Onko vielä tällaisia tavallisia perheitä niin kuin 1990-luvulla?

Ei tuo kyllä 90-luvulta kuulosta, ainakaan täällä kaupungissa.

Ehkä enempi 7-luvulta.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo kyllä 90-luvulta kuulosta, ainakaan täällä kaupungissa.

Ehkä enempi 7-luvulta.

70-luvulta siis tietenkin z

1990 asuimme Saksassa, meillä ei ollut saunaa. Tv:tä ei kauheasti katsottu, sen sijaan luettiin paljon ja pelattiin lasten kanssa lautapelejä. Joskus otettiin tuttu suomalaistyttö lastenvahdiksi ja mentiin ravintolaan syömään. Talviset viikonloput vietettiin yleensä Itävallan alpeilla.

1991 muutimme Suomeen ja kolmas lapsemme syntyi. Saunottiin kyllä, mutta edelleenkään tv ei ollut meidän suosikkiajanvietteemme. Nintendo ostettiin pojalle ja me aikuisetkin joskus pelattiin sitä lasten mentyä nukkumaan. Akvaariota ei koskaan ollut eikä muitakaan lemmikkieläimiä. Meillä oli työn puolesta paljon illanviettoja ja matkoja, joten meillä oli varamummi, joka hoiti lapsia usein, korvausta vastaan.

1998 muutettiin taas ulkomaille.

Me taidetaan olla sellainen kansainvälinen perhe, joskaan ei ekoperhe.

Itse kyllä tykkään tehdä papsuilla hiuksiin kuohkeutta, toimii :)

Ei kai kukaan 90-luvulla papiljotteja käyttänyt!

Me olemme vielä tänäpäivänäkin tuollaisia:)

Toki moni asia on muuttunut - teinit ovat ipodeilla ja puhelimilla, pelit tietokoneilla. Paplareita en käytä ja saunassakin käydään harvoin. Akvaariota ei ole koskaan ollut.

Silti viikoittain leivotaan ja joka iltakahvilla on pullaa tai piirasta (olemme normaalipainoisia), katsellaan yhdessä nordic noir tai brittisarjoja Lähes joka viikonloppu lasten perheet tulevat meille syömään

 Äitini leipoi ja siivosi lauantaisin kauhean raivoamisen ja sättimisen saattelemana. Isi upouttui rakennuspuuhiinsa autotalliin kunnes äiti käski syömään illallista. Illallisen jälkeen isi lämmitti meille saunan. Saunajuomiksi minä ja veljeni saimme muumilimut ja saunan jälkeen söimme juustonaksuja ja joimme jaffaa ja katsoimme vanhempieni kanssa bumtsibumia, sitten menimme yöpuulle kunnes heräsimme vanhempiemme äänekkääseen riitelyyn. Tilanne rauhoittui, kun isi lähti ovesta ulos ja tuli muutaman tunnin päästä takaisin oltuaan tiäs missä. Tuona aikana äiti itki paskaa osaansa aamuun asti. Nykyään vanhemmat eronneet ja äitikin on kuin eri ihminen, tekee niitä asioita mistä pitää ja tajusi, ettei elämän tarvi olla jatkuvaa muiden passaamista. Olemme hyvissä väleissä ja molemmat vanhemmat ovat rakkaita ja vihdoinkin onnellisia.

Vierailija kirjoitti:

Olin nuori 1990-luvulla eikä tuossa ole mitään omasta elämästäni. Tai no joo, televisiota katsottiin lauantaisin, mutta ei äidillä mitään paplareita koskaan ollut, sitä oli keksitty kiva höyrykiharrin. Radiomafian lista kuului sunnuntaihin.

Jotenkin näissä muistoissa on vahvasti mukana 1970-luku, ei 90-luvulla enää marjapiirakoita leivottu tai pakotettu syömään lautasta tyhjäksi.

Meillä leivottiin ja pakotettiin. Katsottiin myös la-iltana telkkaria koko perhe yhdessä, saunottiin, ja saunan jälkeen syötiin jäätelöä (vaniljaa, sentin siivu per naama).

Äidillä ei ollut paplareita, oli sähkökiharrin, jota joskus käytti ennen kuin mentiin kauppa-autolle.

Oli myös ystäväperheitä, joiden luona vierailtiin ja he meillä. Vielä 2000-luvun alkupuoliskolla tehtiin näitä kaikkia, paitsi kiharrin ja kauppa-auto eivät olleet enää voimissaan, enkä itse enää osallistunut lauantai-iltoihin muuten kuin syömällä jäätelöä.

Mitä ihmettä se AP:lle kuulluu mitä muut puuhaavat kodeissaan. Minä olen ekosinkku, joka viettää vaihtelevan porukan kanssa aikaa, useimmiten mieluiten yksin. Lapsia en halua enkä puolisoa. Olen tyytyväinen elämääni, enkä ala elämään mitään AP:n muinaisfantasiaa.

En muista yhtäkään tuollaista perhettä.

Kiharoita haluavilla oli ensinnäkin permis, ei kukaan mitään papiljotteja käyttänyt. Toisekseen, lauantai-iltaisin ihan tilastonkin valossa ysärinuoriso oli kavereitten kanssa ryyppäämässä eikä kotona vanhempien kanssa. Ikinä nuoret ei ole juoneet niin paljon kuin tuolla vuosikymmenellä. Kolmannekseen leipominen oli jo ihan eilistä, herkkuina sitä syötiin pakastepizzaa ja jotain jäätelökakkuja tms, koska nämä olivat uusinta uutta.

Vielä sellainenkin sivuhuomio, että omassa lapsuudessani noin joka toinen perhe oli avioeroperhe. Mitään ydinperheidylliä ei siis oikein kenelläkään ollut, vaikka ihan keskiluokkaisessa ja huolettomassa ympäristössä olenkin kasvanut.

Aloitus on tuulahdus jostakin seiskarilta.

Ei ollut tuollaista ainakaan meillä. Molemmilla vanhemmilla 3-vuorotyö, hoitivat vuorotellen kodin siivous-, kokkaus-, lumenluonti- ym.hommat. Pullat ja herkut ostettiin kaupasta. Minä ja veli oltiin "ulkona" lauantai-iltaisin, pikkuveli pelasi tietokoneella. Äiti tuli töistä illalla, isä lähti yötöihin jne.. Tasa-arvoisempaa suhdetta en ole koskaan nähnyt kuin vanhemmillani. Toisaalta perinteisellä roolijaolla äitini olisi varmasti ollut burnoutissa. Hyvä lapsuus ja nuoruus oli mulla.

Asutaan vuokrakolmiossa, ei ole saunaa eikä saunavuoroa. Saunavuoro liian kallis perheille.

Vierailija kirjoitti:

Avioero tuollaisesta perheestään seuraa. Nainen kyllästyy tylsään kotiäidin osaan ja päivittäistä seksiäkin on ihmisten nyky makuun liian vähän.

Luuletko, että perheillä, missä toinen tienaa 1600 netto ja toinen saa silloin tällöin palkkatukitöitä on rahaa käydä jossain viikonloppuisin?

Ja, joo, tutkintoja on molemmilla vanhemmilla, ei ole siitä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioero tuollaisesta perheestään seuraa. Nainen kyllästyy tylsään kotiäidin osaan ja päivittäistä seksiäkin on ihmisten nyky makuun liian vähän.

Luuletko, että perheillä, missä toinen tienaa 1600 netto ja toinen saa silloin tällöin palkkatukitöitä on rahaa käydä jossain viikonloppuisin?

Ja, joo, tutkintoja on molemmilla vanhemmilla, ei ole siitä kiinni.

Toisilla jo korona on ollut ongelma, ei niillä jotka oli jo ennen koronaa aina kotona.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkkielämä ei ole 90-lukua, vaan aikaisempaa. Papiljotteja oli esim. äidilläni vielä 70-80 -luvuilla. Kyllä ne 90-luvulla alkoivat olla jo mennyttä aikaa. Tuossa toisessa tarinassa, jossa lapsilta ei siedetty kiukuttelua ja pojat ovat poikia ajattelu oli voimissaan, ollaan lähinnä 70-luvun tunnelmissa. Olen kasvattanut lapseni 90-luvulla ja kyllä lasten kiukutteluja selvitettiin puhumalla, ei komentamalla hiljaiseksi, eivätkä pojille sallittu sen kummempia kuin tytöillekään. 

Joo ei ollut ysärillä enää tuommoista, 80-luvulla omassa ja kavereideni perheessä kylläkin.

Meillä lauantai-ilta lapsuudessa meni niin, että isä oli aloittanut kännäämisen jo aamusta ja sekoili pitkin päivää. Jos sanoit vastaan johonkin ääliömäisyyteen (saattoi mm. kommentoida minua rumaksi yms), niin sait tukkapöllyn vähintään. Usein lyönnin. Kun isä lähti illalla kapakkaan niin äiti aloitti oman kännäämisen ja lapsille valittamisen, marttyyri-itkut, joita piti lohduttaa jo 5-vuotiaana. Yksin piti mennä nukkumaan. Vanhemmat sisarukset huolehti pienimmistä. Herättiin kaikki yöllä vanhempien riitelyyn. Sunnuntaina ei voitu tehdä mitään, koska vanhemmilla oli krapula. Toista tämä muutaman kerran viikkoon, niin ehkä saat hyvän kuvan. Miehellä vähän erilaista, mutta melko samanlaista.

Meidän nykylauantai menee niin, että taatusti kumpikaan ei juo. Mutta lasten riitelyä on vaikeaa sietää, kun kaikesta vastaansanomisesta on saatu itse t*rpiin lapsena. Lasten itku ja kiukku lamaannuttaa ja sitä alkaa pitämään puolison syynä helposti. Elämä on yleensä ottaen todella kuormittavaa ja raskasta monista syistä johtuen, joita en viitsi täällä avata. Varmaan ei täydy paljoa korostaa, että isovanhemmat eivät ole mukana elämässä. Lapsille tarjotaan rytmi ja puitteet, sylit ja kuri, mutta parisuhteessa menee huonosti. Ollaan ymmärretty, että jollain tasolla ollaan valittu toisemme niin, että toistamme sitä lapsuuden riitelyä. Ei huutaen tai väkivallalla, eikä ryypäten. Mutta loukkaannumme kaikesta tyhmästä toisillemme, kuten omat vanhemmat ovat aikanaan tehneet. Tähän on toki helppo huudella kaikkea, mutta ehkä joku terapeutti tmv. ymmärtää, kuinka vaikeaa tuollainen malli on katkaista. Kun tosi paljon on jo katkaistu ja päätetty toimia toisin. Jotenkin olemme valinneet toisistamme puolisot, jotka eivät pysty antamaan sitä turvaa, mitä molemmat tarvisimme. Aiomme erota ja tulla sellaiseksi nykyajan eroperheeksi, kai. Varmaan moni tuomitsee, mutta ei lopulta kiinnosta. Tai ehkä vähän kiinnostaa, tuskin kirjoittaisin tänne jos ei kiinnostaisi? Kun omat lauantait ei lapsuudessa koskaan tuollaisia olleet, eikä mikään muukaan päivä, niin luulen että eroperheenäkin ylitämme omat vanhemmat aika helposti.

En tiedä miksi kirjoitan edes tänne. Olisi mukavaa ollut vielä lapsuutta noin ja mukavaa tarjota omille lapsille tuollainen lapsuus. Olisi kivaa, jos lapset näkisivät vielä kaiken tuon lisäksi aikuisten välistä rakkautta ja kiintymystä.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät enää passaa miehiä, se on ainakin muuttunut.

Kyllä ainakin minä passiaan miestäni ja hän minua. Tehdään iltapalaleivät toiselle valmiiksi, pestään molempien pyykit yms.

Mikä sitten on "tavallinen" perhe? Itsellä "tavallinen perhe" oli 90-luvulla alkoholismia ja väkivaltaa. En siksikään nostalgisoi noita aikoja, jotka olivat täysi helvetti lapselle/teinille. Nykyään olen oman elämäni valtias ja tämä on mahtavaa. Ei ole pakko kestää mitään mitä ei itse valitse.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lauantai-ilta lapsuudessa meni niin, että isä oli aloittanut kännäämisen jo aamusta ja sekoili pitkin päivää. Jos sanoit vastaan johonkin ääliömäisyyteen (saattoi mm. kommentoida minua rumaksi yms), niin sait tukkapöllyn vähintään. Usein lyönnin. Kun isä lähti illalla kapakkaan niin äiti aloitti oman kännäämisen ja lapsille valittamisen, marttyyri-itkut, joita piti lohduttaa jo 5-vuotiaana. Yksin piti mennä nukkumaan. Vanhemmat sisarukset huolehti pienimmistä. Herättiin kaikki yöllä vanhempien riitelyyn. Sunnuntaina ei voitu tehdä mitään, koska vanhemmilla oli krapula. Toista tämä muutaman kerran viikkoon, niin ehkä saat hyvän kuvan. Miehellä vähän erilaista, mutta melko samanlaista.

Meidän nykylauantai menee niin, että taatusti kumpikaan ei juo. Mutta lasten riitelyä on vaikeaa sietää, kun kaikesta vastaansanomisesta on saatu itse t*rpiin lapsena. Lasten itku ja kiukku lamaannuttaa ja sitä alkaa pitämään puolison syynä helposti. Elämä on yleensä ottaen todella kuormittavaa ja raskasta monista syistä johtuen, joita en viitsi täällä avata. Varmaan ei täydy paljoa korostaa, että isovanhemmat eivät ole mukana elämässä. Lapsille tarjotaan rytmi ja puitteet, sylit ja kuri, mutta parisuhteessa menee huonosti. Ollaan ymmärretty, että jollain tasolla ollaan valittu toisemme niin, että toistamme sitä lapsuuden riitelyä. Ei huutaen tai väkivallalla, eikä ryypäten. Mutta loukkaannumme kaikesta tyhmästä toisillemme, kuten omat vanhemmat ovat aikanaan tehneet. Tähän on toki helppo huudella kaikkea, mutta ehkä joku terapeutti tmv. ymmärtää, kuinka vaikeaa tuollainen malli on katkaista. Kun tosi paljon on jo katkaistu ja päätetty toimia toisin. Jotenkin olemme valinneet toisistamme puolisot, jotka eivät pysty antamaan sitä turvaa, mitä molemmat tarvisimme. Aiomme erota ja tulla sellaiseksi nykyajan eroperheeksi, kai. Varmaan moni tuomitsee, mutta ei lopulta kiinnosta. Tai ehkä vähän kiinnostaa, tuskin kirjoittaisin tänne jos ei kiinnostaisi? Kun omat lauantait ei lapsuudessa koskaan tuollaisia olleet, eikä mikään muukaan päivä, niin luulen että eroperheenäkin ylitämme omat vanhemmat aika helposti.

En tiedä miksi kirjoitan edes tänne. Olisi mukavaa ollut vielä lapsuutta noin ja mukavaa tarjota omille lapsille tuollainen lapsuus. Olisi kivaa, jos lapset näkisivät vielä kaiken tuon lisäksi aikuisten välistä rakkautta ja kiintymystä.

Tämän kirjoittajalle iso kiitos. Sinä ja miehesi ette todellakaan ole ainoina joiden lapsuus oli tuollaista. Todella hienosti olette päässeet siitä eteenpäin.

Sellainen ajatus tuli mieleen että vaaditte tosi paljon itseltänne ja toisiltanne. Missä on lämpö, armo ja lempeys? Sitä voi harjoitella ihan tietoisesti miten ollaan itse itselle lempeitä ja puhutaan itselle kauniisti. Levätään silloin kun väsyttää jne. Voitte olla itse itsellenne niitä rakastavia vanhempia jotka tähän saakka on puuttuneet teiltä. Lämmin halaus teille molemmille.

Vierailija kirjoitti:

 Äitini leipoi ja siivosi lauantaisin kauhean raivoamisen ja sättimisen saattelemana. Isi upouttui rakennuspuuhiinsa autotalliin kunnes äiti käski syömään illallista. Illallisen jälkeen isi lämmitti meille saunan. Saunajuomiksi minä ja veljeni saimme muumilimut ja saunan jälkeen söimme juustonaksuja ja joimme jaffaa ja katsoimme vanhempieni kanssa bumtsibumia, sitten menimme yöpuulle kunnes heräsimme vanhempiemme äänekkääseen riitelyyn. Tilanne rauhoittui, kun isi lähti ovesta ulos ja tuli muutaman tunnin päästä takaisin oltuaan tiäs missä. Tuona aikana äiti itki paskaa osaansa aamuun asti. Nykyään vanhemmat eronneet ja äitikin on kuin eri ihminen, tekee niitä asioita mistä pitää ja tajusi, ettei elämän tarvi olla jatkuvaa muiden passaamista. Olemme hyvissä väleissä ja molemmat vanhemmat ovat rakkaita ja vihdoinkin onnellisia.

Ihana tarina, draaman kaari, hyvin kirjoitettu ja happy end. Love.