Miten tässä pitäisi pystyä käymään töissä, kun on kamala sosiaalisten tilanteiden pelko?
En joudu olemaan edes työssäni vuorovaikutuksessa kenenkään kanssa, mutta jo pelkkä muiden ihmisten läsnäolo ja heidän nähden työtehtävien suorittaminen nostaa paniikin pintaan. Sydän hakkaa, tärisen enkä pysty keskittymään. Säikähtelen myös ihmisiä, jos en ole varautunut valmiiksi, että joku vaikka ilmestyy samaan tilaan missä olen. Tuo säikähtely on sellaista, että muut sen varmasti huomaavat ja kyllähän he toki huomaavat muutenkin hermostuneisuuteni. Alkaa tuntua siltä, että en pysty enää menemään töihin ollenkaan, hirveä stressi ja hävettää oma käytös. Miten minä voin pärjätä töissä tämän pelon kanssa?! Olisko mitään neuvoja.
Kommentit (8)
Rauhoittavia vaan. Eipä siinä muut poppakonstit auta.
Miten olet onnistunut saamaan työpaikan ja ystäviä?
joo ei oo sua luotu tohon hommaan.
sääli kyllä ettei suomi pystyny
sun kohalla muuhun kuin
tarjoamaan nappeja.
Vierailija kirjoitti:
Miten olet onnistunut saamaan työpaikan ja ystäviä?
Miten ystävät liittyy tähän aiheeseen mitenkään? Mutta työpaikan onnistuin saamaan kai monestakin syystä johtuen. Ei ollut vielä silloin aikoinaan niin pahaa tämä jännittäminen, että pystyin sen verran hillitsemään hermoja työhaastattelussa ja toisekseen olin varmaan ensimmäinen ja viimeinen ketä haastattelivat tehtävään, kun tarvitsivat uuden työntekijän heti.
Ap
Täällä oli juuri pitkä ketju aiheesta: https://www.vauva.fi/keskustelu/4124631/sosiaalisten-tilanteiden-pelko-…
Meitä on paljon, joten armollisuutta ja epämiellyttävien tilanteiden altistusta vain. Itse niitä tilanteita ajattelee hirveän noloina, mutta vastapuolena usein siitä tulee vain myötätuntoa ja helpompaa lähestymistä, kun toinen ei vaikuta niin täydellisesltä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli juuri pitkä ketju aiheesta: https://www.vauva.fi/keskustelu/4124631/sosiaalisten-tilanteiden-pelko-…
Meitä on paljon, joten armollisuutta ja epämiellyttävien tilanteiden altistusta vain. Itse niitä tilanteita ajattelee hirveän noloina, mutta vastapuolena usein siitä tulee vain myötätuntoa ja helpompaa lähestymistä, kun toinen ei vaikuta niin täydellisesltä.
Kiitos tuon ketjun linkistä. On mennyt itseltä ohi. Onhan se varmasti niin, että toiset näkevät helpommin lähestyttävänä, mutta en pidä sitä välttämättä hyvänä juttuna. Minulle se kertoo sen, että minua ei oteta tosissaan eikä arvosteta. Olenkin sen huomannut, että minun seurassani ihmiset eivät ole niin varautuneita sanomisistaan ja tekemisistään, jos hölmöilevät jotain, eivät sitä edes niin seurassani häpeä. Eli minun mielipiteeni on heille yhdentekevä.
Itsekin olen tosi säikky ja kaikki palaverit nostaa hien pintaan, sydän hakkaa ja heikottaa. Olen usein niin paniikissa, etten saa sanottua mitään.. ja sitten jälkeenpäin aina hävettää kun olen niin passiivinen ja että mitähän ne muutkin ajattelee.. stressaan jo päiviä etukäteen jos tiedän että tulossa palaveri. Kaikki muut työkaverit todella sosiaalisia ja hyviä puhumaan..kukahan ei kuulu joukkoon..