Tulevaisuudessa lasten isovanhemmat eivät ole pitkään lasten elämässä läsnä

Mummolla oli 26 lastenlasta, joskus aina nähtiin.

Eipä nuo omat isovanhemmat, 90+, pahemmin omiaan tunteneet. Hyvä että vanhempansa.

Minun vanhemmat sai minut noin 30vuotiaana. Heidän vanhempansa saivat heidät myös noin 30vuotiaana. 3/4 isovanhempaani oli kuollut, ennenkuin synnyin. Se yksi ainoa eli onneksi, kunnes olin 24v.

Eliniän odote on nykyään korkeampi, yhtä useat ei kuole alle/noin 60v, kuten minun isovanhempieni tapauksessa.

Itse sain esikoiseni 26v, toisen 29v ja kolmannen 33v. Kaikki neljä isovanhempaa on elossa ja toistaiseksi hyvässä kunnossa.

Läsnäolosta en osaa sanoa, mutta elossa ovat.

Meillä ne ei ole läsnä siksi,  koska niiden oma menojalka vipattaa. Vähän liiankin hyväkuntoisia nuo nykyajan kuuskymppiset. Rauhoittuisivat vähän, niin ehtisivät nähdä lapsenlapsia useammin kuin jouluna ja kerran kesässä.

Enpä tiedä, ensisynnyttäjien keski-ikä ~30, jolloin pienen lapsen isovanhemmat suurinpiirtein jäävät juuri eläkkeelle. Aika loistava ajoitus mielestäni, isovanhemmat ehtivät olla läsnä, mutta kuitenkin järjissään vielä. Itse olen saanut lapset 20-25 v iässä ja olen tosi tyytyväinen näin. Molemmat vanhempani ovat työelämässä (toki kohta jo jäävät eläkkeelle koska eivät itse olleet nuoria vanhempia) ja asuvat aika kaukana, miehen vanhemmatkin jonkin matkan päässä. Vähän harmihan se on, etteivät ole kerenneet olla läsnä, mutta ihan hyvin on mennyt näinkin. Tässä tapauksessa hyvä, että vielä ehtii. Vaikka olen itse halunnut lapsia nuorena, en vastusta muiden perheellistymistä vähän vanhempina ja eri tilanteissa tai jos sitä ei elämältä tahdo. Useimmille 25+(++++) onkin hyvä ikä, monella tavalla, itse kärsin nuorena vanhempana mm. ulkopuolisuuden tunteista (toki en enää kun olen jo vanhentunut) ja merkittävimmin halusta todistella asioita muille, opiskelin mm. hirveällä kiireellä ja pidin aivan liian lyhyet vanhempainvapaat vain koska kuvittelin, että minun täytyy. "Täytyi" "todistaa" "kaikille", että olen vähintään yhtä hyvä kuin kuka tahansa ja luultavasti "parempi". Huoh, olinpa kakara... ei sillä, ettei saisi olla.

Mun mummini olivat 42-vuotiaita, kun saivat vanhempani.

Silti lapseni ehti tutustua heihinkin. sen sijaan äitini ehti kuolla.

Nykyään ihmiset elää vanhaksi, ei mikään ongelma. Itse menetin isän vanhemmat ysiluokalla ja olivat jo tovin olleet ihan räähkiä. Toinen dementoitunut ja toinen halvaantunut. Ikää oli kuollessa 77 ja 78. Aivan normaali aika kuolla tuolloin 80-luvun lopussa. Ei siihen aikaan ihmiset kukkuneet täällä ysikymppiseksi ja kasikymppiset suhanneet ulkomailla. Jos joku oli 90-vuotias, sitä ihailtiin, kun on niin vanha ja oikein pidettiin ihmeenä. Nyt herranen aika joka toinen on about 95 kuollessaan.

Nyt oma isäni on 78 ja äitikin jo 73. Ei voi puhua samana päivänä heistä kuin vaikka isän vanhemmista tuossa iässä. Kumpikin matkustaa, ajaa autoa, mökkeilee yms. Hehän ovat yhtä pirtsakoita kuin edellinen sukupolvi oli kuusikymppisenä. Toki, ymmärrän, että ikä tuo krempat ja eihän kahdeksankymppinen enää jaksa sitä kuin kuusikymppinen, mutta kyllä omat lapseni todennäköisesti saavat pitää isovanhemmat ihan tuonne täysi-ikäiseksi tai melkein. Todennäköisesti isä pötkittelee tuossa hyvinkin vielä 10 vuotta ainakin ja äitistä ei varmaan pääse eroon vielä 20 vuoteen...