Onko vauvasi isovanhempien silmäterä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä kiinnosta lapsenlapset. Lapset näkevät isovanhempia kerran vuodessa. Ennen koronaa ehkä 2-3 kertaa vuodessa. Tuntuu olevan aika yleistä nykyisin.

Tämä täysi piittaamattomuus ja välinpitämättömyys on nykyään yleisempää kuin se, että isovanhemmat auttavat ja ovat elämässä tukena.

Meillä tällaiset ”ei kiinnosta” isovanhemmat ja molemmilta puolelta vielä (sekä mun että miehen). Koin pitkään asiasta häpeää ja huonommuutta, kunnes silmät avautui ja huomasin että tosi monella muulla on ihan sama homma.

Media (lehdet, tv) ei ole ollenkaan ajan tasalla tän ilmiön suhteen. Edelleen lehdissä on vain näitä mummot aina auttaa -diibadaabajuttuja.

Olisi todella kiinnostavaa, jos tästä tehtäisiin tutkimusta ja nimen omaan niiden lasten näkökulmasta, ei niiden isovanhempien, kuten lehdissä aina on. Kavereilleen mummot jaksavat kehua kuinka lapsenlapset ovat tärkeitä ja ylpeillään heillä, mutta todellisuudessa eivät ole koskaan edes tavanneet

Meillä on töissä aika monta isoäitiä, jotka eivät koskaan kehuskele lapsenlapsillaan, korkeintaan sanovat, että lapsenlapsi aloittaa koulun tms. Legenda lapsenlapsilla kehuskelevista isovanhemmista on aika lailla mennyttä maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään isovanhemmat eivät välittäneet tavata lastamme. Eivät tarjonneet edes hoitoapua silloin kun liittomme oli kriisissä ja tiesivät siitä ja olisimme tarvinneet ensimmäistä kertaa kahdenkeskeistä aikaa selvittää asiat. Päädyimme avioeroon. Surettaa vain lapsen kannalta asiat.

Kysyittekö apua?

Vanhempien tehtävänä ei ole mahdollistaa aikuisten lastensa parisuhteita! Kyllä oma suhde täytyy pitää pystyssä ilman, että vanhemmat joutuvat siinäkin hyysäämän.

Ainoastaan vanhempien valittua lapselleen puolison ovat he myös vastuussa siitä parisuhteessa. Muussa tapauksessa lapsi itse saa luvan kantaa vastuunsa, halusi tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan. Kummankin vanhemmat ilmoittivat jo vuosia ennen vauvaa, että eivät aijo auttaa millään tavalla, koska ovat oman osansa hoitaneet. Kummankaan vanhemmat eivät ole edes nähneet lasta koskaan ja lapsi on nyt 4v. Käyttävät rahansa ja aikansa mielummin omiin harrastuksiin ja lomiin, ei kiinnosta vähääkään miten heidän lapsillaan tai lapsenlapsilla menee tai keitä he edes ovat. 

N33

Aivan 100% sama tilanne. Siis ihan yksi yhteen. Vanhempani ei edes tiedä lasteni ikiä, nimet juuri ehkä muistavat ja kerran ovat nähneet lapsemme sukujuhlissa. Ovat EVVK.

Tästä pitäisi puhua enemmän sillä TÄMÄ on sitä nykypäivän isovanhemmuutta. Kaikki lehdet lässyttää siirappisia juttuja ”mummun rakkaista” ja ”mummut hoitaa” mutta tuo ei ole kaikilla totta. Paljon ollut tutkimuksia miten yli 20% isovanhemmista ei ikinä tapaa lapsenlapsia eikö halua olla heidän elämässä mitenkään.

Aina ihmetellään sitä, miksei lapsia synny. Olisiko tässä yksi aika iso syy, kun pitäisi lapsia tehdä täysin ilman tukea ja turvaa omilta vanhemmilta. Aikaisemmat sukupolvet ovat nauttineet isovanhempien avusta ja hoidattaneet lapset milloin missäkin. Nykyään vanhemmuus on paljon vaativampaa ja se pitää tehdä yksin. 

Toisaalta ja toisaalta.

Joskus historiassa se isovanhempien tai kodinhoitajan tai jonkun muun apu on ollut välttämätön, kun töihin on palattu välittömästi ilman vapaita (ainakaan maksettuja vapaata ei ollut tai oikeutta palata takasin, jos pitkään oli pois), eikä isät ole juuri osallistuneet. Eikä hoitopaikkoja ollut. Nykyinen subjektiivinen päivähoito-oikeus ja maksetut vapaat ovat historiassa kuitenkin melko uusi ilmiö, vaikka meidän näkökulmasta tuntuvat aina olleen.

Sitten on ollut sekin vivahde, kun joillain on ollut hoidettavina sekä omat lapset, että suvun vanhukset, jos ei ole ollut työelämässä.

Nyt onneksi on sekä maksetut vapaat, isät osallistumassa (jos nyt sitä isää on kuvioissa tai puoliso valinta muutoin onnistunut) ja lapsille hoitopaikat, kun töihin/opiskeluihin palaa - joskus lapset hoitoon jopa vaikka ei olisi töissä tms, jotta saa olla nuoremman sisaren kanssa rauhassa tai muutoin palautua siitä, että illat ja yöt on lapsensa kanssa.

Eli en nyt aina osaa sanoa, ovatko ihmiset aiemmin olleet enempää lapsenlapsistaan kiinnostuneita kuin nyt - vai onko tilanne ollut vain käytännön sanelema pakko.

Onko se äitiys sitten milloin ollut helpointa tai vaikeinta. Kai kautta aikojen jotkut ovat kokeneet sen olevan ns. oma juttu ja homma hoituu. Toki varmaan sota-ajan äidit muiden ollessa rintamalla eivät ehtineet äitiyttään pohtia ja velloa vauvanvaatemerkeissä tai lasten harrastuksissa, joten ehkä fokus oli eri asioissa ja eri tavoin kuormittavaa. Vai onko ihminen kuitenkin onnellisimmaan, kun joutuu perusasioiden eteen tekemään vähän töitä? Kukapa tietää.

Vierailija kirjoitti:

Olisko täällä joku boomeri joka avaisi vähän sitä omaa ajatusmaailmaansa miksei oma perhe (lapset ja lastenlapset) kiinnosta? Mikä siinä auttamisessa ja empatiassa on niin vaikeaa?

Voisiko puolestaan joku nykyajan vanhempi avata tarkemmin sitä, kuinka nykyajan äitiys on niin paljon vaativampaa kuin vaikka sota-ajan äitiys tai äitiys ennen päivähoitoja ja maksettua vanhempainvapaita?

Käsittääkseni vauva on kuitenkin designina sama nykyisin kuin aiemmin ja perhekoot pienempiä, elintaso parempi sekä saatavilla hoitopaikkoja, kun töihin palaa ja jopa vaikkei palaisi?

Ja ihan tiedoksi, mistä se ajatus kumpuaa, että ennen isovanhemmat hoitivat lapsenlapset ja vanhemmat lepäilivät?

Mistä muuten tulee se ajatus, että joskus aiemmin isovanhemmat ovat 'aina' hoitaneet lapset vanhempien puolesta tai tukena?

Silloin kun nykyisen tasoista päivähoitosysteemiä ei ollut, oli perheiden pakko palkata joku kotiin hoitamaan lapsia, jos äiti oli töissä (tai sairas): joskus se oli kotiapulainen, joskus isovanhempi otti tämän roolin (eikä aina mielellään). Joskus kotiäitiys oli ainoa vaihtoehto. Maatalovaiheessa taas lapset päätyivät usein niiden hoidettaviksi, joiden voimat eivät riittäneet esim. peltotöihin: usein juuri vanhukset. Mutta äiti pääsi näin peltotöihin tms. eikä lepäilemään ja parisuhdetta hoitamaan.

Historiassa usein on ollut kysymys siitä, että jonkun on ollut pakko hoitaa lapset, kun vanhempi on ollut muualla töissä, eikä muuta hoitoa ole ollut. Sellainen 'hupihoito', että vanhemmat pääsevät lepäämään ei todellakaan ole ollut kovin yleistä ennen nykyaikaa. Jos äidillä vaikka oli keuhkosairaus, saatettiin lapset sijoittaa isovanhemmille, jotta äiti toipuu tai sota-aikana esim. oma isäni lähetettiin isoäidilleen sodan jaloista: ei siis hupihoitoon.

Ihanaa, jos jollain on lapsuudestaan mielikuva, että isovanhemmat hoitivat ja olivat läsnä, mutta kokonaisuuden valossa lasten hoidattaminen muun kuin työn tai sairauden takia muualla on suht tuore ilmiö.

Eri asia on tietysti kiinnostus ja vuorovaikutus.

Minä olen se isovanhempi, en tiedä mitään niin ihanaa kuin lapsenlapseni. Nytkin olen lähdössä miniäni pyynnöstä apukäsiksi kun kaksi pientä on. Eläkeläisellä on onneksi aikaa. Olen sanonut, että tulen kun pyydetään, toki joskus itsekin kysäisen voinko tulla.

Omat lapseni olivat aikoinaan isovanhempiensa silmäterät, niin haluan minäkin tarjota rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välittämättä siitä, mitä te niistä vauvoistanne ajattelette, niin en oikeasti ole niistä kiinnostunut.

Siis olen mummo, ja tunnen kohteliasta kiinnostusta, mutta ei ne oikeastaan minua kosketa

Sorry.

Sitten kun ovat ihmisiä ja persoonallisuuksia niin tuokaa käymään. Harvoin, silloin tälloin, kiitos.

Ymmärrät kai, että tuskin niitä lapsenlapsia kiinnostaa isompana käydä vierasta ämmää katsomassa. Ihme ajatusmalli myös tuo persoonattomuus, kun pikkuvauvoillakin on persoona ja huumorintajua, kun vain viitsii kuunnella sitä pientä ihmistä.

Ei niitä lapsenlapsia kiinnosta isompana tulla mummoa katsomaan, vaikka mummo olisi hoitanut niitä päivittäin pienenä.

Ihmiset viihtyvät parhaiten omanikäistensa seurassa. On ihan luonnollista, että isovanhempi-ikäinen ei kiinnostu vauvojen seurasta.

Kyllä itselläni oli läheinen suhde mummoon, joka minua kesät ja muulloinkin hoiti. Olimme ystäviä ja mielelläni hänen seurassaan olin niin teininä kuin aikuisenakin. Oli nuorena mielenkiintoista kuulla tarinoita menneistä ajoista ja pohtia mistä on tullut ja miten monenlaista elämiin mahtuu. Pelasimme korttia ja meillä oli älyttömän hauskaa. Käytiin sitten myöhemmin myös kumppanini kanssa vierailuilla säännöllisesti, tottakai.

Luokaa omat, erilliset suhteet lapsenlapsiinne. Voi olla, että teillä on enemmän yhteistä, kuin luulette.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jotain positiivista niin nykyvanhemmat, jotka ovat saaneet kokea vanhemmuuden ilman isovanhempien tukea muistavat varmasti omien lastenlastensa kohdalla miltä tuntuu kun ei apua saanut ja ovat itse vahvasti mukana omien lastenlastensa elämässä. Uutta suurta ikäluokkaa odotellessa heh heh. 

Nykyvanhemmat saavat isovanhempien tukea ja apua enemmän kuin yksikään aiempi sukupolvi.

Vaikea uskoa, 70-luvulla meni lapsuuden kesät mummolassa. Oman lapsen osalta tämä ei ollut mahdollista kummassakaan mummolassa.

Monet isovanhemmat alkoholisoituvat viimeistään eläkkeelle siirtyessään.

Mä oon syntynyt -77. Mun isovanhemmat asuivat kaukana, heillä ei ollut autoa, joten eipä he ehtineet mua ja mun veljeä hoitamaan tuosta noin vain. Vanhempani ovat kyllä hyvin pitkälle itse hoitaneet meidät, kesäisin oltiin mummulassa viikko. Isän isä kuoli ennen syntymääni, isä äiti taas vanha ja sairas, hänen hoidossa en ole ollut ikinä.

Mun anoppi asuu naapurissa, mutta on äärimmäisen kauhea ihminen. En luottaisi hänelle lapsiani hoitoon sekunniksikaan. Omat vanhemmat asuvat kaukana, lapset ovat siellä hoidossa kesäisin viikon tai pari.

Eipä tässä ole hirveästi apuja mistään saatu. Ihan hyvin ollaan silti pärjätty.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen se isovanhempi, en tiedä mitään niin ihanaa kuin lapsenlapseni. Nytkin olen lähdössä miniäni pyynnöstä apukäsiksi kun kaksi pientä on. Eläkeläisellä on onneksi aikaa. Olen sanonut, että tulen kun pyydetään, toki joskus itsekin kysäisen voinko tulla.

Omat lapseni olivat aikoinaan isovanhempiensa silmäterät, niin haluan minäkin tarjota rakkautta.

👍

Nykyään suvut asuu niin eri puolella Suomea ettei onnistu lastenlasten tapaaminen. Korona vielä pahentanut asiaa.