Miksi työpaikoissa ei riitä, että hoitaa työnsä hyvin ja siinä se?

Vierailija kirjoitti:

Epäsosiaalisten ihmisten kanssa nyt vaan on aika raskasta olla töissä. En minäkään hyvässä valossa katsoisi työkaveria, joka aina vain möllöttäisi omissa oloissaan eikä häntä oppisi tuntemaan ihmisenä. Aika loppuun kuluttavaa työilmapiirin kannalta jos kukaan ei koskaan puhuisi muuta kuin pakolliset asiat. Ei tarvitse olla mikään ylisosiaalinen, mutta riittävä sosiaalisuus on lähinnä normaalia ihmisen käytöstä.

Eikö sulla riitä muita työkavereita joiden kanssa jutella niitänäitä, jos yksi on hiljaisempi niin miten se on sulta pois?

Ärsyttää ihan sama asia, kun mua ollaan moitittu että pitäisi olla ulospäinsuuntautuneempi ja höpötellä enemmän asiakkaitten kanssa. Oon tiskissä suurimman osan päivää ja siivoan osan päivää, hymyilen ja vastaan jos multa kysytään jotain, mutta en ymmärrä miksi mun tässä työssä tarvis olla niin yltiöpuhelias. Eikö riitä että teen työni hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki täytyy osata toimia tarvittaessa tiimissä ja tehdä yhteistyötä. Ottaa muut huomioon ja auttaa, kun tilanne sitä vaatii, eikä vaan jurnuttaa omia töitään. Tämä on ihan normaalia työelämässä ja kuuluu myös ihan normaaleihin käytöstapoihin.

Aika usein päälle päin sosiaaliset ihmiset eivät ole kovin yhteistyökykyisiä. Tältäkin palstalta sen huomaa usein "olen ainoa joka osaa tehdä sitä ja tätä, joten olen tosi tärkeä työpaikalleni". Minä luen tuon niin, että henkilö panttaa töitään eikä dokumentoi tekemisiään kunnolla, koska ei HALUA kenenkään muun osaavan samoja. 

Tämä. Ja kokemukseni perusteella usein nämä työpaikan sosiaaliset räiskyvät persoonat sortuvat besserwisseröintiin eivätkä osaa ottaa muiden ideoita huomioon vaan ovat jyrääviä "me tehdään näin"-ihmisiä.

Vielä yhtenä lisäyksenä, että nämä edellä mainituissa lainauksissa olevat tyypit myös usein sanovat olevansa työpaikan hengennostattajia, äitihahmoja tai vitsiniekkoja.

Näillä sanoilla itseään kuvailevat henkilöt ovat yleensä työpaikkakiusaajia.

Työpaikkailmoituksetkin ovat nykyään tyyliin "Etsimme joukkoomme hullunhauskaa irrottelijaa joka saa hymyn kaikkien huulille, yhteisössämme nauru raikaa monta kertaa päivässä, kun joku murjaisee aina johonkin väliin mehevää läppää, repeily kolmesta kohtaa ei ole meillä poikkeus vaan sääntö, jos olet huikea tyyppi, kävelevä vitsikone ja ilmiömäinen smaltalkkaaja niin tervetuloa hullunhauskaan joukkoomme"

Jos jostain syystä on päätynyt tuollaiseen työyhteisöön eikä täytä yhtäkään ehtoa vaan on hiljainen, ei jaksa turhaa lätinää mutta tekee työnsä hyvin niin se ei vaan riitä, sinusta tulee silmätikku, ahdistava työilmapiirin pilaaja.

Koska halutaan palkankorotus

Esimiehenä huomattuani jonkun tyypin olevan aina "taustalla" eikä osallistunut kahvipöytäjuttuinin, 

ryhdyin aina tarkkailemaan häntä ja tekemisiään.

Lähes aina henkilö teki työnsä hyvin ja tämä sai aikaan ahaa-elämyksen: Nämä tyypit ovat se työpaikan kivijalka ja joiden ansiosta työpaikka menestyy. Tekevät työnsä hyvin, eivät sairastele eivätä "sairastele", 

eivät vaadi työaikamuutoksia ja joihin voi luottaa.

Siksipä he eivät koskaan ole lomautettavien tai irtisanottujen joukossa.

Itsekin kuvittelin olevani työantajalle hyvä työntekijä, mutta kenkää vaan yli 20 vuoden uran jälkeen.

Ikävä on ollut kuulla, että nämä hyvät työntekijät ovat saaneet myös lähteä ja tilalle on hankittu kavereita ja sukulaisia.

Meillä riittää. Itse olen introvertti ja esimiestehtävissä. Työmme ei sisällä juurikaan asiakaskontakteja ja riittää, että hoitaa työnsä itsenäisesti sekä välillä pienessä vaihtelevassa tiimissä. Pääasia on että homma hoituu.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää ihan sama asia, kun mua ollaan moitittu että pitäisi olla ulospäinsuuntautuneempi ja höpötellä enemmän asiakkaitten kanssa. Oon tiskissä suurimman osan päivää ja siivoan osan päivää, hymyilen ja vastaan jos multa kysytään jotain, mutta en ymmärrä miksi mun tässä työssä tarvis olla niin yltiöpuhelias. Eikö riitä että teen työni hyvin.

Niinpä. Jostain syystä monissa aspa-alan työpaikoissa elää se käsitys, että hyvä asiakaspalvelu tarkoittaa loputonta höpötystä, posket pingottuneena hymyilyä ja itsensä tekemistä asiakkaan tykö. Näin asiakkaan näkökulmasta tällaiset aspat ovat joskus jopa vähän pelottavia, koska suuresta osasta heitä vaistoaa sen, että kyseessä on vain hampaat irvessä vedetty rooli. Hymy ei ulotu silmiin asti ja koko olemuksesta paistaa kireys ja epämukavuus. Jos ihminen on luonnostaan ekstrovertti ja hymyilevä, niin se on tietenkin eri asia, silloin henkilö ei esitä mitään ja asiakaspalvelutilanne on sen vuoksi miellyttävä. Moni luonteeltaan rauhallisempi ja asiakeskeisempi olisi huippuaspa, jos saisi hyödyntää näitä ominaisuuksiaan työssään eikä tarvitsisi yrittää muuttua pirtsakaksi viihdyttäjäksi. Moni asiakas arvostaa asiantuntemusta, selkeää ja asiallista ulosantia sekä maltillista asennetta asiakaspalveluun.

Vierailija kirjoitti:

Epäsosiaalisten ihmisten kanssa nyt vaan on aika raskasta olla töissä. En minäkään hyvässä valossa katsoisi työkaveria, joka aina vain möllöttäisi omissa oloissaan eikä häntä oppisi tuntemaan ihmisenä. Aika loppuun kuluttavaa työilmapiirin kannalta jos kukaan ei koskaan puhuisi muuta kuin pakolliset asiat. Ei tarvitse olla mikään ylisosiaalinen, mutta riittävä sosiaalisuus on lähinnä normaalia ihmisen käytöstä.

Samaa mieltä, mutta ei pidä olettaa introvertilta, että tämä tutustuminen tapahtuisi  ryhmässä jossain kahvipöydissä, vaan  kahden kesken juttelemalla oppii tuntemaan, mutta jos olet itse jollain tavalla rasittava tyyppi jutuillasi,  niin voi olla että hiljenee kokonaan

Täydellinen eristäytyminen muusta työyhteisöstä ei ole kovin viisasta sekään. Siis työyhteisön jäsen, joka aina haluaa käydä syömässä ja kahvitauolla yksin ja joka tekee selväksi, ettei muitten seura kiinnosta.

Minun ei sanottu sopiva ryhmädynamiikkaan. Ei kuitenkaan kerrottu millainen pitää olla kun ei sovi ryhmädynamiikkaan. 

Millaisia ihmisiä tarvitaan ryhmädynamiikan kannalta?  Tarkoittaako se että  kaikkien pitää olla samanlaisia positiisia vai pitääkö olla erilaistajengiä ryhmässä?. Tässähän oli kysymys siis muutaman kuukauden etätyöstä jota tehdään melko itsenäisesti.

Vierailija kirjoitti:

Just ton takia minun työtäni ei jatkettu koeajan jälkeen, kun en ollut se kuuluisa "Hyvä tyyppi". Ei auttanut vaikka tein työt tosi hyvin, mutta kun tauoilla menin vaikka ulos haukkaaamaan happea ja vähän kävelemään, enkä ollut kahvipöydässä ja ostallistunut "kälkätykseen" niin lähtö tuli ja syy oli vain että en ole se mitä etsivät.  Sitten olen käynyt jotain Headhunter kurssia työkkärin kautta ja heiltä tulee viestejä että pitää erottautua kaikista muista ja olla sosiaalinen, kontakteja, suosittelijoita ja vaikka mitä. Ei hitto. Ei voi olla tavallinen duunari vaan pitäisi muuttua, mutta introvertti ei muutu niin paljoa ja esittäminen vie kaiken energian. 

Kerroitko ikinä muille että lähdet ulos lataamaan akkuja ja hengittämään raitista ilmaa? Jos yksi tyyppi häipyy joka tauolla jonnekin eikä edes sano mitään niin ei ihme, että muu jengi alkaa katsoa että tuo ei sovi porukkaan. Olisit käynyt ensin ulkona reippailemassa ja tullut minuutiksi pariksi yhteiseen pöytään, siinä ehtii juoda kahvi- tai teekupposen ennen kuin on palattava sorvin ääreen. Sosiaalista pelisilmää vähäsen kehiin. Kun on uusi talossa ei ole varaa asioihin, joita katsottaisiin sormien läpi vanhalta ja asemansa vakiinnuttaneelta työntekijältä.

Aivan.

Nämä kick-offit, After work  ja muut pakolliset palaverit vie voimat. Jos ei osaa ota niin käsitellään niinkuin ei halua kuulua jengiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kanalauman kahvitauot on pahinta mitä tiedän. Yksilöinä juttelevat kukin ihan järkeviä ja ovat kivoja suurin osa, mutta joukossa kaakatus tiivistyy. Yleinen mielipide mistä tahansa aiheesta on social leader chickin arvoja myötäilevä, vaikka privana se on usein jotain ihan muuta. Vappumunkit seuraavana, oli sulla keliakia tai ei.... kaakakkaaaa kaa kaa kaaa....

Insinööritoimistossa ne vasta onkin ihan kamalia. Suurin osa miesten ajasta menee yhteistyökumppaneiden ja kilpailijoiden kyvyttömyyden haukkumiseen. Ei kahvitaukoa ilman että jotain tyyppiä ei haukuta. Koetan itse pitää puheenaiheet työasioissa, mutta aina se menee tuohon. Se haukkuminen tapahtuu vielä sellaisella paatoksella, että vain ruusunpunaisten lasien kautta miehiä katsova ihaileva hölmö ei tajua miten noloa se on. Sekä miehet ovat kovia haukkumaan sitä, joka ei ole paikalla, saman projektin tyyppejä, toinen toisilleen. 

Teollisuuspuolella harjoittelussa taas rikastuisi, jos laittaisi 10 senttiä säilöön joka kirosanasta. Välillä jaksetaan puhua autoista yms mutta aika paljon jaksetaan puhua siitä että ostaisiko pullon vai pari koskenkorvaa. 

Social leader cock ei ymmärrä juoruilevansa. Omasta mielestään hän vain puhuu asiallisesti.

Mä kärsin myös siitä, että on aivan älyttömän puhetulvan kanssa itseään ilmaisevia yli-innokkaita ihmisiä, jotka viikolla 1 sanoo, että tämä on hyvä, näin tehdään ja alat suunnitella, kuinka tuo idea toteutetaan maaliin. Seuraavalla viikolla uudessa ideariihessä käännetäänkin kelkka, että ei, se ei olekaan hyvä, nyt tehdään näin. Viikolla 3 tulee sitten jotain lisäideaa, jossa ei oteta huomioon muutoksen vaikutuksia asioihin x ja y ja kun tuot ne esiin, olet hankala, kun et nyt vaan ymmärrä kuinka loistava idea tämä on ja tuot tuollaisia vaikeuttavia detaljeja esille. ( jotka siis kuitenkin vaikuttaa koko homman toteuttamiseen.)

Kun lisäksi puhutaan koko ajan niin paljon, että sitä idean helmeä on mahdotonta siitä tulvasta välillä löytää,. Et myöskään saa suunvuoroa monologien väliin jollet ala puhumaan kiivaasti päälle. Ja kun luulet helmen idean löytäneesi ja varmistat, tarkoitetaanko nyt kenties tätä, vastauksena tulee että etkö sä ymmärrä.. Sitten kun jollain konstilla olet vihdoin olet päässyt pisteeseen jossa esittää mallin jolla idea voidaan toteuttaa käytäntöön, niin se ei kelpaa vaan siihen pitää suunnitella jotain enemmän ja siinä olisi oltava sitä ja tätä, joita ei siis ole aiemmin tuotu esiin. Ja työ siis jatkuvaa pyöritystä samalla kaavalla.

Olen lievästi sanottuna turhautunut. Onko mulla kohtalotovereita jossain?

No minua ei small talk haittaa, vaikka olenkin introvertti. Mua ottaa eniten päähän ”jatkuva kehittäminen”. Toimin päällikkötasolla ja aina kun joku projekti on saatu pakettiin niin pitää heti alkaa etsimään seuraavia kehityskohteita. Koskaan ei ole edes viikkoa, että voisi rauhassa nauttia työn tuloksista. Mikään ei ole koskaan hyvin ja se turhauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Esimiehenä huomattuani jonkun tyypin olevan aina "taustalla" eikä osallistunut kahvipöytäjuttuinin, 

ryhdyin aina tarkkailemaan häntä ja tekemisiään.

Lähes aina henkilö teki työnsä hyvin ja tämä sai aikaan ahaa-elämyksen: Nämä tyypit ovat se työpaikan kivijalka ja joiden ansiosta työpaikka menestyy. Tekevät työnsä hyvin, eivät sairastele eivätä "sairastele", 

eivät vaadi työaikamuutoksia ja joihin voi luottaa.

Siksipä he eivät koskaan ole lomautettavien tai irtisanottujen joukossa.

Itsekin kuvittelin olevani työantajalle hyvä työntekijä, mutta kenkää vaan yli 20 vuoden uran jälkeen.

Ikävä on ollut kuulla, että nämä hyvät työntekijät ovat saaneet myös lähteä ja tilalle on hankittu kavereita ja sukulaisia.

Myös hyvä, hiljainen työntekijä voi sairastua. Oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Mitä se turha, työhön liittymätön small talk -oikeasti tuo lisäarvoa tai tulosta vaikkapa tavallisessa suunnittelutyössä? Eri asia työhön liittyvät suunnittelupalaverit tai palaverit, joissa käydään läpi työnjakoa tai projektin vaiheita.  Minä ainakin koen jopa ahdistavana kaikki työn ulkopuoliset utelut. Ei mulla mitään salattavaa ole, mutta ei minun koko sukuni asiat kuulu työpaikalle, koska heillä on oikeus yksityisyyteen. Jos joku kysyy onko salattavaa, niin tavallaan, ei perheenjäsenen työttömyydet tai sairaudet kuulu omalle työpaikalleni. 

Nykyään joutavanpäiväistä juoruilua kutsutaan verkostoitumiseksi ja sitten kun puhutaan puhelimessa 20 % työasiaa ja 80 % sitä joutavaa, eikun anteeksi, verkostoitumiseen liittyvää small talkia, niin on töissä kiire, kun aika menee puhelimessa. 

Small talk ei ole juoruilua, vaan small talkia. Sitä pientä toisen huomioimista.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää ihan sama asia, kun mua ollaan moitittu että pitäisi olla ulospäinsuuntautuneempi ja höpötellä enemmän asiakkaitten kanssa. Oon tiskissä suurimman osan päivää ja siivoan osan päivää, hymyilen ja vastaan jos multa kysytään jotain, mutta en ymmärrä miksi mun tässä työssä tarvis olla niin yltiöpuhelias. Eikö riitä että teen työni hyvin.

Asiakkaat odottaa sitä pientä huomioimista, eikä sitä, että kysymyksiin vastataan vain kyllä tai ei.

Sanotaan nyt vaikka, että asiakas kysyy, onko tuotteessa pähkinää. Hyvä vastaus ei ole töksähtävä ”on”, vaan enemmänkin ”tässä valitettavasti on, mutta näissä ei ole. Tässä on myös hiukan tummempi suklaa, jos siitä tykkäät. Tai sittenhän voi ottaa tämän xx:n, jos ei välttämättä halua jäätelöä ollenkaan. ”

Ei tarvitse olla yltiöpuhelias, ettei asiakas pääse tiskiltä mihinkään, mutta et tee työtäsi hyvin, jos asiakkaan pitää kiskoa hohtimilla joka sana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäsosiaalisten ihmisten kanssa nyt vaan on aika raskasta olla töissä. En minäkään hyvässä valossa katsoisi työkaveria, joka aina vain möllöttäisi omissa oloissaan eikä häntä oppisi tuntemaan ihmisenä. Aika loppuun kuluttavaa työilmapiirin kannalta jos kukaan ei koskaan puhuisi muuta kuin pakolliset asiat. Ei tarvitse olla mikään ylisosiaalinen, mutta riittävä sosiaalisuus on lähinnä normaalia ihmisen käytöstä.

Eikö sulla riitä muita työkavereita joiden kanssa jutella niitänäitä, jos yksi on hiljaisempi niin miten se on sulta pois?

Ei aina ole näin. Esim minulla on töissä työpari ja muiden osastojen tyyppejä ei välttämättä näe kuin satunnaisesti taukohuoneessa. Se työpari kattaa 80% työkavereistasi ajallisesti. Jos hän on möllöttäjä-tyyppiä, niin kyllä työ on itsellekin paljon raskaamapaa kuin normisosiaalisen kanssa.