Kerro mielestäsi kaikkein tärkein kasvatusvinkki, vain yksi!

Vierailija kirjoitti:

Ota lapsi mukaan oikeaan elämään; ruuanlaittoon, muihin kotihommiin, retkille, keskusteluihin mahdollisuuksien mukaan jne. Lapsi kyllä huomaa, kun saa olla mukana sellaisessa, mikä on yleensäkin vanhemmillekin tärkeää ja mielekästä. Leikkien lisäksi.

Tämä! Itse olen perheestä jossa isä ja äiti teki ruuan, siivosi ihan kaiken jopa minun oman huoneeni yms. Kun muutin pois kotoa olin ihan kädetön kun hädintuskin osasin laittaa ruokaa paitsi jotain perusjuttuja joita koulussa köksäntunnilla opin, viemärien hajulukkojen availu oli ihan täyttä outoutta ja ylipäänsä kaikki muu siivous kuin perus imurointi sitä kun tarvitsee vain vetää perässään, pölypussin vaihdon kanssa piti hieman kikkailla.

Halaa tai pussaa lastasi vähintään viisi kertaa päivässä.

Kuunteleminen.

Oma esimerkki on tärkein, ei se mitä sanot.

Vierailija kirjoitti:

Halaa tai pussaa lastasi vähintään viisi kertaa päivässä.

Saa tulla näyttämään, miten toi tehdään teinipojalle. Edes kerran viikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halaa tai pussaa lastasi vähintään viisi kertaa päivässä.

Saa tulla näyttämään, miten toi tehdään teinipojalle. Edes kerran viikkoon.

Jap, juurikin sanoin että nyt sitten riittää. Näiden lasten kaa huumorin taju lienee A ja O? 

Varsinkin peli -fanien kaa. Ei riitä että kiellät. Sehän on helppo. pelaat nyt vain tunnin päivässä. Mutta mitä keskit sitten pelien sijaan? Keila, kuula, ventti vai sanotko vain nyt ei pelata? Sillä ei pitkälle mennä.

Ole lapsesi kaveri.

Älä passaa ja pureskele lapsen ruokaa valmiiksi. Laita lapsi itse tekemään asioita.

Pidä aina se, minkä lupaat tai uhkaat.

Tunnista omat traumasi ja kipukohtasi. Älä siirrä niitä lapselle. Katkaise ylisukupolviset negatiiviset kasvatustapaketjut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kieltänyt jotain, lapsen kohdalla ei ei saa muuttua jooksi, kun tarpeeksi kiukuttelee. Vaikka ajattelet, että no annetaan nyt periksi, kun asia ei ole niin tärkeä, lapsi ei ajattele samoin. Hän oppii, että kiukuttelu, hankalaksi heittäytyminen ja mankuminen kannattaa.

Pätee ehkä ihan pienen kanssa.

Tai en tiedä?

Se että on järkkymätön auktoriteetti joka ei anna piiruakaan periksi kasvattaa sitä kapinamieltä jossain vaiheessa.

Kun joustaa itse niin sitä joustoa löytyy sitten puolin ja toisin. Ja komprimissit ovat myös hyvä ja niihin päästään keskustelemalla. Jyrkkä "ei ei" ei ehkä ole se rakentavin tapa.

Toki on asioita mistä ei voi neuvotella mutta maalaisjärki peliin.

Täysin samaa mieltä! Järkähtämättömällä auktoriteetilla loppuu joidenkin lasten kanssa keinot kesken. Yleensä murkkuiässä, mutta monesti jo uhmaiässä.

Pienikin lapsi oppii neuvottelutaitoja, vaikkei vielä edes puhuisi. Kieltää ei tarvii niin paljon, ja kiukkukohtaukset vähenee. Lapsi oppii tunteiden hallintaa, odottamista ja niitä neuvottelutaitoja. Kaikesta ei neuvotella, mutta syyt ja seuraukset selitetään ikätason mukaan.

Tärkeimpänä lapsi oppii sen, että hän on tärkeä, ja vanhemmalta tulee kaikki hyvät asiat. Ne harvat pakolliset kiellettävät asiat menee paremmin perille, kun ei aja lasta jatkuvaan taistelumoodiin. (Puhun lapsesta, jolla on voimakas tahto. Aran ja mukautuvaisen lapsen arkihan sujuu, eikä hän juuri kiukuttele auktoriteetille. Hän käy ne taistelut myöhemmin omassa mielessään. Kukapa meistä toivoisi lapselleen sitä.)

Pettymyksien sietäminen. Ei ole ihan normaalia jos varotaan tuottamasta pettymyksiä ollenkaan ettei vaan tule paha mieli. Todelliseen itsenäiseen elämään siirtyessä ne masentuvat välittömästi kun elämä ei olekkaan jatkuvaa riemua ja helppoa. 

Rajat on rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halaa tai pussaa lastasi vähintään viisi kertaa päivässä.

Saa tulla näyttämään, miten toi tehdään teinipojalle. Edes kerran viikkoon.

Juu ei, ei toimi teinipojalle. Mutta jos asiat on aiemmin hoidettu edes suunnilleen oikein, ne alkaa kyllä myöhemmin taas halaamaan.

Myönnä myös omat virheesi ja pyydät anteeksi jos tarvitsee .

Älä vaadi lapseltasi enempää, kuin mihin itse pystyt.

Tämän sanoin miehelleni, kun yritti vaatia lapsiltamme ylettömiä saavutuksia koulussa ja itse jäi jopa luokalleen. Olin hyvä koulussa, enkä silti saavuttanut mitään ihmeellistä, vaikka omat vanhempani olivat just niitä vaativia.

Lapseni tajusivat ihan itse menestymisen salat ja hankkivat hyvän koulutuksen iloisin mielin,,kun isä lopetti painostuksen.🙄

Johdonmukaisuus.

On tärkeämpiäkin, joita tässä on jo tullut, mutta yksi selkeä meillä on ollut tämä:

Opeta lapselle pitkäjänteisyyttä ja asioiden viemistä alusta loppuun.

Meillä tämä on tarkoittanut pienestä pitäen sitä, että esim. harrastuksia ei lopeteta tosta vaan, tai jätetä menemättä, jos ei huvita.

JOs jotain halutaan alkaa harrastamaan, ensin käydään kokeilemassa, ja jos kokeilu on tuntunut kivalta, ja lapsi päättää jatkaa, niin sitten hommaan sitoudutaan, aina lukukaudeksi/ harjoitusjaksoksi tms. kerrallaan.

Pakko ei ole ikinä jatkaa kauden päätteeksi, vaan silloin taas keskustellaan, että haluaako lapsi jatkaa. Mutta kesken ei lopeteta.

Mielestäni tämä on hyvin yksinkertainen keino opetella pärjäämään myös koulussa ja opiskeluissa, kun ei tule sitä sellaista, että heti jos ei vähän huvita tai on hankalaa, niin lopetetaan. Näitä tapauksia kun on ihan älyttömästi.

Opeta kantamaan vastuu teoistaan.

Opeta kunnioittamaan muita ja mitä elämä antaa.