Lue keskustelun säännöt.
Laatikkoleuka avaruuskirurgit. Kuinka moni oikeasti tuntee tällaisen miehen?
Monesti saa lukea, että naiset ovat vaan nirsoja ja miehen pitäisi olla joku kalsarimalli-aivokirurgi, jotta kelpaa. Silti en ole koskaan missään tavannut tällaista täydellistä miestä, jolla on kaikki: ulkonäkö, äly, kovapalkkainen työ arvostetussa asemassa, tunnetaidot, seksitaidot, hyvä luonne ja kaikki elämässä täydellisesti. Onko avaruuskirurgi-kalsarimalli vain palstan myytti vai onko näitä miehiä oikeasti jossain olemassa?
Kommentit (855)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen muutaman aika täydellisen miehen, mutta on heilläkin omat ei niin viehättävät puolet; vähän liikaa alkoholia, tai kaikki vapaa-aika menee pakkomielteisesti jossain urheillessa tai sitten on tyyliä ”kavereiden kanssa jossain, vaimo hoitakoon lapset ja kodin”. Mutta joo, ulkonäkö voi olla kohdillaan ja työssä menestynyt.
No miten ajattelet miehen pysyvän viehättävänä, jos ei urheile lähes päivittäin? Tässäkin ketjussa on moneen kertaan todettu, että ulkonäkö on ainut mittari naisen saamiselle. Mikä nyt ei ole uutinen, mutta täällä sitä vieläkin jaksetaan monessa ketjussa kyseenalaistaa.
Missä ihmeen kohdissa tässä ketjussa muka on todettu, että ulkonäkö olisi ainut mittari naisen saamiselle?? Oletko edes lukenut tätä ketjua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laatikkoleukakirurgi-alfamiesteorioita ovat keksineet naisia vihavat i n c e l it, joille on jäänyt väärä käsitys siitä komeasta hemmosta, jolla on paljon naisystäviä.
Se komea, yltiöheteron näköinen mies on homo. Naisseuraa riittää kun hän ei ahdistele, ei painosta eikä vongu pil*ua, vaan käyttäytyy neutraalin ystävällisesti kuin ihminen ihmiselle. Naiset tietävät mikä hän on ja ottavat kaveriksi ja kaikilla on kivaa.
Nämä itsensä betaksi määritelevät ressukat, jotka minä määritän enintään omegoiksi (😂) ovat kateellisia ihan turhaan. He ovat kehittäneet hyvin harhaisen ihmiskuvan.
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Niin, mitä hänelle siis tapahtui elämässä? Tuo kuulostaa vähän sellaiselta, mitä itsekin olin lapsena ja nuorena - minäkin olin hyvä koulussa ja kiinnostunut asioista, minullekin povattiin hyvää tulevaisuutta. Haaveilin poikaystävästä, jonka kanssa voisi lukea runoja, käydä museoissa ja fiilistellä meren rannalla. Yläasteella ja lukiossa katselin, miten jotkut pojat seurustelivat joidenkin tyttöjen kanssa (suurin osa tosin ei vielä tuon ikäisenä seurustellut), mutta ainakaan ei tullut vastaan ketään runoista, museoista ja merenrannoista kiinnostunutta poikaa, eikä toisaalta ketään, joka olisi ollut kiinnostunut minusta. Minäkin hain opiskelemaan humanistiseen, mutta en kestäyttänyt vuoden opiskelujen jälkeen - en edes, vaikka ensimmäisenä vuonna koin siihen astisen elämäni pahimman pettymyksen rakkauselämässä, kun rakastuin sellaiseen vähän taiteelliseen mieheen, mutta tunne ei ollutkaan molemminpuolinen.
En ihan tajua kirjoituksesi pointtia. Yläasteella pärinäpojat (oletko muuten 60-luvun nuori, taidettiin silloin käyttää tuollaista termiä) seurustelivat joidenkin tyttöjen kanssa. Okei, mitä sitten? Suurin osa tytöistä ja pojista ei vielä tuon ikäisenä seurustele, joten mikä tässä on ongelma? Kuinka moni yläastelainen olisi edes valmis seurustelemaan? Veikkaan, että aika moni ei olisi.
Itselläni on nyt 12-vuotias tyttö, joka on vielä selkeästi lapsi - lukee Soturikissoja ja Harry Potteria, kavereiden kanssa askartelee ja ulkoilee, elokuvamaku on selkeästi enemmän lasten kuin nuorten aikuisten... Vaikka teini-iässä muutokset tapahtuvatkin joskus nopeasti, olisi silti vaikea kuvitella, että kovin äkkiä siirryttäisiin tästä maailmasta seurusteluun. Joten ehkä ne, jotka märehtivät muinaisia yläasteaikojaan, kun ei saanut "kokemuksia tytöistä", voisivat vähän suhteuttaa ajatuksiaan.
Jep, minä tunnen erään. Hän on kollega. Varakkuudesta en tiedä, mutta hän on renesanssimies. Kaikessa täydellinen. Puhuu neljää kieltä alkuperäisellä aksentilla, osaa paritanssit ja kokkauksen. Fiksu ja filmaattinen. Komea. Täydelliset vuorovaikutustaidot.
Valitettavasti myös homo.
Naiset tietävät, että nämä tasoteoriahorinat ovat jonkun peräpäällään ajattelevan poloisen sairaassa mielessään kehittämiä.
Jaa juu, näin eilen 3 MGTOW-tyyppiä: ylittivät vilkkaan risteyksen vinottain maksimoidakseen auton alle jäämisen riskin. Go for it, jatkakaa! Kyllä se vielä osuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Niin, mitä hänelle siis tapahtui elämässä? Tuo kuulostaa vähän sellaiselta, mitä itsekin olin lapsena ja nuorena - minäkin olin hyvä koulussa ja kiinnostunut asioista, minullekin povattiin hyvää tulevaisuutta. Haaveilin poikaystävästä, jonka kanssa voisi lukea runoja, käydä museoissa ja fiilistellä meren rannalla. Yläasteella ja lukiossa katselin, miten jotkut pojat seurustelivat joidenkin tyttöjen kanssa (suurin osa tosin ei vielä tuon ikäisenä seurustellut), mutta ainakaan ei tullut vastaan ketään runoista, museoista ja merenrannoista kiinnostunutta poikaa, eikä toisaalta ketään, joka olisi ollut kiinnostunut minusta. Minäkin hain opiskelemaan humanistiseen, mutta en kestäyttänyt vuoden opiskelujen jälkeen - en edes, vaikka ensimmäisenä vuonna koin siihen astisen elämäni pahimman pettymyksen rakkauselämässä, kun rakastuin sellaiseen vähän taiteelliseen mieheen, mutta tunne ei ollutkaan molemminpuolinen.
En ihan tajua kirjoituksesi pointtia. Yläasteella pärinäpojat (oletko muuten 60-luvun nuori, taidettiin silloin käyttää tuollaista termiä) seurustelivat joidenkin tyttöjen kanssa. Okei, mitä sitten? Suurin osa tytöistä ja pojista ei vielä tuon ikäisenä seurustele, joten mikä tässä on ongelma? Kuinka moni yläastelainen olisi edes valmis seurustelemaan? Veikkaan, että aika moni ei olisi.
Itselläni on nyt 12-vuotias tyttö, joka on vielä selkeästi lapsi - lukee Soturikissoja ja Harry Potteria, kavereiden kanssa askartelee ja ulkoilee, elokuvamaku on selkeästi enemmän lasten kuin nuorten aikuisten... Vaikka teini-iässä muutokset tapahtuvatkin joskus nopeasti, olisi silti vaikea kuvitella, että kovin äkkiä siirryttäisiin tästä maailmasta seurusteluun. Joten ehkä ne, jotka märehtivät muinaisia yläasteaikojaan, kun ei saanut "kokemuksia tytöistä", voisivat vähän suhteuttaa ajatuksiaan.
Oho, outo typo: kestäyttänyt = keskeyttänyt
Minä tunnen yhden lentäjän, lyhyt, kalju ja hieman ylipainoinen (kaljamaha). Hoikka ja nätti vaimo ja kolme lasta. Tunnen myös kirurgin, pitkä, laiha ja vaalea. Ulkomaalainen vaimo, kaksi lasta. Komean miehen, sähköinsinööri, kihloissa. Nuori, fiksu lääkäri, tumma mutta ennemmin söpö kuin komea, sinkku ja toivoisi löytävänsä jonkun. Jos olisin itse nuorempi sinkku niin kiinnostuisin hänestä kyllä, tuskin hänen kovin kauaa tarvitsee sinkkuna olla.
Laatikkoleuka-avaruuskirurgeja en tunne yhtään, suurin osa tutuista on ihan normaaleja miehiä, lyhyitä ja pitkiä, tummia ja vaaleita, pyöreäkasvoisia tai kapealeukaisia, pulleita ja laihoja, kaljuja ja pitkähiuksisia. Monissa eri ammateissa, parisuhteen on löytänyt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki ennemmin tai myöhemmin. Ne puolisot on sitten ihan normaalin näköisiä naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläkoulussa ei seurustella. Jos joku niin tekee, on luultavasti pahoissa ongelmissa vanhempiensa kanssa. Yläkoulussa ei edes puhuta vastakkaiselle sukupuolelle. Enintään pojat kiusaavat tyttöjä, ja muutamat jatkavat samaa aikuisiälläkin.
Tämän ketjun aihe oli kaiketi somessa levitetyt naurettavat ja lähinnä misantropiaan perustuvat parisuhdeteoriat, joiden laatijoilla ei ole mitään kokemusta eikä pätevyyttä aiheeseen, mutta sitäkin pahemmat tunne-elämän häiriöt.
Ei tunnisteta omia tai toisten tunteita, ei tiedetä mitä on kiintymys, rakkaus ja luottamus, ei kunnioiteta ketään, vähiten itseä. Eikä kyetä ottamaan vastuuta omasta elämästä, omista tekemisistä eikä omista tunteista.
Loisen tavoin imetään elinvoimaa muista, itse vain ulostetaan ihmisvihaa, naisvihaa ja rasismia.
Tunnen yhden lentäjän, pitkä on ja komea ja on on kirurgin kanssa naimisissa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin naimisissa tumman, pitkän, karismaattisen ja varakkaan yrittäjän kanssa. "Kylläpä jaksoitkin pitkään, viimein te erositte" oli jokaisen tuntemani naisen reaktio. Ei siis ihan täydellinen paketti, vaikka ulkoisesti saattoi siltä vaikuttaa.
Joistain tuntemistani miehistä taas kuoriutui vastuuntuntoisia, empaattisia ja älykkäitä puolisoita ja isiä, kun nuoruusvuosien epävarmuus karisi pois. Moni on urheilullinen, mutta ei laatikkoleukainen bodari.
Arkisen näköinen tapaus kirjoitti:
Tälläistäkö miestä naiset täälläkin ajavat takaa?
https://www.is.fi/viihde/art-2000007953952.html
En tiedä onko koko juttu jotain täyttä vedätystä, mitä tulee tuon YleX:n "suosikkijuontajan" ulkonäköön, mutta näyttää omiin silmiini aivan tavallisen näköiseltä tyypiltä: Jos noin arkinen ja tavallinen ulkonäkö on todella monien naisten mielestä "hottia", niin sehän on todella hyvä uutinen suurimmalle osalle Suomen miespuolisille, tuon näköisiä kun Suomessa riittää yllin kyllin!
Mutta oikeasti, en tarkoita tässä vitsailla. Onko tuo oikeasti muka jotenkin erikoisen komean näköinen tyyppi jonkun mielestä?
No, minun mielestä on. Tykkään kuitenkin enemmän Vikistä, hänellä on tosi nätti hymy ja nauru.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monta lääkäriä, jotka ovat astronautteja on, koska ISS:llä tehdään jatkuvasti tutkimusta mm. ihmisen avaruuteen sopeutumisesta. Joukossacon useita naisia. En tiedä, että onko joukossa yhtään kirurgia tai laatikkoleukas. Laatikkoleuka tuskin on noissa tehtävissä mikään hakukriteeri.
Vierailija kirjoitti:
Laatikkoleukakirurgi-alfamiesteorioita ovat keksineet naisia vihavat i n c e l it, joille on jäänyt väärä käsitys siitä komeasta hemmosta, jolla on paljon naisystäviä.
Se komea, yltiöheteron näköinen mies on homo. Naisseuraa riittää kun hän ei ahdistele, ei painosta eikä vongu pil*ua, vaan käyttäytyy neutraalin ystävällisesti kuin ihminen ihmiselle. Naiset tietävät mikä hän on ja ottavat kaveriksi ja kaikilla on kivaa.
Nämä itsensä betaksi määritelevät ressukat, jotka minä määritän enintään omegoiksi (😂) ovat kateellisia ihan turhaan. He ovat kehittäneet hyvin harhaisen ihmiskuvan.
Ne on voinut katsoa esim meidän kaveriporukkaa. Pitkä ihan komea mies kolmen nätin naisen seurassa. Ainoa vaan, että kyseinen mies on auttamatta friendzonella, hauskaa seuraa kyllä ja todellinen herrasmies. Kyllä joskus on jokunen kateellinen mies käynyt jotain kommentoimassa kun yhdellä on monta naista seuranaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen muutaman aika täydellisen miehen, mutta on heilläkin omat ei niin viehättävät puolet; vähän liikaa alkoholia, tai kaikki vapaa-aika menee pakkomielteisesti jossain urheillessa tai sitten on tyyliä ”kavereiden kanssa jossain, vaimo hoitakoon lapset ja kodin”. Mutta joo, ulkonäkö voi olla kohdillaan ja työssä menestynyt.
No miten ajattelet miehen pysyvän viehättävänä, jos ei urheile lähes päivittäin? Tässäkin ketjussa on moneen kertaan todettu, että ulkonäkö on ainut mittari naisen saamiselle. Mikä nyt ei ole uutinen, mutta täällä sitä vieläkin jaksetaan monessa ketjussa kyseenalaistaa.
Urheilla voi myös oman puolison ja lasten kanssa. Yhdessä liikkuminen on hyvä koko perheen harrastus.
Tunnen monta kirurgia, ja puolet niistä on naisia. Kellään ei ole laatikkoleukaisia, kukaan ei ole lentäjä tai astronautti, kaikki ovat tavallisen näköisiä, ja suurin osa naimisissa toisen lääkärin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen paljon tunnollisia, koulutettuja, kauniita ja aktiivisia naisia, jotka huolehtivat läheisistään ja ovat kiinnostuneita kasvamaan ihmisinä. Miehistä harvoin tapaa läheisilleen edes synnytyksen tekstaria lähettävää tyyppia.
Paljon? Missä ihmeessä nämä naiset piileskelevät?
Kouluissa ja työssä, harrastuksissa. Odotat kaiketi että ovikelloasi soittaa jokin kiimainen tiernatyttöpartio. Ei tule tapahtumaan. Eikä johdu leuastasi, ammatistasi tms. Tiedät kyllä mistä johtuu. Miehet itse asettuvat ahtaisiin karsinoihin kaltaistensa kanssa. Mieti, mikä on sinun karsinasi ja tule pois sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen monta kirurgia, ja puolet niistä on naisia. Kellään ei ole laatikkoleukaisia, kukaan ei ole lentäjä tai astronautti, kaikki ovat tavallisen näköisiä, ja suurin osa naimisissa toisen lääkärin kanssa.
Vielä tähän: suurin osa on löytänyt sen kumppaninsa siellä lääkiksessä opiskellessaan, tai viimeistään siellä sairaalassa työskennellessään.
Vierailija kirjoitti:
Yläkoulussa ei seurustella. Jos joku niin tekee, on luultavasti pahoissa ongelmissa vanhempiensa kanssa. Yläkoulussa ei edes puhuta vastakkaiselle sukupuolelle. Enintään pojat kiusaavat tyttöjä, ja muutamat jatkavat samaa aikuisiälläkin.
Tämän ketjun aihe oli kaiketi somessa levitetyt naurettavat ja lähinnä misantropiaan perustuvat parisuhdeteoriat, joiden laatijoilla ei ole mitään kokemusta eikä pätevyyttä aiheeseen, mutta sitäkin pahemmat tunne-elämän häiriöt.
Ei tunnisteta omia tai toisten tunteita, ei tiedetä mitä on kiintymys, rakkaus ja luottamus, ei kunnioiteta ketään, vähiten itseä. Eikä kyetä ottamaan vastuuta omasta elämästä, omista tekemisistä eikä omista tunteista.
Loisen tavoin imetään elinvoimaa muista, itse vain ulostetaan ihmisvihaa, naisvihaa ja rasismia.
Alapeukuttaja tunnisti itsensä tästä 👍🏻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Hän rakenteli onnellisena robotteja ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa nukkua öitä laavulla ja mennä yhdessä luonnontieteelliseen museoon. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Niin, mitä hänelle siis tapahtui elämässä? Tuo kuulostaa vähän sellaiselta, mitä itsekin olin lapsena ja nuorena - minäkin olin hyvä koulussa ja kiinnostunut asioista, minullekin povattiin hyvää tulevaisuutta. Haaveilin poikaystävästä, jonka kanssa voisi lukea runoja, käydä museoissa ja fiilistellä meren rannalla. Yläasteella ja lukiossa katselin, miten jotkut pojat seurustelivat joidenkin tyttöjen kanssa (suurin osa tosin ei vielä tuon ikäisenä seurustellut), mutta ainakaan ei tullut vastaan ketään runoista, museoista ja merenrannoista kiinnostunutta poikaa, eikä toisaalta ketään, joka olisi ollut kiinnostunut minusta. Minäkin hain opiskelemaan humanistiseen, mutta en kestäyttänyt vuoden opiskelujen jälkeen - en edes, vaikka ensimmäisenä vuonna koin siihen astisen elämäni pahimman pettymyksen rakkauselämässä, kun rakastuin sellaiseen vähän taiteelliseen mieheen, mutta tunne ei ollutkaan molemminpuolinen.
En ihan tajua kirjoituksesi pointtia. Yläasteella pärinäpojat (oletko muuten 60-luvun nuori, taidettiin silloin käyttää tuollaista termiä) seurustelivat joidenkin tyttöjen kanssa. Okei, mitä sitten? Suurin osa tytöistä ja pojista ei vielä tuon ikäisenä seurustele, joten mikä tässä on ongelma? Kuinka moni yläastelainen olisi edes valmis seurustelemaan? Veikkaan, että aika moni ei olisi.
Itselläni on nyt 12-vuotias tyttö, joka on vielä selkeästi lapsi - lukee Soturikissoja ja Harry Potteria, kavereiden kanssa askartelee ja ulkoilee, elokuvamaku on selkeästi enemmän lasten kuin nuorten aikuisten... Vaikka teini-iässä muutokset tapahtuvatkin joskus nopeasti, olisi silti vaikea kuvitella, että kovin äkkiä siirryttäisiin tästä maailmasta seurusteluun. Joten ehkä ne, jotka märehtivät muinaisia yläasteaikojaan, kun ei saanut "kokemuksia tytöistä", voisivat vähän suhteuttaa ajatuksiaan.
Minä leikin 12-vuotiaana siskon kanssa barbeilla, 14-vuotiaana oli jo eka poikaystävä (ei muuten mikään pärinäpoika vaan semmoinen nörtti, seurusteluun sisältyi mm videopelien pelaamista yhdessä ja vähän pussailua). Se muutos todellakin tapahtui ja tapahtuu nopeasti, ja toisaalta se voi olla hyvin ristiriitaista aikaa, kun toisaalta haluaa olla vielä lapsi, mutta toisaalta kavereiden silmissä pitää esittää niin isoa.
Yhden tunnen. :D
Kaverin mies. Ammattiurheilija, 190cm pitkä, laatikkoleuka. Hampaat on valkoiset ja tukka viimeisen päälle aina. Tyylikäs, käyttää paljon rahaa pukeutumiseensa ja esim. ihonhoitoon. On myös korkeakoulutettu ja mukava tyyppi. Täydellinen kaikin puolin.