Lapset vie kaiken energian eikä sitä riitä enää parisuhteelle

Itsekäs mies. Todella. Onko vkonlopun menot ja ylityöt hällä pakollisia. Tuskin. Lähtee kotia pakoon. Hälle tekisi hyvää nähdä millaista arki on kahden pienen kanssa. Esim kokonainen viikko.

Vierailija kirjoitti:

Nämä on kyllä siitä jänniä keskusteluja, että aika pian näissä tulee näitä "Piti sitten tehdä lapsia", tai "Huomioi miestäsi näin"- kommentteja.

Kokonaisuus vaikuttaa mielestäni siltä, että ei se mieskään ap:tä kovin paljoa huomioi. Esimerkiksi oman ajan antaminen ja töiden sumpliminen niin, ettei ap ole koko ajan yksin vastuussa kaikesta, olisi jo itsessään normaalia ja ruokkisi ap:n jaksamista.

Ap, onko sun pakko olla kotona? Onko vaihtoehto lähteä töihin vaikka osa-aikaisesti ja lapset hoitoon? Onko teillä tukiverkot millaiset tai mahdollisuus maksettuun hoitoapuun? Entä miksi mies tekee kahta työtä? Keventäisikö sun töihin lähteminen miehen painetta tähän?

Oletko sä koettanut ihan kunnolla keskustella miehen kanssa? Tuohan on tilanne, joka ei tuosta oikein korjaannu ellei tuossa joku tai jotkut asiat muutu. Mikä on miehen näkemys tilanteeseen? Joskushan se voi olla niinkin, että työssäkähyvä miettii kuinka toinen saa jäädä kotiin ja itse joutuu lähteä töihin... Ja toisin päin.

Totuus on kuitenkin, ettei mikään parisuhde pysy hengissä itsestään, eikä jaksaminen korjaannu ellei siihen panosta. Kotona olevalle on myös henkisesti raskasta, jos ei koskaan ole muuta.

Ap on täällä kertonut että hän on töissä ja heillä ei ole tukiverkkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Näinhän se on, eli kannattaisi jättää se kännykän selaaminen pois ja keskittyä oleelliseen. Kännykkä ei siitä mieltään pahoita, vaikka siihen ei kosketa kuukauteen yhtään. Mies pahoittaa mielensä varmasti, jos joku fb menee hänen edelleen.

Eli kavereiden ja ystävien jutut pitäisi tulla vasta oman perheen jälkeen. Perhe ja varsinkin se ikioma mies, oma rakas, lasten isä ja paras ystävä pitäisi olla ensimmäinen, jota huomioi, kun aikaa on. Sama järjestys pitäisi olla myös miehellä, eli perhe ja vaimo.

Työ vie aikansa arjesta, se on normaalia, mutta periaatteessa työpäivän ei pitäisi olla kuin kahdeksan tuntia. Miehen toinen työpaikka on oudompi juttu ja miehen pitää miettiä laittaako tämän työpaikan pois vai lähteekö perhe. Kummasta olisi helpompi luopua? Jos esimerkiksi asunnon lainat ovat mahdottomat, niin ne pitää muuttaa inhimilliseksi ja mahdollisiksi hoitaa. Tällaiset lainaneuvottelut ovat normaaleja ja se pitää ihan itse tajuta tehdä, pankki ei tule asiaa teille tarjoamaan. Ap:n työpaikka on myls vähän siinä ja siinä nyt, kun lapset ovat pieniä. He ovat pieniä vain hetken ja työpaikka on olemassa myöhemminkin. Lyhyt työpäivä on tietenkin ainoa mahdollinen keino.

Minä ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Jos on esim. viikonloppuna koko päivän antanut huomiota lapsille, ei ole illalla enää mitään annettavaa miehelle. Siinä vaiheessa kyky vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa on varmaankin nolla. Ei jaksa taas yhtä ihmistä, joka haluaa huomiota ja jonka puheita pitäisi kuunnella. Kännykkä on helppo tapa nollata aivoja ja olla vain omassa hiljaisuudessa. Silloin ei joudu antamaan kenellekään mitään, vaan saa lopultakin pitää itseään vähän itselläänkin. 

Pitäisikö sinun ottaa ero ja antaa lapset isälle? Tai pistää kersat peräti sijaiskotiin, niin saisit sitä ikiomaa aikaa kännykkäsi kanssa?

Aloittajalle sama ehdotus.

Minun lapseni olivat pieniä silloin, kun kännyköitä ei vielä edes ollut. En ole kännykkäihmiseksi koskaan sen kummemmin edes oppinut. Minulle kännykkä on edelleen vain puhelin. Totesin vain, että ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Toisinaan tulee seinä vastaan siinä kuinka paljon ihmisestä riittää jaettavaksi muille ihmisille. Kännykän pariin vetäytyminen kertoo siitä. Kännykän tilalla voisi olla ihan mikä tahansa muukin juttu esim. televisio, tietokone, kirja tai liikunta. Mitä nyt kukakin haluaa tehdä ihan omassa rauhassaan. Ei auta sanoa, että pitäisi olla miehen kanssa, kun kerran rakastaa tätä ja eihän se kauan vie, jos miehen kanssa juttelee niitä näitä illalla. Ihminen voi olla niin "tyhjiin puserrettu", että ei vain yksinkertaisesti jaksa. Silloin ongelmaa pitää lähteä korjaamaan siten, että ihminen jaksaisi muutakin kuin vetää päivän läpi ja kaatua sänkyyn. Kännykkä on vain oire, ei ongelma.

Kännykkä voi todellakin olla ongelma. Luultavasti ap viettää rakkaan kännykkänsä kanssa monta tuntia päivässä, ehkä jopa enemmän kuin miehensä kanssa viikossa.

Mitäs jos ap testaisi, eli kotiin tullessa hän laittaisi kännykän kaappiin ja keskittyisi perheeseensä.

Luultavasti hänellä on nyt Kännykkä kädessä myös silloin kun lapset ovat läsnä ja kyllähän se ärsyttää, kun ei saa selata puhelinta samalla tavalla kuin ennen lapsia. Kannattaa pitää kirjaa siitä kuinka paljon aikaa Kännykkä elämisestä vie ja miettiä onko kännykkään käytetty aika oikeasti ihan tarpeellista.

Ap on myös nuori ihminen, jolla pitäisi riittää virtaa. Lapset ovat pikkuruisia, joten kuuden tunnin työpäivä on keksitty tähän hätään ja sen jälkeen on vielä 18 tuntia vuorokautta jäljellä. 8 menee nukkumiseen, joten 10 tuntia pitäisi riittää.

Asioihin kannattaa nyt pistää tärkeysjärjestys, kun kerran on asioita, jotka ovat tärkeitä. Tärkeitä ovat ainakin minulla olleet lapset, mies ja onnellinen arki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Näinhän se on, eli kannattaisi jättää se kännykän selaaminen pois ja keskittyä oleelliseen. Kännykkä ei siitä mieltään pahoita, vaikka siihen ei kosketa kuukauteen yhtään. Mies pahoittaa mielensä varmasti, jos joku fb menee hänen edelleen.

Eli kavereiden ja ystävien jutut pitäisi tulla vasta oman perheen jälkeen. Perhe ja varsinkin se ikioma mies, oma rakas, lasten isä ja paras ystävä pitäisi olla ensimmäinen, jota huomioi, kun aikaa on. Sama järjestys pitäisi olla myös miehellä, eli perhe ja vaimo.

Työ vie aikansa arjesta, se on normaalia, mutta periaatteessa työpäivän ei pitäisi olla kuin kahdeksan tuntia. Miehen toinen työpaikka on oudompi juttu ja miehen pitää miettiä laittaako tämän työpaikan pois vai lähteekö perhe. Kummasta olisi helpompi luopua? Jos esimerkiksi asunnon lainat ovat mahdottomat, niin ne pitää muuttaa inhimilliseksi ja mahdollisiksi hoitaa. Tällaiset lainaneuvottelut ovat normaaleja ja se pitää ihan itse tajuta tehdä, pankki ei tule asiaa teille tarjoamaan. Ap:n työpaikka on myls vähän siinä ja siinä nyt, kun lapset ovat pieniä. He ovat pieniä vain hetken ja työpaikka on olemassa myöhemminkin. Lyhyt työpäivä on tietenkin ainoa mahdollinen keino.

Minä ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Jos on esim. viikonloppuna koko päivän antanut huomiota lapsille, ei ole illalla enää mitään annettavaa miehelle. Siinä vaiheessa kyky vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa on varmaankin nolla. Ei jaksa taas yhtä ihmistä, joka haluaa huomiota ja jonka puheita pitäisi kuunnella. Kännykkä on helppo tapa nollata aivoja ja olla vain omassa hiljaisuudessa. Silloin ei joudu antamaan kenellekään mitään, vaan saa lopultakin pitää itseään vähän itselläänkin. 

Pitäisikö sinun ottaa ero ja antaa lapset isälle? Tai pistää kersat peräti sijaiskotiin, niin saisit sitä ikiomaa aikaa kännykkäsi kanssa?

Aloittajalle sama ehdotus.

Minun lapseni olivat pieniä silloin, kun kännyköitä ei vielä edes ollut. En ole kännykkäihmiseksi koskaan sen kummemmin edes oppinut. Minulle kännykkä on edelleen vain puhelin. Totesin vain, että ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Toisinaan tulee seinä vastaan siinä kuinka paljon ihmisestä riittää jaettavaksi muille ihmisille. Kännykän pariin vetäytyminen kertoo siitä. Kännykän tilalla voisi olla ihan mikä tahansa muukin juttu esim. televisio, tietokone, kirja tai liikunta. Mitä nyt kukakin haluaa tehdä ihan omassa rauhassaan. Ei auta sanoa, että pitäisi olla miehen kanssa, kun kerran rakastaa tätä ja eihän se kauan vie, jos miehen kanssa juttelee niitä näitä illalla. Ihminen voi olla niin "tyhjiin puserrettu", että ei vain yksinkertaisesti jaksa. Silloin ongelmaa pitää lähteä korjaamaan siten, että ihminen jaksaisi muutakin kuin vetää päivän läpi ja kaatua sänkyyn. Kännykkä on vain oire, ei ongelma.

Kännykkä voi todellakin olla ongelma. Luultavasti ap viettää rakkaan kännykkänsä kanssa monta tuntia päivässä, ehkä jopa enemmän kuin miehensä kanssa viikossa.

Mitäs jos ap testaisi, eli kotiin tullessa hän laittaisi kännykän kaappiin ja keskittyisi perheeseensä.

Luultavasti hänellä on nyt Kännykkä kädessä myös silloin kun lapset ovat läsnä ja kyllähän se ärsyttää, kun ei saa selata puhelinta samalla tavalla kuin ennen lapsia. Kannattaa pitää kirjaa siitä kuinka paljon aikaa Kännykkä elämisestä vie ja miettiä onko kännykkään käytetty aika oikeasti ihan tarpeellista.

Ap on myös nuori ihminen, jolla pitäisi riittää virtaa. Lapset ovat pikkuruisia, joten kuuden tunnin työpäivä on keksitty tähän hätään ja sen jälkeen on vielä 18 tuntia vuorokautta jäljellä. 8 menee nukkumiseen, joten 10 tuntia pitäisi riittää.

Asioihin kannattaa nyt pistää tärkeysjärjestys, kun kerran on asioita, jotka ovat tärkeitä. Tärkeitä ovat ainakin minulla olleet lapset, mies ja onnellinen arki.

Nuori? Ei ap ole ikäänsä kertonut.

Vierailija kirjoitti:

Itsekäs mies. Todella. Onko vkonlopun menot ja ylityöt hällä pakollisia. Tuskin. Lähtee kotia pakoon. Hälle tekisi hyvää nähdä millaista arki on kahden pienen kanssa. Esim kokonainen viikko.

Tuskin suostuisi ikinä.

Ymmärrän sinua, ap. Pienten lasten äitinä oleminen on pääasiallinen työsi. Jos suinkaan mahdollista, anna isän hoitaa lapsia yksi tai jopa kaksi päivää niin, että sinä olet muualla (vaikka lenkillä, vierailemassan, tms.) niin mies ymmärtää, mitä sitoutuminen tarkoittaa (kun pienet lapset tarvitsevat vanhempaansa tai edes valvojaa koko ajan). Toisaalta voit suhtautua niin, että olkoot tyytymätön - kiva, kun hän tykkää sinusta niin paljon, ettei tahtoisi niin paljon jakaa muun perheen kanssa. 

Lapset kasvavat "äkkiä". Sitten mies saa ehkä kaipaamaansa huomiota. Vielä hienompaa olisi, jos hän pystyisi itse antamaan enemmän huomiota, pyyteetöntä. Vai onko niin, että antaa muttei koe saavansa vastakaikua missään määrin, edes hymyä. Pitäisi nyt vain hänen kestää se että lapset tarvitsee huomiota, ja että hän ei ole lapsi. Tai ettei saa huomiota ainakaan kiukuttelemalla.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua, ap. Pienten lasten äitinä oleminen on pääasiallinen työsi. Jos suinkaan mahdollista, anna isän hoitaa lapsia yksi tai jopa kaksi päivää niin, että sinä olet muualla (vaikka lenkillä, vierailemassan, tms.) niin mies ymmärtää, mitä sitoutuminen tarkoittaa (kun pienet lapset tarvitsevat vanhempaansa tai edes valvojaa koko ajan). Toisaalta voit suhtautua niin, että olkoot tyytymätön - kiva, kun hän tykkää sinusta niin paljon, ettei tahtoisi niin paljon jakaa muun perheen kanssa. 

Lapset kasvavat "äkkiä". Sitten mies saa ehkä kaipaamaansa huomiota. Vielä hienompaa olisi, jos hän pystyisi itse antamaan enemmän huomiota, pyyteetöntä. Vai onko niin, että antaa muttei koe saavansa vastakaikua missään määrin, edes hymyä. Pitäisi nyt vain hänen kestää se että lapset tarvitsee huomiota, ja että hän ei ole lapsi. Tai ettei saa huomiota ainakaan kiukuttelemalla.

Huomiota saa antamalla sitä ensin. Ap kai toivoisi joskus vapaa-aikaa jotta jaksaisi antaa huomiota mutta mies ei viitsi edes sitä ap:n eteen tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Näinhän se on, eli kannattaisi jättää se kännykän selaaminen pois ja keskittyä oleelliseen. Kännykkä ei siitä mieltään pahoita, vaikka siihen ei kosketa kuukauteen yhtään. Mies pahoittaa mielensä varmasti, jos joku fb menee hänen edelleen.

Eli kavereiden ja ystävien jutut pitäisi tulla vasta oman perheen jälkeen. Perhe ja varsinkin se ikioma mies, oma rakas, lasten isä ja paras ystävä pitäisi olla ensimmäinen, jota huomioi, kun aikaa on. Sama järjestys pitäisi olla myös miehellä, eli perhe ja vaimo.

Työ vie aikansa arjesta, se on normaalia, mutta periaatteessa työpäivän ei pitäisi olla kuin kahdeksan tuntia. Miehen toinen työpaikka on oudompi juttu ja miehen pitää miettiä laittaako tämän työpaikan pois vai lähteekö perhe. Kummasta olisi helpompi luopua? Jos esimerkiksi asunnon lainat ovat mahdottomat, niin ne pitää muuttaa inhimilliseksi ja mahdollisiksi hoitaa. Tällaiset lainaneuvottelut ovat normaaleja ja se pitää ihan itse tajuta tehdä, pankki ei tule asiaa teille tarjoamaan. Ap:n työpaikka on myls vähän siinä ja siinä nyt, kun lapset ovat pieniä. He ovat pieniä vain hetken ja työpaikka on olemassa myöhemminkin. Lyhyt työpäivä on tietenkin ainoa mahdollinen keino.

Minä ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Jos on esim. viikonloppuna koko päivän antanut huomiota lapsille, ei ole illalla enää mitään annettavaa miehelle. Siinä vaiheessa kyky vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa on varmaankin nolla. Ei jaksa taas yhtä ihmistä, joka haluaa huomiota ja jonka puheita pitäisi kuunnella. Kännykkä on helppo tapa nollata aivoja ja olla vain omassa hiljaisuudessa. Silloin ei joudu antamaan kenellekään mitään, vaan saa lopultakin pitää itseään vähän itselläänkin. 

Ei ihme, että avioerot ovat nykyään niin yleisiä. Äiti antaa kaiken aikansa ja huomionsa lapsilleen, vaikkei näillä olisi mitään hätää muutenkaan (eivät sairaita tms.). Mies jää yksin ja lopulta lähtee.

Näin se on. Kun vaimosta tulee vain äiti ja hän katoaa äitiyden maailmaan, niin se on karua katseltavaa.

Se on todella karua tuollaisen naisen miehelle ja myös naisen ystäville.

Käsittääkseni aloittaja halusi nimenomaan edes vähän omaa aikaa tehdä jotain sellaista mitä teki ennen äitiyttäkin. Mutta kun mies ei halua olla isä vaan elää kuten ennen lapsia. Joten silloin naisen on pakko keskittyä kokoajan lapsiin. Jos taas mies hoitaisi lapsia välillä niin nainen saisi olla muutakin kuin äiti. Silloin olisi paljon helpompaa olla miehelle ystävä, takastajatar jne. Mutta jos mies kohtelee lastensa äitiä kuin omana äitinä niin kyllähän se tappaa naisen eroottiset ajatukset tuota miestä kohtaan. Karua katsoa tuollaista miestä ja mitä aiheuttaa sillä vaimolleen ja lapsilleen.

Miten mies panostaa sinuun?

Ap sinun olisi tärkeää saada mies oivaltamaan teidän tilanne. Jotkut ihmiset (useammin miehet) eivät vain tule ajatelleeksi sitä toisen tilannetta realistisesti.

Esimerkiksi apn tilanteessa mies saattaa ihmetellä miksi ap on väsynyt kun tekee vain yhtä työtä ja hän kahta. Mies ei joko ajattele tai tajua kuinka paljon lastenhoitotyötä ja kotitöitä ap tekee sen normaalin työpäivän päälle. Ja monesti tällainen ihminen uskottelee itselleen että ap nyt vaan makoilee viikonlopun lasten kanssa kotona tai rentoutuu viemällä kaksi pinetä lasta kahdesti päivässä ulkoilemaan jne. Jos häntä pyydetään vaikka hoitamaan lapsia työpäivän päälle on se liian raskasta ja vaativaa hän tarvii lepoa. Mutta jos vaimo tekee tuon niin sen ei oleteta olevan vaimolle raskasta.

Mutta miten saada mies ymmärtämään asia? Ehkä ap voisi tarkoituksella pyytää miestä järjestämään yksi sunnuntai (tai joku muu päivä) vapaaksi että ap menee töihin ja mies on lasten kanssa ja hoitaa kodin. Jos mies valittaa sitä liian raskaaksi itselleen niin silloin ap voisi esittää että odotat kuitenkin vaimon tekevän näin joka viikonloppu ja arkiillat etkä ymmärrä kuinka väsynyt vaimosi on siitä.

Joko palkkaattee apua tai sitten mies vähentää työntekoa ja osallistuu enemmän lasten ja kodin hoitoon. Jos mies tekee noin paljon töitä niin pitäisi teillä sen näkyä tuloissakin. Jos ette pärjää ilman miehen kakkostyötä niin harkitkaa muuttoa halvempaan asuntoon ym niin että ette polta itseänne loppuun nyt.

Tsemppiä ap!

Ap ei vastaa. Arvelen, että takana on hirveän yleinen kuvio, jota olen seurannut omassa lähipiirissänikin.

Lapseton nuoripari (joka voi olla jo 30+) suunnittelee intoa täynnä tulevaisuutta. Siihen kuuluvat lapset, omakotitalo, piha, auto, ehkä matkat. Ollaan raskaana, ostetaan se omakotitalo. Tai sitten rakennetaan se itse, se miehen toinen työ voi olla myös talotyömaa. Toinen lapsi halutaan pian, koska no, ne yleiset syyt, ehkä äidin ikä. Toinenkin lapsi syntyy. Tiedetään, että kokonaisuutta pidetään yleisesti vähän raskaana, mutta ajatellaan, että me kyllä pärjätään, koska ollaan niin reippaita ja meillä on niin hyvä meininki.

Äiti palaa töihin, todetaan että järkevintä että isä kantaa päävastuun talolainoista/taloprojektista. Äiti vastaa kotihommista ja lapsista oman työnsä ohessa. Äiti tekee lyhyttä päivää tms. Ei sen väliä, koska kummallakin on kädet täynnä töitä ja kumpikin on iltaisin ihan lopussa. Sitten alkaa tulla näitä ongelmia. Ihan tavallisia, tutun kuuloisia.

Ap, oli tämä tarina niin tai näin, niin hyvä olisi lähteä siitä, että olette kumpikin väsyneitä. Keskustelu siitä, mitä haluatte elämältä, kuinka pitkään jaksatte näin ja onko jostain mahdollista tinkiä, olisi hyvä käydä. Jotkut pariskunnat selviävät noista vuosista kyllä hyvin. Jos kummallekin on selkeää että tavoitellaan asioita joita kumpikin haluaa, ja että kyse on väliaikaisesta tilasta, niin se varmaan sujuu. Mutta joskus voi myös todeta, että ei jaksakaan jotain kokonaisuutta, vaikka se olikin alun perin se mitä itsekin halusi. Toisen syyttäminen (vaatimuksista/hylkäämisestä) ja kuormittaminen (jos tuo toinen jaksaisi) ei auta. 

Huhuu ap, mitä mies on sanonut, kun olet keskustellut hänen kanssaan tästä ongelmasta?

Ehkä miehellä onkin toisen työn paikalla toinen nainen? Ehkä tämä onkin tällainen perinteinen vanha kunnon "isi ei jaksa nalkuttavaa alati väsynyttä uhriutuvaa vaimoaan ja märiseviä kersoja, vaan hän löysi ihanan, lapsettoman, hymyilevän ja aidosti läsnä olevan naisen" -juttu.

Mitä kuuluu ap?