Lue keskustelun säännöt.
Eroamassa, mies yrittää satuttaa kaikin keinoin
20.04.2021 |
Olen eroamassa ja tuntuu että ex-mies yrittää satuttaa ja tehdä asioita hankalaksi kaikin mahdollisin keinoin.
Yrittää omaisuuden jaossa ottaa itselleen kaikkia niitä asioita joiden tietää olevan minulle tärkeitä ja joista itse ei ole aiemmin ollut yhtään kiinnostunut. Raha-asioita haluaisi tehdä niin, kuinka minulle olisi kaikista vaikeinta.
En ymmärrä mitä hän kaikella tällä tavoittelee. Miksi yrittää tehdä asiat mahdollisimman vaikeasti ja niin että satuttaa minua? Toisaalta se kuvastaa kyllä nyt tarkemmin ajatellen muutakin suhdettamme.
Ei hän tainnut minua koskaan oikeasti rakastaa tai haluta että voisin hyvin ja olisin onnellinen. Itseään ja omaa etuaan hän on tainnut kaiken aikaa ajatella.
Olen nyt kirjoittanut näitä kaikkia ylös itselleni talteen, muistutukseksi epäröinnin hetkille, että miksi haluan erota. Miksi ei varmasti kannata yrittää uudelleen.
Kommentit (71)
Tuollainen käytös kertoo, että hänen on hyvin paha olla. Eikä hän haluaisi sinusta oikeasti eroon. Haavoittunut pikku poika. Ei pysty kertomaan aitoja tunteitaan, koska pitää olla cool. Eikä halua että voisit häntä enemmän satuttaa/loukata jos tietäisit mitä hän oikeasti tuntee ja haluaa. "Koska mä pelkään et ammut mua selkään"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sekö nyt harmittaa, kun teidän ero ei mennytkään "ollaan yhä ystäviä, kiitos rakas näistä vuosista" - tyyppisesti?
Miksi toisen pitäisi olla erossa mukava ja toisen mieliksi tekevä osapuoli? Varsinkin, kun mies tässä on ilmeisesti se jätetty osapuoli.
Kovin itsekeskeistä velvoittaa kriisin keskellä toista käyttäytymään mukavasti.
N32
Ketään ei voi pakottaa olemaan parisuhteessa kun ei enää sitä halua. Jätetyn on ymmärrettävä tämä. Joo pahalta tuntuu, mutta ei toista saa ruveta kiusaamaan ja tekemään asioita tarpeettoman hankalaksi siksi, että itsellä on paha olla ja toinen on jättänyt. Aikuisen ihmisen pitäisi kyetä eroamaan ilman oikeudenmukaisesti ilman kiusaamista. Ei se ole toisen vika jos ei enää vaan halua olla siinä parisuhteessa. Sellaista tapahtuu ja se on hyväksyttävä, vaikka kuinka pahalta tuntuis. Eri asia jos jättäjä on kaiken lisäksi vielä pettänyt ja ollut kiero. Mutta jos sellaista ei ole tapahtunut niin ei ole syytä käyttäytyä epäreilusti.
Eli vain jättävällä osapuolella on oikeuksia? Jätetyllä on vain velvollisuus kestää ilman mukinoita. Oletko narsisti? Ajattelet tuolla tavoin luultavasti muillakin elämän osa-alueilla. Sinä saat tehdä muille mitä vain ilman seurauksia, mutta sinulle ei saa tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sekö nyt harmittaa, kun teidän ero ei mennytkään "ollaan yhä ystäviä, kiitos rakas näistä vuosista" - tyyppisesti?
Miksi toisen pitäisi olla erossa mukava ja toisen mieliksi tekevä osapuoli? Varsinkin, kun mies tässä on ilmeisesti se jätetty osapuoli.
Kovin itsekeskeistä velvoittaa kriisin keskellä toista käyttäytymään mukavasti.
N32
Ketään ei voi pakottaa olemaan parisuhteessa kun ei enää sitä halua. Jätetyn on ymmärrettävä tämä. Joo pahalta tuntuu, mutta ei toista saa ruveta kiusaamaan ja tekemään asioita tarpeettoman hankalaksi siksi, että itsellä on paha olla ja toinen on jättänyt. Aikuisen ihmisen pitäisi kyetä eroamaan ilman oikeudenmukaisesti ilman kiusaamista. Ei se ole toisen vika jos ei enää vaan halua olla siinä parisuhteessa. Sellaista tapahtuu ja se on hyväksyttävä, vaikka kuinka pahalta tuntuis. Eri asia jos jättäjä on kaiken lisäksi vielä pettänyt ja ollut kiero. Mutta jos sellaista ei ole tapahtunut niin ei ole syytä käyttäytyä epäreilusti.
Aina ei se jätetty ole se, joka käyttäytyy erossa sikamaisesti. Jätetty voi olla hyvinkin reilu ja asiallinen ja jättäjä näyttää taas mitä kamalimmat puolet itsestään. Ja tämähän on oikeasti kummallista, sillä luulisi jättäjän olevan vain iloinen päästessään suhteesta pois.
Tämä! Oma exäni muuttui yhdessä yössä k-päiseksi m-lkuksi, vaikka hän oli se eroa halunnut osapuoli. Oli löytänyt uuden, huomattavasti nuoremman rakkaan, mutta jotain kostettavaa hänellä silti oli minulle, joka olisin vielä silloin halunnut jatkaa suhdetta. Hän itse sanoi suoraan haluavansa satuttaa minua mahdollisimman paljon ja 20 vuoden yhdessäolon jälkeen tiesi kyllä, mistä narusta vetää. Nyt hän on ollut nuorikkonsa kanssa yhdessä jo viitisen vuotta, meidän välimme ovat jo ok, mutta yhä edelleen hän näyttää enemmän ahdistuneelta kuin onnelliselta, vaikka pääsi minusta eroon ja löysi elämänsä rakkauden.
Meillä mies teki kaikkensa kiusatakseen minua. Mies eron ilmoille heitti enkä minäkään sitä sitten vastustanut. Eropäätöksen jälkeen paljastui, että miehellä on uusi nainen.
Kiusattuaan aikansa mies lopulta paljasti itsensä kertomalla, että minä olen se voittaja erossa. En tiennyt, että erossa olisi voittajia ja häviäjiä. Ilmeisesti häntä suututti se, että minulla vakituisessa työssä olevana oli mahdollisuus lunastaa hänet ulos asunnosta yhteisesti sovitulla summalla. Vastasin miehen heittoon, että mikä voittaja minä olen? Jään tähän vanhaan velkaiseen asuntoon yksin ja sinä pääset velattomana uuteen vuokra-asuntoon, jossa kaikki on uutta ja hienoa ja uusi suhdekin on alkanut. Miehen kiusaaminen väheni huomattavasti. Oli ilmeisesti tyytyväinen, kun olikin voittaja? Muuta selitystä en keksi.
Tätä kommenttia ei kannata lukea mies-/naisasiana vaan kuinka erotilanteissa ihmiset voivat käyttäytyä mitä oudoimmilla ja karseimmilla tavoilla sukupuolesta riippumatta tai siitä, kuka on jättäjä tai jätetty.
Ei sinänsä kuulosta mitenkään järin erikoiselta, että mies yrittää pitää taloudellisesti puoliaan.
Oletko varma, että hän tekee noita asioita sinänsä kiusallaan? Tuo, että koet talousasiat vaikeina ei välttämättä ole hänen vikansa.
Jos pitää haaskata elinaikaansa jonkun muun ihmisen kanssa olemiseen, siitä on lähtökohtaisesti parempi pitää byrokraattinen koneisto kaukana. Virhe tapahtuu siinä, kun suhteeseen tuodaan valtio mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No tuota.... ei mies tietenkään toimi oikein, mutta tavallaan ymmärrän häntä. Jos sinä olet jättänyt hänet eikä hän ole halunnut erota, on hylätyksitulemisen kokemus voimakas. Tietenkään ketään ei voi omistaa, mutta ei tuo toteamus poista jätetyn ihmisen tuskaa vähääkään. Erotilanteessa useimmiten kuitenkin on niin, että yksi ihminen teekee päätöksen kahden puolesta. Ja kun ihminen tuntee suurta tuskaa, ei välttämättä tule toimineeksi rationaalisesti. Tyylit vain vaihtelevat.
Varmaan miehen silmissä sinä pääset helpolla, kun olet se, joka on saanut yksipuolisesti päättää suhteenne jatkumisesta ja se tuntuu suuren tuskan kanssa todella epäreilulta ja katkeralta. En näe, ettei mies olisi koskaan sinua rakastanut vaan ennemmin mies kokee nyt tulleensa "petetyksi" ja hylätyksi sinun toimestasi.
Parasta on, jos pystyy erokriisissä käyttäytymään arvokkaasti ja asiallisesti, oli tuska sisällä millainen tahansa. Helppoa se ei ole, mutta sen arvoista. Jälkeenpäin kiittelee itseään.
Voivoi, mites se nyt tolleen meni ap. Kun av-mammojen todistuksen ja messuumisen mukaan av-mammat a) ei koskaan eroa, b) ei riitele rahasta varsinkaan eron tullen (=kaikki on yhteistä) eikä varsinkaan c) tartte avioehtoa.
Aina avioehto avioliitossa ja avoliitossa selkeä dokumentaatio omistuksista.
Ap on toivottavasti tajunnut palkata kokeneen erojuristin. Kuspiän kanssa ei kannata lähteä väittelemään, antaa juristin hoitaa se kakka sun puolesta. Ei åidä myöskään suostua itselleen vahingolliseen lopputulokseen vain siksi, että toinen on kuspiä. Käräjäoikeus viimeistään hoitaa osituksen. Siinä tulee molemmat sitten olemaan tyytymättömiä mutta se onkin eri asia XD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Onko ihme, jos mies oikuttelee, kun elämä on hajoamassa käsiin. Siinä ahdistuu joka ikinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä puuttuu miehen kertomus, jotta voisi ymmärtää kuka on tehnyt/tekee, mitä ja miksi. Riidoilla kun sattuu olemaan aina vähintään kaksi osapuolta, jotka monesti syyttävät vain ja ainoastaan kaikkia muita paitsi itseään.
Jos jotain olen elämässä oppinut, niin sen, että riitaan ei - aina - tarvita kahta. Sanonta on suuri valhe, jolla yritetään vierittää oma syyllisyys toisen niskoille.
Tämän kun olisin aikaisemmin elämässä oppinut, niin olisin monelta murheelta 20-vuotisessa avioliitossa välttynyt.
N52
Pitäähän siinä jonkun olla vastaanottamassa kuitenkin, ei yksin voi riidellä, tai ainakaan kukaan ei ole todistamassa sitä.
Ööö... mitenkä tuosta samasta asunnosta karkuunkaan heti lähtee? Et ilmeisesti ole koskaan eronnut? Erossa joudutaan usein saman katon alla elämään ja järjestelemään asunto-ja raha-asioita ennen kuin erilleen päästään ja, jos jompi kumpi tällöin piruksi heittäytyy, niin vähintään niitä henkisiä iskuja joutuu vastaanottamaan ja yrittämään puolustaa itseään niin, että tilanne ei kotona kuitenkaan pahentuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuota.... ei mies tietenkään toimi oikein, mutta tavallaan ymmärrän häntä. Jos sinä olet jättänyt hänet eikä hän ole halunnut erota, on hylätyksitulemisen kokemus voimakas. Tietenkään ketään ei voi omistaa, mutta ei tuo toteamus poista jätetyn ihmisen tuskaa vähääkään. Erotilanteessa useimmiten kuitenkin on niin, että yksi ihminen teekee päätöksen kahden puolesta. Ja kun ihminen tuntee suurta tuskaa, ei välttämättä tule toimineeksi rationaalisesti. Tyylit vain vaihtelevat.
Varmaan miehen silmissä sinä pääset helpolla, kun olet se, joka on saanut yksipuolisesti päättää suhteenne jatkumisesta ja se tuntuu suuren tuskan kanssa todella epäreilulta ja katkeralta. En näe, ettei mies olisi koskaan sinua rakastanut vaan ennemmin mies kokee nyt tulleensa "petetyksi" ja hylätyksi sinun toimestasi.
Parasta on, jos pystyy erokriisissä käyttäytymään arvokkaasti ja asiallisesti, oli tuska sisällä millainen tahansa. Helppoa se ei ole, mutta sen arvoista. Jälkeenpäin kiittelee itseään.
Olisihan se parasta. Mutta kaikki eivät siihen kykene. Minusta on jättäjän asemassa epärealistista ja ehkä myös itsekästä, jos vain olettaa toisen käyttäytyvän arvokkaasti. Jättäjä on todennäköisesti ehtinyt prosessoida päätöstään. Jätetty taas ei. Minusta on reilua ymmärtää myös sen toisen tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuota.... ei mies tietenkään toimi oikein, mutta tavallaan ymmärrän häntä. Jos sinä olet jättänyt hänet eikä hän ole halunnut erota, on hylätyksitulemisen kokemus voimakas. Tietenkään ketään ei voi omistaa, mutta ei tuo toteamus poista jätetyn ihmisen tuskaa vähääkään. Erotilanteessa useimmiten kuitenkin on niin, että yksi ihminen teekee päätöksen kahden puolesta. Ja kun ihminen tuntee suurta tuskaa, ei välttämättä tule toimineeksi rationaalisesti. Tyylit vain vaihtelevat.
Varmaan miehen silmissä sinä pääset helpolla, kun olet se, joka on saanut yksipuolisesti päättää suhteenne jatkumisesta ja se tuntuu suuren tuskan kanssa todella epäreilulta ja katkeralta. En näe, ettei mies olisi koskaan sinua rakastanut vaan ennemmin mies kokee nyt tulleensa "petetyksi" ja hylätyksi sinun toimestasi.
Parasta on, jos pystyy erokriisissä käyttäytymään arvokkaasti ja asiallisesti, oli tuska sisällä millainen tahansa. Helppoa se ei ole, mutta sen arvoista. Jälkeenpäin kiittelee itseään.
Olisihan se parasta. Mutta kaikki eivät siihen kykene. Minusta on jättäjän asemassa epärealistista ja ehkä myös itsekästä, jos vain olettaa toisen käyttäytyvän arvokkaasti. Jättäjä on todennäköisesti ehtinyt prosessoida päätöstään. Jätetty taas ei. Minusta on reilua ymmärtää myös sen toisen tuskaa.
Mietin vain sitä, että kuinka paljon sitä toisen niskaan voidaan kaataa vastuuta toisen ihmisen pärjämisestä?
Minulle jopa ex-miehen sukulaiset soittelevat ja itkevät puhelimessa, että kuinkahan hän tulee nyt pärjäämään ja ollaanko ihan oikeasti eroamassa.
Tulee olo että jopa sieltä suunnalta kaadetaan vastuu hänen elämästään minun kannettavaksi.
Eikö meistä jokaisen pitäisi kuitenkin lähtökohtaisesti seisoa omilla jaloilla? En vain jaksa enää kantaa kahta. :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, voin kuvitella mitä koet.
Minunkin ero oli kauhea ja mies hankaloitti ihan kaikkea. Lapset kärsi mukana ja se harmittaa eniten. En tajua miksi mies ei ymmärtänyt satuttavansa omia rakkaita lapsiaan samalla kun minulle kosti omaa pahaa oloaan. Aikuisen pitäisi pystyä käsittelemään pettymyksensä järkevästi ja aikuisen tavalla, eikä lähteä riitelemään kuin hiekkalaatikolla.
Minä annoin viedä kaiken maallisen mitä halusi, en todellakaan jaksanut siinä vaiheessa alkaa vääntämään mistään. Mutta kun hän ei sillä saanut minuun otetta, niin oli muuten vaan kusipää kaikessa. Lasten tapaamiset, elarit. Ensin hän olisi halunnut yksinhuoltajuuden ja kun sanoin, että ok, niin halusikin yhteishuoltajuuden ja kun sanoin ok, niin halusikin antaa minulle yksinhuoltajuuden. Veti joka asian siihen asti, kunnes sanoin ei. Jos olisin sanonut ei hänen huoltajuudelle, niin hän olisi alkanut siitä kamppailemaan.
Minua helpotti, kun olin mahdollisimman vähän tekemisissä. Ja kun oli pakko olla puheissa niin siinäkin mahdollisimman vähän, ilman tunteita ja vain asiasta. Olin mahdollisimman neutraali, en alkanut riitelemään, enkä suostunut niihin kaikkiin naruista vetämisiin mitä yritti. Hän yritti vuoroin hyvällä ja vuoroin pahalla. Toi kukkia ja lahjoja ja kun en ollut riemuissani, niin suuttui ja kääntyi demonivaihe päälle.
Pidin mielessäni kirkkaana kaikkea sitä ihanaa vapautta mikä oli edessäni. Oma elämä, omat rahat (yhtä hyvät kuin miehellä, paitsi, etten törsää niitä alkoholiin ja pelaamiseen) maku, tyyli, valinnat, oma suunta elämälle. Ulkoilin, urheilin, kiertelin sisutuskaupoissa, vietin aikaa ystävien kanssa, tein kaikkea sitä, mikä oli jäänyt miehen dominoinnin vuoksi pois.
Voimia sinulle ap, jossain vaiheessa tuo helpottaa ja elämä voittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuota.... ei mies tietenkään toimi oikein, mutta tavallaan ymmärrän häntä. Jos sinä olet jättänyt hänet eikä hän ole halunnut erota, on hylätyksitulemisen kokemus voimakas. Tietenkään ketään ei voi omistaa, mutta ei tuo toteamus poista jätetyn ihmisen tuskaa vähääkään. Erotilanteessa useimmiten kuitenkin on niin, että yksi ihminen teekee päätöksen kahden puolesta. Ja kun ihminen tuntee suurta tuskaa, ei välttämättä tule toimineeksi rationaalisesti. Tyylit vain vaihtelevat.
Varmaan miehen silmissä sinä pääset helpolla, kun olet se, joka on saanut yksipuolisesti päättää suhteenne jatkumisesta ja se tuntuu suuren tuskan kanssa todella epäreilulta ja katkeralta. En näe, ettei mies olisi koskaan sinua rakastanut vaan ennemmin mies kokee nyt tulleensa "petetyksi" ja hylätyksi sinun toimestasi.
Parasta on, jos pystyy erokriisissä käyttäytymään arvokkaasti ja asiallisesti, oli tuska sisällä millainen tahansa. Helppoa se ei ole, mutta sen arvoista. Jälkeenpäin kiittelee itseään.
Olisihan se parasta. Mutta kaikki eivät siihen kykene. Minusta on jättäjän asemassa epärealistista ja ehkä myös itsekästä, jos vain olettaa toisen käyttäytyvän arvokkaasti. Jättäjä on todennäköisesti ehtinyt prosessoida päätöstään. Jätetty taas ei. Minusta on reilua ymmärtää myös sen toisen tuskaa.
Minut on jätetty, mitä karseimmalla ja tuskallisella tavalla. En antanut sitä iloa exälle, että olisin draamaillut. Exä yritti sitä erossa minusta oikein kaivella, mutta en sitä hänelle suonut. En tiedä miksi toimi näin, kenties olisi halunnut minun vielä pönkittävän hänen itsetuntoaan näyttämällä kuinka paljon hänen menettäminen sattuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, voin kuvitella mitä koet.
Minunkin ero oli kauhea ja mies hankaloitti ihan kaikkea. Lapset kärsi mukana ja se harmittaa eniten. En tajua miksi mies ei ymmärtänyt satuttavansa omia rakkaita lapsiaan samalla kun minulle kosti omaa pahaa oloaan. Aikuisen pitäisi pystyä käsittelemään pettymyksensä järkevästi ja aikuisen tavalla, eikä lähteä riitelemään kuin hiekkalaatikolla.
Minä annoin viedä kaiken maallisen mitä halusi, en todellakaan jaksanut siinä vaiheessa alkaa vääntämään mistään. Mutta kun hän ei sillä saanut minuun otetta, niin oli muuten vaan kusipää kaikessa. Lasten tapaamiset, elarit. Ensin hän olisi halunnut yksinhuoltajuuden ja kun sanoin, että ok, niin halusikin yhteishuoltajuuden ja kun sanoin ok, niin halusikin antaa minulle yksinhuoltajuuden. Veti joka asian siihen asti, kunnes sanoin ei. Jos olisin sanonut ei hänen huoltajuudelle, niin hän olisi alkanut siitä kamppailemaan.
Minua helpotti, kun olin mahdollisimman vähän tekemisissä. Ja kun oli pakko olla puheissa niin siinäkin mahdollisimman vähän, ilman tunteita ja vain asiasta. Olin mahdollisimman neutraali, en alkanut riitelemään, enkä suostunut niihin kaikkiin naruista vetämisiin mitä yritti. Hän yritti vuoroin hyvällä ja vuoroin pahalla. Toi kukkia ja lahjoja ja kun en ollut riemuissani, niin suuttui ja kääntyi demonivaihe päälle.
Pidin mielessäni kirkkaana kaikkea sitä ihanaa vapautta mikä oli edessäni. Oma elämä, omat rahat (yhtä hyvät kuin miehellä, paitsi, etten törsää niitä alkoholiin ja pelaamiseen) maku, tyyli, valinnat, oma suunta elämälle. Ulkoilin, urheilin, kiertelin sisutuskaupoissa, vietin aikaa ystävien kanssa, tein kaikkea sitä, mikä oli jäänyt miehen dominoinnin vuoksi pois.
Voimia sinulle ap, jossain vaiheessa tuo helpottaa ja elämä voittaa.
Kiitos! Tuo voisi olla minun tarinani melkein sanasta sanaan.
Toivottavasti tämä minullakin helpottaa. Tuo toi lohtua, että valoa voisi olla vielä tunnelin päässä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuota.... ei mies tietenkään toimi oikein, mutta tavallaan ymmärrän häntä. Jos sinä olet jättänyt hänet eikä hän ole halunnut erota, on hylätyksitulemisen kokemus voimakas. Tietenkään ketään ei voi omistaa, mutta ei tuo toteamus poista jätetyn ihmisen tuskaa vähääkään. Erotilanteessa useimmiten kuitenkin on niin, että yksi ihminen teekee päätöksen kahden puolesta. Ja kun ihminen tuntee suurta tuskaa, ei välttämättä tule toimineeksi rationaalisesti. Tyylit vain vaihtelevat.
Varmaan miehen silmissä sinä pääset helpolla, kun olet se, joka on saanut yksipuolisesti päättää suhteenne jatkumisesta ja se tuntuu suuren tuskan kanssa todella epäreilulta ja katkeralta. En näe, ettei mies olisi koskaan sinua rakastanut vaan ennemmin mies kokee nyt tulleensa "petetyksi" ja hylätyksi sinun toimestasi.
Parasta on, jos pystyy erokriisissä käyttäytymään arvokkaasti ja asiallisesti, oli tuska sisällä millainen tahansa. Helppoa se ei ole, mutta sen arvoista. Jälkeenpäin kiittelee itseään.
Olisihan se parasta. Mutta kaikki eivät siihen kykene. Minusta on jättäjän asemassa epärealistista ja ehkä myös itsekästä, jos vain olettaa toisen käyttäytyvän arvokkaasti. Jättäjä on todennäköisesti ehtinyt prosessoida päätöstään. Jätetty taas ei. Minusta on reilua ymmärtää myös sen toisen tuskaa.
Minä koitin saada exäni kanssa liittoa toimimaan. Koitin saada muutosta, hänet raitistumaan ja ryhdistymään. Varoitin ja annoin aikaa. Hän kyllä tiesi ajatukseni, mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Kiinnosti vain oma hedonisminsa. Sitten kun lopullisesti jätin, niin tuli muka niin puskan takaa, ettei olisi yhtään arvannut. Pah.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sekö nyt harmittaa, kun teidän ero ei mennytkään "ollaan yhä ystäviä, kiitos rakas näistä vuosista" - tyyppisesti?
Miksi toisen pitäisi olla erossa mukava ja toisen mieliksi tekevä osapuoli? Varsinkin, kun mies tässä on ilmeisesti se jätetty osapuoli.
Kovin itsekeskeistä velvoittaa kriisin keskellä toista käyttäytymään mukavasti.
N32
Ketään ei voi pakottaa olemaan parisuhteessa kun ei enää sitä halua. Jätetyn on ymmärrettävä tämä. Joo pahalta tuntuu, mutta ei toista saa ruveta kiusaamaan ja tekemään asioita tarpeettoman hankalaksi siksi, että itsellä on paha olla ja toinen on jättänyt. Aikuisen ihmisen pitäisi kyetä eroamaan ilman oikeudenmukaisesti ilman kiusaamista. Ei se ole toisen vika jos ei enää vaan halua olla siinä parisuhteessa. Sellaista tapahtuu ja se on hyväksyttävä, vaikka kuinka pahalta tuntuis. Eri asia jos jättäjä on kaiken lisäksi vielä pettänyt ja ollut kiero. Mutta jos sellaista ei ole tapahtunut niin ei ole syytä käyttäytyä epäreilusti.
Eli vain jättävällä osapuolella on oikeuksia? Jätetyllä on vain velvollisuus kestää ilman mukinoita. Oletko narsisti? Ajattelet tuolla tavoin luultavasti muillakin elämän osa-alueilla. Sinä saat tehdä muille mitä vain ilman seurauksia, mutta sinulle ei saa tehdä mitään.
On se jännää, että miten joku saa nämä asiat aina käännettyä täysin päälaelleen. Nyt on kyse siitä, että jätetty ei voi ryhtyä mulkuksi siksi, koska hänet on jätetty. Se ei ole syy olla a-hole, koska jokaisella ihmisellä on oikeus jättää toinen ihminen jos suhde ei enää tyydytä. Ei jättäjällä pelkästään ole oikeuksia, ei kyse ole siitä nyt. Aika kaukaa haettua, että ruvetaan diagnosoimaan jo narsistiksi yhden kommentin perusteella, jossa otin kantaa suurimmaksi osaksi tähän kyseiseen tapaukseen, mutta pitäähän tuo paikkansa yleisemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuota.... ei mies tietenkään toimi oikein, mutta tavallaan ymmärrän häntä. Jos sinä olet jättänyt hänet eikä hän ole halunnut erota, on hylätyksitulemisen kokemus voimakas. Tietenkään ketään ei voi omistaa, mutta ei tuo toteamus poista jätetyn ihmisen tuskaa vähääkään. Erotilanteessa useimmiten kuitenkin on niin, että yksi ihminen teekee päätöksen kahden puolesta. Ja kun ihminen tuntee suurta tuskaa, ei välttämättä tule toimineeksi rationaalisesti. Tyylit vain vaihtelevat.
Varmaan miehen silmissä sinä pääset helpolla, kun olet se, joka on saanut yksipuolisesti päättää suhteenne jatkumisesta ja se tuntuu suuren tuskan kanssa todella epäreilulta ja katkeralta. En näe, ettei mies olisi koskaan sinua rakastanut vaan ennemmin mies kokee nyt tulleensa "petetyksi" ja hylätyksi sinun toimestasi.
Parasta on, jos pystyy erokriisissä käyttäytymään arvokkaasti ja asiallisesti, oli tuska sisällä millainen tahansa. Helppoa se ei ole, mutta sen arvoista. Jälkeenpäin kiittelee itseään.
Olisihan se parasta. Mutta kaikki eivät siihen kykene. Minusta on jättäjän asemassa epärealistista ja ehkä myös itsekästä, jos vain olettaa toisen käyttäytyvän arvokkaasti. Jättäjä on todennäköisesti ehtinyt prosessoida päätöstään. Jätetty taas ei. Minusta on reilua ymmärtää myös sen toisen tuskaa.
Minä koitin saada exäni kanssa liittoa toimimaan. Koitin saada muutosta, hänet raitistumaan ja ryhdistymään. Varoitin ja annoin aikaa. Hän kyllä tiesi ajatukseni, mutta ei ottanut kuuleviin korviinsa. Kiinnosti vain oma hedonisminsa. Sitten kun lopullisesti jätin, niin tuli muka niin puskan takaa, ettei olisi yhtään arvannut. Pah.
Vähän samaa ongelmaa täälläkin on ollut. Olen yrittänyt vuosia, mutta jossain vaiheessa se raja vain tulee vastaan. Ja omat voimat loppuu.
Ap
Eroaminen on epämukavaa. Ihmiset käyttäytyvät pääsääntöisesti huonosti.
Niinpä. Onneksi pääset eroon. Ehkä lakimies hoitaa homman siististi ja nopeasti, sinun ei tarvitse olla yhteydessä erityisesti.
Sillälailla.