Eron vaikutukset lapseen - Nykyajan tabuaihe

Toisilla onnistuu hyvin, toisilla on. Riippuu niin vanhemmista miten ero tapahtuu ja miten lapsiin suhtaudutaan. Oma periaatteeni on, että lapset ensin aina. Lasten isä hylkäsi lapset pikkuhiljaa eron jälkeen.

Lapset oli teini-ikäisiä kaikki eron hetkellä. Vanhin ja keskimmäinen oireilivat jonkin verran. Onneksi nyt takana päin. Lasten isästä emme puhu. En tiedä onko yhteydessä lapsiin, mutta ei ole luokseen kutsunut. Tuskin nuo enää menisikään. Melkoinen vieraantuminen tapahtunut. Kaksi vanhinta on jo täysi-ikäisiä nyt.

Poikani keski-arvo romahti koulussa ja oli hänelle vaikeaa tuo ero. Nyt aikuinen ja on isänsä kanssa enemmän tekemisissä kuin minä poikani kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän nuorten pahoinvointi on suoraa seurausta näistä minäminä ja mun onni-vanhemmista.

Lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäyminen lähti nousuun kun kansakuntamme lippulaiva päivähoitojärjestelmä alkoi valtamaa alaa. Siunaus perheestä muuttui perheen pikahuoltamikseksi jaksamisen äärirajoilla. Parisuhteet on lähinnä sukupuolten välistä sotaa, jossa kummallakin on vain niitä oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja tämän kaiken ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia. Ei yksikään nainen halua, että sanotaan ääneen ettei tasa-arvo ja enevät rahavarat (itse keksimämme ideologia) tuonutkaan sitä onnellisuutta perheisiin. Tai sitä, että pienet lapset tarvitsevat äitiään kasvaakseen terveeksi aikuiseksi.

Miten niin tabu? Koko ajanhan tämä asia on esillä mediassa, myös ne hankalat erot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän nuorten pahoinvointi on suoraa seurausta näistä minäminä ja mun onni-vanhemmista.

Lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäyminen lähti nousuun kun kansakuntamme lippulaiva päivähoitojärjestelmä alkoi valtamaa alaa. Siunaus perheestä muuttui perheen pikahuoltamikseksi jaksamisen äärirajoilla. Parisuhteet on lähinnä sukupuolten välistä sotaa, jossa kummallakin on vain niitä oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja tämän kaiken ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia. Ei yksikään nainen halua, että sanotaan ääneen ettei tasa-arvo ja enevät rahavarat (itse keksimämme ideologia) tuonutkaan sitä onnellisuutta perheisiin. Tai sitä, että pienet lapset tarvitsevat äitiään kasvaakseen terveeksi aikuiseksi.

Näin isän tyttönä sanon, että isää minä olen enemmän elämässäni tarvinnut. Äiti oli ihan ok, mutta isä parempi. Tuskin olen ainoa, joka ajattelee näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän nuorten pahoinvointi on suoraa seurausta näistä minäminä ja mun onni-vanhemmista.

Lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäyminen lähti nousuun kun kansakuntamme lippulaiva päivähoitojärjestelmä alkoi valtamaa alaa. Siunaus perheestä muuttui perheen pikahuoltamikseksi jaksamisen äärirajoilla. Parisuhteet on lähinnä sukupuolten välistä sotaa, jossa kummallakin on vain niitä oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja tämän kaiken ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia. Ei yksikään nainen halua, että sanotaan ääneen ettei tasa-arvo ja enevät rahavarat (itse keksimämme ideologia) tuonutkaan sitä onnellisuutta perheisiin. Tai sitä, että pienet lapset tarvitsevat äitiään kasvaakseen terveeksi aikuiseksi.

Minä näkisin kyllä, että tasa-arvo on tuonut paljonkin onnellisuutta perheisiin. Jos ajatellaan, että tasa-arvo vie lapsilta äidin eikä tuo mitään tilalle, niin silloinhan tasa arvo ei lainkaan koske vanhemmuutta.

Mistään muusta ei puhutakkaan näin eroavan näkökulmasta. Pelkästään tuota syyllistämistä tulee joka tuutista.

Kyllä se ero selkeyttää monesti tilannetta. Vuoroasumista en ymmärrä .se on lapselle liian stressaavaa. Lapset äidille ja sillä hyvä. Äiti on paras ja läheisin huoltaja.

Ei tämä minusta ole aiheena tabu, mutta ehkä niistä vanhempien välisistä eron jälkeisistä kielteisistä tunteista ja niiden vaikutuksista lapsiin ei edelleenkään keskustella riittävästi. Esimerkiksi tarpeettomasti tapahtuva vieraannuttaminen ja lapsen kääntäminen toista vanhempaa vastaan eivät ole ilmiönä varmastikaan sellaisia, että ne palvelevat lapsen etuja.

Vierailija kirjoitti:

Toisilla onnistuu hyvin, toisilla on. Riippuu niin vanhemmista miten ero tapahtuu ja miten lapsiin suhtaudutaan. Oma periaatteeni on, että lapset ensin aina. Lasten isä hylkäsi lapset pikkuhiljaa eron jälkeen.

Lapset oli teini-ikäisiä kaikki eron hetkellä. Vanhin ja keskimmäinen oireilivat jonkin verran. Onneksi nyt takana päin. Lasten isästä emme puhu. En tiedä onko yhteydessä lapsiin, mutta ei ole luokseen kutsunut. Tuskin nuo enää menisikään. Melkoinen vieraantuminen tapahtunut. Kaksi vanhinta on jo täysi-ikäisiä nyt.

Oma periaatteeni on että aikuisella saa olla jotain omaakin johon lapsi ei pääse väliin. Erosin jo raskaus aikana ja isää on kuljettu mukana neurtaalisti. Lapsella on ollut lupa puhua hänestä ja olen tuonut esille niitä posiivisia puolia isästä, esim hymykuopat. Täysi-ikäsyyden kynnyksellä isättömyydestäkin kipuiltiin, kun niskaan kaatui paljon muutakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän nuorten pahoinvointi on suoraa seurausta näistä minäminä ja mun onni-vanhemmista.

Lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäyminen lähti nousuun kun kansakuntamme lippulaiva päivähoitojärjestelmä alkoi valtamaa alaa. Siunaus perheestä muuttui perheen pikahuoltamikseksi jaksamisen äärirajoilla. Parisuhteet on lähinnä sukupuolten välistä sotaa, jossa kummallakin on vain niitä oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia toisiaan kohtaan ja tämän kaiken ulkopuolella on perheen lapset vailla oikeuksia. Ei yksikään nainen halua, että sanotaan ääneen ettei tasa-arvo ja enevät rahavarat (itse keksimämme ideologia) tuonutkaan sitä onnellisuutta perheisiin. Tai sitä, että pienet lapset tarvitsevat äitiään kasvaakseen terveeksi aikuiseksi.

Aivan. Isä on perheessä täysin hyödytön ja mitä nopeammin se potkaistaan perheestä pellolle, sen onnellisemmat lapset.

Minusta siitä puhutaan liian vähän, että mitä jos ei eroakaan silloin kun pitäisi ja sen vaikutuksista lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ero selkeyttää monesti tilannetta. Vuoroasumista en ymmärrä .se on lapselle liian stressaavaa. Lapset äidille ja sillä hyvä. Äiti on paras ja läheisin huoltaja.

Minun elämäni olisi ollut yhtä helvettiä, jos olisin joutunut asumaan äitini kanssa. Isä oli ainoa emotionaalinen tuki minulle. Kuitenkin tiedän, että tuohon aikaan ja isäni kotitalousvalmiuksilla minut olisi varmastikin sijoitettu eron sattuessa äidille.

Tässä muuten yksi hyvä näkökulma, joka näissä keskusteluissa harvoin nousee esiin. Kaksi kehnoakin vanhempaa yhdessä paikkaavat toistensa heikkouksia paremmin kuin yksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä minusta ole aiheena tabu, mutta ehkä niistä vanhempien välisistä eron jälkeisistä kielteisistä tunteista ja niiden vaikutuksista lapsiin ei edelleenkään keskustella riittävästi. Esimerkiksi tarpeettomasti tapahtuva vieraannuttaminen ja lapsen kääntäminen toista vanhempaa vastaan eivät ole ilmiönä varmastikaan sellaisia, että ne palvelevat lapsen etuja.

Mutta silti vaan on murtamatta tämä ällömyytti kaikesta selviävästä ja sopeutuvasta lapsesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ero selkeyttää monesti tilannetta. Vuoroasumista en ymmärrä .se on lapselle liian stressaavaa. Lapset äidille ja sillä hyvä. Äiti on paras ja läheisin huoltaja.

Minun elämäni olisi ollut yhtä helvettiä, jos olisin joutunut asumaan äitini kanssa. Isä oli ainoa emotionaalinen tuki minulle. Kuitenkin tiedän, että tuohon aikaan ja isäni kotitalousvalmiuksilla minut olisi varmastikin sijoitettu eron sattuessa äidille.

Tässä muuten yksi hyvä näkökulma, joka näissä keskusteluissa harvoin nousee esiin. Kaksi kehnoakin vanhempaa yhdessä paikkaavat toistensa heikkouksia paremmin kuin yksi.

Tuolla logiikalla on vielä parempi kun on uusperhe ja neljä vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta siitä puhutaan liian vähän, että mitä jos ei eroakaan silloin kun pitäisi ja sen vaikutuksista lapseen.

Minusta siitäkin puhutaan aika paljon, kuinka vahingollista lapsen on kasvaa alkoholistiperheessä tai väkivallan keskellä. Sehän todistetusti on haitallista lapsille ja yksiselitteisesti eron paikka.

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä minusta ole aiheena tabu, mutta ehkä niistä vanhempien välisistä eron jälkeisistä kielteisistä tunteista ja niiden vaikutuksista lapsiin ei edelleenkään keskustella riittävästi. Esimerkiksi tarpeettomasti tapahtuva vieraannuttaminen ja lapsen kääntäminen toista vanhempaa vastaan eivät ole ilmiönä varmastikaan sellaisia, että ne palvelevat lapsen etuja.

Kyllä lapsen täytyy saada tietää mikäli isä on täysi paska. Silloin hän ainakin ymmärtää että ero johtuu isästä eikä esim. Hänestä itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta siitä puhutaan liian vähän, että mitä jos ei eroakaan silloin kun pitäisi ja sen vaikutuksista lapseen.

Hyvä pointti. Olen sitä mieltä, että vanhempieni olisi pitänyt erota, kun sisarustemme kanssa olimme lapsia. Silloin olisi ollut edes mahdollisuus elää onnellista tai vähintään tasaista elämää. Nyt sitä ei ollut, koska sinnittelivät yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ero selkeyttää monesti tilannetta. Vuoroasumista en ymmärrä .se on lapselle liian stressaavaa. Lapset äidille ja sillä hyvä. Äiti on paras ja läheisin huoltaja.

Minun elämäni olisi ollut yhtä helvettiä, jos olisin joutunut asumaan äitini kanssa. Isä oli ainoa emotionaalinen tuki minulle. Kuitenkin tiedän, että tuohon aikaan ja isäni kotitalousvalmiuksilla minut olisi varmastikin sijoitettu eron sattuessa äidille.

Tässä muuten yksi hyvä näkökulma, joka näissä keskusteluissa harvoin nousee esiin. Kaksi kehnoakin vanhempaa yhdessä paikkaavat toistensa heikkouksia paremmin kuin yksi.

Tuolla logiikalla on vielä parempi kun on uusperhe ja neljä vanhempaa.

Uusperheet tilastollisesti hajoavat useammin kuin ydinperheet, joten aika epätodennäköistä on että vanhempieni sosiaalisilla taidoilla olisi syntynyt neljän vanhemman onnellista uusperhettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta siitä puhutaan liian vähän, että mitä jos ei eroakaan silloin kun pitäisi ja sen vaikutuksista lapseen.

Minusta siitäkin puhutaan aika paljon, kuinka vahingollista lapsen on kasvaa alkoholistiperheessä tai väkivallan keskellä. Sehän todistetusti on haitallista lapsille ja yksiselitteisesti eron paikka.

Perhesuhteet voivat muutenkin olla kietoutuneet ja alustavat ja näistä suhteista pitäisi erota, sillä tutkitusti lapsi ottaa omissa suhteissaan mallia omasta lapsuuden perheestään. Moni sanoo ettei edes ymmärtänyt miten rakastava ja tasa-arvoisissa suhteessa ollaan.