Lapset vie kaiken energian eikä sitä riitä enää parisuhteelle

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Se ei varmaan auta parisuhteeseen, kun molemmat todennäköisesti haaveilevat eri asioista.

"Normaalia lapsiperhe elämää. Voit huomioida ihan pikku asioilla kun käyt kaupassa osta miehelle suklaa patukka ja sujauta työ laukkuun lapun kanssa missä lukee olet rakas."

Suoraan sanoen se mies haluaa lähinnä sujauttaa omaa patukkaansa sun karvalaukkuun ja kuulla sun sanomana olet rakas.

Tukiverkoton perhe - kuten mekin olemme - pärjää ainostaan siten että työnjako on reilu ja menee tasan. Meillä ei ole myöskään mitään apua koskaan, edes hädässä, saatavilla, isovanhemmat ei osallistu mitenkään elämäämme (eivät viitsi edes soitella).

Kumpikin saa omaa aikaa kun vuorotellaan lastenhoidossa. Kahdestaan emme pääse koskaan yhtään mihinkään, se vaan pitää hyväksyä eikä kaihoilla turhaan sitä. Mutta erikseen päästään ja se riittää siihen että jaksaa ja pysyy terveenä.

Mulla on vaativampi työ, joten meillä lastenhoito menee ehkä suhteessa 45/55% eli mies hoitaa vähän enemmän.

Apn pitää laittaa mies kantamaan osansa. Muuten ap katkeroituu ja liitto loppuu ennemmin tai myöhemmin. Ä

Miksi niin moni järjestää itsensä tuollaiseen elämäntilanteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin moni järjestää itsensä tuollaiseen elämäntilanteeseen?

Miten niin järjestää? Esim meidän tukiverkot luoaili kovin auttaa vauvan ja lapsen kanssa, ennen kuin tulin raskaaksi ja koko raskausajan, mutta eipä heitä näkynytkään kun olisi pitänyt oikeasti vähän auttaa.

Mulla oli sama tilanne. Mies oli kyllä innokkaasti tekemässä lasta, mutta jo raskausaikana huomasi ettei sitten ollutkaan kiva kun minä pöyristyin. Etsi uutta eukkoa netistä. Kun vauva syntyi niin päätin heti erota, sillä huomasin että minä teen kaiken yksin. Olin varakkaampi, hoidin vauvan ja koti oli kuin sikolätti ellen itse olisi tehnyt kaikkea. Päätin että en enää ota miestä vastuksekseni. Oon nyt leikki-ikäisen yh ja todella onnellinen. Tyttökin onnellinen ha hyvin kehittynyt. Hän on minulle rakkain. Itse en oikein usko ydinperheeseen, harvalla se toimii hyvin. Minulla oli ydinperhe lapsena ja isäni hallitsi ja äitini vain teki kauheasti kaikkea. Oli aina äkäinen meille lapsille. En itse tahtonut olla samanlainen. Oma tupa, oma lupa. 💗

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin moni järjestää itsensä tuollaiseen elämäntilanteeseen?

No jos lapsia haluaa niin silloin usein laitetaan itsensä tuollaiseen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Näinhän se on, eli kannattaisi jättää se kännykän selaaminen pois ja keskittyä oleelliseen. Kännykkä ei siitä mieltään pahoita, vaikka siihen ei kosketa kuukauteen yhtään. Mies pahoittaa mielensä varmasti, jos joku fb menee hänen edelleen.

Eli kavereiden ja ystävien jutut pitäisi tulla vasta oman perheen jälkeen. Perhe ja varsinkin se ikioma mies, oma rakas, lasten isä ja paras ystävä pitäisi olla ensimmäinen, jota huomioi, kun aikaa on. Sama järjestys pitäisi olla myös miehellä, eli perhe ja vaimo.

Työ vie aikansa arjesta, se on normaalia, mutta periaatteessa työpäivän ei pitäisi olla kuin kahdeksan tuntia. Miehen toinen työpaikka on oudompi juttu ja miehen pitää miettiä laittaako tämän työpaikan pois vai lähteekö perhe. Kummasta olisi helpompi luopua? Jos esimerkiksi asunnon lainat ovat mahdottomat, niin ne pitää muuttaa inhimilliseksi ja mahdollisiksi hoitaa. Tällaiset lainaneuvottelut ovat normaaleja ja se pitää ihan itse tajuta tehdä, pankki ei tule asiaa teille tarjoamaan. Ap:n työpaikka on myls vähän siinä ja siinä nyt, kun lapset ovat pieniä. He ovat pieniä vain hetken ja työpaikka on olemassa myöhemminkin. Lyhyt työpäivä on tietenkin ainoa mahdollinen keino.

Minä ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Jos on esim. viikonloppuna koko päivän antanut huomiota lapsille, ei ole illalla enää mitään annettavaa miehelle. Siinä vaiheessa kyky vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa on varmaankin nolla. Ei jaksa taas yhtä ihmistä, joka haluaa huomiota ja jonka puheita pitäisi kuunnella. Kännykkä on helppo tapa nollata aivoja ja olla vain omassa hiljaisuudessa. Silloin ei joudu antamaan kenellekään mitään, vaan saa lopultakin pitää itseään vähän itselläänkin. 

Kotiäidin arki on työssä käyvän äidin lomaa. #Totuuseioleainakivaa t. 3 lapsen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain pitää luopua.

Ehdotuksia mistä...?

Luepas vastaukset ja poimi sieltä. Sinne on tullut lukuisia ehdotuksia, mutta eiväthän ne kelpaa ap:lle, koska vastaukset eivät olleet häntä miellyttäviä.

Ehdotuksissa oli esimerkiksi, että:

-pariskunta keskustelee asiasta

-pariskunta alkaa vetämään yhtä köyttä

-pariskunta järjestää yhteistä aikaa iltoihin ja viikonloppuna

-ap laittaa kännykän syrjään

-ap jää kotiin

-mies lopettaa toisen työn

-mahdollisia lainaehtoja kevennetään perheelle sopivammiksi

-ap opettelee jakamaan vastuuta

-mies oppii ottamaan vastuuta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Näinhän se on, eli kannattaisi jättää se kännykän selaaminen pois ja keskittyä oleelliseen. Kännykkä ei siitä mieltään pahoita, vaikka siihen ei kosketa kuukauteen yhtään. Mies pahoittaa mielensä varmasti, jos joku fb menee hänen edelleen.

Eli kavereiden ja ystävien jutut pitäisi tulla vasta oman perheen jälkeen. Perhe ja varsinkin se ikioma mies, oma rakas, lasten isä ja paras ystävä pitäisi olla ensimmäinen, jota huomioi, kun aikaa on. Sama järjestys pitäisi olla myös miehellä, eli perhe ja vaimo.

Työ vie aikansa arjesta, se on normaalia, mutta periaatteessa työpäivän ei pitäisi olla kuin kahdeksan tuntia. Miehen toinen työpaikka on oudompi juttu ja miehen pitää miettiä laittaako tämän työpaikan pois vai lähteekö perhe. Kummasta olisi helpompi luopua? Jos esimerkiksi asunnon lainat ovat mahdottomat, niin ne pitää muuttaa inhimilliseksi ja mahdollisiksi hoitaa. Tällaiset lainaneuvottelut ovat normaaleja ja se pitää ihan itse tajuta tehdä, pankki ei tule asiaa teille tarjoamaan. Ap:n työpaikka on myls vähän siinä ja siinä nyt, kun lapset ovat pieniä. He ovat pieniä vain hetken ja työpaikka on olemassa myöhemminkin. Lyhyt työpäivä on tietenkin ainoa mahdollinen keino.

Minä ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Jos on esim. viikonloppuna koko päivän antanut huomiota lapsille, ei ole illalla enää mitään annettavaa miehelle. Siinä vaiheessa kyky vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa on varmaankin nolla. Ei jaksa taas yhtä ihmistä, joka haluaa huomiota ja jonka puheita pitäisi kuunnella. Kännykkä on helppo tapa nollata aivoja ja olla vain omassa hiljaisuudessa. Silloin ei joudu antamaan kenellekään mitään, vaan saa lopultakin pitää itseään vähän itselläänkin. 

Pitäisikö sinun ottaa ero ja antaa lapset isälle? Tai pistää kersat peräti sijaiskotiin, niin saisit sitä ikiomaa aikaa kännykkäsi kanssa?

Aloittajalle sama ehdotus.

Vierailija kirjoitti:

Piti sitten mennä lisääntymään.

Kysypä mutsilta, miten paljon itse vaadit lapsena huomiota. Ja entäs nykyään?

Ei kai sen lasten saaman huomion tarvitse olla tauotonta? Ennenkin pärjättiin vähemmällä.

Miehen työ taitaa olla paljon keposempaa, kun noin vähän uuvuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Näinhän se on, eli kannattaisi jättää se kännykän selaaminen pois ja keskittyä oleelliseen. Kännykkä ei siitä mieltään pahoita, vaikka siihen ei kosketa kuukauteen yhtään. Mies pahoittaa mielensä varmasti, jos joku fb menee hänen edelleen.

Eli kavereiden ja ystävien jutut pitäisi tulla vasta oman perheen jälkeen. Perhe ja varsinkin se ikioma mies, oma rakas, lasten isä ja paras ystävä pitäisi olla ensimmäinen, jota huomioi, kun aikaa on. Sama järjestys pitäisi olla myös miehellä, eli perhe ja vaimo.

Työ vie aikansa arjesta, se on normaalia, mutta periaatteessa työpäivän ei pitäisi olla kuin kahdeksan tuntia. Miehen toinen työpaikka on oudompi juttu ja miehen pitää miettiä laittaako tämän työpaikan pois vai lähteekö perhe. Kummasta olisi helpompi luopua? Jos esimerkiksi asunnon lainat ovat mahdottomat, niin ne pitää muuttaa inhimilliseksi ja mahdollisiksi hoitaa. Tällaiset lainaneuvottelut ovat normaaleja ja se pitää ihan itse tajuta tehdä, pankki ei tule asiaa teille tarjoamaan. Ap:n työpaikka on myls vähän siinä ja siinä nyt, kun lapset ovat pieniä. He ovat pieniä vain hetken ja työpaikka on olemassa myöhemminkin. Lyhyt työpäivä on tietenkin ainoa mahdollinen keino.

Minä ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Jos on esim. viikonloppuna koko päivän antanut huomiota lapsille, ei ole illalla enää mitään annettavaa miehelle. Siinä vaiheessa kyky vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa on varmaankin nolla. Ei jaksa taas yhtä ihmistä, joka haluaa huomiota ja jonka puheita pitäisi kuunnella. Kännykkä on helppo tapa nollata aivoja ja olla vain omassa hiljaisuudessa. Silloin ei joudu antamaan kenellekään mitään, vaan saa lopultakin pitää itseään vähän itselläänkin. 

Ei ihme, että avioerot ovat nykyään niin yleisiä. Äiti antaa kaiken aikansa ja huomionsa lapsilleen, vaikkei näillä olisi mitään hätää muutenkaan (eivät sairaita tms.). Mies jää yksin ja lopulta lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sen lasten saaman huomion tarvitse olla tauotonta? Ennenkin pärjättiin vähemmällä.

Tämä. Lasten on hyvä oppia, että äiti ei ole heidän käytettävissään joka sekunti. Että äiti voi käydä yksin pissalla ja syödä ilman, että siinä on jatkuva tekemisien selittäminen. Koti tulee järjestää lapsille turvalliseksi ja lapsille pitää opettaa mitä saa ja mitä ei saa tehdä.

Minulla on kolme lasta ja meillä lapset oppivat hyvin, että he voivat vaikka riittää värityskirjan kuvia ilman minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Näinhän se on, eli kannattaisi jättää se kännykän selaaminen pois ja keskittyä oleelliseen. Kännykkä ei siitä mieltään pahoita, vaikka siihen ei kosketa kuukauteen yhtään. Mies pahoittaa mielensä varmasti, jos joku fb menee hänen edelleen.

Eli kavereiden ja ystävien jutut pitäisi tulla vasta oman perheen jälkeen. Perhe ja varsinkin se ikioma mies, oma rakas, lasten isä ja paras ystävä pitäisi olla ensimmäinen, jota huomioi, kun aikaa on. Sama järjestys pitäisi olla myös miehellä, eli perhe ja vaimo.

Työ vie aikansa arjesta, se on normaalia, mutta periaatteessa työpäivän ei pitäisi olla kuin kahdeksan tuntia. Miehen toinen työpaikka on oudompi juttu ja miehen pitää miettiä laittaako tämän työpaikan pois vai lähteekö perhe. Kummasta olisi helpompi luopua? Jos esimerkiksi asunnon lainat ovat mahdottomat, niin ne pitää muuttaa inhimilliseksi ja mahdollisiksi hoitaa. Tällaiset lainaneuvottelut ovat normaaleja ja se pitää ihan itse tajuta tehdä, pankki ei tule asiaa teille tarjoamaan. Ap:n työpaikka on myls vähän siinä ja siinä nyt, kun lapset ovat pieniä. He ovat pieniä vain hetken ja työpaikka on olemassa myöhemminkin. Lyhyt työpäivä on tietenkin ainoa mahdollinen keino.

Minä ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Jos on esim. viikonloppuna koko päivän antanut huomiota lapsille, ei ole illalla enää mitään annettavaa miehelle. Siinä vaiheessa kyky vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa on varmaankin nolla. Ei jaksa taas yhtä ihmistä, joka haluaa huomiota ja jonka puheita pitäisi kuunnella. Kännykkä on helppo tapa nollata aivoja ja olla vain omassa hiljaisuudessa. Silloin ei joudu antamaan kenellekään mitään, vaan saa lopultakin pitää itseään vähän itselläänkin. 

Ei ihme, että avioerot ovat nykyään niin yleisiä. Äiti antaa kaiken aikansa ja huomionsa lapsilleen, vaikkei näillä olisi mitään hätää muutenkaan (eivät sairaita tms.). Mies jää yksin ja lopulta lähtee.

Näin se on. Kun vaimosta tulee vain äiti ja hän katoaa äitiyden maailmaan, niin se on karua katseltavaa.

Se on todella karua tuollaisen naisen miehelle ja myös naisen ystäville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainut tapa saada omaa aikaa ero. Silloin saat muutaman vapaapäivän kuussa. Luultavasti mies löytää uuden, lapsettoman, naisen.

Ihmettelen, miksi pitää tehdä lapsia yleensäkään.

Lapset on kivoja. Osa puolisoista aina ei.

Lapset kivoja?

Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluummin juttelisin mieheni kanssa kuin selaisin kännykkää. 

Palkattu lastenhoitaja parin kuukauden välein?

Näinhän se on, eli kannattaisi jättää se kännykän selaaminen pois ja keskittyä oleelliseen. Kännykkä ei siitä mieltään pahoita, vaikka siihen ei kosketa kuukauteen yhtään. Mies pahoittaa mielensä varmasti, jos joku fb menee hänen edelleen.

Eli kavereiden ja ystävien jutut pitäisi tulla vasta oman perheen jälkeen. Perhe ja varsinkin se ikioma mies, oma rakas, lasten isä ja paras ystävä pitäisi olla ensimmäinen, jota huomioi, kun aikaa on. Sama järjestys pitäisi olla myös miehellä, eli perhe ja vaimo.

Työ vie aikansa arjesta, se on normaalia, mutta periaatteessa työpäivän ei pitäisi olla kuin kahdeksan tuntia. Miehen toinen työpaikka on oudompi juttu ja miehen pitää miettiä laittaako tämän työpaikan pois vai lähteekö perhe. Kummasta olisi helpompi luopua? Jos esimerkiksi asunnon lainat ovat mahdottomat, niin ne pitää muuttaa inhimilliseksi ja mahdollisiksi hoitaa. Tällaiset lainaneuvottelut ovat normaaleja ja se pitää ihan itse tajuta tehdä, pankki ei tule asiaa teille tarjoamaan. Ap:n työpaikka on myls vähän siinä ja siinä nyt, kun lapset ovat pieniä. He ovat pieniä vain hetken ja työpaikka on olemassa myöhemminkin. Lyhyt työpäivä on tietenkin ainoa mahdollinen keino.

Minä ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Jos on esim. viikonloppuna koko päivän antanut huomiota lapsille, ei ole illalla enää mitään annettavaa miehelle. Siinä vaiheessa kyky vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa on varmaankin nolla. Ei jaksa taas yhtä ihmistä, joka haluaa huomiota ja jonka puheita pitäisi kuunnella. Kännykkä on helppo tapa nollata aivoja ja olla vain omassa hiljaisuudessa. Silloin ei joudu antamaan kenellekään mitään, vaan saa lopultakin pitää itseään vähän itselläänkin. 

Pitäisikö sinun ottaa ero ja antaa lapset isälle? Tai pistää kersat peräti sijaiskotiin, niin saisit sitä ikiomaa aikaa kännykkäsi kanssa?

Aloittajalle sama ehdotus.

Minun lapseni olivat pieniä silloin, kun kännyköitä ei vielä edes ollut. En ole kännykkäihmiseksi koskaan sen kummemmin edes oppinut. Minulle kännykkä on edelleen vain puhelin. Totesin vain, että ymmärrän aloittajaa ja hänen kännykkäänsä. Toisinaan tulee seinä vastaan siinä kuinka paljon ihmisestä riittää jaettavaksi muille ihmisille. Kännykän pariin vetäytyminen kertoo siitä. Kännykän tilalla voisi olla ihan mikä tahansa muukin juttu esim. televisio, tietokone, kirja tai liikunta. Mitä nyt kukakin haluaa tehdä ihan omassa rauhassaan. Ei auta sanoa, että pitäisi olla miehen kanssa, kun kerran rakastaa tätä ja eihän se kauan vie, jos miehen kanssa juttelee niitä näitä illalla. Ihminen voi olla niin "tyhjiin puserrettu", että ei vain yksinkertaisesti jaksa. Silloin ongelmaa pitää lähteä korjaamaan siten, että ihminen jaksaisi muutakin kuin vetää päivän läpi ja kaatua sänkyyn. Kännykkä on vain oire, ei ongelma.

Nämä on kyllä siitä jänniä keskusteluja, että aika pian näissä tulee näitä "Piti sitten tehdä lapsia", tai "Huomioi miestäsi näin"- kommentteja.

Kokonaisuus vaikuttaa mielestäni siltä, että ei se mieskään ap:tä kovin paljoa huomioi. Esimerkiksi oman ajan antaminen ja töiden sumpliminen niin, ettei ap ole koko ajan yksin vastuussa kaikesta, olisi jo itsessään normaalia ja ruokkisi ap:n jaksamista.

Ap, onko sun pakko olla kotona? Onko vaihtoehto lähteä töihin vaikka osa-aikaisesti ja lapset hoitoon? Onko teillä tukiverkot millaiset tai mahdollisuus maksettuun hoitoapuun? Entä miksi mies tekee kahta työtä? Keventäisikö sun töihin lähteminen miehen painetta tähän?

Oletko sä koettanut ihan kunnolla keskustella miehen kanssa? Tuohan on tilanne, joka ei tuosta oikein korjaannu ellei tuossa joku tai jotkut asiat muutu. Mikä on miehen näkemys tilanteeseen? Joskushan se voi olla niinkin, että työssäkähyvä miettii kuinka toinen saa jäädä kotiin ja itse joutuu lähteä töihin... Ja toisin päin.

Totuus on kuitenkin, ettei mikään parisuhde pysy hengissä itsestään, eikä jaksaminen korjaannu ellei siihen panosta. Kotona olevalle on myös henkisesti raskasta, jos ei koskaan ole muuta.