Onko vielä tällaisia tavallisia perheitä niin kuin 1990-luvulla?

Nykyisin tavallinen on jotain muuta kuin 90-luvulla, tajuat kun vähän mietit, että koko maailma on muuttunut. Tuleeko enää Speden pelejä?

Vierailija kirjoitti:

Aloituksen perheen naapurissa asui hieman nuorempi perhe. Isä Kari ja äiti Tarja sekä päiväkoti-ikäiset lapset Laura ja Ville. Töiden jälkeen syötiin koko perhe saman pöydän ääressä. Lautanen oli pakko syödä tyhjäksi ja joskus sai vanukkaan jälkiruoaksi. Sitten Kari meni autotalliin värkkäämään autonsa kanssa ja Tarja katsoi Kauniita ja Rohkeita. Lapset leikkivät keskenään eikä heille tarvinut olla niin kovasti läsnä. Joka torstai-ilta Tarjalla oli omaa aika jumppatunnin merkeissä ja silloin lasten iltatoimet jäivät Karin vastuulle.

Lauantaina oli lasten karkkipäivä. Illalla lapset saivat ehkä pienet lasilliset jaffaa tai muumilimsaa saunan jälkeen. Kiukuttelua ei lapsilta sallittu. Vanhemmat käskivät kiukuttelevan lapsen olla hiljaa ja reipas eivätkä alkaneet sanoittamaan hänen tunteitaan. Villeltä sallittiin Lauraa enemmän riehumista ja kuralätäköissä hyppimistä, koska pojat ovat poikia.

Toivottavasti et tarkoita että ihan ok että Villeltä sallittiin enemmän riehumista ja hyppimistä, koska on poika. Tälläisen asenteen sietääkin muuttua!

Olin 1980-luvun lapsi, ja voi että raivostuin jo silloin jos sukupuoleni takia multa olis vanhemmat kieltäneet jotain.

Tultiin mökille, käytiin saunassa, iltapalaa. Mies katsoi jotain läppäriltä ja laittoi uuniin tulet. Oli ihana nukahtaa untuvapeiton alle. Lapset ovat jo poissa kotoa.

Olen syntynyt 1960-luvulla ja oma lapsuus vastasi aika paljon aloittajan kuvausta paitsi ei papiljotteja eikä televisiota. Oma isäni ei edelleenkään osaa keittää edes vettä mutta kohteli kyllä minua ja veljeäni tasa-arvoisesti, kannusti opiskelemaan yms. Äiti oli kotiäiti. Muuten hyvä lapsuus mutta vanhemmat ehkä jotenkin eivät olleet aidosti vaan ikäänkuin esittivät rooleja. En tiedä tajuaako kukaan mitä tarkoitan. Huomaan että teen itse samaa, yritän käyttäytyä odotusten mukaisesti ja suoritan elämää. Mietin miten tämän raskaan viitan saisi purettua pois päältään.

Meillä on aika ysäri meininki. Aamulla lapset saattaa syödä muroja ja välipalalla sokerijugurttia ja iltapalaksi marjapiirakkaa. Kaikki normaalipainoisia vaikka ranskanleipää syödään usein. Ruuat on tyyliin makkarakeittoa, verilettuja, kaalilaatikkoa jne. Ja ennenkuin fanaatikot älähtää niin voin kertoa, että ysärin tapaan määrät on pieniä. 80 g pieni sipsipussi jaetaan neljälle, yksi lasi limsaa riittää, jäätelöä sentin siivu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lauantai-ilta lapsuudessa meni niin, että isä oli aloittanut kännäämisen jo aamusta ja sekoili pitkin päivää. Jos sanoit vastaan johonkin ääliömäisyyteen (saattoi mm. kommentoida minua rumaksi yms), niin sait tukkapöllyn vähintään. Usein lyönnin. Kun isä lähti illalla kapakkaan niin äiti aloitti oman kännäämisen ja lapsille valittamisen, marttyyri-itkut, joita piti lohduttaa jo 5-vuotiaana. Yksin piti mennä nukkumaan. Vanhemmat sisarukset huolehti pienimmistä. Herättiin kaikki yöllä vanhempien riitelyyn. Sunnuntaina ei voitu tehdä mitään, koska vanhemmilla oli krapula. Toista tämä muutaman kerran viikkoon, niin ehkä saat hyvän kuvan. Miehellä vähän erilaista, mutta melko samanlaista.

Meidän nykylauantai menee niin, että taatusti kumpikaan ei juo. Mutta lasten riitelyä on vaikeaa sietää, kun kaikesta vastaansanomisesta on saatu itse t*rpiin lapsena. Lasten itku ja kiukku lamaannuttaa ja sitä alkaa pitämään puolison syynä helposti. Elämä on yleensä ottaen todella kuormittavaa ja raskasta monista syistä johtuen, joita en viitsi täällä avata. Varmaan ei täydy paljoa korostaa, että isovanhemmat eivät ole mukana elämässä. Lapsille tarjotaan rytmi ja puitteet, sylit ja kuri, mutta parisuhteessa menee huonosti. Ollaan ymmärretty, että jollain tasolla ollaan valittu toisemme niin, että toistamme sitä lapsuuden riitelyä. Ei huutaen tai väkivallalla, eikä ryypäten. Mutta loukkaannumme kaikesta tyhmästä toisillemme, kuten omat vanhemmat ovat aikanaan tehneet. Tähän on toki helppo huudella kaikkea, mutta ehkä joku terapeutti tmv. ymmärtää, kuinka vaikeaa tuollainen malli on katkaista. Kun tosi paljon on jo katkaistu ja päätetty toimia toisin. Jotenkin olemme valinneet toisistamme puolisot, jotka eivät pysty antamaan sitä turvaa, mitä molemmat tarvisimme. Aiomme erota ja tulla sellaiseksi nykyajan eroperheeksi, kai. Varmaan moni tuomitsee, mutta ei lopulta kiinnosta. Tai ehkä vähän kiinnostaa, tuskin kirjoittaisin tänne jos ei kiinnostaisi? Kun omat lauantait ei lapsuudessa koskaan tuollaisia olleet, eikä mikään muukaan päivä, niin luulen että eroperheenäkin ylitämme omat vanhemmat aika helposti.

En tiedä miksi kirjoitan edes tänne. Olisi mukavaa ollut vielä lapsuutta noin ja mukavaa tarjota omille lapsille tuollainen lapsuus. Olisi kivaa, jos lapset näkisivät vielä kaiken tuon lisäksi aikuisten välistä rakkautta ja kiintymystä.

Tämän kirjoittajalle iso kiitos. Sinä ja miehesi ette todellakaan ole ainoina joiden lapsuus oli tuollaista. Todella hienosti olette päässeet siitä eteenpäin.

Sellainen ajatus tuli mieleen että vaaditte tosi paljon itseltänne ja toisiltanne. Missä on lämpö, armo ja lempeys? Sitä voi harjoitella ihan tietoisesti miten ollaan itse itselle lempeitä ja puhutaan itselle kauniisti. Levätään silloin kun väsyttää jne. Voitte olla itse itsellenne niitä rakastavia vanhempia jotka tähän saakka on puuttuneet teiltä. Lämmin halaus teille molemmille.

Kiitos paljon viestistäsi. Tähän vaikuttaa paljon ne muut raskaat asiat. Yksi lapsistamme on lievästi kehitysvammainen+muita diagnooseja (autismipiirteet) yms. Ilmeisesti vaikea synnytys ja hapenpuute vaikutti näihin. Paljon on muutakin, mikä haastaa arkea ja vaikeuttaa sitä lepäämistä, lempeyttä ja armoa. Asumme paikkakunnalla, missä ei ole sukulaisia, ja vaikka olisikin, niin tuskin heistä apua olisi.

Itse ajattelen tavallaan, että tässä vaiheessa myös se ero on tietynlainen armon anto itselle. Saamme molemmat levätä arjesta välillä hyvällä omatunnolla, ilman riitelyä siitä, kumpi tekee sitä ja kumpi tätä. Kummallekin tulee mahdollisuus johonkin omaan ja kenties uuteen rakkauteen. Onhan se itsekästä, mutta luo toivoa ja jaksamista elämään. Ydinperhe on hieno asia ja se oli arvoni pitkään, mutta nyt näen myös sen puolen, että se ei voi olla päämäärä "hinnalla millä hyvänsä".

Täällä 80-luvulla syntynyt ysärin lapsi ja teini. Papiljotteja ei kyllä äitini käyttänyt olleessaan kolmekymppinen 90-luvulla. Sähkökiharrin oli ja äidillä permanentti. Meillä kyllä leivottiin pullaa ja marjapiirakkaa, mutta ei ainoastaan viikonloppuisin vaan myös arkisin. Bumtsibumit katsottiin yhdessä telkkarista. Vanhemmat joivat yhdet saunaoluet lauantaisin. Teininä olin kyllä itse usein ainakin perjantai-illat kavereiden seurassa kylillä. Veli pelasi Nintendoa ja tietokonepelejä. Tunteista ei juteltu ja käskettiin olla kiukuttelematta.

Hyvä lapsuus oli ja tunteista olen oppinut puhumaan nuorena aikuisena ystävien kanssa. Edelleen kyllä vaikea näyttää ulospäin negatiivisia tunteita, mutta eilen haitannut elämää sen kummemmin. Käsittelen tunteet itsekseen tai keskustelen kavereiden kanssa. Ei tule konflikteja työelämässä tai muuallakaan kun lapsuudessa olen oppinut että ei ”kehtaa” kiukutella ja ei saa olla lapsellinen. Jos kiukutteli niin sanottiin että ”älä nyt viitsi olla lapsellinen”.

Tavislähiöperheessä ei juotu sherryä. Asunnossa ei ollut kodinhoitohuonetta. Ei ollut Nintendoa. Telkkari oli, mutta ikinä ei katsottu Speden spelejä! Isovanhemmat tulivat kylään korkeintaan kerran vuodessa ja se oli juhlaa se. Saunavuoro meillä oli lauantaina. Äiti pesi hiukseni Linna-shampoolla.

Nykyään olemme tavallinen lähiöperhe. Lauantaina lapset siivoavat huoneensa ja saavat sen jälkeen karkkipäivän karkkinsa ja peliajan. Sen jälkeen ulkoilevat tai menevät kavereille käymään. Lounas ja päivällinen syödään yleensä kotona (ei kavereilla). Joskus leivotaan pullaa tai muffineja. Joskus mennään pidemmälle lauantaina, esim. retkelle metsään. Retket tehdään julkisilla, koska autoa ei ole. Lasten isovanhemmat tulevat kylään ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Saunavuoroa ei ole.

Onko tämä epätavallista vai tavallista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lauantai-ilta lapsuudessa meni niin, että isä oli aloittanut kännäämisen jo aamusta ja sekoili pitkin päivää. Jos sanoit vastaan johonkin ääliömäisyyteen (saattoi mm. kommentoida minua rumaksi yms), niin sait tukkapöllyn vähintään. Usein lyönnin. Kun isä lähti illalla kapakkaan niin äiti aloitti oman kännäämisen ja lapsille valittamisen, marttyyri-itkut, joita piti lohduttaa jo 5-vuotiaana. Yksin piti mennä nukkumaan. Vanhemmat sisarukset huolehti pienimmistä. Herättiin kaikki yöllä vanhempien riitelyyn. Sunnuntaina ei voitu tehdä mitään, koska vanhemmilla oli krapula. Toista tämä muutaman kerran viikkoon, niin ehkä saat hyvän kuvan. Miehellä vähän erilaista, mutta melko samanlaista.

Meidän nykylauantai menee niin, että taatusti kumpikaan ei juo. Mutta lasten riitelyä on vaikeaa sietää, kun kaikesta vastaansanomisesta on saatu itse t*rpiin lapsena. Lasten itku ja kiukku lamaannuttaa ja sitä alkaa pitämään puolison syynä helposti. Elämä on yleensä ottaen todella kuormittavaa ja raskasta monista syistä johtuen, joita en viitsi täällä avata. Varmaan ei täydy paljoa korostaa, että isovanhemmat eivät ole mukana elämässä. Lapsille tarjotaan rytmi ja puitteet, sylit ja kuri, mutta parisuhteessa menee huonosti. Ollaan ymmärretty, että jollain tasolla ollaan valittu toisemme niin, että toistamme sitä lapsuuden riitelyä. Ei huutaen tai väkivallalla, eikä ryypäten. Mutta loukkaannumme kaikesta tyhmästä toisillemme, kuten omat vanhemmat ovat aikanaan tehneet. Tähän on toki helppo huudella kaikkea, mutta ehkä joku terapeutti tmv. ymmärtää, kuinka vaikeaa tuollainen malli on katkaista. Kun tosi paljon on jo katkaistu ja päätetty toimia toisin. Jotenkin olemme valinneet toisistamme puolisot, jotka eivät pysty antamaan sitä turvaa, mitä molemmat tarvisimme. Aiomme erota ja tulla sellaiseksi nykyajan eroperheeksi, kai. Varmaan moni tuomitsee, mutta ei lopulta kiinnosta. Tai ehkä vähän kiinnostaa, tuskin kirjoittaisin tänne jos ei kiinnostaisi? Kun omat lauantait ei lapsuudessa koskaan tuollaisia olleet, eikä mikään muukaan päivä, niin luulen että eroperheenäkin ylitämme omat vanhemmat aika helposti.

En tiedä miksi kirjoitan edes tänne. Olisi mukavaa ollut vielä lapsuutta noin ja mukavaa tarjota omille lapsille tuollainen lapsuus. Olisi kivaa, jos lapset näkisivät vielä kaiken tuon lisäksi aikuisten välistä rakkautta ja kiintymystä.

Tämän kirjoittajalle iso kiitos. Sinä ja miehesi ette todellakaan ole ainoina joiden lapsuus oli tuollaista. Todella hienosti olette päässeet siitä eteenpäin.

Sellainen ajatus tuli mieleen että vaaditte tosi paljon itseltänne ja toisiltanne. Missä on lämpö, armo ja lempeys? Sitä voi harjoitella ihan tietoisesti miten ollaan itse itselle lempeitä ja puhutaan itselle kauniisti. Levätään silloin kun väsyttää jne. Voitte olla itse itsellenne niitä rakastavia vanhempia jotka tähän saakka on puuttuneet teiltä. Lämmin halaus teille molemmille.

Kiitos paljon viestistäsi. Tähän vaikuttaa paljon ne muut raskaat asiat. Yksi lapsistamme on lievästi kehitysvammainen+muita diagnooseja (autismipiirteet) yms. Ilmeisesti vaikea synnytys ja hapenpuute vaikutti näihin. Paljon on muutakin, mikä haastaa arkea ja vaikeuttaa sitä lepäämistä, lempeyttä ja armoa. Asumme paikkakunnalla, missä ei ole sukulaisia, ja vaikka olisikin, niin tuskin heistä apua olisi.

Itse ajattelen tavallaan, että tässä vaiheessa myös se ero on tietynlainen armon anto itselle. Saamme molemmat levätä arjesta välillä hyvällä omatunnolla, ilman riitelyä siitä, kumpi tekee sitä ja kumpi tätä. Kummallekin tulee mahdollisuus johonkin omaan ja kenties uuteen rakkauteen. Onhan se itsekästä, mutta luo toivoa ja jaksamista elämään. Ydinperhe on hieno asia ja se oli arvoni pitkään, mutta nyt näen myös sen puolen, että se ei voi olla päämäärä "hinnalla millä hyvänsä".

Hienosti ajateltu. Mietin että mihin tahansa päädytte niin olisiko teillä mahdollisuus saada apua kotiin ja joku tukiperhe jossa lapset voisivat olla völillä.

Olisi tärkeää että saisitte lepoa ja myös kahdenkeskistä aikaa ja sitä omaa aikaa jo heti nyt. Toivottavasti sinua ei haittaa jos rukoilen puolestanne.

Mä oon syntynyt 90-luvun puolivälissä ja kyllä toi aika tutulta kuulostaa paitsi että ei ollut ydinperhettä vaan kasvoin yh-äidin kanssa.

Lauantaisin mulla oli heti aamusta urheiluharrastus ja siellä kului jokunen tunti. Sillä välin äiti siivosi ja kävi kaupassa. Pullaakin leipoi mutta se tapahtui yleensä sunnuntaisin. Ruokana oli yleensä perunaa ja jotain kastiketta/pihviä tai muuta lisuketta. Illemmalla oli taloyhtiön saunavuoro ja sen jälkeen otettiin limsaa ja jäätelöä ja katsottiin telkkarista Bumtsibum tai Tartu mikkiin ja mitä muita näitä nyt oli.

Omilleen muutettuani pidin piiiiiitkän tauon perunan syömisestä. En myöskään pidä pullasta tai käy ikinä saunassa:D

Ikävä ysäriä 😭

Tällaisena iltana kesäkuun alussa Markku, Raija, Sanna ja Jani istuvat keittiön pöydän ääressä, syövät ranskanperunoita ja nakkeja ja selailevat esitteitä erilaisista kotimaan kesälomakohteista. Nuoret kinastelevat mentäisiinkö Ähtärin eläinpuistoon vai tiedekeskus Heurekan kautta Linnanmäelle. Vaiko sittenkin Ruotsin laivalle.

Olohuoneessa on TV auki. Sieltä kantautuu Yön kuumuudessa sarjan tunnari.

Vierailija kirjoitti:

Avioero tuollaisesta perheestään seuraa. Nainen kyllästyy tylsään kotiäidin osaan ja päivittäistä seksiäkin on ihmisten nyky makuun liian vähän.

Muuten varmaan totta, mutta tilastojen mukaan ennen seksiä harrastettiin enemmän kuin nykyään. Vaikka toisin voisi luulla. Harvalla on päivittäin nykyään seksiä. Hyvä jos kerran viikkoon jaksaa.

Menin vuonna 1996 luokkakaverini luokse lauantaina illalla ennen kuin lähdimme kaupungille. Siellä oli aloituksessa kuvailtu tunnelma. Kun odotin kaverini huoneessa, hänen äitinsä toi minulle lautasella annoksen marjapiirakkaa. Vanhemmat olivat juuri tulleet saunasta. Yllätyin kuullessani että heillä on rivitalohuoneistossaan oma sauna. Huoneisto oli tosi pienen oloinen, mikä oli/on tyypillistä keskiluokkaisille matalille rivarikodeille Suomessa. Siellä oli paljon pieniä hämäriä käytäviä ja ovia, jonkun oven takana oli sauna. Pensasaitojen ympäröimä neliön muotoinen piha kukkaistutuksineen. Kaikki suunnilleen samanlaista kuin naapureilla.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät enää passaa miehiä, se on ainakin muuttunut.

Mun isääni ei tarvinnut passata edes 60-luvulla. Hän hoiti minua siinä missä äitikin ja laittoi ruokaa. Teki minulle ja äidilleni aamiaiset joka päivä vaikka äiti lähti aiemmin töihin.

Ihana mies!

En tuntenut ysärillä ketään jonka perhe-el'mä olisi ollut tuollaista.

Tuohon "idylliin" kuului tuohon aikaan myös se, että lapsia kuritettiin remmillä.

Eipä elämä hirveästi ole muuttunut perheen sisällä 70, 80 tai 90 lukuunkaan verrattuna.

Ulkoisesti toki huomattavasti ja teknologian suhteen tietty.

Mutta yhä teemme ruuat itse, katsomme yhdessä tv:tä, lomailemme eri kokoonpanoilla perheenä ja yritämme aikakin kerran kk olla koko perhe saman pöydän ääressä (12-17 henkeä). Lapset kasvatetaan napakasti arvostamaan hyviä tapoja ja kunnioittamaan aikuisia.

Olen ollut lapsi 80-luvulla ja joillain tuttavilla oli tuollaista. Meidän perhe ei koskaan ollut millään lailla tavallinen tai normaali. Ne, joilla oli tuollainen lapsuus olivat monella tapaa aika onnekkaita.

Pääsivätkö silloin 90-luvulla myös ne luokan kiltitkin pojat mukaan diskoon ja juhlimaan? 🥺

Vierailija kirjoitti:

Pääsivätkö silloin 90-luvulla myös ne luokan kiltitkin pojat mukaan diskoon ja juhlimaan? 🥺

Ei kun kiltit pojat teki yksinään kurahousut jalassa hiekkakakkuja hiekkalaatikolla.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät enää passaa miehiä, se on ainakin muuttunut.

Meillä minä olen se, joka huolehtii kodin siivoamisesta, pyykkihuollosta ja silitän mieheni paidat. Eikä haittaa yhtään. Tykkään kotitöistä.

Ollaan ihan tavallisen tylsiä keskituloisia ihmisiä. Meillä on yksi lapsi.

Viikonloput kuluvat aikalailla ap:n aloituksen kuvaisesti. Leivon, mies tekee pihahommia ja tyttö puuhailee omassa huoneessaan.

Alkoholia ei käytetä, mutta illalla saunan jälkeen kyllä istutaan sohvalla katselemassa dokumentteja ja sarjoja.