkasta, aina ei pääse takaisin, koska parempia kilpailijoita on.
Lastenpsykiatri Sinkkonen ihmetteli Hesarissa, kun kädentaitojen tunneilla tehty täydellinen puutarjotin sai numeroksi 8, koska siitä kirjoitettu ESSEE ei ollut priimaa!
Käsityön opettaja kirjoitti vastineen, että nykyään oppilaiden pitää osata sanallistaa ja esitelmöidä käsityöt, koska niitä taitoja tarvitaan TYÖELÄMÄSSÄ!
Pardon my CAPS LOCK, mutta WTF?!
Jokaisella on tilaisuus loistaa jossain aineessa, mutta nyt kädentaitoiset, mutta äidinkielessä huonot eivät pärjää puukäsitöissä. Jotain on mennyt pahasti pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmasti tosi paljon alasta että onko opiskelu vai työelämä uuvuttavampaa. Itse kokisin opiskelun uuvuttavampana siksi että hommia riitti myös vapaa-ajalle. Aina oli jotain tekemättä ja takaraivossa tunne että pitäis tehdä. Se on oikeasti henkisesti raskasta. Töissä työt unohtuu kun työaikaa loppuu, sulla on oikeasti vapaa-aikaa. Lisäksi opiskeluissa vaikuttaa myös se, että mitä arvosanaa tavoittelee. Kandiopinnoissa tavoittelin aina vitosia, maisterivaiheessa laskin rimaa ja laitoin tavoitteeksi 3. Kyllä kandiopinnot oli siten rankemmat.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmasti tosi paljon alasta että onko opiskelu vai työelämä uuvuttavampaa. Itse kokisin opiskelun uuvuttavampana siksi että hommia riitti myös vapaa-ajalle. Aina oli jotain tekemättä ja takaraivossa tunne että pitäis tehdä. Se on oikeasti henkisesti raskasta. Töissä työt unohtuu kun työaikaa loppuu, sulla on oikeasti vapaa-aikaa. Lisäksi opiskeluissa vaikuttaa myös se, että mitä arvosanaa tavoittelee. Kandiopinnoissa tavoittelin aina vitosia, maisterivaiheessa laskin rimaa ja laitoin tavoitteeksi 3. Kyllä kandiopinnot oli siten rankemmat.
Mitä väliä jollain arvosanoilla edes on? Aika harva tavoittelee tutkijan uraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa kitinää, jos ei pää kestä opiskelua on väärällä alalla.
Opiskelu on loppupeleissä aika leppoisaa puuhaa, halutaan vaan selittää kuinka rankkaa on, snif ja nyyh.Ja puhun kokemuksesta, useamman lapsen äitinä täysipäiväisen työn ohessa opiskelin yliopistotutkinnon tavoiteajassa, ihan ok keskiarvolla.
Ja lusmuilin tuostakin ajasta vuoden, puolitoista tekemättä mitään.Jos provoilla haluat, pyri seuraavalla kerralla edes jonkinasteiseen uskottavuuteen :D
Monenlaista tarinaa nähneenä tuo edellinen kertomus tuntuu tutulta - muutama vuosi ja on eri ääni kellossa. Kova asenne ja muiden vähättely kertoo vahvuuteen sairastumisesta, kun ei ole itsellä mahdollisuutta väljentää mistään, tulee kuvaan kyynisyys ja tyytymättömyys joka sitten valuu ulos. Vaikkei sitä itse (vielä) tunnista.
Parin vuoden päästä arvot uusiksi ja selviytymistarinaa eetteriin, "ymmärsin ettei aina tarvitse suorittaa" tai "havahduin siihen että odotukseni itseäni kohtaan olivat älyttömät, uuvuin". Parhaimmat myöntävät, että saattoivat olla myös kpäitä uupumusta edeltävästi, muille ei riitä ymmärrystä ennenkuin sitä tarvitseekin itse.
:D eli vika ei missään nimessä voi olla niissä uupuneissa? Että he ovat haukanneet kyvyilleen liian suuren palan?
Jos niin uupuu, on väärässä paikassa.Kumma, että se, että sanoo, että opiskelu oli helppoa on jokin merkki kovasta asenteesta 😂
Ei mun tarvitse mitään suorittaa eikä todistella mitään kenellekään. Opiskelin, koska halusin parantaa asemiani työmarkkinoilla.
Niin teinkin, vuosi ennen valmistumistani minut soitettiin koulutusta vastaavaan työhön.
Opinnoissa voi menestyä vallan mainiosti ja silti ymmärtää erilaisia ihmisiä ja tilanteita. Tuo ivallisuus on sitä kovaa asennetta, ei se että pärjäsit. Noin mustavalkoinen ajattelu saa ihmettelemään, mitä niistä opinnoista on jäänyt käteen. Tiedekorkeakoulussa ainakin opetetaan kyseenalaistamista ja asioiden laaja-alaista tarkastelua. Tätä fiksu soveltaa myös itseensä. Jos pitää asioita hyvin suoraviivaisina tai itsestäänselvinä, ei välttämättä ole tarkastellut asiaa kovin syvältä. Siltähän asiat aina ensivilkaisulla näyttää, yksinkertaisilta. Ei vielä ymmärretä, mitä kaikkea ei tiedetä.
Onnittelut kuitenkin tavoitteesi saavuttamisesta, on siisti juttu, vaikka ei olisikaan sinulta paljon vaatinut. Joskus asiat natsaavat ja sehän se on parasta. Ei se ole keneltäkään muulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Olen taannoin yliopistovalmistunut ekonomi ja kaikkein vaikeinta opiskelussa on sen vaativa itseohjautuvuus. Lisäksi ainakin koulun käyttämänä informaatiojärjestelmä on hajanainen ja jokainen professori rakentaa kurssikokonaisuudet eri tavalla. Moduuleja, tehtäviä ja ohjeita löytyy eri paikoista ja erilaisissa muodoissa. Paljon aikaa menee perustavanlaatuiseen tiedonhankintaan.
Usein matemaattisiin tehtäviin ei joko ole vastauksia tai tarjolla on vain vastaukset ilman välivaiheita. Kurssikoot ovat usein suuria eikä minkäänlaista pienryhmäohjausta ole monilla yleisesti hankaliksi tunnetuillakaan kursseilla. Luennoilla opettaja lukee suoraan slaideista materiaalit ja opetus suurimmalla osalla kursseista ei pyri rakentamaan syväluotaavaa ymmärrystä käsiteltävään asiaan. Toki tähän sääntöön on poikkeuksia ja jotkut professorit ovat erinomaisia opettajia.
Koin yliopiston pääasiassa melko helpoksi, mutta toisaalta otin suht rennosti ja yrittämättä saada jokaisesta kurssista parasta mahdollista arvosanaa. Allekirjoitan kuitenkin opiskelun stressaavuuden. Usein myös yhden kurssin reputtaminen on dominoefekti joka saa kaiken muunkin etenemisen hidastamaan. Isoin stressi tuossa on sitten se, että Kela ei katkaise tukia jos vaikeat kurssit ovat syystä tai toisesta jääneet osin roikkumaan.
Pahinta oli kuitenkin tietää että valmistumisen jälkeen kilpailu työelämässä on raakaa. Ei riitä että hankkii teoreettisen pohjan koulussa ja kerryttää käytännön osaamista työelämässä vaan on oltava mainio, sosiaalinen, energinen, dynaaminen, joustava, tiimihenkinen, itsenäinen ja vaikka jos mitä saadaksesi jo ihan jotain perustason aspatöitä joista tienaat 2000€ kuussa. Jostainhan sitä on aloitettava, mutta ne ensimmäisetkään työt ei irtoa helpolla ja varsinaisia oman alan harjoittelupaikkoja on vähän. Työntekijän on joustettava loputtomasti, työpaikka joustaa käytännössä hyvin vähän.
Opiskelen itse ammattikorkeassa ja voin allekirjoittaa tämän täysin.
Opetus on olematonta! Ei ole väliä onko tunnilla vai ei, jälkikäteen voit katsoa tämän kuitenkin videolta ja opettajakin vain lukee diat läpi. Oppimateriaali on täysin levällään, on kirjaa, artikkelia ja kymmeniä eri linkkejä, mutta näitäkään ei voi mitenkään lajitella mikä käsittelee mitäkin. Viikkotenteissä kysytään asioita, joista ei ole edes mainintaa materiaalissa - oppilaan olisi pitänyt itse osata googlettaa ja perehtyä pintaraapaisua syvemmälle (ilman että tätä viitsitään kertoa).
Tehtävänannot ovat yhtä leveät, yksin olen muutaman kerran itkenyt ihan vain turhautumista, kun en ole ymmärtänyt, _mitä_ opettaja haluaa. Ryhmätehtävissä ihmettelemme samoja piirteitä porukalla, eikä kellään ole oikein tietoa, miten työ etenee.
Viimeisenä vielä viestintä.. välillä on tunti ja toisinaan ei, tästä ei ikinä tiedä ennen kuin olet paikalla odottamassa. Kysyt opettajalta lisätietoja, eikä viestiin välttämättä palata viikkoon. Koe siirretään, mutta tämä ilmoitetaan vain kurssin uutisissa (pitää erikseen kirjautua sivustolle, mennä kurssin tietoihin ja täältä vielä uutisiin)..
Muistelen edelleen haikeasti lukioaikoja, jotka olivat elämäni helpoimmat vuodet. Koulua, opiskelua ja viihdettä ja koko maailma avoinna. Kuvittelin koulumaailman olevan edelleen sama, mutta 10 vuotta on tainnut muuttaa käytäntöjä melkoisesti. Huomattavasti mieluummin lukisin läpi 2000 sivuisen teoksen aiheesta ja muistiinpanot käsin, kuin kahlaisin 2000 nettisivua läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmasti tosi paljon alasta että onko opiskelu vai työelämä uuvuttavampaa. Itse kokisin opiskelun uuvuttavampana siksi että hommia riitti myös vapaa-ajalle. Aina oli jotain tekemättä ja takaraivossa tunne että pitäis tehdä. Se on oikeasti henkisesti raskasta. Töissä työt unohtuu kun työaikaa loppuu, sulla on oikeasti vapaa-aikaa. Lisäksi opiskeluissa vaikuttaa myös se, että mitä arvosanaa tavoittelee. Kandiopinnoissa tavoittelin aina vitosia, maisterivaiheessa laskin rimaa ja laitoin tavoitteeksi 3. Kyllä kandiopinnot oli siten rankemmat.
Mitä väliä jollain arvosanoilla edes on? Aika harva tavoittelee tutkijan uraa.
Luulin kandivaiheessa että niillä on väliä töitä hakiessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse suoritin sähköpuolen DI tutkinnon, ohessa luin huvin vuoksi ohjelmistotekniikan kaikki DI tutkintoon sisältyvät kurssit, ja perään tein tuotantotalouden KTM tutkinnon töiden ohessa. Olisko tästä pitänyt uupua? En kyllä huomannut siitä merkkiäkään.
Unohdin mainita että luin myös kaikki tarjolla olevat saksan ja ranskan kielen kurssit siinä sivussa.
Työelämä kuitenkin 100-kertaa uuvuttavampaa joten ihmettelen miten pärjäävät töissä jos opinnoissa jo uuvutaan.
No miten se työelämä nyt on niin uuvuttavaa? Monet pärjää siellä ihan jaksavina. Ehkä sun pitäisi palata opiskelemaan, jos ei työelämään rahkeet riitä...
Työpaikoilla on paljon kaltaisiasi kus1päitä, jotka heti nälvivät ja ovat lähettämässä toista apukouluun, jos kaikki ei mene sekunnissa ihan nappiin.
Eiköhän tämä ole alakohtaista.