Mistä kavereita Asperger-piirteiselle naiselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hmm. Olen mielestäni ihan neuronormaali, mutta en harrasta piilovihjailua, halveksuntaa tai "katseita". En ole huomannut lähipiirinikään sellaisia harrastavan. Voisiko olla, että koetun yksinäisyytesi vuoksi sä oletat ihmisten piilovihjailevan tai halveksuvan sinua? Tämä taas estää sinua rohkeasti tutustumasta ihmisiin ja syventää kierrettä.

No siis tiedän olevani aika laajankin kiusaamisen ja mustamaalauksen kohde yleisemmin. Koetan vain elää asian kanssa, kun ei ole minulla ketään tukenakaan, enkä pääse tilanteesta poiskaan. Olen vain siis eräänlainen syntipukki ja naurun sekä pilkan aihe yleisemmin eräissä yhteyksissä, joita en tässä tarkenna enempää. Kukaan ei tue tai puolusta minua.

Samaa koin lapsena ala-asteellakin, kun koko koululuokkani kiusasi minua ja olin sellainen yleisesti nolo ja inhottu tyyppi, jota tavallaan "sai" vapaasti kiusata ja jonka olemassaolo lisäsi niiden muiden paremmuudentunnetta.

Tiedän, että minussa on jotain vikaa ja jotain outoa, mutta ei ole keinoja korjata sitä, eikä minulla ole ketään tukena elämässäni. Lapsenakin kiusaamisen syy oli vain "outous", sillä ei sinänsä ollut mitään konkreettisempaa syytä kuin se, että tykkäsin vääristä asioista ja sanoin jotain noloa, mutten ollut lainkaan sanavalmiskaan. Siitä riitti naurun aihetta muille vuosikausiksi.

Olem ehdollistunut siihen kiusaamiseen ja jännitän ihmisiä sekä tiedän olevani huonompi kuin muut. Se riittää siihen, että suurin osa ihmisistä luontaisesti kaihtaa kaltaistani.

T. Ap

Olen pahoillani, että olet joutunut kestämään huonoa ja asiatonta kohtelua ja että se jollain tasolla jatkuu edelleen. En tiedä, missä yhteyksissä sitä edelleen saat osaksesi mutta jos mahdollista, niin lopeta kokonaan yhteydenpito näihin tahoihin. Sukulaisiin ja kavereihin ei ole mikään pakko pitää minkäänlaista yhteyttä etenkään silloin, jos he eivät aidosti sinusta pidä eivätkä sinuun kykene asiallisesti suhtautumaan.

Tiedän, että ihmisiä aina kovasti kehotetaan katsomaan peiliin mutta ehdottaisin sinulle tässä tilanteessa täysin päinvastaista lähestymistapaa. Sen sijaan, että etsisit vikaa itsestäsi, etsi niitä mieluummin kiusaajistasi. Mikä heissä on niin pahasti pielessä, etteivät osaa kohdella toista ihmistä asiallisesti? Heidän ei ole pakko pitää kenestäkään mutta kukaan tai mikään ei pakota heitä reagoimaan kiusaamalla. Lisäksi, yritä psyykata itsesi ajattelemaan niin, että sinä et ole huonompi kuin muut. Erilainen ehkä, joidenkin mielestä, mutta mitä sitten? Milloin "erilaisesta" on tullut synonyymi "huonolle"? Minä en muista nähneeni Kotimaisten kielten keskukselta mitään tiedotetta asiasta, joten et varmasti ole sinäkään. Eli et siis ole huonompi kuin muut, vaikka jotkut pitävät sinua erilaisena. (Vinkki: "erilainen" on subjektiivinen käsite ja joissain muissa piireissä saattaisit olla ihmisten mielestä aivan tavallinen tyyppi. Ei kannata siis tarrautua liikaa tuohon erilainen-määritelmään, koska se voi estää sinua kasvamasta tästä vanhasta kiusatun roolista ulos.)

Nämä edellä ehdottamani kikat kuulostavat yksinkertaisilta mutta ovat ainakin aluksi yllättävän vaikeita. Älä siis lannistu, jos uusien ajatusmallien omaksuminen ei onnistu heti ensimmäisellä tai vielä viidennelläkään yrittämällä. Etsi lisää vinkkejä esim. YouTubesta, blogeista, kirjoista tai tarvittaessa ammattiauttajalta. Nyt on tärkeintä, että pääset rakentamaan sisäistä omanarvon tunnettasi, koska se vaikuttaa sinulla olevan hataralla pohjalla. Emme aina voi vaikuttaa täysin siihen, miten muut ihmiset meihin suhtautuvat tai reagoivat mutta siihen voimme, ettemme anna heidän reaktioidensa vaikuttaa liikaa olemiseemme ja siihen, kuinka arvokkaiksi itsemme tunnemme.

Kaikkea hyvää jatkoon sinulle!

Hei, kuulostaa tutulta, mutta yritä ajatella objektiivisesti, ettet ole muita huonompi vaikka joku tuollaista yrittäisi viestittää. Se on koulukiusauksen aiheuttamaa traumaa.

Moikka taas ap:lle, edellinen ketju poistui, taisi tulla törkyviestejä.

Itselläni on myös kokemusta kiusatuksi joutumisesta, koko ala-aste ja ammattiopinnoissa 2 viimeistä vuotta.

Yläasteen sain olla onneksi rauhassa ja myös työelämässä.

Olen kuitenkin ollut aika yksinäinen, aina jotenkin ulkopuolinen.

Toki tuo ulkopuolisuus voi olla päänsisäistäkin.

Täällä mainittiin fb:n ryhmät.

Olen jättäytynyt aikoinaan fb:n ulkopuolelle odotellen aikuisempaa sosiaalisen median muotoa.

Ei ole tullut, tavalliset nettifoorumit ovat kuolemassa, tämä on Suomen viimeisiä...

Ehdin vähän aikaa vaikuttaa AS-palstalla ennen sen sulkemista.

Kaikki netin aktiviteetti näkyy valuvan naamakirjaan, kuntien ja yritysten tiedotusta myöten.

T:ilmeisen as-piirteinen 49v mies

Asperger ihminen ei yleensä tajua olevansa asperger.

Hänelle hänen oma elämäntyylinsä on se ainoa oikea.

Aspergerista on tullut muoti diagnoosi, samoin kuin oli narsismi.

Ihmiset diagnosoivat itse itseään hakukoneen googlen kautta.

Ei jokainen hiljainen, ujohko, syrjäänvetäityneempi ihminen oli asperger.

Jos olisi, Suomi olisi täynnä autismikirjon ihmisiä. Sama asia on narsismi kanssa.

Mikähän mahtaa olla seuraava ”muotisairaus” Suomessa, jään mielenkiinnolla odottamaan.

Aloituskin on provo.

Vierailija kirjoitti:

Asperger ihminen ei yleensä tajua olevansa asperger.

Hänelle hänen oma elämäntyylinsä on se ainoa oikea.

Aspergerista on tullut muoti diagnoosi, samoin kuin oli narsismi.

Ihmiset diagnosoivat itse itseään hakukoneen googlen kautta.

Ei jokainen hiljainen, ujohko, syrjäänvetäityneempi ihminen oli asperger.

Jos olisi, Suomi olisi täynnä autismikirjon ihmisiä. Sama asia on narsismi kanssa.

Mikähän mahtaa olla seuraava ”muotisairaus” Suomessa, jään mielenkiinnolla odottamaan.

Aloituskin on provo.

Itse kiinnitin huomioni mahdollisiin autistisiin piirteisiini, kun 2 lapsistani sai autismidiagnoosin.

Olin käynyt itsekin 8- vuotiaana psykologilla joihinkin koulunkäyntiongelmiin liittyen.

Onnistuin saamaan pitkällisen metsästyksen jälkeen käsiini pari konekirjoitusliuskaa noihin käynteihin(1979) liittyen.

Papereissa kuvattiin kuin oppikirjaesimerkki asperger-pojasta...

Lukutoukka, pikkuvanha, "itsekseen" puhuva(en älynnyt, ettei kukaan kuuntele minua), epätasainen oppimisprofiili, kiinnostuksenkohteisiin uppoutuminen häiritsevässä määrin, ei kavereita, ilmeetön ja vakava...

"Minulle naiset näyttäytyvät omahyväisinä, halveksivina, etäisinä..."

Ehkä sinun pitää kehittää itseäsi, ettet näe heitä tuollaisina. Muita et voi muuttaa, itseäsi voit. En minä haluaisi olla ystäväsi, jos sinusta huokuisi ulospäin ajatus, että pidät minua omahyväisenä ja halveksivana, vaikken sellainen ole.

Vierailija kirjoitti:

Asperger ihminen ei yleensä tajua olevansa asperger.

Hänelle hänen oma elämäntyylinsä on se ainoa oikea.

Aspergerista on tullut muoti diagnoosi, samoin kuin oli narsismi.

Ihmiset diagnosoivat itse itseään hakukoneen googlen kautta.

Ei jokainen hiljainen, ujohko, syrjäänvetäityneempi ihminen oli asperger.

Jos olisi, Suomi olisi täynnä autismikirjon ihmisiä. Sama asia on narsismi kanssa.

Mikähän mahtaa olla seuraava ”muotisairaus” Suomessa, jään mielenkiinnolla odottamaan.

Aloituskin on provo.

Olin aika lailla samoilla linjoilla kanssasi vielä muutama vuosi sitten, kunnes oma lapseni alkoi oireilla rajusti ja melko nopeasti diagnoosiksi asetettiin asperger. Tutustuin perinpohjin aiheeseen, enkä todellakaan ajattele enää samoin.

Tsemppiä ja voimia teille, jotka sitä koette tarvitsevanne. Me tarvitaan ainakin, nämä liitännäisoireet (meillä paha ahdistus) voi olla todella raskaita. :(

Noi Faceryhmät on ihan ok muuten, mutta kuten joku mainitsikin, niissä ”seura tekee kaltaisekseen”, ja jutut ovat ajoittain täysin epärealistisia. Mikään määrä tukea tai apua ei riitä, ainakin se on vääränlaista, kaikki ääni maailmassa pitää lopettaa koska kuuloyliherkkyys, muut ihmiset ovat pahoja ja heitä vihataan koska omistavat koiran/mopon/lapsia. Itse käyn ajoittain, ja välillä niissä on ihan mukavaakin juttua, mutta kun negatiivinen ikuisuuskitinälevy pyörähtää päälle, ymmärrän jälleen tauon paikan koittaneen.

Ja joo, mulla on diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Noi Faceryhmät on ihan ok muuten, mutta kuten joku mainitsikin, niissä ”seura tekee kaltaisekseen”, ja jutut ovat ajoittain täysin epärealistisia. Mikään määrä tukea tai apua ei riitä, ainakin se on vääränlaista, kaikki ääni maailmassa pitää lopettaa koska kuuloyliherkkyys, muut ihmiset ovat pahoja ja heitä vihataan koska omistavat koiran/mopon/lapsia. Itse käyn ajoittain, ja välillä niissä on ihan mukavaakin juttua, mutta kun negatiivinen ikuisuuskitinälevy pyörähtää päälle, ymmärrän jälleen tauon paikan koittaneen.

Ja joo, mulla on diagnoosi.

Huomannut saman. Tässä kohtaa ”vertaistuki” on vähän kyseenalaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuntosalilla reippaasti juttelemaan, et ole pitkään yksin.

Tähänkin kommenttiin tuo alapeukku paljasti sen, että se jutteleminen ei oikeasti ole sopivaa.

Mä oon assi, jos käyn salilla niin meen sinne treenaamaan enkä höpisemään. Yleensäkään en kaipaa ystävien seurassa mitään ihme puuhastelua, vaan silloin ollaan niinku ystävän seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Noi Faceryhmät on ihan ok muuten, mutta kuten joku mainitsikin, niissä ”seura tekee kaltaisekseen”, ja jutut ovat ajoittain täysin epärealistisia. Mikään määrä tukea tai apua ei riitä, ainakin se on vääränlaista, kaikki ääni maailmassa pitää lopettaa koska kuuloyliherkkyys, muut ihmiset ovat pahoja ja heitä vihataan koska omistavat koiran/mopon/lapsia. Itse käyn ajoittain, ja välillä niissä on ihan mukavaakin juttua, mutta kun negatiivinen ikuisuuskitinälevy pyörähtää päälle, ymmärrän jälleen tauon paikan koittaneen.

Ja joo, mulla on diagnoosi.

Minulla tulee siellä myös ajoittain huono olo, ja sen lisäksi entistä oudompi tunne ihmisyydestäni. Juuri tuo tolkuton negatiivisuus ja syvä viha. Aivan kuin ei oikeasti sisäistettäisi, ettei se maailma tule muuttumaan koskaan itselle käypäiseksi, vaan ne ratkaisut on löydettävä omakohtaisesti (ääniyliherkkyydet). Sitten niissä ryvetään ja tosiaan vihataan. Joskus jopa pelottaa enkä halua olla osa ryhmää.

Et selvästikään itse ole asperger, eikä läheisesikään, koska et tiedä, etteivät aspergerit välitä ihmisistä, vaan asioista.

Vierailija kirjoitti:

Et selvästikään itse ole asperger, eikä läheisesikään, koska et tiedä, etteivät aspergerit välitä ihmisistä, vaan asioista.

Kyllä me välitetään ihmisistäkin. Ihan samalla tavoin kaivataan ystävyyttä, vastavuoroisuutta ja rakkautta. Ehkä sulla on jokin muu vaiva?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi Faceryhmät on ihan ok muuten, mutta kuten joku mainitsikin, niissä ”seura tekee kaltaisekseen”, ja jutut ovat ajoittain täysin epärealistisia. Mikään määrä tukea tai apua ei riitä, ainakin se on vääränlaista, kaikki ääni maailmassa pitää lopettaa koska kuuloyliherkkyys, muut ihmiset ovat pahoja ja heitä vihataan koska omistavat koiran/mopon/lapsia. Itse käyn ajoittain, ja välillä niissä on ihan mukavaakin juttua, mutta kun negatiivinen ikuisuuskitinälevy pyörähtää päälle, ymmärrän jälleen tauon paikan koittaneen.

Ja joo, mulla on diagnoosi.

Huomannut saman. Tässä kohtaa ”vertaistuki” on vähän kyseenalaista.

Vertaistukiryhmät ovat joskus vähän ikäviä. En ole assi mutta masennusta sairastaessani etsin tukea masennusta sairastavien keskusteluryhmästä. Ryhmässä oli joitain todella mukavia ja mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa oli helppo vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Osa oli kuitenkin masennuksen kyynistämiä ja katkeroittamia, joilla ei ollut voimia tai motivaatiota parantaa tilannettaan. He eivät myöskään kyenneet osoittamaan tukea muille ryhmäläisille vaan ulkoistivat pahan olonsa muiden niskaan. Jos joku alkoi voida paremmin, he yrittivät heti vetää tämän takaisin pohjalle kanssaan.

En silti mitenkään vastusta vertaistukiryhmiä mutta valikoiva ja harkitseva kannattaa olla. Jos ap tai joku muu päättää kokeilla tällaista ryhmää, niin parhaan hyödyn siitä saa irti niin, että mikäli bongaa ryhmässä samanhenkisiä ihmisiä, voi heidän kanssaan vaihtaa yhteystietoja ja jatkaa yhteydenpitoa ryhmän ulkopuolella. Näin tein itse. Ryhmäkeskusteluissa kannattaa käyttää harkintaa sen suhteen, mitä itsestään haluaa kertoa ja toisaalta olla rohkeasti valmis lähtemään ryhmästä, jos se alkaa vaikuttaa negatiivisesti vointiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi Faceryhmät on ihan ok muuten, mutta kuten joku mainitsikin, niissä ”seura tekee kaltaisekseen”, ja jutut ovat ajoittain täysin epärealistisia. Mikään määrä tukea tai apua ei riitä, ainakin se on vääränlaista, kaikki ääni maailmassa pitää lopettaa koska kuuloyliherkkyys, muut ihmiset ovat pahoja ja heitä vihataan koska omistavat koiran/mopon/lapsia. Itse käyn ajoittain, ja välillä niissä on ihan mukavaakin juttua, mutta kun negatiivinen ikuisuuskitinälevy pyörähtää päälle, ymmärrän jälleen tauon paikan koittaneen.

Ja joo, mulla on diagnoosi.

Huomannut saman. Tässä kohtaa ”vertaistuki” on vähän kyseenalaista.

Vertaistukiryhmät ovat joskus vähän ikäviä. En ole assi mutta masennusta sairastaessani etsin tukea masennusta sairastavien keskusteluryhmästä. Ryhmässä oli joitain todella mukavia ja mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa oli helppo vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Osa oli kuitenkin masennuksen kyynistämiä ja katkeroittamia, joilla ei ollut voimia tai motivaatiota parantaa tilannettaan. He eivät myöskään kyenneet osoittamaan tukea muille ryhmäläisille vaan ulkoistivat pahan olonsa muiden niskaan. Jos joku alkoi voida paremmin, he yrittivät heti vetää tämän takaisin pohjalle kanssaan.

En silti mitenkään vastusta vertaistukiryhmiä mutta valikoiva ja harkitseva kannattaa olla. Jos ap tai joku muu päättää kokeilla tällaista ryhmää, niin parhaan hyödyn siitä saa irti niin, että mikäli bongaa ryhmässä samanhenkisiä ihmisiä, voi heidän kanssaan vaihtaa yhteystietoja ja jatkaa yhteydenpitoa ryhmän ulkopuolella. Näin tein itse. Ryhmäkeskusteluissa kannattaa käyttää harkintaa sen suhteen, mitä itsestään haluaa kertoa ja toisaalta olla rohkeasti valmis lähtemään ryhmästä, jos se alkaa vaikuttaa negatiivisesti vointiin.

Jep. Vaikka onkin kyse parantumattomasta vaivasta, (as), en koe hyödylliseksi lueskella samojen naamojen vuosikymmeniä toistuvia marinoita. Pahinta on se, että - ilmeisesti johtuen vaivan luonteesta - nämä ihmiset ovat jotenkin täysin kykenemättömiä näkemään ongelmaa omassa toiminnassaan tai toiveittensa lähes harhaisista mittasuhteista. Puhumattakaan tosiaan elämän realiteeteista. En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Asperger ihminen ei yleensä tajua olevansa asperger.

Hänelle hänen oma elämäntyylinsä on se ainoa oikea.

Aspergerista on tullut muoti diagnoosi, samoin kuin oli narsismi.

Ihmiset diagnosoivat itse itseään hakukoneen googlen kautta.

Ei jokainen hiljainen, ujohko, syrjäänvetäityneempi ihminen oli asperger.

Jos olisi, Suomi olisi täynnä autismikirjon ihmisiä. Sama asia on narsismi kanssa.

Mikähän mahtaa olla seuraava ”muotisairaus” Suomessa, jään mielenkiinnolla odottamaan.

Aloituskin on provo.

Diagnoosit ovat aina kulttuurisidonnaisia. Autismi on spektri, joten monella on niitä piirteitä. Autismikirjon piirteet aiheuttavat nykypäivänä paljon enemmän vaikeuksia kuin ennen. Esimerkiksi töissä riitti, että hoiti työnsä eikä ollut pakko olla sosiaalinen pöhisijä. Toki internet tarjoaa mahdollisuuksia työllistää itsensä tapaamatta iķinä ketään ja sillä tavalla mahdollisuuksia on jopa aiempaa paremmin, mutta kaikki eivät osaa hyödyntää niitä. Jos haluaisi ns. normaalin työn ei saisi olla mitään autisteille ominaisia piirteitä.

Kokeilisin varmaan noita live-ryhmiä. Noissa Facen ryhmissä on aika katkeroitunutta ja kyynistä jengiä. Monesta huomaa, että siellä kämpässä ja oman pään sisällä ollaan oltu useampi vuosi verhot kiinni, ja sitten suolletaan katkerana mikä on _väärin_ - ja sitähän on siis lähes kaikki mitä muut ihmiset tekevät tai mistä lähtee pieninkin ääni. Henkilökohtaisesti epäilen, että tuolla liikkuu kylläkin useamman mielenterveysongelman kombo-tapauksia vänkyttämässä, ei niinkään puhtaita Asseja:

Moi.Meidän ns. normaalienkin naisien on vaikeaa saada uusia kavereita. Etenkin näin nelikymppisenä huomaa, että monet kaverit on jääneet lapsiperheen tohinan jalkoihin, eikä ole enää montaa kaveria jäljellä. 

Esko Valtaoja kertoi naistenlehdessä löytövinkin. Hän löysi nykyisen vaimonsa, kun tämä istui kapakan pöydässä viskilasi edessä ja luki kirjaa. Tosin mainitsee myös että oli kaunis, mutta veikkaan että tuo viski ja kirja tekivät jo positiivisen ensivaikutelman. - Itselläni on edessä lonkerotuoppi ja karaoken laululista.

Kysypä Gretalta, sillä on 100 miljardia kamraattia