Anoppi tyrkyttää meille kaikkia vanhoja astioita, mies ei uskalla kieltäytyä
Olisin halunnut uusia meidän vanhan astiaston kokonaan. Olin jo etsinyt netistä kivan setin ja tilaamassa kunnes mies meni kertomaan tästä äidilleen. Anoppi sanoi, että ottakaa noi jumalattoman vanhat astiastot meiltä, ne jotka ovat olleet komerossa kohta 15 vuotta ja joilta mies lapsena söi aamupuuronsa. Eilen mies sitten mitään sanomatta oli käynyt vanhemmillaan ja kantoi kotiin jostain 70-luvulta peräisin olevat lautaset ja haarukat + lusikat. Veitset olivat jo sen verran ruosteessa, että anoppi oli heittänyt ne pois. Nyt meillä on sitten "upeita" 70-luvulta tuttuja kukkalautasia kaapit täynnä. Kestävät kuulemma "ikuisuuden vielä" eli mitään omaa ei voi hetkeen ostaa, koska anoppi pahottaisi muuten mielensä.
Seuraavaksi voisimme kuulemma ottaa miehen isovanhempien vanhan kahvisetin, sekin kun vaan seisoo anopin nurkissa turhaa.
Kommentit (1054)
Ohis, mutta itse en ainakaan tarjoilisi perheelleni ruokaa, mistään 70-luvun lyijylasitteisista astioista. Nehän ovat terveysriski. Ja mitä kuluneempi astia, sitä enemmän siitä liukenee lyijyä.
Vierailija kirjoitti:
hyvä-huono :äiti-anoppi Tia.a-68v. kirjoitti:
Voit kohtelijaasti sanoa hänelle.Kiitos meillä on jo kaikkea,emme tarvitse mitään.Tai kiitos kaunis ajatus,mutta emme tarvitse mitään! On hyvä ihan suoraan istuu siihen pöydän ympärille ,Heti sanoa homman nimi tahdikaasti. Laittatte oman perheen säänöt pöytään Heti! Anoppi ei ole selvänäkijä! Hän tarkoitaa hyvää,mutta ei ymmärrä, on uusi aika kausi!Loppu ikäsi pahoitat mielen, Jos et kehtaa sanoa puhua asioista suoraan anopillesi ja lopulta piposi palaa ja kaikki kärsjistyy riitaan.Käpäsestä kasvaa Härkä!Sitten on taas hirveitä kamalia anopeja!Kun asioista ei kyetä puhumaan kasvotusten ja suoraan!Pitää osata itse nostaa kissa pöydälle,tehdä ne rajat kaikessa!Muistaa anoppi,tai äiti Ei ole Selvän Näkiä!Hänen tarkotusperät hyvät,mutta on alunperin eri vuosikymmeniltä ja ajatusmaailma eri!Puhumalla kaikki suoraan selviästi, j ne rajat tehtävä heti!Turhilta mielensä pahoitamiselta ja nuoleskelulta: Äiti-tai anoppi riidat säästytään!Ei ole huonoja anopeja,ei äitejä! On vain ääretömän huonot komunikaation puuteet!
Tätä sekasotkua ei pysty lukemaan.
Ihan hyvin tuosta sai selvän. Mikä kohta oli sinulle liian vaikea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua. Monesti nuo vanhat ovat laadukkaampia ja välillä jopa arvokkaampia kuin nykyiset teemat ja muut.
Joten? Pakko ottaa ne vanhat (laadukkaat?) roinat joita inhoaa ja jättää hommaamatta se astiasto jonka olisi aidosti halunnut. Kuka tuosta hyötyy?
Anoppi hyötyy , muuten hälle tulis paha mieli. Ap saa siinä mielessä olla onnellinen että sai ilmaiseksi , olen nähnyt kun vanhemmat MYY vanhaa roinaa tossulapsilleen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopu on kuitenkin kaikkein tärkein. Monet vanhat ihmiset pahastuvat herkästi, ikä tekee tehtävänsä.
Kaikkien kanssa ei vaan sitä sopua löydy. Ainoa tapa tulla toimeen anoppini kanssa on olla hänen kynnysmattona. Ei kiinnosta. Sori.
Tämä! Kun vastapuoli ei YMMÄRRÄ miksi hänen hyvää hyvyyttään tuputtama vanha roina ei kelpaa niin parasta on olla tekemisissä niin vähän kuin mahd. Turha näille rajattomille on selittää kun ei ne ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vähän samanlaista varmaan joka perheessä. Kaikkein pahinta kun antavat niitä joululahjoiksi niin vaikea kieltäytyä.
Me ollaan sitten poikkeus. Mun vanhemmat kysyy haluanko jotain vai laitetaanko pois. Miehen vanhemmat ei ole kuvioissa mukana. Onneksi äitini ei varastoi vanhoja tavaroita, vaan ne ovat ihan tätä päivää ja yksinkertaisen tyylikkäitä.
Mun mielestä vanhat huonekalut joltain mummolta on jotain aivan kamalaa.
N43
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta itse en ainakaan tarjoilisi perheelleni ruokaa, mistään 70-luvun lyijylasitteisista astioista. Nehän ovat terveysriski. Ja mitä kuluneempi astia, sitä enemmän siitä liukenee lyijyä.
Hyvä kommentti. Itse olisin halunnut säilyttää 70-luvun täkit, mutta heitin pois, kun en tiedä mitä aineita täyte sisältää. Täyte oli jännän värikästä vaahtomuovin tapaista.
Noi astiat toimisi vain koriste-esineinä.
Helppo ratkaisu.
Ostat sen astiaston josta pidät. Sen jälkeen pistät anopin astiat laatikkoon ja viet takaisin hänelle. Sanot että laitoit astiat joita olet pitkään halunnut.
Miksi sen tuputtaja-anopin (tai äidin) mielipahaa on niin kauhea asia, että sitä pitää vältellä hinnalla millä hyvänsä? Itseä v***taa kuin pientä kiveä eikä näille hyvää hyvyyttä tyrkytetyille aarteille löydy kotoa edes tilaa, mutta ei saa missään nimessä pahoittaa oman tai puolison äidin mieltä?
Mun anoppi on rajaton raivotar, todella tiedän millainen myrsky siitä tulee, kun sanoo että saa viedä mukanaan ne jostain liiverin perältä löytyneet aarteensa. Onko mulla oikeasti velvollisuus luovuttaa anopille valta päättää mitä mun kodin kaapeista löytyy, vain jotta "sopu" säilyy? Viis siitä kuinka paha mieli siitä tulee itselle? Kyllä ihan jokaisella on oikeus päättää mitä omista kaapeista löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, mutta itse en ainakaan tarjoilisi perheelleni ruokaa, mistään 70-luvun lyijylasitteisista astioista. Nehän ovat terveysriski. Ja mitä kuluneempi astia, sitä enemmän siitä liukenee lyijyä.
Hyvä kommentti. Itse olisin halunnut säilyttää 70-luvun täkit, mutta heitin pois, kun en tiedä mitä aineita täyte sisältää. Täyte oli jännän värikästä vaahtomuovin tapaista.
Noi astiat toimisi vain koriste-esineinä.
Joo. Nehän on ihan kauniita ruukun alusia ja joitain vanhoja tarjoiluastioita käytän itse välillä laittaen paperin kuitenkin astian ja ruuan väliin. Arjessa en uskaltaisi käyttää juuri tästä terveysnäkökulmasta. Lisäksi meillä käytetään astianpesukonetta, joka on entistä varmempi keino sekä tuhota vanhat astiat, että nyhtää niistä enemmän kemikaaleja irti.
Eli miehen tai anopin mielipaha ei olisi ainakaan minulle riittävä motivaatio käyttää arveluttavia astioita arjessa. Se tavara taas mille ei ole käyttöä, ei ole säilömisen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sopu on kuitenkin kaikkein tärkein. Monet vanhat ihmiset pahastuvat herkästi, ikä tekee tehtävänsä.
Kaikkien kanssa ei vaan sitä sopua löydy. Ainoa tapa tulla toimeen anoppini kanssa on olla hänen kynnysmattona. Ei kiinnosta. Sori.
Tämä! Kun vastapuoli ei YMMÄRRÄ miksi hänen hyvää hyvyyttään tuputtama vanha roina ei kelpaa niin parasta on olla tekemisissä niin vähän kuin mahd. Turha näille rajattomille on selittää kun ei ne ymmärrä.
Näille tuputtajille pitäisi tatuoida otsaan joku merkki, että ymmärtää olla ottamatta heiltä vastaan yhtään mitään jo ensimmäisellä kerralla. Mä en tajunnut millainen anoppi on, ja jotain ensimmäisiä juttuja otin vastaan vastahakoisesti. Tästä alkoi anopin missio muuttaa mun koti museoksi.
Opiskeluaikana otin muistoksi ja käyttöön kuolleen mummoni astioita, mikron ja liinavaatteita. Ne olivat mukavia muistoja, koska mummoni oli ollut minulle rakas ja läheinen. Alkoholisti-isäni asunnosta en halunnut hänen kuolemansa jälkeen yhtään mitään, vaikka astiat ja kodinkoneet olivat vain 3 vuotta vanhoja ja osalla olisi ollut käyttöä. En halunnut mitään muistuttamaan kipeästä isäsuhteesta. Anoppini on melkoisen tahditon ihminen ja tyrkyttämässä milloin mitäkin tavarantäyteisestä kämpästään. En halua hänen tavaroitaan myöskään.
Tuputtajalle voi sanoa kiitos, ottaa rojut vastaan ja työntää lahjoituksen lähimpään jäteastiaan.
Ongelma ratkaistu alle viidessä minuutissa.
Tuskin se anoppi edes suuttuisi. Mistä se tietää käytätkö sä niitä astioita vai et sitäpaitsi. Ostat vaan mitä haluat ja jemmaat anopin astiat kaappiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hyvä-huono :äiti-anoppi Tia.a-68v. kirjoitti:
Voit kohtelijaasti sanoa hänelle.Kiitos meillä on jo kaikkea,emme tarvitse mitään.Tai kiitos kaunis ajatus,mutta emme tarvitse mitään! On hyvä ihan suoraan istuu siihen pöydän ympärille ,Heti sanoa homman nimi tahdikaasti. Laittatte oman perheen säänöt pöytään Heti! Anoppi ei ole selvänäkijä! Hän tarkoitaa hyvää,mutta ei ymmärrä, on uusi aika kausi!Loppu ikäsi pahoitat mielen, Jos et kehtaa sanoa puhua asioista suoraan anopillesi ja lopulta piposi palaa ja kaikki kärsjistyy riitaan.Käpäsestä kasvaa Härkä!Sitten on taas hirveitä kamalia anopeja!Kun asioista ei kyetä puhumaan kasvotusten ja suoraan!Pitää osata itse nostaa kissa pöydälle,tehdä ne rajat kaikessa!Muistaa anoppi,tai äiti Ei ole Selvän Näkiä!Hänen tarkotusperät hyvät,mutta on alunperin eri vuosikymmeniltä ja ajatusmaailma eri!Puhumalla kaikki suoraan selviästi, j ne rajat tehtävä heti!Turhilta mielensä pahoitamiselta ja nuoleskelulta: Äiti-tai anoppi riidat säästytään!Ei ole huonoja anopeja,ei äitejä! On vain ääretömän huonot komunikaation puuteet!
Tätä sekasotkua ei pysty lukemaan.
Ihan hyvin tuosta sai selvän. Mikä kohta oli sinulle liian vaikea?
Kuka puhui, ettei saisi selvää? Taitaa olla ymmärtämisessä vajausta. Teksti on sekasotkua ja sellaista ei kiinnosta lukea, vaikka selkoa saisikin. Huonoa suomea kuin joltain apukoululaiselta. Mikä on huutomerkin tarkoitus? Se on huudahdus, mutta sitä ei todellakaan ole tarkoitus käyttää jokaisen lauseen lopussa, vaan sinne laitetaan piste.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se anoppi edes suuttuisi. Mistä se tietää käytätkö sä niitä astioita vai et sitäpaitsi. Ostat vaan mitä haluat ja jemmaat anopin astiat kaappiin.
Mitä jos kaappitilaa on vähän ja sekin jo käytössä? Astiat varmaan mahtuisi olemaan anopin kaapissa, siellähän ne on tähän asti olleet.

No sitten vaikka varastossa. Ne nyt on sinne tuotu sieltä anopin kaapeista niin mitä kiukuttelu auttaa enää?
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se anoppi edes suuttuisi. Mistä se tietää käytätkö sä niitä astioita vai et sitäpaitsi. Ostat vaan mitä haluat ja jemmaat anopin astiat kaappiin.
Kyllä suuttuu ja kyllä huomaa, kun käydessään käy kaapit läpi. Ja suuttuu uudestaan, kun ei löydä astioitaan.
En jemmaa enää yhtään mitään anopin omaa mun kaappeihin, kun ei ne tule käyttöön, vaikka niitä seuraavat vuosikymmenet siellä säilyttäisi. Ei niissä edes arvo nousee, kun ovat jotain pilipalia, joka on huonossa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se anoppi edes suuttuisi. Mistä se tietää käytätkö sä niitä astioita vai et sitäpaitsi. Ostat vaan mitä haluat ja jemmaat anopin astiat kaappiin.
Mitä jos kaappitilaa on vähän ja sekin jo käytössä? Astiat varmaan mahtuisi olemaan anopin kaapissa, siellähän ne on tähän asti olleet.
No sitten vaikka varastossa. Ne nyt on sinne tuotu sieltä anopin kaapeista niin mitä kiukuttelu auttaa enää?
Miksi täyttää varastonsa hyödyttömällä roinalla?
En kyllä käyttäisi 70-luvun astiastoa.. varmaan mukavasti lyijyäkin tms myrkkyjä niissä
Joten? Pakko ottaa ne vanhat (laadukkaat?) roinat joita inhoaa ja jättää hommaamatta se astiasto jonka olisi aidosti halunnut. Kuka tuosta hyötyy?