Lue keskustelun säännöt.
Miksi olen sairaalloisen lihava?
15.04.2021 |
Otan täyden vastuun omista kiloistani ja tiedän oikein hyvin, että ihan itse olen kiloni syönyt. Mutta en ole syönyt itseäni tämän kokoiseksi vain siksi, että ruoka olisi niin hyvää.
Mulla on eletyssä elämässä suht paljon kaikenlaista ikävää. Asioita, joita en ole osannut käsitellä tai joista en ole edes ymmärtänyt, että ne pitäisi käsitellä. Olen vain mennyt eteenpäin hampaat irvessä ja ajatellut jotenkin niin, että ne menneet asiat lakkaa olemasta ja vaikuttamasta minuun, jos en vain ajattele niitä. Väärin.
Sisälläni on ollut ihan jatkuva paha olo ja ahdistus näitten asioitten käsittelemättömyyden takia, ja tämän pahan olon ja ahdistuksen hoitamiseen olen käyttänyt ruokaa.
Olen myös käyttänyt lihomista suojamuurina -kukaan mies ei voi kiinnostua minusta kun olen lihava ja ruma, jolloin kukaan mies ei myöskään voi enää ikinä mua satuttaa. Minulla ei ole ollut omia rajoja tai ainakaan en ole luottanut siihen, että voisin pitää puoliani vaan olen jotenkin ajatellut, että jos joku mies musta kiinnostuu, vaikka olisi kuinka kamala mua kohtaan tahansa, olen kuin tahdoton nukke ja täysin rääkättävissä taas.
Minulla on ollut myös syömishäiriö, joka alkoi jo joskus ala-asteikäisenä. Söin päivässä kaksi näkkileipää ilman rasvaa ja join lasillisen piimää. Sen lisäksi juoksin joka päivä vähintään parin tunnin lenkkejä. Siis joskus 12-vuotiaana! Ja tätä jatkui niin pitkään, että olin jo ihan liian laiha. Jälkikäteen kuvista katsottuna en ole ollut koskaan lihava lapsi, mutta läskiksi mua haukuttiin ekaluokasta lähtien koko ala-aste aika. Tuosta on alkanut oma koko elämäni kestänyt kamppailu painoni kanssa ja täysin vääristynyt suhteeni ruokaan.
En syytä pelkästään kiusaajiani, ei kaikille koulukiusatuille käy kuten mulle kävi. Tuon kiusaamisen lisäksi elämässäni on ollut muitakin asioita, jotka on vaikuttaneet siihen, millaiseksi suhteeni ruokaan ja syömiseen on kehittynyt.
Nyt olen sairaalloisen lihava. Vuosien jojoilu, kymmenet jos ei sadat laihdutuskuurit ja elämäntaparempat on tehneet tehtävänsä. Olen lihava, koska käytän ruokaa turruttaakseni pahan oloni ja suojellakseni itseäni ihmisuhteilta. Olen lihava, koska en rakasta itse itseäni, vaan kohtelen itseäni kaltoin. Rankaisen itseäni syömättömyydellä ja sen jälkeen ahmin. Suhteeni ruokaan ei ole normaali. En syö ruokaa siksi, että saisin siitä jotain nautintoa. Syön sitä liikaa siksi, että haluan tämän pahan olon pois sisältäni ja haluan olla turvassa.
Kiitos jos jaksoit lukea. Kirjoitin tämän oikeastaan itselleni, selventääkseni omia ajatuksiani nyt, kun olen siinä pisteessä, että olen saanut tarpeekseni tästä kaikesta. Nyt kun tunnistan omat syyni, voin alkaa työstämään niitä muulla tavalla kuin syömällä. En halua syödä itseäni hautaan. Haluan itselleni terveen ja normaalin, aktiivisen elämän. En tätä tällaista, missä olen omien kilojeni vankina ja koko elämä lipuu ohitseni.
Kommentit (21)
Pahinta mitä tuossa tilanteessa voi tehdä on syömättömyys. Se johtaa aina ahmimiseen myöhemmin. Voisitko saada tapaamisen vaikka jonkun elintapaohjaajan kanssa ja voisitte katsoa hyvän ruokavalion? Katso netistä ohjeita, terveellisen ruuan ei tarvitse olla tylsän tai pahan makuista vaan se voi olla myös herkullista. Kyllä se siitä, tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävele, kävele, kävele. Se aika on pois jääkaapilta. Rauhallinen vauhti ja mukaan vain se näkkileivän pala, jos alkaa heikottaa.
Tsemppiä kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Voimia. Minulla auttoi kun aloin käymään kolme kertaa viikossa salilla ja söin intuitiivisesti kehoani kuunnellen. Mikään ei siis ollut "kielletty" ruoka. Toki siinä samalla pitää myös tehdä työtä itsensä rakastamisen saralla. Ongelmat ei ratkea vain keventymällä. Terapia varmaan auttaa, mutta itse sain paljon apua omia traumojani käsittelevästä kirjallisuudesta. Olet siellä sisällä, olet kaunis ja arvokas.
Kiitos! <3
Oisko sulla antaa jotain kirjavinkkiä? Terapiaan olisin päässyt, mutta terapeutit ovat vain niin kiven alla, ettei sellaista löytynyt enkä sitten jaksanut enää vuoden odottelun jälkeen etsiäkään.
Itseni rakastaminen ja hyväksyminen on mulla työlistalla numero ykkösenä. Ilman sitä en ikinä pääse kiloistani eroon enkä kiinni sellaiseen elämään, jonka oikeasti haluan.
Minun sairaalloisen lihavuuteni taustalla on hyvin samanlaisia syitä. Vaikea ero, masennus ja burn out. Kun ihmisellä menee tarpeeksi huonosti ja ruoka tuntuu aiheuttavan edes hetkellistä hyvänolontunnetta, niin pystyy lihomaan ihan järkyttäviä määriä lyhyessä ajassa. Ei vaan huomaa mitään ja jos huomaakin, ei jaksa tehdä asialle mitään.
Nyt olen terapian ja asioiden käsittelyn myötä saanut syömistä vähän paremmin hallintaan ja pieni osa kiloista on jo lähtenytkin. Edelleen kuitenkin tuntuu aivan kamalalta ajatella, että kehoni ei koskaan palaa ennalleen enkä ole koskaan enää kaunis. Tulee pakokauhuinen olo, kun ajattelen, että olen pilannut loppuelämäni tämän takia.
Sun teksti voisi muuten olla mun kirjoittamaa mutta syömisen tilalle alkoholin juominen tuomaan turvallisuuden tunnetta. En tiedä mikä tähän auttaisi mutta jotenkin pitäisi pääkoppa saada siihen kuntoon että olisi hyvä tai ok olla, ilman mitään pakonomaista mielihyvän hakua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni vaikutit rehelliseltä myös itsellesi .Jos kykenee olemaan rehellinen ja haluaa muutosta ja on valmis tekemään asioita toisin on vahvoilla ja apuakin saa, jos osaa hakea. Voimia sulle.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta mitä tuossa tilanteessa voi tehdä on syömättömyys. Se johtaa aina ahmimiseen myöhemmin. Voisitko saada tapaamisen vaikka jonkun elintapaohjaajan kanssa ja voisitte katsoa hyvän ruokavalion? Katso netistä ohjeita, terveellisen ruuan ei tarvitse olla tylsän tai pahan makuista vaan se voi olla myös herkullista. Kyllä se siitä, tsemppiä!
Niin totta mitä sanoit.
Mulla on tässä ajatuksena etsiskellä netistä hyvältä kuulostavia terveellisiä reseptejä ja kokeilla niitä ihan viikoittain. Haluan oppia syömään terveellistä ruokaa niin, että siitä tulee luonnollinen osa mun loppuelämää :) Aiemmista kokemuksistani tiedän, että jos menen päivästä toiseen tyylillä "kanan rintafile ja kuiva salaatti", siitä seuraa pelkkää huonoa ja takuuvarma epäonnistuminen. Siispä ei enää tylsää, askeettista ja ikävää ruokaa. Muutenkin kun mulla on ollut tapana rankaista tai palkita itseäni ruualla, niin siitä tavasta pitää päästä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun teksti voisi muuten olla mun kirjoittamaa mutta syömisen tilalle alkoholin juominen tuomaan turvallisuuden tunnetta. En tiedä mikä tähän auttaisi mutta jotenkin pitäisi pääkoppa saada siihen kuntoon että olisi hyvä tai ok olla, ilman mitään pakonomaista mielihyvän hakua.
Mä itseasiassa kirjoitin eka viestiini, että voisin kuvitella että olipa addiktion kohde mikä hyvänsä, niin fiilikset siellä sisimmässä on kumminkin samanlaiset kuin mitä mulla ruuan kanssa. Pyyhin sen kumminkin pois, kun ajattelin, että ehkä en kumminkaan voi toisten puolesta puhua, mulla kun ei ole ollut muita addiktioita kuin tämä ruoka vain.
Mä olen ns. pohjalla tämän oman tilanteeni kanssa. Jos en tee mitään, kuolen tähän. Ja se on ihan tosi asia, en liioittele. Olen siinä pisteessä, että mun on joko tehtävä täyskäännös tai luovutettava. En halua luovuttaa. Siksipä on tartuttava hirviötä sarvista ja vaan puskea läpi kaikki paskat tunteet ja ahdistukset ilman sitä ruualla turruttamista. Pakko opetella rakastamaan itseäni, mikään muu ei tähän auta.
Tsemppiä ja rohkeutta sulle päästä irti alkoholista. Mennään hetki kerrallaan. <3
Kannattaa tietysti käsitellä ikävät asiat niin että pääsee niistä yli. Itse olin samanlaisessa tilanteessa vuosituhannen alussa. Onnistuin muuttamaan elämäni ja nyt on paljon muitakin asioita joista nautin kuin syöminen. Rakastan kuitenkin ruokaa ja ruoanlaittoa. Koska ruoka on minulle tärkeää en halua luopua hyvän ruoan mausta. Käytänkin paljon aikaa siihen että etsin jatkuvasti uusia reseptejä kokkailun ohella.
Onnistuin laihtumaan sillä että syön päivässä 1800-2000 kilokaloria. Laihtuminen ei ollut mikään nopea kuuriluontoinen tapahtuma vaan tuli aikaa myöten. Nyt olen normaalipainoinen ja elämässäni on paljon muitakin iloisia asioita kuin ruoka.
Uskon että pystyt kyllä samaan kuin minäkin kun annat anteeksi niin itsellesi kuin muillekin ja alat elämään positiivisella asenteella ajan kanssa.
Oikein mukavaa kevättä ja kesää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vaikutit rehelliseltä myös itsellesi .Jos kykenee olemaan rehellinen ja haluaa muutosta ja on valmis tekemään asioita toisin on vahvoilla ja apuakin saa, jos osaa hakea. Voimia sulle.
Kiitos <3
Mun on pakko olla rehellinen itselleni, vaikka se hävettää ja tuntuu pahalta. Mutta olemalla itselleni täysin rehellinen ja ottamalla itse vastuun omista tunteistani ja teoistani, vain sillä tavalla pääsen eteenpäin tästä suosta.
Vierailija kirjoitti:
Minun sairaalloisen lihavuuteni taustalla on hyvin samanlaisia syitä. Vaikea ero, masennus ja burn out. Kun ihmisellä menee tarpeeksi huonosti ja ruoka tuntuu aiheuttavan edes hetkellistä hyvänolontunnetta, niin pystyy lihomaan ihan järkyttäviä määriä lyhyessä ajassa. Ei vaan huomaa mitään ja jos huomaakin, ei jaksa tehdä asialle mitään.
Nyt olen terapian ja asioiden käsittelyn myötä saanut syömistä vähän paremmin hallintaan ja pieni osa kiloista on jo lähtenytkin. Edelleen kuitenkin tuntuu aivan kamalalta ajatella, että kehoni ei koskaan palaa ennalleen enkä ole koskaan enää kaunis. Tulee pakokauhuinen olo, kun ajattelen, että olen pilannut loppuelämäni tämän takia.
Haluaisin sanoa sinulle, että älä ole itsellesi noin ankara. Ihan varmasti tulet vielä olemaan kaunis, olet varmasti jo nyt jonkun mielestä kaunis. Etkä ole pilannut loppuelämääsi, et todellakaan, koska sähän teet koko ajan asioita, joiden ansiosta voit koko ajan vähän paremmin kuin aiemmin!
Voimia ja tsemppiä myös sulle! Me onnistutaan tässä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sai minut parantumaan masennuksestani ja samalla suuresta ylipainostani oli se että aloin etsimällä etsimään positiivisia asioita elämääni. Ne ruokkivat toisiaan. Ihan ensimmäinen mistä sain suurta mielihyvää oli kun sain joka päivä lainata naapurin mummon koiraa ja viedä sen lenkille. Kaikki olivat onnellisia, minä, naapurin mummo ja koira. Se tuntui tosi hyvältä. Siitä se lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]
Kiitos <3
Mun on pakko olla rehellinen itselleni, vaikka se hävettää ja tuntuu pahalta. Mutta olemalla itselleni täysin rehellinen ja ottamalla itse vastuun omista tunteistani ja teoistani, vain sillä tavalla pääsen eteenpäin tästä suosta. [/quote]
Kiitoksesi tuntui hyvältä. Ihmisten auttaminen on vaikea laji. Rehellisyys itselle on vaikeaa myös minulle . Mutta yritetään
Vierailija kirjoitti:
Kiitos <3
Mun on pakko olla rehellinen itselleni, vaikka se hävettää ja tuntuu pahalta. Mutta olemalla itselleni täysin rehellinen ja ottamalla itse vastuun omista tunteistani ja teoistani, vain sillä tavalla pääsen eteenpäin tästä suosta.
Kiitoksesi tuntui hyvältä. Ihmisten auttaminen on vaikea laji. Rehellisyys itselle on vaikeaa myös minulle . Mutta yritetään
Rehellisyys vaatii paljon kanttia. Jos on kanttia olla rehellinen itselleen ja muille niin varmasti riittää kanttia laittaa elämänsä kuosiin.
Terveisin 12 vuotta raittiina ollut alkoholisti.
AP, mä voin suositella Patrik Borgin neuvoja, olen itse nyt hänen nettivalmennusryhmässä mikä kestää 6 kk ja täällä on pikkuhiljaa opeteltu syömään normaalisti, sallivasti ja intuitiivisesti. Pyritään eroon jojoilusta. Paino ei ole vielä pudonnut, mutta toivon että se alkaa laskea ajan kanssa. Olen oppinut mm syömään reilun aamiaisen ja lounaan, kasviksia puoli kiloa päivässä, lisännyt proteiinia. Olen alkanut aistia normaalia nälän tunnetta mikä oli painunut taka-alalle ja ilmeni aiemmin ahmimishimona. Pystyn pitämään kaapissa herkkuja syömättä kaikkea kerralla, tarve ahmia on hävinnyt. Joku tämän tapainen saattaisi toimia sullakin. Toivon sulle kaikkea hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä kirjoitti:
. Terapia varmaan auttaa, mutta itse sain paljon apua omia traumojani käsittelevästä kirjallisuudesta. Olet siellä sisällä, olet kaunis ja arvokas.
Kiitos! <3
Oisko sulla antaa jotain kirjavinkkiä? Terapiaan olisin päässyt, mutta terapeutit ovat vain niin kiven alla, ettei sellaista löytynyt enkä sitten jaksanut enää vuoden odottelun jälkeen etsiäkään.
Itseni haluan.
Minun ongelma oli läheisriippuvaisuus, omien rajojen tunnistamattomuus ja "itsen" kadottaminen. Pohdin miksi päädyin aina tietynlaisiin ihmissuhteisiin joista koin tulevani hylätyksi. Piti mennä lapsuuteen asti ja tunnistaa omien vanhempieni vaikutus siihen millaisella itsetunnolla olin varustettu kohtaamaan maailman. Pitkällisen prosessin jälkeen jolloin tunnistin nämä "kasvatusviat", ja vihan ja katkeruuden jälkeen alkoi henkinen kasvu ja tajuaminen siitä että voin olla itse itselleni se rakastava aikuinen joka ei koskaan hylkää. Ja että vanhemmat tekivät parhaansa omien traumojensa vaikutuksen alaisena ja heille anteeksi anto ja vastuun ottoomasta nykyhetkestä. Pois uhrimentaliteetista ja tunteesta että ei hallitse omaa elämää.
Riippuu siis vähän mitkä voisivat olla sinun alkusyyt nyt kokemiisi arvottomuuden tunteisiin, että voisin suositella tiettyä kirjallisuutta. Kannattaa kuitenkin rauhassa ottaa aikaa itsensä pohtimiselle ja syvälle menemiseen vaikka se tuntuisikin paikoin pahalta. :)
Hommaa kivoja rutiineja. Ensin yksi. Sitten lisää. Ei sen edes tarvitse olla liikuntaa, mitä vaan mikä vie ajatukset pois syömisestä.
Ei se kokonaan ylipaino-ongelmaa ratkaise, mutta auttaa kuitenkin monella tapaa myös elämänhallinnassa.
Miksi et mene terapiaan? Sun ongelmat on siinä mittakaavassa, että täällä ne ei ratkea.
Kuulostaa tutulta. Voimia. Minulla auttoi kun aloin käymään kolme kertaa viikossa salilla ja söin intuitiivisesti kehoani kuunnellen. Mikään ei siis ollut "kielletty" ruoka. Toki siinä samalla pitää myös tehdä työtä itsensä rakastamisen saralla. Ongelmat ei ratkea vain keventymällä. Terapia varmaan auttaa, mutta itse sain paljon apua omia traumojani käsittelevästä kirjallisuudesta. Olet siellä sisällä, olet kaunis ja arvokas.