Muita "riskiraskaus" kuumeilijoita?

risukasaankin:-)

Minielli, jaan täysillä tuntemukses tuosta, että isä jäi raskausmyrkytyssairaalarumbassa aika ulkopuoliseksi. Mun mieheni on nyt jälkeenpäin kelannut paljonkin sitä omaa avuttomuuden ja ulkopuolisuudenkin tunnetta. Vaikka sain Naistenklinikalla hyvää hoitoa, niin monet asiat siellä jäivät kaivelemaan. Totaalinen yksityisyyden puute, miehen huomiottamatta jättäminen jne. Mieheni on usein sanonut että hänestä tuntui että hän oli vain tiellä sairaalahenkilökunnan mielestä, vaikka mulle miehen tuki ja läsnäolo oli ihan hirveän tärkeää.

Jos tästä uudelleen raskauden niin tie käy taas Naistenklinikalla. Ajatuskin ahdistaa mutta ehkäpä nyt menee helpommin kun edes vähän tietää mitä on odotettavissa.

Ja mukavaa kuulla, että mieskin odottaa huolista huolimatta.. Sillä mä olin kyllä ihmeissäni, kuinka tosissaan ja innoissaan mies on tästä kakkosen odotuksen odotuksesta vaikka oli ollut niin yhden lapsen kannalla. Ja tosiasiahan on se, että siinä raskausmyrkytyshässäkässä tuore isi jäi aivan vaille kuulijaa ja tukea kun kaikki huoli keskittyi äidin ja vauvan terveyteen. Ei tainnut kukaan sairaalahenkilökunnastakaan tajuta kysyä kuinka isi huolineen jaksoi. Onneksi sitten pikkuhiljaa yhdessä saatiin kotona juteltua ja purettua tätä asiaa isänkin näkökulmasta. Sillä eihän sitä tiedä, vaikka toinen raskaus ja synnytys menisi vielä paremmin ja näin tuo edellinen huono kokemus nollautusi ja toisaalta myös vaikeuksiinkin osaa suhtautua eri tavalla kun on ne kertaalleen jo kokenut!

Minielli

Miehesta viela piti sanoa etta taalla "ulukomailla" missa me asutaan mies otettiin minusta hyvin huomioon, eli siis laakarit keskusteli asiallisesti hanen kanssaan ja selvitti missa mennaan, ainakin sitten kun akuutit tilanteet oli jo ohitse (akuuteissa tilanteissa mm. kun mulla tuli viikolla 27 suppareita minuutin valein, laakarit vain tekivat valttamattoman mahdollisimman nopeasti eivatka selitelleet oikein kenellekaan mitaan). Ei ole jaanyt hanelle eika itsellenikaan mitaan hampaankoloon, oikeastaan hiukan hymyilytti kun olimme eilen siella paivystyspuolella ultrassa kun olemme olleet siella NIIN monta kertaa aikaisemminkin... Mulla on noin periaatteessa siis hyva ja luottavainen mieli siella sairaalassa (siis ainakin kun en akuutisti jannita jotain tiettya ongelmaa...), koska uskon naiden ihmisten ammattitaitoon ihan kyballa. Mun perinatologi ei kylla henkilona ole erityisen "lammin" mutta koska tiedan etta han on ihan huippuasiantuntija (mm. tekee sikioille sydanleikkauksia kohdussa ja hoitaa muitakin todella eksoottisia ongelmia; mun ongelmat on hanelle ihan "small potatoes" -- lisaksi han on hoitanut taman maan kuninkaallisen perheen synnytyksia viime vuosina ;-)), niin en kylla vaihtaisi kehenkaan muuhunkaan. Naikkarilla on varmasti sama homma, tiedan etta Suomessa ainakin suurimmissa yliopistosairaaloissa on todella kansainvalisestikin korkeatasoinen raskaudenseuranta ja neonatologia.

Onko teillä kokemusta ovulaatiotesteistä? Itselläni ei ole aikaisemmin ole ollut tarvetta, mutta nyt haluttaisi raskaaksi tulla nopeasti ja tehokkaasti:-)



Jos kokemusta on, niin osaatteko suositella jotain merkkejä? Entä toimintavarmuus, bongasitteko testeillä oviksen vai menikö metsään? Luin jotain keskusteleuja tuolta ovis-palstalta ja siellä aika moni tuntui valittelevan testien toimimattomuutta ja ristiriitaisia tuloksia.

Hei kaikki "riskiraskaat"!



Olen 27-vuotias nainen ja kuumeilen toista lastani. Eka yrityskierto on meneillään ja viikon päästä suunnilleen odotellaan tuliko tulosta..



Perussairauksina mulla molemmissa lonkissa tekonivelet ja sydämessä läppävika ja epämuodostuma. Lonkkien kanssa pärjään melko hyvin ja sydän tarkassa kontrollissa vaikka omasta mielestäni se ei ikinä ole pahemmin oireillutkaan. Lisäksi ekassa raskaudessa tuli vaikea raskausmyrkytys ja keisarinleikkaus tehtiin rv 34. Ja suurin ongelma ei ollut tuo myrkytyksen tulo vaan se, että se ei leikkauksenkaan jälkeen millään meinannut poistua elimistöstä vaan verenpainetta ja valkuaista riitti vielä puolen vuoden päähän poikani syntymästä. Hassua kyllä ,aika parantaa ja nyt jälleen kovin toivon pikkuista.. Vaikka niin pahimmissa myrkytysoireissa vannoin ettei kyllä enää ikinä!



Olen rohkein mielin ja katson luottavaisena tulevaan, sillä tuo eka raskaus sujui mitä mainioimmin siihen asti kun myrkytys iski täysillä päälle ja mitään muuta kuin leikkaus ei ollut tehtävissä. Lonkkien ja sydämen kanssa ei ollut koko aikana mielestäni mitään ongelmia ja ainakaan sydämen tilanne ei suoranaisesti raskauden jälkeen ole huonontunutkaan.



Oliko teillä muilla vaikeuksia saada miestänne mukaan uuteen riskiin? Meillä mieheni oli minun tavoin alkuun sitä mieltä, että yksi lapsi on mitä mainioin lukumäärä meidän perheeseen mutta aika pian minun mielen muututtua halusi itsekin toisen. Toki ymmärrän, että hän huolehtii tavallaan vielä enemmän, koska pelkää menettävänsä minut ja vielä tulevan lapsenkin. Itse en osaa omaa vointiani niin huolehtia, kun kaikki tuntuu taas olevan ok ja verenpaineet ovat olleet nyt viimeisen puolen vuoden ajan enemmän kuin mallillaan! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin meille kaikille..



Minielli ja poika 7/07