Mikä sinua oikeasti auttoi MASENNUKSESTA eroon

Masennuksen aiheuttajan tunnistaminen voi auttaa. Traumat lapsuudesta? Pitkään kestänyt psyykkinen stressi, joka johtuu olosuhteesta? Mahdollinen biologinen ja geneettinen rasite? Yksinäisyys?

Onhan sanottu että masennus on täysin luonnollinen reaktio pitkään jatkuneeseen psyykkisesti raskaaseen tilanteeseen.

Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa masennus, mania ja normaalivaiheet vuorottelevat. Luullakseni ongelma on pikemminkin kemiallinen ja estilääkitys toimii siinä hyvin. Olen aina ollut hyvin liikunnallinen ja liikkunut myös masrnnusjsksojen aikana, jollen ole ollut katatoninen. Liikunta ei vaikuta sairauteeni mitenkään. Sen sijaan lääkkeet, terapia, säännöllinen päivärytmi, terveellinen ruoka ja rauhallinen elämä pitää vsikeat jaksot kaukana. Ketjun otsikko/aloitus antaa valheellisen viestin siitä, että masennuksrn voisi estää, tai että mielenterveysongelmat paranisivat itsehoidolla. Näin asia ei yleensä ole. Itsehoito tukee muuta hoitoa ja esim. minusta ei ole työelämään, vaikka olen nykyisin melko stabiili. Ihmissuhteet aiheuttavat minulle stressiä ja stressi laukaisee sairauden. Yritän löytää silti hyviä asioita joka päivään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä oo mikään poistanut masennustani päin vastoin vuosien varrella vain pahentunut lievä->vaikea. Masennustestistä en ole vuosiin saanut alle 40 pistettä (=vaikea masennus). Nytkin pitkällä sairauslomalla enkä tiedä tuleeko musta enää edes työkykyistä. Lääkkeitä kokeiltu lähes 10 erilaista ja nytkin syön kahta lääkettä samaan aikaan;ei vastetta. Olen lihonut yli 30 kg muutamassa vuodessa kiitos lääkkeiden aiheuttaman lisääntyneen ruokahalun. Lenkkeilen joka päivä:ei mitään vaikutusta oloon. Syön terveellisesti:ei mitään vaikutusta oloon. En enää tiedä mitä tehdä kun mikään ei auta...

Oletko saanut psykoterapiaa? Pelkkä lääkitys toimii joillakin, useampi tarvitsee lisäksi pitkän psykoterapian.

Täysin sisällötön elämä ei oloa kohenna. Pitää löytyä järkevää tekemistä.

En ole koska siihen menisi kaikki säästöni. En laita tuhansia euroja pskan jauhantaan. Olen käynyt psyk polilla useilla eri hoitajilla, psykiatreilla ja psykologeilla. Myös työterveydessä ja työpsykologilla. Samaa jauhantaa kaikkien kanssa. Kukaan ei voi sanoa tai tehdä mitään että masennukseni paranisi, mulla auttaa vain lääkitys (ei aina) mutta parhaimmillaan siedän masennustani, hyväksyn sen ja käyn töissä. Mikään määrä puhumista ei paranna yksinäisyyttä/tuo rakkautta elämääni.

Se että masennukseen suhtautuu kuin sairauteen. Siitä on ulospääsy. Jokaiselle varmasti löytyy oma keino siihen. Itselle auttoi kun annoin luvan olla sairas ja noudatin lääkärin ohjeita. Lääkitys ja itsestään huolen pitäminen. Söin terveellisesti, liikuin, kävin happihypyillä vaikka autolla jos en jaksanut liikkua. Keskityin vain siihen yhteen päivään kerrallaan. Ei ollut helppoa, terveellinen syöminen jo itsessään oli työn takana kun mieli huuti sokeria ja pikaruokaa. Tabletin tuijottaminen houkutti tuhat kertaa enemmän kuin kenkien laittaminen jalkaan. Olin kuitenkin tilivelvollinen lääkärille ja tunnollisena ihmisenä noudatin ohjeita. Reilu puoli vuotta meni kun koin olevani parantunut.

Toki kaikki jätti jälkensä, esim stressinsietokyky ei palautunut ennalleen. Eikä avioliitto, miehelle oli järkytys hoitaa lapsiin liittyvät velvollisuudet sillä aikaa. Ensin tilanne paheni mutta loppujen lopuksi avioliitto muuttui paremmaksi kuin koskaan kun mies tajusi miten iso työ siinä on yksin olla vastuussa kaikesta. Nykyään osaan ottaa vastaan apua ja tukea, puhua asioista ja avautua. Aiemmin pidin kaiken itsellä, en pyytänyt tai kokenut haluavani apua, suoritin, mittasin itseäni ahkeruudella. Hoidin omat ja muiden työt, otin murheet kannetavakseni ja annoin vain itsestäni saamatta itselle mitään. Nyt osaan olla enemmän itsekäs ja laittaa rajoja.

Koiran ostaminen. Elämä alkoi kummasti kohentua ja näyttää valoisammalta kun oli joku jonka kasvua seurata ja jonka kanssa mennä ulos.

Lähipiiri varoitteli että älä missään nimessä osta koiraa et jaksa kun et jaksa itsestäsikään pitää huolta, mutta toisinpa kävi.

Lääkkeet auttoivat minut pois masennuksesta, joka johtui työpaikkakiusaamisesta.

Lääkkeet veivät kaikki tunteet pois, ja se oli helpotus, koska tunsin vain tuskaa, kipua, pelkoa.

Liikuin kyllä, mutta se ei paljoa hetkauttanut.

Samoin tietysti masennusta pahensi ero ja tupakanpolton lopettaminen.

Silloin lopetin myös juomisen. Nyt on aikaa mennyt 20 vuotta molemmista, enkä kadu.

Kissavideot? :)

completion process, googlaa 

Vierailija kirjoitti:

Vannon psykoterapian ja itselle sopivan lääkityksen nimeen. Siis näiden kahden yhdistelmä. Sinnittelin ilman lääkitystä liian pitkään, koska olen epäluuloinen mielialalääkkeitä kohtaan. Kantapään kautta tuli oppi että ne todella auttavat kunhan se oikea lääke itselle löytyi. Omalla kohdallani se oli Brintellix 10 mg.

Kelan kuntoutuspsykoterapia ja siinä prosessissa tärkeintä on että on hyvä kemia terapeutin kanssa. Terapian myötä olen saanut uuden elämän! Olin kova urheilemaan, vaikka olin tosi pahasti masentunut, yritin liikkua pahaa oloa pois rääkkäämällä itseäni. Nyt liikun hyvin kevyesti ja armollisesti.

Pahin jakso elämässäni oli eräs kolmen kuukauden jakso, jolloin lukittauduin kotiin enkä päässyt ylös sängystä kuin 15 minuutiksi kerralla. Siitä on hiljalleen noustu ihan terveeksi ihmiseksi. Ja olen ollut lapsesta saakka voimakkaasti ahdistunut, jonka vuoksi väsyin ja masennuin. Tiedän myös että masennus kohdallani on johtunut rakkauden ja hyväksynnän puutteesta koskien omia vanhempiani. Kiintymyssuhdetraumat, ne ovat olleet suurin syy kaikkiin ongelmiini. Näitä kun on avattu ja lääkitys on auttanut jaksamaan arjessa sekä helpottanut kohtaamaan kipeitä tunteita. Siinäpä oikeastaan ne asiat kiteytettynä, jotka on ratkaisseet masennuksen ongelman.

Sama täällä, alkuun nukuin noin 20 tuntia vuorokaudessa ja jaksoin olla ylhäällä 20 minuuttia kerrallaan. Lääkitys auttoi alkuun mutta terapia auttoi kuntoutumaan työkykyiseksi. Maksoin terapian itse sillä lääkärit vain tarjosivat lääkkeitä eikä muuta apua. Onneksi olin ns. säästänyt pahan päivän varalle.  Terapia kesti vuosia mutta siitä oli onneksi hyötyä.

Olemalla paras ystävä itselleen. Kuunnella itseään mitä haluaa tehdä ja mitä ei halua. Ihan ensimmäiseksi lopettaa olemasta kynnysmattona kenellekään. Arvosta itseäsi.

Kysy itseltäsi mitä tekisit toisin jos rakastaisit itseäsi? Tärkeintä on rakastaa itseään, koska RAKKAUS on elämänvoima!