-- SYYSkeijujen keskiviikko --
Kokeillaan nyt tätä päiväpinoa :)
Ma-ti: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=8061104&p=1&tmode=1&smode…
-piias-
Kommentit (42)
Juu, täälläkin nukuttu huonosti. Esikoinen äänteli klo 6.15 ja samalla heräsin, yritin saada unta mutta ei. Muut nukkuivat sitten 7.30 asti. Minä nousin 7 ylös ja kävin suihkussa. Käytiin vielä ruokakaupassa miehen kanssa ennen kun lähti töihin ja huono oli olo ja huippasi.
Äsken nukuin pojan kanssa päikkärit. Hän nukkuu edelleen... Kohta isommat ulee koulusta.
Sainkin synnytystapa-arvion jo ensi maanantaiksi. Huih, vähän jännittää... Ja sen jälkeen on sitten tutustuminen Kättäriin.
Iltaisin vatsa on aivan kivikova ja tuntuu, että repeän. Mieskin katsoi mua eilen ja snaoi, että onpas se kokoinen ja pinkeänä. Olo on siis tukala. :(
En ehdi nyt muuta kirjoittaa kun täytyy mennä syömään jotain ennen kun poika herää.
Pitäisi varmaan viikonloppuna käydä katsomassa pinnasänkyä. Ja ehkä ostaakin. Mies haluaisi, että laitetaan poika nukkumaan retkisänkyyn ja annetaan vauvalle hänen sänkynsä, mutta minä en oikein syty ajatuksesta.
Hyvää keskiviikkoa! =)
T.Rose74 35+5(?), poika 1v ja masukki
Ihanaa kun oli yöllä satanut, heti oli ilma niiin raikas! Satais nyt vielä vähän lisää =).
Neuvolassa kävin tuossa aamulla ja kaikki oli kunnossa. Vauva oli onneksi edelleen pysynyt pää alaspäin, koko ajan pelkäsin et on uudestaan kääntynyt. Painoarvio oli tällä hetkellä n. 3 kiloa joten syntymäpaino ois n. 3,8 kiloa, saas nähdä. Istukka oli kuulemma vähän alkanut kalkkeutumaan, ja terkka käskikin seurata päivittäin että liikkeitä tuntuu se kymmenen tunnissa.
Joku kyseli siitä kiinnittymisestä, niin meidän terkka sanoi kun kysyin just et onko vauva kiinnittynyt, et varsinkin uudelleen synnyttäjillä vauva voi vaihdella kylkeä pitkäänkin ja voi kiinnittyä vasta ihan viime hetkillä ennen synnytystä.
Minäkin olen sokereita seurannut raskauden alusta alkaen. Mulla paastoarvot ovat 4.2-5.2 välillä ja se on meilläpäin ok. Muuten arvot ovat 4.5-6.8 välillä (vain kerran oli tuo 6.8). Aika huonosti olen mitään ruokavaliota noudattanut eli syön kyllä kaikenmoista ja silti noi arvot pysyy kunnossa. Aamuisinkin kärsii syödä mitä vain ja harvoin on arvo yli 5.5 aamupalan jälkeen.
Yöt alkaa oleen täälläkin melkoista rumbaa. Vessassa käyn varmaan 10 kertaa yössä ja siihen päälle esikon heräilyt, joten välillä kans aamulla tuntuu ettei saa silmiä auki.
Viimeksi taidettiin odottaa jälkivuodon loppumista ennen rakastelua, ja mullahan oli muutamia tikkejä haavan takia, joten varmaan siinä se kuusi viikkoa meni ennen kuin uskaltauduttiin kokeilemaan. Minua tilanne jännitti ihan hirveesti ja varmasti joku liukaste ois auttanut asiaa. Jotenkin oli hirveen herkät noi paikat... Nyt olen ajatellut et kokeillaan taas sitten kun ajatus tuntuu hyvälle (mutta odotan myös ilman masua läheisyyttä kovasti =)).
Terkuin Heann rv 36+2
Välillä tuntuu että päivisin ihan päällimmäisenä on jatkuva hikoilu, se ärsyttää ja vaivaa eniten - ja sitten tietty alkaa vaivata ja ärsyttää kaikki muukin.. Voi näitä ihmisen suuria murheita ;)
Miten onkin niin että nuo gallupit tuntuu menevän multa aina ihan ohi? Olihan niitä nytkin, mutta.. No seksi synnytyksen jälkeen on meillä aika hiljasta, luulisin. Niin oli edellisestä. Limakalvot kuivat, ihan kipeät vaikka käytössä vuorotellen jos jonkin sortin Ovestinia yms. Eikä kyllä pahemmin haluttanutkaan, siis minua. Ja mies hyppi seinille. Eikä sellaisen miehen kanssa ole hyvä elää.. Tällä hetkellä on vähän samaa ongelmaa, eli mua ei ihan hirveästi kiinnosta ja vähän väliä tuntuu olevan joku hiiva tms. aluillaan. Ja miestä yhtenä iltana kiinnostais, toisena sitten ei ookaan hyvä kun edellisellä kerralla kieltäydyin, ja pelkän aktin takia hän ei halua.. eilen just " keskusteltiin" aiheesta aika lennokkaasti, ja kysyinkin että mitä hän multa oikein vaatii? Että eihän mun halut mitenkäään roihahda yht' äkkiä, käskemällä. .. Ja sitten kuitenkin jälkikäteen manaa kun ei ole seksiä, eli syyttää mua vaikka ei itsekään halunnut.... Voi ei mikä soppa :( Tätä se avioliitto teettää?!
Ja nyt valitus seis, nämä on kuitenkin näitä juttuja jotka tulee ja menee.. :)
Ja liekö osa tuostakin vuodatuksesta hormonien syytä, nimittäin eilen aukesi itkuhanat ihan totaalisesti ensin sen nelosen dokkarin takia, ja sitten vielä päälle Sinkkuelämää. Hulluksi luuli mieskin mun tulleen kun ratkesin ihan hillittömään itkuun siinä kun Carrie ja Kiho tapasivat siinä hotellin aulassa, ja niin luulin kyllä itsekin! Yllättävän tyyni olen nimittäin ollutkin koko tän raskauden, edellinen oli pahempi. Ehkä siksi säikäytti kun tämäkin purkaus tuli ihan kirkkaalta taivaalta. Miten on, vaivaako teitä muita ylitse läikkyvät tunteet?
Jaahas, ja nyt välipalan laittoon. Huomenna sitten kuulumisia vikalta neuvolalääkärikäynniltä!
Itta 35+5
joo ,meil päin paasto(eli ennen ateriaa) pitää olla alle 5.8,koskee sekä aamuu että päivää ennen ateriaa(mikäli pitää mittailla) ja aterian jälkeinen alle 7.5
Mähän siitä aamupalasta sulle kirjoitinkin aiemmin,että juuri aamut on rask.diabeetikoille vaikeita.Mä en edelleenkään voi syödä kuin 1 ruisleipä,minilättaa päällä sipasu ja kevyen kevyt kalkkunaleike päällä ja pistän 10 yksikköö.Eli mä suosittelen sellasta että,heti kun heräät,syöt tän " etuaamupalan" jolle pistät(etkös säkin pistä..) ja kun oot mitannu ja saanu hyvät,niin sulla on " lupa" syödä lisää...sit aamu onkin jo menny sen verran eteenpäin että arvot tuskin nousee pahasti.SE ON ärsyttävää tyytyä leivänkänttyyn ja kahviin aamulla kun on tottunu syömään runsaan aamiaisen,mutta kun munkaan ei kannata pistää insuliinia yhtään enempää koska sit taas vedän hypoille heti tunnin päästä.
GUAREMIsta kerrottiin edellisen raskauden aikana,sanottiin et voihan sitä kokeilla.Sen vaikutus perustuu rasvan sitomin kykyyn,eli tuota samaa käyttää laihduttajatkin,tuotahan on myyty ihan tv-shopissakin julmetun kalliina laihdutuslääkkeenä(samaa tököttii siis)apteekista ostettuna noin 8e.Ja mä uskon että se kyllä auttaa sokereihinkin,mutta itse olin ainakin niin yökkääntynyt niihin rakeisiin etten siks käyttäny juurikaan.jos ne olis ollutkin tabletti muodossa,tilanne olis ollu aivan eri!!!!
Toivottavasti vastauksesta oli jotain iloo :)
Femmis ja Pikkarainen 36+1
Ei ole kukaan maininnut Guaremista mitään. Ei Naistenklinikalla eikä neuvolassa. Ihan uusi juttu mulle. Saako sitä apteekista? Minkäköhän takia mulle on sanottu että paastoarvot alle 5,5 ja nyt alle 6,0 kun teiltä muilta vaaditaan jopa alle 5.0 arvoja?!? Mä en ole nyt just mitannut aamupalan jälkeisiä arvoja, mutta täytyypä mitata taas huomenissa. Mutta mulle sanottiin että jos ruokailun jälkeiset arvot ovat noin tunnin-puolentoistatunnin jälkeen alle 8 (tai 7,8) niin ne on tarpeeksi hyvät.
Mä syön aamupalaksi yleensä pari palaa leipää, pari ohutta kinkkuviipaletta tai juustoa, tomaattia, ja pari senttiä lasin pohjalla luumumehua ja tietty kahvia.
rv 37+2
Jos guaremin vaikutus perustuu rasvan sitomis kykyyn niin voiko sitä käyttää imetysvaiheessa? Onko siitä oikeasti apua laihduttamisessa? Meneekö siitä vatsa sekaisin? Kuullostaa vähän samanlaiselta tuotteelta kuin metformiini.
Mutta nyt mä häippäsen täältä koneelta ja lähden ulos. Tänään on tullut notkuttua koneella jo vähän liikaa.
Tuntuupa vaihtelevan todella paljon nämä raskausdiabetesohjeet ja viitearvot. Terkkari kyllä sanoikin mulle, että Lapin shp:ssa ohjeet on tiukempia kuin muualla. Mulle on siis annettu ylärajoiksi paastosokerille 5 ja aterian jälkeisille arvoille (puoli tuntia ja tunti jälkeen) 6,7.
Femmammalle, mä en ole joutunut insuliinille, kun koko ongelma havaittiin vasta äskettäin ja kun tämä ruokavalion kyttäys + Guarem tuntuu tepsivän jollain lailla. En tiedä, vieläkö näin loppumetreillä ylipäänsä ruvettaisiin insuliinihoitoon. Ja Typo, Guaremia saa apteekista ilman reseptiä. Mä otan 3-4 kertaa päivässä ennen ateriaa 5 gr annospussillisen. Se on semmoista raetta, joka sekoitetaan veteen ja muuttuu siinä aika pian inhaksi liisteriksi, paree juoda heti paikalla. En tietenkään suosittele hankkimaan sitä ihan omin päin, mutta voithan kysyä neuvolasta/polilta, mitä mieltä he siitä ovat - ei siitä haittaakaan pitäisi olla, se kun ei imeydy mihinkään.
Ihanaa kun viime yönä satoi oikein rankasti, ilma raikastui kummasti! Nyt tosin aurinko jo paistaa mutta ainakin aamusta oli mukavan raikas ilma. Huonona puolena viime yön sateessa oli tosiaan se ukkonen, jonka takia täälläkin valvottiin. Muut eivät, minä kyllä. Ja kumman kauan osasikin kestää.
Täällä ollaan taas saikulla. Aamulla heräsin kellon soittoon ihan normaalisti mutta sitten kun aloin tehdä aamupalaa, niin masussa kouraisi oikein kunnolla. Ja tällä kertaa syynä ei olleet supparit vaan ihan kunnon kierros konsanaan. Eikun pöntölle ja siinäpä sitten hikipäässä tuli kaikki ulos perästä mitä vaan voi tulla. No olo helpotti ja ajattelin tuon olleen jokin outo toimintahäiriö. Söin aamupalan ja valmistauduin töihin ja kas, sama tunne tuli yhtäkkiä uudestaan. Ja eikun taas pöntölle. Hyh, mitä juttua nyt...
Soitin sitten töihin etten oikein kykene tulemaan, joku lievä vatsatauti tms. vaivaa. Sain tämän ja huomisen päivän saikkulomaa. Perjantai olisi sitten vielä näillä näkymin töitä. Aamun jälkeen olo on kyllä ollut ihan hyvä, ruoka vain ei ole oikein maistunut. En sitten tiedä mitä tämä on. Neuvolasta terkkari sanoi, että voi olla joku pöpö tai sitten tämä raskauskin voi tehdä moisia häiriöitä suolistoon. Mutta omaa oloa seuraillen nyt pari päivää.
Huomenna menen neuvolassa käymään kun koko tämän viikon on ollut hillitön turvotus sormissa ja jaloissa, katsotaan että kaikki on kunnossa.
SEKSISTÄ SYNNYTYKSEN JÄLKEEN: Me aloiteltiin esikoisen syntymän jälkeen sänkyhommat hiljalleen jälkivuodon loppumisen jälkeen. Alkuunhan se oli tosi outoa ja kuivuudesta kärsin minäkin mutta pikkuhiljaa hyvää tuli. :) Liukuvoide oli kyllä hyvästä silloin. Mulla eivät halut kadonneet minnekään, sellaistakin olen kuullut käyvän, ilmeisesti suht yleistäkin taitaa olla.
PKKS MAMMAT: Mullekin se maanantai näillä näkymin käy. Ja aika on ihan sama kumpi. Kumpi teille muille parempi. Ja Rosso passaa myös vallan mainiosti. Vesi jo kielellä.. ;)
Hmm.. mistähän muusta oli puhuttu.. Mullakin MUISTI tekee tällä hetkellä tepposiaan ihan jatkuvasti. Kaikkeen se tämä tila vaikuttaakin. :)
Mutta nyt hetkeksi lepäilemään. Mies on vielä töissä ja esikoinen hoidossa. Onneksi tein eilen valmiiksi tämän päivän ruoan, ei tarvitse sitäkään alkaa vääntämään.
Mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille!
T: Anmari rv 34+4
Kerrotaanpa tähän väliin jotain hyvääkin kun eilisestä lähtien vaan valittanut. Jossain Vauva -lehdessä suositeltiin ottamaan sairaalaan mukaan Lumenen Magic Drops -tuotetta, virkistämään ihoa synnytyksen jälkeen. SUOSITTELEN! :-) Aivan ihana tuote. Ostin ja kokeilin eilen, teki todella ihmeitä iholle, tuli todella raikas ja heleä olo, nyt tekisi mieli lähinnä " juoda" sitä putelista suoraan, josko parantaisi koko olon. Oikeasti se on siis sellainen kevyt, geelimäinen naamarasva, mutta tekee ihmeitä väsyneelle äipälle.
Joo, miehellä on tuttuja työn kautta täällä vaikuttavissa terveydenhuollon " elimissä" niin meidän tk:ssa kuin myös sairaalassa, hän oli pannut jo pyörät pyörimään valituksen suhteen. Soitin itse neuvolaan kun oli niin kerrassaan paha olo, sieltä kehoittivat vielä kerran soittamaan sairaalaan ja pyytämään pelkopolista vastaavalle henkilölle että saisin uuden ajan toiselle hoitajalle ja kehottivat vielä kertomaan odotukseni käynnin suhteen. Pitääpä katsoa soitanko itse vai laitanko miehen asialle. Jokatapauksessa hän uhkasi synnytyksessä viimeistään antaa palautetta asian suhteen.
Ihanaa, mies tuli juuri kotiin ja toi 9 isoa ihanaa ruusua, meillähän on tänään hääpäivä, 9v.
Ruusunen ja Pikku Ruu 35+5
RUUSUNEN tuo kätilö on edelleen todella tärkeä ja hyvä jos jaksat tehdä hänen käytöksestään valituksen, koska tuollaisilla puheilla tekee enemmän hallaa kuin hyötyä! Vaikka fakta olisi kuinka, ettei kenellekään meistä voida luvata hyvinsujunutta synnytystä, elävää tai tervettä vauvaa niin sitä ei tosiaankaan aleta esimmäisenä ja ainoana paukuttamaan pelkopolilla! Päinvastoin. Suurimmalla osalla kun kuitenkin kaikki sujuu hyvin, joten kätilön tehtävä ei ole missään vaiheessa maalata piruja seinille, etenkään kun tietää että kyse on äidistä, jolla jo aikaisemmin vaikeita kokemuksia takanaan. Hänen kaltaisensa ihminen pitäisi saada mahdollisimman pian pois pelkopolilta työskentelemästä...
Ja mitä tulee lastesi hoitajien käytökseen niin aivan uskomatonta käytöstä heiltäkin! Missä vielä käytetään noin inhottavia kasvatusmenetelmiä lasten ruokailussa? Maistamispakkoa kannatan, mutta sen nimessä ei saa mennä äärimmäisyyksiin vaan se on aikuisen tehtävä sitten viheltää peli poikki, jos lapsi ei suostuttelusta huolimatta kykene maistamaan ruokaa. Kolmen tunnin istutus ja ilman välipala jättäminen on sadistista toimintaa lastenkasvatushenkilöstöltä, ottaisin heti miten yhteyttä päiväkodin johtajaan ja jos se ei auta niin kunnan/kaupungin päivähoidonjohtajaan. Tuntuu todella pahalta poikasi puolesta.
Hellittäisi jo nämä helteet, minä olen ihan uuvuksissa kun ei jaksa mitään eikä kiinnosta mikään kun on koko ajan hiki... alkukesästä vielä nautin, mutta liika on liikaa. Ihanaa oli tänään ruokakaupassa kun oli viileä ilma, ei ollut sieltä kiire minnekään ja ihan piristyin silmissä... parkkipaikalla sitten iski karu totuus vastaan ja kotiinpäästyäni olin hiestä märkä. Huomenna ajattelin mennä uimahalliin uimaan aamupäivällä kun lapset on koulussa ja tarhassa. Jos vaikka vähän piristäisi ja viileä vesi helpottaisi oloakin.
Mayella rv 34
Aina vaan tää pirun hiki...mitään en tee, alushoususillaan ja rintsikoillaan istuun ja aina vaan on hiki :(
JA turvotus ihan kamala. Ananasta oon vetäny tänään ja juonu ku kameli ja silti on sormet ja nilkat ihan kauheena. meinasin jo että lähen kohta neuvolaan tarkistuttamaan paineet ja muut, mutta taidan odottaa maanantain 37ultraa ja valittaa siellä.
PKKS mammat maanantai sopii edelleen mulle, ihan sama kumpi aika ja Rossokin passaa.
ANMARI kuulostaa kurjalta tuo maha, toivottavasti ei ole mahatautia, sehän tästä olosta vielä puuttus. Yks vaihtoehto on myös vauvan laskeutuminen, mullahan on vauva laskeutuessaan tyhjentäny suolen ihan totaalisesti ja on löysää tuotosta. Ekan kanssa 2pv ennen synnytystä ja toinen laskeutu salissa vasta (kiva olla vessassa 45min kaikkien piuhojen ja supistelujen kera, ihan turhaan on olemassa sanonta " ei tuu lasta eikä paskaa" , molemmat tuli ;) ).
Lähden hikoilemaan sohvalle, tuuletin lampun alle.
Minjuska
guarem voi aiheuttaa ns rasvaripulia,jos käytät sitä ja syöt kovin rasvaista ruokaa :S koska se tosiaan sitoo rasvaa,joka on diabeetikoilla oikeastaan ja oikeasti se pahin sokeriarvojen nostattaja.Imetysajan käytöstä en osaa sanoo,mut luultavasti saa käyttää.Itse en oo laihdutukseen kokeillut koska tosiaan ne rakeet on ällöjä.
että olipa niin karsea sun pelkopolikäynti,että melkee laittaisin sinne palautetta ja kertoisin siinä juuri tuon että jos ennenmmin pelotti,niin nyt pelottaa viel enemmän!Tosi törkeää toimintaa!
Mäkin oon kuolaillut niitä magic dropseja mutta nyt kyl taatusti meen hakemaan maksoi mitä maksoi...kiitos mainoksesta :)
Femmis ja ne viikot edelleen 36+1
Arvatkaa mitä?????Täällä(kin) sataa nyt vettä!!! :) :)
MINJUSKA:Et ole yksin hikoilun kans,mulla on ihan sama ongelma!!!Tuntuu et ei viiti ees ihmisten ilmoille lähtä kun aina on naama ja joka paikka märkänä.Mikä ärsyttävintä,kun tissin alusetkin on märät,joka päivä saa liivit pesuun panna kun haisevat...Eläimellistä! :( Ei kuitenkaan ole viel tissin jälkiä iholla,niinkuin jollakin meist oli ollu... :)
Minäkin kärsin välillä siit et mahast kourasee ja löysät tulee,luulen et tää raskaus vaikuttaa suolistoon,painaa jotenkin.
Nyt lähden saunomaan,et hiki irtois...
-syksynmarjatar-
Minäkin nostan kättä valvottujen öiden suhteen. Kumma juttu, että nimenomaan öisin tulee niitä kipeitä supistuksia! Vai olenko päivällä touhunnut sen verran enmmän että yöllä se sitten kostautuu?
OMAA NAPAA: väsyttää ja huimaa. Ruokahaluttomuutta ollut pari päivää, en ole oikein muuta kuin leipää ja joghurttia syönyt näinä päivinä. kova vatsa muuttunut hyvin löysäksi... Ensi viikkoa odottelen innolla, että pääsisin viimeiseen lääkärin tarkastukseen ja samallahan on vissiin se synnytystapa- arviokin, jonka kyllä tiedän jo etukäteen... Alakautta ja jos hyvin käy niin sairaalassa... =) Kakkosen kohdalla ponnistin oville!
Kakkosella on korvatulehdus ja raukka valittaa kipuja vähän väliä. Putket sillä on korvissa joten märkä pääsee valumaan pois korvasta mikä onkin ihan hyvä. Samalla lääkärin reissulla saatiin lähete astma ja allergiatesteihin ja astmalääkitys päälle =( Astmahoitaja on lomalla ja ennen sen paluuta ja opastusta emme saa käyttää babyhaleria ja lääkkeitä!! Poika yskii ja räkii pitkin päivää ja aamuisin jopa oksentaa yskänkohtauksen voimasta. sääliksi käy, mutta onneksi nuo pelastavat sateet ovat hieman puhdistaneet ilmaa!!!
SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN SEKSI: ekan jälkeen meni muistaakseni 4 kuukautta ennen ensimmäistä kokeilua, oli pitkä jälkivuoto sekä väliliha oli leikattu.
Kakkosen kohdalla ekaan kertaan meni vain 2 viikkoa! =D Itselle iski kovat halut ja vuoto loppui parissa viikossa kokonaan. Liukuvoiteita käytettiin ja kondomia, kunnes jälkitarkastuksessa sain minipillerit vai mitkähän ne nyt olikaan...
Nyt tekisi mieli jatkuvasti, mutta kun on kohdunsuu avautunut ja kanavaa sentti jäljellä jo näillä viikoilla niin ei taida kovasti uskaltaa edesauttaa kypsymisessä.
IHO: Edellisten raskauksien kohdalla iho oli ihan kamala, akneksi sitä kai voi kutsua, mutta nyt on ihoni ihan hyvä. Muutamaa punaista näppyä lukuunottamatta. Lisäksi mulle on ilmaantunut pisamia nenään ja poskille ihan silmien alle!!! Oiskohan raskaudella jotain asiaa tähän?
Anopilta saatiin eilen vaaleanpunaiset puolipotkarit ja valkoisen bodyn =) Kovasti hän toivoisi meille tyttöä poikien jatkeeksi. Itse en yhtään osaa sanoa kumpi täältä on tulossa, kun ultrien mukaan ensin oli tyttö ja sitten poika!
Mitäs muuten meitin kaksosten odottajalle kuuluu??? Nikkiä en taaskaan muista, muisti alkaa näin loppua kohden aina pätkimään ;D
*tiitiäinen rv.35+1 Kohta ihan turvallisilla viikoilla, Jes!! =D*
Mieleeni tuli että kuinka monella vauvan pää on jo kiinnittynyt ja onko vaavi laskeutunut?
Ensimmäisestä lapsesta vauva laskeutui 2 pv ennen syntymää viikoilla 38+4.
Nyt neuvolassa sanoivat että on jo alkanut laskeutumaan ja pääkin on jo kiinnittynyt.
Jännittää että mitenhän jos vaavi alkaakin syntymään jo ja meillä on muuttokin vielä edessä 250km päähän viikonloppuna.
Terkkari meinas että saattaa tulla kiire muuton kanssa.
rv 36+6
On tämä kirjoittelu taas hieman ollut unholassa... Tänään oli NEUVOLA ja muuten siellä oli kaikki ok, paitsi proteiinit koholla. Huomenna joudun sitten viemään neljän tunnin näytteen terkalle tutkittavaksi. Onko kenelläkään muulla ollut proteiinit koholla ja miten sen kanssa on toimittu? Käsittääkseni tuo voisi olla oire raskausmyrkytykselle, mutta kun ei ole muita oireita: ei turvotusta eikä verenpainetta, yms. No, olen menossa huomenna sairaalaan synnytystapa-arvioon ja ajattelin samalla ottaa tuon asian selville. Sf-mitta oli pompannut 33,5 senttiin...
SYNNYTYSTAPA-ARVIO olisi siis huomenna edessä ja kiva päästä samalla kurkkaamaan ultralla masukin touhuja. Käynti on edessä sen takia, että esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla perätilan takia. Neiti oli alusti asti perätilassa, mutta noin rv 30 terkka keksi, että tämähän on kääntynyt. Itse en ollut asiasta samaa mieltä, mutta tietenkin sitä ensikertalaisena luottaa " ammattilaiseen" . En monestakaan syystä voi uskoa tai luottaa omaan terkkaani. Nytkin laitan korvat tukkoon, kun hän kertoo missä asennossa vauva on ;) Miten teillä muilla toimii suhde terkan kanssa? Meillä on vielä se harmittava juttu ettei tuosta tädistä pääse eroon vauvan syntymän jälkeen, koska hän on lastenneuvolankin terkka eikä muita vaihtoehtoja ole.
YÖT on todella rikkonaisia, koska vessassa pitää käydä vähintään pari kertaa ja eikä se asennon vaihtokaan suju ihan automaattisesti. Pitää aina miettiä, että mikä kohta kropasta menee missäkin vaiheessa ja tuliko ne tyynyt nyt aseteltua oikeisiin kohtiin... Hyvän asennon löytäminen on joskun todella vaikeaa, kun lonkat on niin kipeät. Terkka ihmetteli tätäkin ja kysyi, että onko minulla turvotusta kun kerran jalat on niin kipeät. Eiköhän tämä kuulu asiaan ilman mitään turvotuksiakin! Tiitiäinen kirjoitteli RUOKAHALUTTOMUUDESTA ja täällä on muutaman päivän vaivannut sama juttu. Kun ei maistu, niin ei maistu. RASKAUSARPIA on tullut alavatsalle ja hieman alaselkäänkin, mutta ei mielestäni niin paljon kuin ekassa raskaudessa.
SEKSISTÄ synnytyksen jälkeen. Viimeksi ei todellakaan ollut seksi ensimmäisenä mielessä, koska sektiosta toipuminen kesti niin kauan. Ei kiinnostanut moneen viikkoon. Jälkivuotokin kesti aika kauan ja kaiken lisäksi täysimetyksestä huolimatta menkat alkoivat, kun tyttö oli 3kk. Nytkin pitäisi ajoissa miettiä tuota ehkäisyä, mutta kun vaan tietäisi mikä se nyt sitten on. Esikon jälkeen oli kondomit käytössä, kun en halunnut kierukkaa tai pillereitä. Nyt kun/jos tämä jää perheen viimeiseksi lapseksi olisi tuo ehkäisy miettittävä tarkkaan. Sen kyllä tietää viime kerrasta, että liukuvoide on kuivien paikkojen takia ihan ehdoton!
Jossain kaukaisessa ketjussa joku kertoi PUUTUNEISTA KÄSISTÄ... Minulla oli ekassa raskaudessa ongelmia käsien kanssa. Oireet alkoivat kipeillä käsillä ja puutuneilla sormilla. Välillä tuo puutuminen helpotti, mutta ennen synntystä tilanne oli se, että molempien käsien sormet olivat koko ajan puuduksissa. Tunne ei ollut kiva. Puhuin asiasta neuvolassa, ja siellä jo tutuksi tullut terkka ;) varasi kauhuissaan ajan lääkärille. Neuvolalääkäri totesi, että minulla on rannekanavaoireyhtymä ja hänkin laittoi minut paniikissa erikoislääkärille, joka totesi että tämä vaiva häviää synnytyksen jälkeen :) Kyllä minä vielä sulatin sen ettei terkka ymmärtänyt tuosta jutusta mitään, mutta se ettei nlalääkärikään, niin oli minusta tosi outoa. Koko ongelmahan johtui turvotuksesta (mitä oli kyllä tosi vähän) ja terkka ehdotteli, että minun kannattaisi pitää käsiä kuumassa vedessä! Ei tullut se kyllä mieleeni, vaan joka kerta kun pesin kädet, käytin niin kylmää vettä kuin raanasta tuli. Varmaan tämä on joillekin keijuille tuttu juttu.
No, eiköhän tässä ole vähäksi ajaksi saanut asioita purettua... Palaan huomenna asiaan sairaalakäynnin jälkeen.
Hi-5 rv36
Tänään käyty äitipolilla,
vauvalla kaikki kunnossa. Painoarvio 3300g eli sama mikä oli mun kuopuksen syntymäpaino.
Ei onneksi kuitenkaan niin jättisuuri.
Leikkauspäivä päätetty. Musta tulee jälleen äiti ens viikon perjantaina!!!! Silloin on rv 38+5.
Mut leikataan, kun on jo kaksi sektiota takana, yksi normaalisti syntyny jäi kiinni ja tuli osittainen olkahermon halvaus, joka onneksi parani ilman leikkausta tai jälkivammoja. Se vaan oli niin iso syntyessään (4760g + 54cm). Mulla myös korjataan napatyrä (joka ilmesty kun maha rupesi kasvamaan) ja tehdään sterilisaatio samalla.
Mä oon vähän väsynny kyttäämään jo omaa ruokavaliota ja oonkin lipsunu tosi pahasti siitä, ei vaan jaksa. Insuliinia pistelen 28ky aamulla ja 32ky illalla. pitää kurissa sokerit vaikkei niin tarkka ookkaan mitä suuhun pistää.
Kaikkein eniten kuitenkin vaikuttaa se aamusyöminen. Mulla 2 leipää minilätan ja kalkkunaleikkeen kera, mukaan lukien muutama muki kahvia on ollu sopiva määrä.
Ajatukset on ollu nyt koko päivän siinä leikkauksessa, mä pelkään sitä enemmän kun normaalia synnytystä. Se on kait niin paskamaista kun antaa oman ruumiinsa toisen käteen, itte ett tee mitään muuta kun oottelet että loppuis ja sen jälkeen että puudutusaineen vaikutus lakkais. Sekin vielä että näkee oman lapsen vaan vilahdukselta ja sen jälkeen vasta osastolla, siihenkin menee minimissään 2 tuntia, ja se tuntuu ikuisuudelta.
Mut tietäähän nyt ainakin lapsen syntymäpäivän, ellei.... ala tulemaan ennen sitä leikkauspäivää.
Ainakaan lääkärin mielestä tuskin niin käy.
Halifantti + kattokassinen rv 37+3
Niinhän siinä sitten kävi, että tämä syyskeiju sai pikku keijunsa lauantaina 12.8.2006!!!
Tässä meidän vauhdilla edenneet kuviot...perjantaina aloin jostain kumman syystä pohtimaan onko pienet " lurahdukset" , joita pikkuhousuihin tuli, tihkuvaa lapsivettä. En tiedä miksi asia alkoi niin paljon vaivata, koska vetistä valkovuotoa oli ollut pitkän aikaa eikä tämäkään siitä erityisesti poikennut tai ollut vaaleanpunertavaa niin kuin lapsivedestä usein sanotaan. Soittelin illansuussa synnytysvastaanottoon josta sain ohjeeksi laittaa siteen + talouspaperia housuun ja kun seuraavan kerran jotain tulee haistella haiseeko imelälle...no, en todellakaan päässyt selvyyteen miltä haisee joten sanoin miehelle että mennään synnytysvastaanottoon käymään varmuuden vuoksi. Svo:lla oltiin n. klo 21.30 ja laittoivat siellä käyrälle jotka oli ok. kätilökään ei osannut varmaksi sanoa onko kyse lapsivedestä ja jäimme odottelemaan lääkäriä joka tekisi puikkotestin asian varmistamiseksi. Koska oli pe-ilta, paikalla vain yksi päivystävä lääkäri jolla arvatenkin hirmuinen kiire. Lähempänä klo 00.30 odottelimme yhä ja nousin hakemaan vettä, samalla juttelin myös kätilön kanssa kun alkoi tuntumaan että jotain valuu aikalailla reilummin...no, lapsivettähän se ja ei muuta kuin petiin + sairaalan vaatteet ylle ja lääkäriä odottelemaan. Kun lääkäri tuli asiasta ollut enää epäselvyyttä koska kun kiipesin sisätutkimusta varten pöydälle vettä tuli pulputen lattialle. Olin " kahdelle sormelle tiukasti auki, kanava hävinnyt ja pää tarjonnassa"
Klo 03 aikoihin mut siirettiin osastolle, lääkärin " tuomio" oli, että aloitetaan antibiootit tulehduksen estämiseksi + estopiikeillä yritetään jarrutella tiistaihin kun tulee 34 vkoa täyteen. Ensimmäisen estopiikin sain klo 05 kun tuli yksi " kipeämpi" supistus. Piikki auttoikin hyvin eikä suppareita enää tullut.
Lääkäri kävi lauantaina aamupvällä ja sanoi ettei piikkejä järeämpiin estoihin aleta eli jos synnytys tosissaan alkaa sitä ei jarrutella. Aamupäivällä pistettiin toinen piikki kun kivuttomia suppareita tuli säännöllisesti.
Iltapäivällä klo 16.15 alkoivat 15min. välein tulevat supistukset jotka myös kipeytyivät koko ajan. Tunnin päästä tihenivät entisestään ja sanoin kätilölle että jos piikki meinataan vielä laittaa niin nyt olisi aika... Klo 17.30 kätilö pisti kolmannen piikin, klo 18 kävin sanomassa ettei piikistä ole mitään hyötyä, suppereita tuli melkein tauotta ja alkoivat olla aika ärhäköitä. Kätilö laittoi käyrälle, selällään en pystynyt olemaan yhtään koska sattui niin paljon. Ei saanut millään molemmilta vauvoilta käyrää, aikansa yritti ja tutki sitten kohdunsuun tilanteen: 4cm auki! Mies saapui paikalle klo 19 maissa (olin soittanut 18 aikoihin että nyt olisi syytä tulla), n. klo 19.30 alettiin siirtyä saliin, supistukset olivat tuolloin jo todella kipeitä. Salissa kätilö yritti myös saada käyrää + muuta perustietoa ennen kuin pyytäisi lääkäriä paikalle epiduraalia varten, mutta molempien käyrä ei edelleenkään ottanut onnistuakseen. Minä imppasin ilokaasua, mutta tuossa vaiheessa siitä aineesta ei minulle ollut yhtään mitään hyötyä, tod.näk. supistukset olivat jo niin rajuja.
Kätilö lähti katsomaan missä lääkäri on ja jäätiin saliin miehen kanssa. Valitin miehelle että tekee todella kipeää häpyluulla ja tuntuu ihan siltä kuin pää olisi tulossa. Soiteltiin sitten kellolla kätilö paikalle ja valitin samat " tuntemukset" myös hänelle. No, tutki kohdunsuun tilanteen joka oli " ei reunoja ja 10cm auki" .....Samassa tupa olikin täynnä väkeä (7hlö meidän lisäksi) ja alettiin ponnistaa!
Neiti A syntyi klo 20.21 mitoin 2205g ja 42cm, Neiti B puolestaan klo 20.30 mitoin 2070g ja myöskin 42cm =) Molemmat tytöt saivat 9pistettä (väristä meni yksi piste). Tytöt vietiin vastasyntyneiden teholle (eivät olleet tehon tarpeessa mutta lastenosasto täynnä) lämpökaappeihin. Viikkoja ehti kertyä tytöille 33+4. Itse siirryin takaisin osastolle klo 23 jälkeen eli n. nelisen tuntia sieltä lähdön jälkeen....melko nopeaa touhua siis ja puudutuksiakaan ei ehditty antaa eli luomuna mentiin ;)
Kaapeista tytöt pääsivät pois eilen ja tänään siirtyivät lastenosaston puolelle, nenämahaletku on ainoa " piuha" joka heillä vielä on. A:lla oli aluksi hiukan häikkää verenpaineen kanssa mutta tilanne korjaantui nopeasi lääkkeillä. Nyt opettelevat pikkuhiljaa syömistä, pääosa maidosta menee vielä letkun kautta. Ovat tosi suloisia ja reippaita tyttöjä :) Itse kotiuduin tänään, mukava olla kotona mutta ikävä tyttöjä on tietysti kova.
Eli tällaisia tapahtumia täällä, kirjoitin näköjään aikas pitkän sepustuksen ;)
:) elaine
Flunssa ja pää täynnä räkää:( Kaveri masussa niin alhaalla et välillä kun pitkän seisomisen jälkeen istuu niin sattuu ihan pirusti ja tulee mieleen et istunko vauvan pään lyttyyn! Onko muilla vastaavia? Vai olisko jo niin alhaalla et ennakois synnytyksen lähenemistä;)
Kovasti on tehtävä töitä, ettei pää hajoa, sen eteeen että tässä saattaa mennä viä vaikka kuin aikaa synnytykseen. Esikoinen kun tuli 37+2 ja nyt mennään 37+5..Ei siis hirveen kaukana vielä mut olisin jo ihan valmista tavaraa:)
Onko täällä ketään joka olisi ekan saanut " aikaisin" Ja toinen mennyt sitten yli? Täytys vaan tietty osata nauttia tästäkin olosta. Sitten se vasta muuttuukin kun vauva oikeesti syntyy. Joten taidankin tästä alkaa sen nauttimis osuuden ja mennä päikkäreille esikoisen viereen vielä ennen kuin tämä herää:)
Päivän jatkoa:)
Ritu 37+5