Tein ison virheen ja vihaan itseäni

Vierailija kirjoitti:

Minä en aikuisena tuhlaaisi elämääni vanhempieni kanssa asumiseen sopeutumiseen enää. Ei ole hyvä tilanne kummallekaan osapuolelle. Itsenäisty.

Olet kyllä aivan oikeassa. Olosuhteiden pakottamanahan tämän päätöksen tein, oli huono idea.

Et vaikuta aikuiselta vaan halusit palata vielä vanhempien helmaan.

Vierailija kirjoitti:

Et vaikuta aikuiselta vaan halusit palata vielä vanhempien helmaan.

En "halunnut", vaan kuten tässä yritin kirjoittaa, tein tämän huonon ratkaisun muiden olosuhteiden takia. Olihan silloin jo epäilyjä, mutten ajatellut että tämä näin huonosti menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta vaikka mihin röttelöön vähäksi aikaa kunhan pääset tilanteesta pois, ettet tule hulluksi. Onko vaikka joku siirtolapuutarhamökki lähistöllä, voisit vuokrata. Niissäkin voi kuulemma yleensä asua kunhan on hissukseen.

Varmaan olen jo tullut hulluksi. Esimerkiksi jos jotain tapahtuu, vaikka sanotaan nyt että pihatuoli on kaatunut ja sen maali lohjennut ja sanon siitä, saan vastauksesi "Eikä ole, ihan hyvä se on. Taas yritätä tehdä riitaa." Vaikka ihan neutraalisti sanon jostain asiasta ilman mitään aikomusta riidellä ja ajattelen että joku juttu pitää korjata. Jatkuvasti mitä sanon kyseenalaistetaan, ihan kaikkea, tuntuu jo että tässä ollaan jossain hullujenhuoneella, kun mitkään omat havainnot ei pidä paikkansa ja kaikesta väännetään tämä versio, jossa olen paha ihminen joka tarkoituksella yrittää tehdä vaikeuksia.

Ovatko nämä ristiriitatilanteet siis yleensä sellaisia, että sinä huomautat vanhemmillesi jostain epäkohdasta, kuten pihatuolin lohjenneesta maalista, joka ei heidän mielestään haittaa? Ja sinä edelleen jatkat jankutusta pihatuolin maalista, kunnes vanhempasi suuttuvat, sinä suutut ja alatte riidellä?

Ei vaan, vaan ihan neutraalisti sanon ja olen oppinut olemaan sanomatta, jos ei ole ihan pakko. Ihan sama, mitä he omalla omaisuudellaan tekevät ja olen itsekin tarjoutunut korjaamaan asioita ja joitain juttuja täällä hoitanut kuntoon. Esim tuohon voisi vastata, että "aha, ei se haittaa". Sen sijaan kaikki kielletään, kiistetään, syyllistetään, syytetään ja nyt viimeksi alkoi syyttäminen, että "olet itse rikkonut".

Eikä tämä rajoitu vain näihin tilanteisiin, vaan myös jos en halua lähteä jonnekin mukaan, tai on muita suunnitelmia jne. alkaa ihan järkyttävä syyllistäminen ja uhriutuminen.

En ymmärrä, miksi he ovat edes halunneet, että muutan tänne, kun tuntuu että ainut funktio on olla vuorotellen heidän sätkynukke ja törkyämpäri.

No, he tarvitsivat sätkynuken ja törkyämpärin.

Mulla on vastaavat vanhemmat. He eivät muutu ikinä. Muuta pois.

Oikeesti lopulta kuitenkin muutat, joten muuta pikemmin. Ei se nyt ole peruuttamaton moka, että muutit, sen nimenomaan voi peruuttaa.

Saat siitä haukut, mutta saat joka tapauksessa. Muuta. Pian.

Ja halaus. Tiedän tunteen. Ihmiset, joilla on normaalit saati oikein ihanat vanhemmat, eivät vaan tajua tätä.

Vierailija kirjoitti:

Et vaikuta aikuiselta vaan halusit palata vielä vanhempien helmaan.

Jos ap haluaisi asustella vanhempiensa helmoissa, niin eiköhän elelisi siellä ihan tyytyväisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta vaikka mihin röttelöön vähäksi aikaa kunhan pääset tilanteesta pois, ettet tule hulluksi. Onko vaikka joku siirtolapuutarhamökki lähistöllä, voisit vuokrata. Niissäkin voi kuulemma yleensä asua kunhan on hissukseen.

Varmaan olen jo tullut hulluksi. Esimerkiksi jos jotain tapahtuu, vaikka sanotaan nyt että pihatuoli on kaatunut ja sen maali lohjennut ja sanon siitä, saan vastauksesi "Eikä ole, ihan hyvä se on. Taas yritätä tehdä riitaa." Vaikka ihan neutraalisti sanon jostain asiasta ilman mitään aikomusta riidellä ja ajattelen että joku juttu pitää korjata. Jatkuvasti mitä sanon kyseenalaistetaan, ihan kaikkea, tuntuu jo että tässä ollaan jossain hullujenhuoneella, kun mitkään omat havainnot ei pidä paikkansa ja kaikesta väännetään tämä versio, jossa olen paha ihminen joka tarkoituksella yrittää tehdä vaikeuksia.

On todella rasittaa se tauoton kyseenalaistus. Tätä ei tajua ihmiset, joiden mielestä vain joku fyysinen hakkaaminen on jotain, mihin reagoida, mistä ahdistua. Tuo on henkistä hakkaamista. Silloinkin, kun tarkoitus on hyvä.

Mun äiti kyseenalaistaa mun äitiyttä, lapseni edessä, ääneen. Olen hyvä, sitoutunut, akateeminen äiti. Hän kouluttamaton, oikeassa kaikissa maapallon asioissa ykkösasiantuntijana. Mies minut jätti, siitä saan kuulla. Sen sijaan, että olisi ymmärretty, kuinka raskas asia se oli ja on lapselle ja minulle, siitä vain haukutaan ja syyllistetään, itse olen asian jo ylittänyt. Tunkeutuu lapsen päiväkodin pihalle, taloyhtiömme avoimelle pihalle yms yllättäen, jos en päästä kylään, lapselle makeilee maailman ihanimpana mummina. Olen myös ihan loppu.

Ole itsesi puolella. Hae myös ammattiapua. Sinä et ole väärässä. Asut mieluummin jossain ankeessa kämpässä vapaana kuin tuolla. Tilanteesi paranee kyllä kaikin tavoin.

Älö syyllistä ap rakas itseäsi. Muutat vain muualle. Elämäsi ei jatku sun elämänä, jos jäät tuon terrorin alle.

Selviät siitä muutosta, voimaannut. Se tulee olemaan helpompaa kuin pelkäät. Pois vain sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta vaikka mihin röttelöön vähäksi aikaa kunhan pääset tilanteesta pois, ettet tule hulluksi. Onko vaikka joku siirtolapuutarhamökki lähistöllä, voisit vuokrata. Niissäkin voi kuulemma yleensä asua kunhan on hissukseen.

Varmaan olen jo tullut hulluksi. Esimerkiksi jos jotain tapahtuu, vaikka sanotaan nyt että pihatuoli on kaatunut ja sen maali lohjennut ja sanon siitä, saan vastauksesi "Eikä ole, ihan hyvä se on. Taas yritätä tehdä riitaa." Vaikka ihan neutraalisti sanon jostain asiasta ilman mitään aikomusta riidellä ja ajattelen että joku juttu pitää korjata. Jatkuvasti mitä sanon kyseenalaistetaan, ihan kaikkea, tuntuu jo että tässä ollaan jossain hullujenhuoneella, kun mitkään omat havainnot ei pidä paikkansa ja kaikesta väännetään tämä versio, jossa olen paha ihminen joka tarkoituksella yrittää tehdä vaikeuksia.

On todella rasittaa se tauoton kyseenalaistus. Tätä ei tajua ihmiset, joiden mielestä vain joku fyysinen hakkaaminen on jotain, mihin reagoida, mistä ahdistua. Tuo on henkistä hakkaamista. Silloinkin, kun tarkoitus on hyvä.

Mun äiti kyseenalaistaa mun äitiyttä, lapseni edessä, ääneen. Olen hyvä, sitoutunut, akateeminen äiti. Hän kouluttamaton, oikeassa kaikissa maapallon asioissa ykkösasiantuntijana. Mies minut jätti, siitä saan kuulla. Sen sijaan, että olisi ymmärretty, kuinka raskas asia se oli ja on lapselle ja minulle, siitä vain haukutaan ja syyllistetään, itse olen asian jo ylittänyt. Tunkeutuu lapsen päiväkodin pihalle, taloyhtiömme avoimelle pihalle yms yllättäen, jos en päästä kylään, lapselle makeilee maailman ihanimpana mummina. Olen myös ihan loppu.

Ole itsesi puolella. Hae myös ammattiapua. Sinä et ole väärässä. Asut mieluummin jossain ankeessa kämpässä vapaana kuin tuolla. Tilanteesi paranee kyllä kaikin tavoin.

Kiitos. Kaikista raskainta on nimenomaan tuo jatkuva kyseenalaistaminen ja ylitse käveleminen. Tuntuu ettei voi olla oma itsensä, tai edes hengittää.

Muuta omillesi, maksa olostasi vanhemmillesi kunnon taksa ja lopeta valittaminen. Älä hanki lapsia. Huonoa matskua oot.

Tee se päätös. Se jo itsessään helpottaa merkittävästi.

Äläkä soimaa itseäsi noin paljon. Yritit tehdä jörkevän ratkaisun, yritit ratkaista tilanteesi tuolla muutolla. Ei tuo ole mikään suuri synti. Luulin otsikosta, että olet tappanut tai vammauttanut jonkun tai pettänyt puolisosi tms.

Tuo on vain tuollainen virheliike, jossa yritit ihan hyvää juttua. Ehkö vanhempasikin yrittävät, mutta eivät osaa eivätkä osaa muuttua myöskään. Ovat raskaita ihmisiä.

Älä jää tuohon tuleen makaamaan, eteenpäin vain kohti uusia pettymyksiä :)

Kyllä se siitä!! Raskaat vanhemmat on ihan älyttömän suuri energian viejä. Sitä on vaikea selittää muille, sekin siinä vaivaa. Mutta heidän raskautensa ei ole sinun syysi. Jos jonkun jonkunlaisuus on jonkun syytä, niin sinun huonot puolesi ovat kyllä jonkin verrn heidän syytää . Sinä et ole kasvattanut heitä, he ovat sinut.

Vierailija kirjoitti:

Muuta omillesi, maksa olostasi vanhemmillesi kunnon taksa ja lopeta valittaminen. Älä hanki lapsia. Huonoa matskua oot.

Herranjumala mikä munapää. Sinä siinä huonoa matskua olet. Kiertelet palstalla etsimässä mahdollisuutta lyödä lyötyä. Ärsyttääkö kun koulu on ohi, niin et voi enää koulukiusata? Pyydä anteeksi.

Asut vanhempiesi asunnossa etkä omassasi. Jos et toimi vanhempien säännöillä, muutat pois.

Tiedän tunteen. Vanhemmat vielä käyvät ns. joukkueena toista vastaan. Vaikka olisit ihan oikeassa niin alat jo itsekin kyseenalaistaa itseäsi. Siinä vaiheessa jos jotkut ihmiset tuovat pahan olon, heitä kannattaa vältellä kunnes muuttavat käytöstään ja ymmärtävät yskän eli käyttäytyä normaalisti. Jos eivät ymmärrä ettei jaksa tapella koko ajan, silloin ei tappelupukareita kannata tavata. Elämässä on niin paljon parempaakin tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vastaavat vanhemmat. He eivät muutu ikinä. Muuta pois.

Oikeesti lopulta kuitenkin muutat, joten muuta pikemmin. Ei se nyt ole peruuttamaton moka, että muutit, sen nimenomaan voi peruuttaa.

Saat siitä haukut, mutta saat joka tapauksessa. Muuta. Pian.

Ja halaus. Tiedän tunteen. Ihmiset, joilla on normaalit saati oikein ihanat vanhemmat, eivät vaan tajua tätä.

Hyvä ketju. Mulla kans erittäin hankalat välit vanhempien ja koko perheen kanssa. Aloin aikuisiällä viettää ihan liikaa (kriisitilanteen vuoksi) heidän kanssaan ja niinhän siinä kävi että kotikonnuille päädyin, vaikka olin asunut jo 15v ekan kerran viikot poissa.

Tämä johti sitten vain suurempaan kietoutumiseen ja jotenkin oli vain vaikeampi päästä siitä heidän otteestaan irti.

Mitä enemmän olen asunut omillani pitäen välimatkaa, sitä iloisempi ihminen minusta on tullut. Heidän kanssaan olen tapellut ahdistusta ja masennusta vastaan, vaikka en sitä heidän syykseen laitakaan.

Nämä on sellaisia perhesuhteita, joissa on vaikea laittaa rajoja, puhutaan ympäri, ei puhuta muille perheenjäsenille suoraan vaan epäsuorasti, paljon kririikkiä ja väärinymmärryksiä, kontrollointia jne.

Jos haluat terveet välit itseesi ja vanhempiisi, muuta pois ja vietä mahdollisimman vähän aikaa heidän kanssaan. Vaikka se tuntuu pahalta, niin mielummin hyvät välit kuin että huonot välit ja näkee usein. Kaikki kärsii siitä. Sinä ja he.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta omillesi, maksa olostasi vanhemmillesi kunnon taksa ja lopeta valittaminen. Älä hanki lapsia. Huonoa matskua oot.

Herranjumala mikä munapää. Sinä siinä huonoa matskua olet. Kiertelet palstalla etsimässä mahdollisuutta lyödä lyötyä. Ärsyttääkö kun koulu on ohi, niin et voi enää koulukiusata? Pyydä anteeksi.

Ihanaa kun tässä ketjussa puolustetaan!

Eihän toi mikään iso virhe ole, kun se on täysin korjattavissa oleva. Muuta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vastaavat vanhemmat. He eivät muutu ikinä. Muuta pois.

Oikeesti lopulta kuitenkin muutat, joten muuta pikemmin. Ei se nyt ole peruuttamaton moka, että muutit, sen nimenomaan voi peruuttaa.

Saat siitä haukut, mutta saat joka tapauksessa. Muuta. Pian.

Ja halaus. Tiedän tunteen. Ihmiset, joilla on normaalit saati oikein ihanat vanhemmat, eivät vaan tajua tätä.

Hyvä ketju. Mulla kans erittäin hankalat välit vanhempien ja koko perheen kanssa. Aloin aikuisiällä viettää ihan liikaa (kriisitilanteen vuoksi) heidän kanssaan ja niinhän siinä kävi että kotikonnuille päädyin, vaikka olin asunut jo 15v ekan kerran viikot poissa.

Tämä johti sitten vain suurempaan kietoutumiseen ja jotenkin oli vain vaikeampi päästä siitä heidän otteestaan irti.

Mitä enemmän olen asunut omillani pitäen välimatkaa, sitä iloisempi ihminen minusta on tullut. Heidän kanssaan olen tapellut ahdistusta ja masennusta vastaan, vaikka en sitä heidän syykseen laitakaan.

Nämä on sellaisia perhesuhteita, joissa on vaikea laittaa rajoja, puhutaan ympäri, ei puhuta muille perheenjäsenille suoraan vaan epäsuorasti, paljon kririikkiä ja väärinymmärryksiä, kontrollointia jne.

Jos haluat terveet välit itseesi ja vanhempiisi, muuta pois ja vietä mahdollisimman vähän aikaa heidän kanssaan. Vaikka se tuntuu pahalta, niin mielummin hyvät välit kuin että huonot välit ja näkee usein. Kaikki kärsii siitä. Sinä ja he.

Kuulostaa hieman samanlaiselta tilanteelta. Itsekin asuin ennen tätä monen sadan kilometrin päässä heistä ihan toisella puolella maata ja näimme korkeintaan pari kertaa vuodessa. Sitten tuli erinäisiä vastoinkäymisiä ja kirsikkana kakun päällä tämä koko korona homma ja oma elämä sekä suunnitelmat meni ihan raiteiltaan. Luulen että pitää ottaa nyt ihan kunnon turvaväli, koska tässä tulehtuu välit koko ajan vaan entistä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Asut vanhempiesi asunnossa etkä omassasi. Jos et toimi vanhempien säännöillä, muutat pois.

Tässä ei ole nyt yhtään kyse tästä.

On yhdentekevää, miten hän toimii, sillä tämä vanhempityyppi haukkuu JOKA asiasta. Oikeasti. Jos toimii pyyntöjen mukaan, kiistetään ne pyynnöt ja haukutaan vaan.

Esim. oma äitini joutui sairaalaan onnettomuuden vuoksi. Menin hänen avukseen ja tuekseen, vein mieliherkkuja ja tuliaisia. No, ne oli vääränlaiset. Minusta ei ole apua, missä on veljeni, häntä kaivataan. Tuttavaperheen tytär piipahti vartin, kun työpaikkansa oli ihan sairaalan vieressä, ihan symppis ihminen. Äiti puhuu vielä kmmenen vuoden jälkeenkin, miten hieno ihminen hän oli. Ja onhan hän. Miten hienosti lohdutti (kertoi samoja asioita kuin minäkin, kiten jalka kyllä saadaan kuntoon ja onneksi pääsi heti hoitoon yms toiveikkuutta herättävää). Minä tulin naapurikaupungista kaiken kaikkiaan kahdesti, olin niin pitkään kuin sai olla, toteutin jokaisen toiveen, etsin kaiken tiedon yms tavaran kotoaan, jonka halusi. Sain vain haukut.

Olin todella kivana, kilttinä, mukavana, en lähtenyt haastamaansa riitaan. Tiedän, että kaikki muut ihmiset minusta pitävät, jopa minua rakastaa moni ihminen, perheeni. Äidillä on tähän selityskin ja se on se, että olen koko elämäni näytellyt kaikille muille. Vastasin joskus, että kukaan muu ei seikkaperäisesti pyri hajottamaan ja satuttamaan, niin todella joo, olen astetta aurinkoisempi ja rentoutuneempi, sinähän äitiseni et näe minua koskaan sellaisessa tioanteessa, jossa sinä et ole läsnä. Jossa kukaan ei kiusaa, vähättele, väitä vastaan suurin piirtein vaikka sanomaani kellonaikaa vastaantai totea, että minulla on vääränlaiset lempivärit tai lempiruoat tms jårjestöntä. Olen kiltti ihminen, yrittänyt olla hänellekin. Mutta eipä tallo minua enää. Otin etäisyyttä, kävin pitkään terapiassa. En aidosti tiedä, miksi on sellainen. Ei ole mitään tiettyä, mitämuka olisin tehnyt. Ehkä se, että olen hankkinut korkean koulutuksen, olen kaunis, minulla on hyvä mies ja kiinnostava elämä. Kiitolisuudem olen hänelle osoittanut kaikessa, missä siihen on aihetta. Olen yrittänyt aina olla kaikin tavoin reilu ja kiva hänelle. Kun soitin onnellisena, että odotamme pitkän yrittämisen jälkeen kaksosia, vastauksena oli tuhahdus, kiroaminen ja toteamus siitä, että kesken menee. Itkin, mutta älysin alkaa ottaa etäisyyttÄ.