Lue keskustelun säännöt.
Äitini haluaa käydä minulla kylässä 3 kertaa viikossa
25.04.2021 |
Ja viipyä aina 3 tuntia. Onko normaalia? Joskus tekee yllätyskäyntejä kun olen nukkumassa ilmoittamatta mitään, "olin lenkillä ja päätin poiketa" Alkanut stressaamaan tämä kun tuntuuettä äidilläni ei ole juuri omaa elämää. Kun hän on kylässä, hän juttelee minulle kaikki murheensa ihankuin hän ei olisi saanut puhuttua kellekään moneen viikkoon? Normaalia?
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti tosi mukava ihminen
EN osaa sanoa EI!
Kannattaa opetella ennen kuin on liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hanki mies. Ei kait se äiti kehtaa teidän puuhasteluja tulla kattomaan.
Mulla on kaukosuhde ei olla vielä tavattu
Olet äidillesi rakas. Ilmeisesti et ole mitenkään hänelle osoittanut, että et haluaisi hänen käyvän niin usein. Hän kai olettaa, että olette parhaita ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti tosi mukava ihminen
EN osaa sanoa EI!
No sitten kärsit muiden hyväksikäytöstä koko loppuelämäsi. Sinun valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. En jaksaisi. Minusta vanhemmuuteen kuuluu se, että osaa päästää irti ajoissa ja laskea lapsensa viettämään omaa elämää ja hankkia myös itselleen omat ajanvietteet, ystävät ja harrastukset. Ei ole lapsen velvollisuus pitää seuraa vanhemilleen. En ikinä kehtaisi vaatia tai olettaa tälläistä lapseltani.
Mikä syy sille sitten mahtaa olla ettei äitini halua "omaa elämää"? tai tavata uusia ihmisiä? Kun hän on kuitenkin minusta sosiaalinen ja tykkää jutella uusille ihmisille?
Äidin sosiaalinen elämä alkoi kaventumaan muistiongelmien myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet äidillesi rakas. Ilmeisesti et ole mitenkään hänelle osoittanut, että et haluaisi hänen käyvän niin usein. Hän kai olettaa, että olette parhaita ystäviä.
Ihan vinkkinä ystävyys ja vanhemmuus ovat eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Olet äidillesi rakas. Ilmeisesti et ole mitenkään hänelle osoittanut, että et haluaisi hänen käyvän niin usein. Hän kai olettaa, että olette parhaita ystäviä.
Eikö se jo osoita koska en itse ota yhteyttä niin usein(ehkä kerran kahdessa viikossa) . Hän on se joka ottaa yhteyttää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika harmillista lukea miten huonoissa väleissä lapset ovat vanhempiensa kanssa. Mikäli vanhempien kanssa on eletty 18 v. samassa taloudessa, niin on aivan luonnollista, että yhteydenpito jatkuu poismuuton jälkeenkin. Miksi oma perhe muuttuisi yht äkkiä tuntemattomaksi ja vieraaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet äidillesi rakas. Ilmeisesti et ole mitenkään hänelle osoittanut, että et haluaisi hänen käyvän niin usein. Hän kai olettaa, että olette parhaita ystäviä.
Ihan vinkkinä ystävyys ja vanhemmuus ovat eri asioita.
Oman vanhemman kanssa saa myös olla ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en jaksaisi, haluaisi käydä lapseni luona monta kertaa viikossa, en edes kuukaudessa. Mitä ihmeen juttua meillä olisi tuntitolkuiksi ? Juttelemme kyllä minipuheluita useasti, nämäkin määrittää lapsi en minä.
Mikä nyt sitten on normaalia, onhan ihmisiä, jotka tapaavat esim.sukulaisiaan lähes päivittäin. Huvinsa kullakin, en jaksaisi edes ystäviäni näin vanhempana viikottain tavata enkä tapaa.
Tiedän, että edessä on erittäin yksinäinen vanhuus.
Vierailija kirjoitti:
Aika harmillista lukea miten huonoissa väleissä lapset ovat vanhempiensa kanssa. Mikäli vanhempien kanssa on eletty 18 v. samassa taloudessa, niin on aivan luonnollista, että yhteydenpito jatkuu poismuuton jälkeenkin. Miksi oma perhe muuttuisi yht äkkiä tuntemattomaksi ja vieraaksi?
Siis kolme tuntia kolme kertaa viikossa! Ihan oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika harmillista lukea miten huonoissa väleissä lapset ovat vanhempiensa kanssa. Mikäli vanhempien kanssa on eletty 18 v. samassa taloudessa, niin on aivan luonnollista, että yhteydenpito jatkuu poismuuton jälkeenkin. Miksi oma perhe muuttuisi yht äkkiä tuntemattomaksi ja vieraaksi?
En minä halua että on huonot välit. Haluan että äidilläni on oma elämä ja että hän viihtyy kotonaan ja että hänellä on tekemistä. En tiedä onko se luonnollista mutta minua ahdistaa jos äiti on liikaa minun elämässä ja haluaa koko ajan nähdä ja tarvitsee apuani kaikessa ja kaikki murheet on kerrottava vain minulle . Ihankuin olisin hänen aviomies? Kyllä minä haluan yhteyttä pitää, mutta en joka päivä herra jestas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla yksinäinen. Voit ottaa puheeksi, kokeeko hän itse näin.
Vastaus on aina " viihdyn yksin! minulla on kaikki hyvin! Ihanaa olla yksin omassa rauhassa!"
Kysy häneltä, miksi hän tulee sinun luoksesi, jos kerta viihtyy yksin. Eihän hän yksin ole silloin kun on sinun luonasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla yksinäinen. Voit ottaa puheeksi, kokeeko hän itse näin.
Vastaus on aina " viihdyn yksin! minulla on kaikki hyvin! Ihanaa olla yksin omassa rauhassa!"
Kysy häneltä, miksi hän tulee sinun luoksesi, jos kerta viihtyy yksin. Eihän hän yksin ole silloin kun on sinun luonasi.
Varmaan sanoisi vaan jotain "kivaa käydä kylässä joskus" :D
Ihan ku minun äiti. Haluaa vain hengata minun kans ja viipyy mielellään pitkään kun on kylässä. Ei siinä, ihan kivaa koska kokkaillaan yhessä ja kahvitellaan. Joskus käydään jossain piknikillä tai kahvit hörppimässä rannalla tms. Joskus oli kausia että halus jokapäivä melkeen tulla kylään tai että mentäs jonnekki.
Nyt oon töissä, nii ymmärtää etten jaksa arkipäivinä välttämättä hengailla. Vklp sit hengaillaan taas. Loukkaantuu jos en joku vklp jaksakkaa ja haluaisin olla rauhassa. Pakko sitten mieliksi aina olla. Hänkin on yksinäinen ja ei jaksa tavata muita ihmisiä juurikaan. Vetoaa väsymykseen kun ei saa nukuttua naapureiden metelöinnin takia. Tätä on jatkunut vuosia.
Itse tapaan vanhempiani 3 kertaa vuodessa. Sekin on jo vähän turhan paljon. Äidiltä avain pois ja tiukat rajat sen suhteen, miten ramppaa luonasi, kuinka usein ja kauanko kerrallaan. Kerran viikossa pitäisi olla ihan riittävästi. Äitisi on itse vastuussa itsestään, elämästään ja murheistaan. Et voi toimia hänelle terapeuttina/ kaikkien ihmissuhteiden korvikkeena.
Rajojen asettaminen on vaikeaa ja voi olla, että äitisi aluksi loukkaantuu. Mieti kuitenkin jo etukäteen, mitä itse tarvitset/haluat ja jaksat teidän suhteelta ja pidä siitä kiinni. Äitisi on aikuinen ihminen ja pystyy handlaamaan pettymyksensä. Tsemppiä ♡
Tuntuu tosi oudolta että jos on ollut normaali lapsuus ja hyvät välit, sitten aikuisena pidetään jotenkin sairaana tai vääränä sitä, että äiti tykkäisi edelleen tavata lapsiaan säännöllisesti ja jutella asioista.
Mulla ollut isoja ongelmia lapsuudenkodissa ja äitini toimii välillä vahingollisesti minua kohtaan edelleen, josta syystä on pitänyt vetää aika tiukat rajat. Olen silti tekemisissä jonkunverran, omilla ehdoillani. Jos äitini olisi normaali ja välillämme ei olisi vuosien kuormaa, olisi minusta ihan mukava jutella ja hengailla useamminkin.
Omista lapsistani yksi teki rajun irtioton aikuistuessaan, vaikka meillä ei noita oman lapsuudenkotini ongelmia ole ollut (päihdeperheiden lapset ainakin tajuavat eron tällaisten lapsuuskotien välillä) ja kunnioitan hänen ratkaisuaan ja hän pitää yhteyttä milloin haluaa eli aika harvoin. Itse en hirveasti yhteyttä pidä kun koen että hän ei sitä kaipaa. Surullista se minusta on, eikä mikään hienon ja itsenäisen aikuisuuden merkki. Sisaruspuoleni (eri äiti) ovat oman äitinsä kanssa paljon tekemisissä ja ihailen heidän mutkattomia ja läheisiä välejään.
Vierailija kirjoitti:
Aika harmillista lukea miten huonoissa väleissä lapset ovat vanhempiensa kanssa. Mikäli vanhempien kanssa on eletty 18 v. samassa taloudessa, niin on aivan luonnollista, että yhteydenpito jatkuu poismuuton jälkeenkin. Miksi oma perhe muuttuisi yht äkkiä tuntemattomaksi ja vieraaksi?
Osa vanhemmista ei anna aikuisille lapsilleen tilaa aikuistua, vaan jatkavat "kasvatusta" ja kommentointia miten asiat tehdään oikein tai väärin. Miten sisustetaan oikein. Miten syödään oikein. Aiheita on loputtomiin. Sitten vielä kipataan omat murheet lapsen niskaan.
Harva lapsista on luonteeltaan vanhempiensa kopio ja jakaisi 100 % samat arvomaailmat. Kuvittele, että lapsesi kotona huseeraa sekä sinä puolisosi kanssa että lapsesi puolisonsa vanhemmat, kun eihän sitä nyt raksusta voi erossa olla. Synnytetään omat kaverit itselle? Kätevää?
Vierailija kirjoitti:
Aika harmillista lukea miten huonoissa väleissä lapset ovat vanhempiensa kanssa. Mikäli vanhempien kanssa on eletty 18 v. samassa taloudessa, niin on aivan luonnollista, että yhteydenpito jatkuu poismuuton jälkeenkin. Miksi oma perhe muuttuisi yht äkkiä tuntemattomaksi ja vieraaksi?
Kuule, joillain tuo 18v on väkivaltaa ja pelkoa täynnä. Mulla oli hirveä lapsuus, väkivaltainen narsistivanhempi, ja todellakin muutin pakoon turvaan niin kauas kun pystyin ja takaisin en ole mennyt.
Se 18v yhteistä elämää ei ole tae hyvistä väleistä omaan lapseen, jos sitä lasta on kohdellut pskasti.
Hanki mies. Ei kait se äiti kehtaa teidän puuhasteluja tulla kattomaan.