Nuoren poikaystävä ja suuret ruokakustannukset
Enpä osannut tällaiseen varautua. 17 v tyttären poikaystävä viettää meillä paljon aikaa ja toki ruokaa tarjotaan ja jääkaapilla saa vapaasti käydä. Sama käytäntö myös silloin, kun ovat pojan kotona. Poika on kova syömään ja jatkuvasti nälkä, tämän ymmärrän kyllä, kun on kasvava nuori. Välillä vaan tekee tiukkaa, kun ruokailut on niin suuret. Onko muilla tällaista ongelmaa?
Kommentit (226)
Eikö hän voi syödä kotona? Tai käydä syömässä isommat areriansa siellä?
Omituista luuhata toisen luona syömässä joka päivä. Menkööt 17-vuotias kölli töihin tai syökööt kotonaan.
Varsin tuttua: oma tytär seurusteli lukiolaisena samanikäisen pojan kanssa kaksi vuotta. Olivat lähinnä meillä, kun meillä oli paremmin omaa rauhaa kuin pojan luona.
Kyllähän se ruokamäärässä ja -laskussa näkyy kun syömässä on monta kertaa viikossa ylimääräinen kasvuikäinen poika.
Mutta en minäkään pitänyt järkevänä vaihtoehtona sitä, että en olisi poikaa kutsunut meidän kanssa syömään. Tein sitten paljon sellaisia helppoja perusruokia (esim makaronilaatikkoa, kinkkukiusausta jne). Näin sai kaikki mahan täyteen kohtuulliseen hintaan
Eikä siinä vielä kaikki. Jossain vaiheessa se tyttö pamahtaa paksuksi.
Vierailija kirjoitti:
Eikä siinä vielä kaikki. Jossain vaiheessa se tyttö pamahtaa paksuksi.
Niin kuin sinunkin äitisi teki.
Meillä menee miehen kanssa jo kahdestaan 200€ vkossa ruokaan. Syödään terveellisesti, ja tämä budjetti ilman ravintolassakäyntejä tai bileviikonloppuja. Syöttäisin lapsillekin terveellistä ruokaa ja jos lapsia olisi pari niin helposti menisi se 300-400€ vkossa. Joten kaipa siitä poikaystävällekin vähän jäisi, mutta korpeaisi. Ymmärrän siis tilanteen. Nytkin ärsyttää oma ehdottomuus ruoan suhteen, mutta ostan aina luomua ja kotimaista, kunnon ruokaa :D