Epävarma vai välinpitämätön mies?
Löysin mielestäni varsinaisen kultakimpaleen miehestä, jonka kanssa olemme seurustelleet reilut 3kk, tapailtu pidempään. Olemme 43 ja 42v.
Keskustelumme ovat olleet alusta lähtien niin luontevia, olemme vain yksinkertaisesti niin samalla aaltopituudella, että se tuntuu jopa pelottavalta. Olen aiemmin ollut suhteessa hyvin äkkipikaisten ja aggressiivisten miesten kanssa (toinen lasteni isä, toinen vanha ystäväni, jonka kanssa välit lämpenivät avioeroni jälkeen). Olin niin onnellinen, että tämä mies asteli elämäämme.
Mies on aivan ihana lapsiani kohtaan, hänen tyttärensä mielestäni mitä suloisin häärääjä. Mutta...kun meille tulee pienikin riita, koko maailma kääntyy ylösalaisin. Jokaisen pienenkin kinastelun aikana hän sanoo "Noniin, tämä suhde loppuu nyt tähän" tai "parempi, että erotaan", onpa joskus puhelimessa sanonut niinkin rumasti kuin "v*ttu, sä oot perseestä" ja luuri korvaan.
Jälkeenpäin tulee viesti, jossa pyytää anteeksi ja selittää, että sanoi siksi noin, koska pelkää, että jätän hänet. En ymmärrä, eikö hän juuri tuolla käytöksellä itse edesauta juuri sitä, että suhde katkeaa?! Olen kysynyt, toimiiko hän siksi noin, jotta minä jättäisin hänet, ja sen hän kiistää vahvasti eikä kuulema ikimaailmassa halua erota.
Käyttäytyykö epävarma mies noin vai onko kyse välinpitämättömyydestä? Hän varmistelee melko paljon arjessa" vieläkö sä tykkäät musta?" jne. Tänään meille tuli riitaa siitä, kun menin (mielestäni hienovaraisesti) sanomaan hänen kiukutessaan ytk-lappujensa kanssa, että" mitäpä tuumit, jos löytyisikin mieluinen työpaikka, eikä tarvitsisi enää noita työttömyyskorvaus-papereita pyöritellä ja saisit sitä kautta iloa elämään ja voisit suunnitella elämää eteenpäin?" Olen tarjonnut apuani, ehdottanut yhdessä cv:n laatimista, sitä, että rohkeasti kysyisi oppisopimuspaikkoja, koska hän haluaisi vaihtaa alaa ja oppisopimus tuntuu kiinnostavalta. Olen itse työskenellyt koulutustarkastajana ja koen, että osaisin olla aidosti avuksi. On toki ihanaa, että hän on meillä niin paljon ja auttaa minua arjessa, mutta on todella kurjaa, että minä yh:na maksan kaiken ja hän käytännössä elää ilmaiseksi. Olin noutamassa lastani bussilta tänään illansuussa ja pettymyksekseni mies olikin sillä aikaa lähtenyt meiltä pois. Ei sanaakaan minulle. En ole kuullut hänestä enää mitään, välimatkaa n. 50km. Viimeisin lause häneltä oli ennen lähtöäni, kun kysyin, voimmeko puhua, sillä en ymmärrä, mikä nyt on ongelmana, hän huusi minulle vastaukseksi "SÄ!" Ilmeisesti vanhat väkivaltakokemukset vaikuttivat minuun niin, että nousin vain sängyltä ja kävelin pois autolle lastani noutamaan. Loukkaannuin todella ja jos minä olen hänen ongelmansa, lähden hyvin mielelläni pois eikä minun kanssani tarvitse enää edes keskustella. Olen niin pettynyt ja vihainenkin, siksi kai tänne kirjoitan. En ymmärrä tätä yhtään!
Minua satuttaa, koska hän puhuu toisinaan minulle todella ikävästi. Osaan toki minäkin loukata riidellessä, mutta en koskaan hauku, nimittele enkä haistattele. Jotenkin taas pohdin ja syyllistän itseäni tästä, omista miesvalinnoistani, monesta asiasta... Tuntuu pahalta myös lasten vuoksi. Onko sitten todellinen luonne tämä, joka tulee äkisti esiin riidoissa ja silloin, kun hän ottaa kaljaa. Ottaa aika usein, kun on kotonaan, enkä pidä siitä yhtään. Ehkä pelkään, mitä siitä seuraa, exäänsä meni pettämään kaljapäissään. En vain jaksa tulla jätetyksi joka riidan aikana ja päätteeksi ja koota itseäni uudelleen ja uudelleen :(