Miesystävä raivoaa asioista, mihin en voi vaikuttaa. Neuvoja?

Vierailija kirjoitti:

0/5

Nolla ja keno ja viis ei ole keskustelua,ne ovat bvaan nolla keno viitonen

yhtä tyhmä kuin up

et ole yhtään sen fiksumpi kuin muut vaikka luulet

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei. Kumppanisi käyttäytyminen selvästi tuntuu sinusta pahalta.

Niin, olen nainen ja äiti ja naimisissa saman miehen kanssa kohta jo 30 vuotta. Emme rakasta toisiamme, mutta emme eroa, koska Jeesus kielsi avioeron.  JEESUS! JA pah höpöhöpö! Aikanaan keksittyjä moraalisääntöjä!

Ihmisellä on oma tahto,mutta sun tahto on laitettu sun ukon ja sun jeesuksen tahtoon ja taskuun!

Uskoo ken haluaa mutta kauheeta kiusata itseään rakkaudettomassa liitossa,hyi

"miesystäväni raivoaa" riitti minulle. Ei jatkoon. Raivoaminen ei kuulu parisuhteeseen (tai muihinkaan läheisiin ihmissuhteisiin sen puoleen). Jos ihminen ei osaa aikuisena ilmaista harmistusta muuta kuin raivoamalla, joku kypsyminen on jäänyt tapahtumatta, ja se tuskin tapahtuu enää kypsällä iällä.

Mies joka raivoaa on naiselle pelottava, vaikka ei koskaan löisi. Suoran fyysisen väkivallan lisäksi on sellainen kuin henkinen väkivalta.

Lisäksi aina on olemassa jossain takaraivossa myös sen fyysisen väkivallan pelko, jos itseä isompi ja vahvempi raivoaa. Vaikka sitä ei siihen asti olisi tapahtunut vielä. On ihan terve selviytymisvaisto kyllä, eikä siitä pidäkään totutella eroon, eikä opetella turtumaan raivoamiseen. Jos niin tekee, liusuu polulle jossa ei osaa enää asettaa terveitä rajoja lainkaan ja voi tulla vaikka tapetuksi, äärimmillään.

Se miten naiset eivät lähde hakkaavan puolison luota, lähtee juuri näin. Sitä ensimmäistä rajaa on epäröity asettaa jostain syystä. On ajatellut, että ehkä tämä asia ei ole niin kriittinen, ehkä tämä ei ole deakbreaker. Väkivallan pelko pitää aina olla dealbreaker.

Rajaa ei ole asetettu, kun on pelätty jotain seurausta, eroa, yksin jäämistä, unelman menetystä, taloudellisen aseman huononnusta, mitä ihmiset ajattelevat, mitä lapset ajattelevat, häpeää yhteisön silmissä, kasvojen menetystä.

Pitää ajatella, että itse ja vain itse joutuu elämään seurausten kanssa, jos ei lähde.

Ja yleensä yhden suhteen loppu ei ole loppuikäistä yksinäisyyttä. Yksin eivät yleensä jää ne, jotka ovat jo joskus seurustelleet. Heillä on halu ja kyky seurusteluun. Jäljellä on mahdollisesti vielä 50 vuotta, jo todennäköisyys sanoo, että siellä joku tulee vastaan. Yleensä nuorena pikemmin kuin luulikaan.

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei. Kumppanisi käyttäytyminen selvästi tuntuu sinusta pahalta.

Mitä olet tähän mennessä tehnyt? Oletko puhunut tästä asiasta hänen kanssaan silloin, kun tilanne ei ole päällä? (Jos ihminen on täysin tunteen vallassa, hänen kanssaan ei sillä hetkellä yleensä saa asiallista keskusteluyhteyttä)-

Ajattelen, että sinun on voitava kertoa, miten tunnet noissa tilanteissa ja millä tavalla toivot hänen muuttavan käytöstään kun tuollainen raivari iskee.  Tai miten koet aggressiiviset mielukuvat (esim. eksää kohtaan) . Pääsääntöisesti ihmiset pyrkivät toimimaan toisen toivomalla tavalla, jos se edistää toisen hyvinvointia, harva tahtoo tahallaan tehdä toisen elämää vaikeaksi. Usein vain tunteet ottavan vallan, mikäli ei tietoisesti opettele uusia taitoja toimimaan erilailla jatkossa.  Mikäli näin ei tapahdu, joutuu miettimään, onko suhteella mahdollisuus jatkua tällaisenaan. 

Yyh mitä lässytystä. Miten voit kuvitella että pääsääntöisesti ihmiset haluaisivat muuttaa käytöstään toisen hyvinvoinnin takia? Korkeintaan oman hyvinvointinsa - siis jos omasta käytöksestä tulee kovin aggressiivista palautetta, eikä pääse palautteen antajia pakoon, niin voi ehkä ulkoisesti sopeutua välttääkseen hyökkäykset,. 

Kuulostat todelliselta "jeesustelijalta" nimimerkkisikin perusteella. Olen itsekin kyllä kristitty, mutta myönnän ihan auliisti, ettei minulla ole mitään "rakkautta" ketään muuta kuin itseäni kohtaan. Oletan pääseväni taivaaseen ihan silkasta armosta, en siksi että olisin "hyvä ihminen". Ainoat ihmiset, joiden tunteista edes hiukan välitän, ovat omat lapseni, heistäkin vain omilla ehdoillani. En siis tanssi heidänkään pillinsä mukaan, mutta kuuntelen heitä.

Sen sijaan on ihan sama, mitä puolisoni ajattelee tekemisistäni. En ota ikinä häntä huomioon missään, hän saa luvan ottaa minut huomioon jos haluaa kanssani elää. Muista ihmisistä taas pysyttelen mielelläni kaukana, etteivät pääse esittämään minkäänlaisia vaatimuksia.

Niin, olen nainen ja äiti ja naimisissa saman miehen kanssa kohta jo 30 vuotta. Emme rakasta toisiamme, mutta emme eroa, koska Jeesus kielsi avioeron. Mieheni erityisesti tahtoo pitää tästä kiinni, enkä itsekään halua tehdä muunlaista ratkaisua ainakaan niin kauan kuin hän taipuu tahtooni sen takia. 

Mitä?

Ainakin minä koen aitoa, pyyteetöntä ja itsensä uhraavaa äidinrakkautta lapsiini.

Miestäni rakastan epätäydellisemmin mutta aidosti ja intohimoisesti kuitenkin. Olen myös yli 50.

Tämä oli surullista ja häiritsevää luettavaa.

Kaikenlaisten hullujen kanssa sitä ollaankin suhteessa. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

"miesystäväni raivoaa" riitti minulle. Ei jatkoon. Raivoaminen ei kuulu parisuhteeseen (tai muihinkaan läheisiin ihmissuhteisiin sen puoleen). Jos ihminen ei osaa aikuisena ilmaista harmistusta muuta kuin raivoamalla, joku kypsyminen on jäänyt tapahtumatta, ja se tuskin tapahtuu enää kypsällä iällä.

Mies joka raivoaa on naiselle pelottava, vaikka ei koskaan löisi. Suoran fyysisen väkivallan lisäksi on sellainen kuin henkinen väkivalta.

Lisäksi aina on olemassa jossain takaraivossa myös sen fyysisen väkivallan pelko, jos itseä isompi ja vahvempi raivoaa. Vaikka sitä ei siihen asti olisi tapahtunut vielä. On ihan terve selviytymisvaisto kyllä, eikä siitä pidäkään totutella eroon, eikä opetella turtumaan raivoamiseen. Jos niin tekee, liusuu polulle jossa ei osaa enää asettaa terveitä rajoja lainkaan ja voi tulla vaikka tapetuksi, äärimmillään.

Se miten naiset eivät lähde hakkaavan puolison luota, lähtee juuri näin. Sitä ensimmäistä rajaa on epäröity asettaa jostain syystä. On ajatellut, että ehkä tämä asia ei ole niin kriittinen, ehkä tämä ei ole deakbreaker. Väkivallan pelko pitää aina olla dealbreaker.

Rajaa ei ole asetettu, kun on pelätty jotain seurausta, eroa, yksin jäämistä, unelman menetystä, taloudellisen aseman huononnusta, mitä ihmiset ajattelevat, mitä lapset ajattelevat, häpeää yhteisön silmissä, kasvojen menetystä.

Pitää ajatella, että itse ja vain itse joutuu elämään seurausten kanssa, jos ei lähde.

Ja yleensä yhden suhteen loppu ei ole loppuikäistä yksinäisyyttä. Yksin eivät yleensä jää ne, jotka ovat jo joskus seurustelleet. Heillä on halu ja kyky seurusteluun. Jäljellä on mahdollisesti vielä 50 vuotta, jo todennäköisyys sanoo, että siellä joku tulee vastaan. Yleensä nuorena pikemmin kuin luulikaan.

Täysin samaa mieltä. Raivoava mies myös aiheuttaa sen että nainen "pienenee" ja alkaa käpertyä kuoreensa sekä muuttumaan hiljaiseksi osapuoleksi suhteessa, kun siten alistuu aina miehen raivotessa koska alitajuisesti haluaa välttää fyysistä väkivaltaa, vaikka sitä ei tapahtuisikaan. Jostain syystä tällaiset suhteet saattavat silti vuosia jatkua ja naisen oma tahto yleensä vähenee päivä päivältä. Jos heti suhteen alussa tehtäisiin selväksi että raivoaminen johtaa eroon niin ehkä mieskin tajuaisi hakea apua ja muuttaa käytöstään, mutta jos rajoja ei tehdä selväksi mies jatkaa samaa käytöstään myös mahdollisessa tulevassa suhteessaan.

Nosto, tärkeä aihe

Ap lienee ollut trulli kun katosi heti langoilta.

Naiset, lopettakaa tapailu heti ensimmäisen raivokohtauksen jälkeen. Niitä tulee nimittäin lisää ja ne pahenevat. Itse en lähtenyt. Muutimme yhteen. Heti seuraavan raivarin yhteydessä mies repi jo hiuksista. Siitä seuraavan raivarin jälkeen pahoinpiteli, silmä mustana jne. Puoli vuotta asuimme yhdessä, sitten pääsin salaa muuttamaan ystävien avustuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka usein raivoaa? Jos raivoo korkeintaan kerran kuussa eikä tuntikausia nii ok, jos raivoo useammin niin jatka eteenpäin.

"haluaisi repiä sen pään irti" ?! Ja sinulle ok. Aha.

Niinpä. Kuka uskaltaa asua ja mennä nukkumaan tuollaisia puhuvan viereen? (riippumatta siitä, keneen ne pään irtirepimispuheet kohdistuvat, tässä tapauksessa edelliseen rakkaaseen)

Tuollainen käytös juontaa lapsuudesta. Aikuisen pitää auttaa lasta oppimaan säätelemään itseään (käytöstään ja tunteitaan) ja sietämään turhautumista. Ap:n mieheltä puuttuu selvästi nämä perustaidot.

Vaihtoehtoja valintaan: 1. Mies on kroonisesti ärtyvä. 2. Väliaikaisesti ärtyvä, mutta kohdistaa sanoja vahingossa myös toiseen. 3. Hermostumiskausi, ehkä työstressi. 4. Pari kertaa hermostui. 5. Räjähdysherkkä kuumakalle.

Jätä se sika!

Vierailija kirjoitti:

No onpa kumma, että joku haluaa suhteen raivopään kanssa. Ei voi kuin ihmetellä. Olet varmaan itse samanlainen.

Tällä palstalla taitaa olla paljon jotain jakautuneesta persoonallisuudesta kärsiviä. Miksi tässä ketjussa paheksutte tunteensa näyttäviä, mutta toisessa taas paheksutte sitä jos ei koskaan suutu mistään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onpa kumma, että joku haluaa suhteen raivopään kanssa. Ei voi kuin ihmetellä. Olet varmaan itse samanlainen.

Tällä palstalla taitaa olla paljon jotain jakautuneesta persoonallisuudesta kärsiviä. Miksi tässä ketjussa paheksutte tunteensa näyttäviä, mutta toisessa taas paheksutte sitä jos ei koskaan suutu mistään?

Tää on niitä naisten "miehen pitää olla hellä mutta kovakourainen"-juttuja.

Älkää naiset suostuko huonoon kohteluun, se tuskin loppuu koskaan jos suostutte.

Raivoa takaisin ap.  Sillähän siitä pääsee.

Moro ja näkemiin.

Miten mies on selittänyt raivopäistä käytöstään kun olette asiasta puhuneet?

Miten hän reagoi, kun kerroit, että harkitset vakavasti eroa hänen sekopäisen käytöksensä takia? 

Anteeksipyyntö on itsestäänselvyys tuollaisen käytöksen jälkeen, olet tietenkin sellaisen saanut. 

Yksinkertainen neuvo siis on, että puhukaa asiasta ja ole valmis eroon jos tilanne ei radikaalisti ja välittömästi muutu.

Rakkaus ei ole sitä, että nielee loputtomasti miehen tarjoilemaa paskaa. Kyllä mieheltäkin voi ihan edellyttää ihmismäistä käytöstä.

Pakkopakkopakko! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei. Kumppanisi käyttäytyminen selvästi tuntuu sinusta pahalta.

Niin, olen nainen ja äiti ja naimisissa saman miehen kanssa kohta jo 30 vuotta. Emme rakasta toisiamme, mutta emme eroa, koska Jeesus kielsi avioeron.  JEESUS! JA pah höpöhöpö! Aikanaan keksittyjä moraalisääntöjä!

Ihmisellä on oma tahto,mutta sun tahto on laitettu sun ukon ja sun jeesuksen tahtoon ja taskuun!

Uskoo ken haluaa mutta kauheeta kiusata itseään rakkaudettomassa liitossa,hyi

Kirjoitatpa sekavasti mun viestini väliin. Kummallista psykologisointia "kumppanisi käyttäytyminen selvästi tuntuu sinusta pahalta". Se tuntuu pahalta vain silloin jos hän yrittää saada minut toimimaan oman tahtnsa mukaisesti. Aloitan kuitenkin aina silloin riidan, jonka myös voitan. Ja sehän tuntuu hyvälle. Tahtoni EI ole ukkoni taskussa, vaikka mainitsinkin, että pysyn hänen kanssaan siksi että hän haluaa. Mutta tarkoitin että jos hän ei haluaisi, niin en pystyisi pysymään, koska hän lähtisi. En halua itse tehdä eroratkaisua, koska se olisi syntiä.

Jeesuksen taskussa ihmisen tahdon täytyykin olla. Myönnän, että minulla on vähän liikaa omaa tahtoa hänen suuntaansa, mutta alistun niin paljon kuin ikinä pystyn. Taivaaseen kun kuitenkin haluan mielluummin kuin kitumaan ikuisesti helvetissä.

Niin ja siis miksi en "kituisi" tässä rakkaudettomassa liitossa? Myönnänhän toki, että käytännän asioissa toinen ihminen on usein ihan kätevä olemassa. Vaihtoehto tälle liitolle olisi täysi eristäytyminen kaikista muista ihmisistä, koska en toki ketään muutakaan rakastaisi yhtään sen enempää...