Mistä kavereita Asperger-piirteiselle naiselle?

Hillitöntä ylianalysointia.

Täällä samoja ajatuksia ja kokemuksia ap!

Olen itsekin pk seudulta, samat harrastuksetkin löytyy ;)

Suomen Autismikirjon yhdistyksen sivuilta löytyy mm. tapahtumakalenteri. Esimerkiksi la-su on nettitapaaminen Discordissa. Retkiä on silloin tällöin, viimeksi luontokävely Vanhankaupunginlahden alueella.  Facebook-ryhmiä on mm. Asperger-aikuiset. https://asy.fi

Vierailija kirjoitti:

Tutustu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja vääristyneisiin ajattelumalleihin. Elämä ei ole niin mustavalkoista kuin esität. Ei ole parempia ja huonompia ihmisiä. Ei ole vain salikissoja ja nörttejä. Ja niin edelleen.

Ei toki, mutta näen varsinkin naiset aika homogeenisena joukkona. Suurin osa ikäisistäni naisista on sellaisia todella hyvännäköisiä, siististi pukeutuvia, vaimomatskua ja siis seurustelevat. Olem itse hoikka kyllä ja kohtuullisessa kunnossa, mutta silti aika suohirviömäinen kasvoiltani. Olen niinkuin joku outo aavistuksen androgyyni friikki verrattuna 99,9%:iin naisista, vaikka mulla on pitkät luonnolliset hiukset, ei tatuointeja ym. ja pukeudun ihan naisellisesti.

Niitä aitoja nörttinaisiahan on todella vähän käytännössä ainakin aikuisten parissa, enkä ehkä itsekään ole ihan oikeaoppisesti sellainenkaan. Monet aikuiset muuttuvat aika taviksiksi joskus noin 25 ikävuoden jälkeen. Itse olen tälleen aikuisenakin sellainen outo ja nolo, pitkälti tahtomattani.

T. Ap

Älä tuhlaa aikaasi tällä palstalla. Ei täällä saa aikaiseksi hyvää keskustelua ja monelle asperger on jopa vittuilun aihe.

Laita FB:n ryhmiin liittymispyyntöä niin pääset keskustelemaan hyvässä ja älykkäässä seurassa, jossa ymmärretään sosiaaliset haasteet. Alueittain on sovittu tapaamisiakin joita tosin korona on nyt rajoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Hillitöntä ylianalysointia.

Niin. Olen liikaa yksin ja pyörittelen näitä samoja pökäleitä päässäni kuukaudesta toiseen.

T. Ap

” Valtaosa AS-henkilöistä kokee uusien ihmissuhteiden muodostamisen hyvin hankalaksi. Heidän ruumiinkielensä saattaa antaa vaikutelman vaikeasti lähestyttävästä, ujosta ja omissa oloissaan viihtyvästä ihmisestä. AS-henkilöt eivät yleensä osaa tehdä luontevia aloitteita, flirttailla, keimailla ja käyttää muita senkaltaisia keinoja kiinnostuksen herättämiseksi. Vaikka he olisivat kuinka ihastuneita, se ei välttämättä näy ulospäin tai ole normaalilla tajunnal- la tulkittavissa rakkaudenosoitukseksi.”

Onko sinulla harrastuksia? Minua on siunattu harrastuksella, jota harrastaa moni neurologisesti jollakin tavalla poikkeava ihminen (tiettyjen esineiden keräily, ei muumimukit tms), ja olen sitä kautta löytänyt juttukavereita. Harmillinen puoli on, että eivät asu lähellä, eli nettikavereita lähinnä, paria olen matkustanut tapaamaan.

Mensasta, jos pääset sisään.

hmm. Olen mielestäni ihan neuronormaali, mutta en harrasta piilovihjailua, halveksuntaa tai "katseita". En ole huomannut lähipiirinikään sellaisia harrastavan. Voisiko olla, että koetun yksinäisyytesi vuoksi sä oletat ihmisten piilovihjailevan tai halveksuvan sinua? Tämä taas estää sinua rohkeasti tutustumasta ihmisiin ja syventää kierrettä.

Vierailija kirjoitti:

Älä tuhlaa aikaasi tällä palstalla. Ei täällä saa aikaiseksi hyvää keskustelua ja monelle asperger on jopa vittuilun aihe.

Laita FB:n ryhmiin liittymispyyntöä niin pääset keskustelemaan hyvässä ja älykkäässä seurassa, jossa ymmärretään sosiaaliset haasteet. Alueittain on sovittu tapaamisiakin joita tosin korona on nyt rajoittanut.

Jos haluaisi luoda mukavia tuttavuuksia samanhenkisestä viiteryhmästä, FB-ryhmät on muuten hyvä idea mutta ne ovat usein leimautuneet k.o. Ominaisuuden omaaviin ongelmallisiin yksilöihin. Sitten yhdessä negaillaan mikä kaikki ottaa päähän ja vaivaa ja miten ei haluta tavata ihmisiä tai puhua tuntemattomille.

Itsellä menee myös monesti ohi kaikennäköinen vihjailu. Saatan vasta jälkikäteen tajuta, kun pohdin toisen ihmisen sanomisia. Siinä itse keskustelutilanteessa en välttämättä noita vihjailuja tajua tai jos tajuankin, en älyä miten niihin tulisi reagoida niin etten vaikuttaisi tyhmältä. Tai saatan äkätä, että toisella ei ole ihan puhtaat jauhot pussissa, mutta en ymmärrä tarkalleen mitä minulle yritetään vihjailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hillitöntä ylianalysointia.

Niin. Olen liikaa yksin ja pyörittelen näitä samoja pökäleitä päässäni kuukaudesta toiseen.

T. Ap

Ole rohkeasti oma itsesi. Vielä rohkeammin kuin nyt, älä vertaa itseäsi toisiin, äläkä häpeile! Olen varma, että sinulle sopivat ihmiset pitävät sinua mielenkiintoisena, kun tutustuvat sinuun. Uskalla itse tutustua toisiin myös? Vaikka toisten käytös ja ulosanti olisi vierasta sinulle, ei tarkoita, että he olisivat pahoja ihmisiä ketkä eivät halua tutustua sinuun.

Mun kommentit ei tule läpi!

Vierailija kirjoitti:

” Valtaosa AS-henkilöistä kokee uusien ihmissuhteiden muodostamisen hyvin hankalaksi. Heidän ruumiinkielensä saattaa antaa vaikutelman vaikeasti lähestyttävästä, ujosta ja omissa oloissaan viihtyvästä ihmisestä. AS-henkilöt eivät yleensä osaa tehdä luontevia aloitteita, flirttailla, keimailla ja käyttää muita senkaltaisia keinoja kiinnostuksen herättämiseksi. Vaikka he olisivat kuinka ihastuneita, se ei välttämättä näy ulospäin tai ole normaalilla tajunnal- la tulkittavissa rakkaudenosoitukseksi.”

Tämä on totta. Jos olen kiinnostunut jostain niin muutun vielä entistäkin (jos mahdollista) jäykemmäksi.

Vierailija kirjoitti:

hmm. Olen mielestäni ihan neuronormaali, mutta en harrasta piilovihjailua, halveksuntaa tai "katseita". En ole huomannut lähipiirinikään sellaisia harrastavan. Voisiko olla, että koetun yksinäisyytesi vuoksi sä oletat ihmisten piilovihjailevan tai halveksuvan sinua? Tämä taas estää sinua rohkeasti tutustumasta ihmisiin ja syventää kierrettä.

No siis tiedän olevani aika laajankin kiusaamisen ja mustamaalauksen kohde yleisemmin. Koetan vain elää asian kanssa, kun ei ole minulla ketään tukenakaan, enkä pääse tilanteesta poiskaan. Olen vain siis eräänlainen syntipukki ja naurun sekä pilkan aihe yleisemmin eräissä yhteyksissä, joita en tässä tarkenna enempää. Kukaan ei tue tai puolusta minua.

Samaa koin lapsena ala-asteellakin, kun koko koululuokkani kiusasi minua ja olin sellainen yleisesti nolo ja inhottu tyyppi, jota tavallaan "sai" vapaasti kiusata ja jonka olemassaolo lisäsi niiden muiden paremmuudentunnetta.

Tiedän, että minussa on jotain vikaa ja jotain outoa, mutta ei ole keinoja korjata sitä, eikä minulla ole ketään tukena elämässäni. Lapsenakin kiusaamisen syy oli vain "outous", sillä ei sinänsä ollut mitään konkreettisempaa syytä kuin se, että tykkäsin vääristä asioista ja sanoin jotain noloa, mutten ollut lainkaan sanavalmiskaan. Siitä riitti naurun aihetta muille vuosikausiksi.

Olem ehdollistunut siihen kiusaamiseen ja jännitän ihmisiä sekä tiedän olevani huonompi kuin muut. Se riittää siihen, että suurin osa ihmisistä luontaisesti kaihtaa kaltaistani.

T. Ap

Minulla koko olemus on sellainen häpeävä ja nöyristelevä. Siis olen sen näköinen, että anteeksi kun olen olemassa. En vain pysty olemaan mitenkään muuten. Koen olevani kuin jokin palvelija tai spitaalinen ja muut ovat jotain aatelistoa.

Ihan samoja juttuja täällä, monet ihan identtisesti kuin omasta päästäni ja elämästä. Mutta olen jotenkin ensin hyväksynyt täysin oman erilaisuuteni, outouteni, yksinäisyyteni ja vasta sitten onnistunut löytämään muutaman läheisen ihmissuhteen ja oikeanlaisen osa-aikatyön. Harrastuksia aina ollut ja lukenut tietenkin paljon. Enkä ikinä ole kuvitellut olevani mikään uniikki spesiaali erikoisuus vaan ainoastaan olen ollut se kummallinen tyyppi, jonka seuraa vältellään. Välissä oli vaihe ettei mulla ollut yhtään mitään ja sitä kun opin sietämään, niin elämästäni avautui uusi sivu. Enkä enää sorru teeskentelemään muuta kuin olen, mihin turvauduin hädissäni, kun sosiaaliset tilanteet oli ylivoimaisen kammottavia ja oli pakko osallistua. Toki ne ovat vieläkin, mutta enää en edes yritä sulautua joukkoon enkä inhoa itseäni ulkopuolisen. Ja pakko todeta, että muiden naisten kanssa ei yleensä ole mitään yhteistä eikä kukaan nainen mun kanssa mitenkään kaveeraa. En tajua ns. naisten jutuista mitään esim. työpaikalla ja sitten voin alkaa selittämään jotain hauskaa juttua lemmikkihämähäkistäni. Ja nolous on taattu ja kukaan vahingossakaan halua mun seurassani olla :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hmm. Olen mielestäni ihan neuronormaali, mutta en harrasta piilovihjailua, halveksuntaa tai "katseita". En ole huomannut lähipiirinikään sellaisia harrastavan. Voisiko olla, että koetun yksinäisyytesi vuoksi sä oletat ihmisten piilovihjailevan tai halveksuvan sinua? Tämä taas estää sinua rohkeasti tutustumasta ihmisiin ja syventää kierrettä.

No siis tiedän olevani aika laajankin kiusaamisen ja mustamaalauksen kohde yleisemmin. Koetan vain elää asian kanssa, kun ei ole minulla ketään tukenakaan, enkä pääse tilanteesta poiskaan. Olen vain siis eräänlainen syntipukki ja naurun sekä pilkan aihe yleisemmin eräissä yhteyksissä, joita en tässä tarkenna enempää. Kukaan ei tue tai puolusta minua.

Samaa koin lapsena ala-asteellakin, kun koko koululuokkani kiusasi minua ja olin sellainen yleisesti nolo ja inhottu tyyppi, jota tavallaan "sai" vapaasti kiusata ja jonka olemassaolo lisäsi niiden muiden paremmuudentunnetta.

Tiedän, että minussa on jotain vikaa ja jotain outoa, mutta ei ole keinoja korjata sitä, eikä minulla ole ketään tukena elämässäni. Lapsenakin kiusaamisen syy oli vain "outous", sillä ei sinänsä ollut mitään konkreettisempaa syytä kuin se, että tykkäsin vääristä asioista ja sanoin jotain noloa, mutten ollut lainkaan sanavalmiskaan. Siitä riitti naurun aihetta muille vuosikausiksi.

Olem ehdollistunut siihen kiusaamiseen ja jännitän ihmisiä sekä tiedän olevani huonompi kuin muut. Se riittää siihen, että suurin osa ihmisistä luontaisesti kaihtaa kaltaistani.

T. Ap

Millä sun kaltaisia ihmisiä voisi rohkaista? Miten haluaisit suhun suhtauduttavan, jotta kokisit olevasi hyväksytty sellaisena kuin olet?

Näen itsessäni hieman samaa kuin sinussa. Naispuolisia kavereita minulla ei ole koskaan ollut, ja nytkin on vain yksi ystävä, mies, joka on perinteinen nörttityyppinen ja aika ujo. Itse en ole kiinnostunut tietokoneista tai pelaamisesta, mutta olen aina ollut hyvä koulussa eli en pitäisi itseäni älykkyydeltä vajaavaisena. Ikää on 24v ja opiskelen yliopistossa humanistista alaa. Kuitenkin ihmisiin tutustuminen on äärimmäisen hankalaa ja muut ikäiseni naiset tuntuvat olevan jotenkin aivan erilaisia kuin minä ja katsovat usein nenänvarttaan pitkin. Koulussa minulla ei ole myöskään yhtään kavereita ja jos jotain pitää tehdä ryhmissä, olen usein vain taka-alalla ja menen aivan lukkoon, jos jostakin asiasta pitäisi sanoa oma mielipide. Nyt etäopiskellessa onkin ollut paljon helpompaa, kun ei tarvitse nähdä muita konkreettisesti. Olen todella hiljainen mutta mielestäni peruskohtelias, ja pukeudun kuten monet muutkin ikäiseni, meikkaan yms. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat hankalilta enkä oikein osaa ilmaista niissä itseäni, siksi keskustelenkin mieluummin netissä tai kirjoitan ajatuksiani päiväkirjaan.