Tulevaisuudessa lasten isovanhemmat eivät ole pitkään lasten elämässä läsnä

Oma isäni oli nelikymppinen kun minä synnyin ja minä saan mahdolliset lapseni yli 30-vuotiaana. Voi joo olla ettei hirveän pitkää suhdetta tule isälläni ja lapsillani olemaan, mutta toisaalta isänisä eli 97-vuotiaaksi. Mistäs näitä nyt etukäteen voi tietää. 

Läsnä? Ikä ja elossaolo ei ole takuu läsnäolosta.

Ei ne ole välttämättä muutenkaan vaikka nuorena tekisi lapset. Omat lapset vailla isovanhempia, koska omat vanhemmat kuolleet keski-ikäisinä. Puolison vanhemmat eivät pidä yhteyttä lapsenlapsiinsa ollenkaan. Haluavat elää omaa elämäänsä.

Ei sitä voi aina tietää. 

Tädin miehen vanhemmat kuolivat molemmat vähän ennen häitä. Täti oli 26-vuotias. Seuraavana vuonna syntyi ensimmäinen lapsi, joka ei koskaan tavannut isovanhempiaan. Onneksi tädin vanhemmat olivat vielä pitkään hengissä. 

On täysin mahdotonta arvioida, miten tulevaisuudessa käy, koska terveydenhoito kehittyy koko ajan. On hyvinkin mahdollista, että diabetekseen, sydäntautiin yms. keksitään pysyvä hoito ja ihmiset elävät pitempään terveempinä. Tosin on myös mahdollista, että tämänhetkiset keski-ikäiset ovat sairaampia ja kuolevat nuorempina kuin vanhempansa. Vaikea sanoa, mihin suuntaan tämä kehitys menee. 

Tämähän on luonnollinen seuraus. Tuskin tulee yllätyksenä kenellekään. 

Niin no, näissä on aina vähän tuuripeliä. Itse sain lapseni 18-vuotiaana ja hänen isänsä ehti kuolla ennenkuin hän syntyikään. 

Samoin äitini kuoli, kun lapseni oli 6.

Sitten puolestaan hänen isovanhempiensa vanhemmat ovat eläneet lähes 100 vuotiaiksi.

Onhan tuo totta, että tulevaisuudessa isovanhemmat ovat vanhempia. Noin 40v kavereillani on useilla pieniä lapsia. Heidän omat vanhempansa ovat lähes kaikki juuri jääneet eläkkeelle ja ovat noin 65-vuotiaita. Auttavat paljon lastenlasten hoidossa. Kaverini eivät mitenkään voi olla 65-vuotiaina isovanhempia, todennäköisesti lähellä 8-kymppiä.

Juu ja kovin vanhojen kanssa ei voi reissailla, yökyläillä jne.

Onneksi omassa elämässä ja suvussa on toisin, koska lapsia on tehty aika nuorena ja siteet sukuun sekä isovanhempiin vahvat. Yksikään nuoripari ei joudu selviytymään omillaan - ei lasten kanssa, eikä taloudellisestikaan.

Siksi kai monilla se lisääntymisikä onkin noussut niin korkealle, kun joutuu selviytymään yksin ja menee aikaa haalia tarvittavat resurssit.

Useinkin ne lapsenlapset ovat isovanhempien elämässä vain alle kouluikäisinä kun tarvitaan hoitoapua. Sitten tulevat lapsille kaverit , ruudun tuijottaminen ja pelaaminen tärkeämmiksi, eikä isovanhempien seura enää välttämättä oikein kiinnosta.

Minusta tuli mummi 63-vuotiaana, olin vielä töissä. Nyt olen eläkkeellä, kolmas lapsenlapsi on tulossa. Tämä on ihanaa, mutta jaksaminen ei ole samaa kuin, jos olisin saanut nämä n. 50-vuotiaana. Olen itse tehnyt lapset nuorena, toisellakin ole lapsia ja tämä toinen löysi puolison vasta liki nelikymppisenä.ja kyllä, suren joskus mielessäni kulunutta 10 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo totta, että tulevaisuudessa isovanhemmat ovat vanhempia. Noin 40v kavereillani on useilla pieniä lapsia. Heidän omat vanhempansa ovat lähes kaikki juuri jääneet eläkkeelle ja ovat noin 65-vuotiaita. Auttavat paljon lastenlasten hoidossa. Kaverini eivät mitenkään voi olla 65-vuotiaina isovanhempia, todennäköisesti lähellä 8-kymppiä.

Miten niin eivät mitenkään voi olla isovanhempia 65-vuotiaina? Voivat olla vaikka jo 60-vuotiaina, jos heidän lapsensa saavat lapsia parikymppisinä.

Miten niin tulevaisuudessa? Entisaikoihin hankittiin lapsia niin kauan kuin hedelmällistä ikää kesti. Oma mummoni ollut päälle 40 saadessaan nuorimpansa, samoin oma äitini. Sukututkimuksen mukaan näitä on ollut myös aiemmissa sukupolvissa 1800-luvulla ja isätkin ovat välillä olleet yli 50-vuotiaita.

Itse olen en perinnettä jatkanut ja lopetin lapsen teon hyvissä ajoin ennen kuin 40 tuli täyteen.

Ainahan niin on ollut, että lapsia on tullut yli 40-vuotiaaksi asti. Äitini on sisarussarjansa toiseksi nuorin ja sai minut 25-vuotiaana. Mummo kuoli kun olin 16 v.

Ihmiset elävät nykyään vanhemmiksi ja terveempinä kuin viime vuosisadalla.

Väärin.

Tulevaisuudessa ihmiset elävät yhä vanhemmiksi.

Me saatiin esikoinen kaksvitosina, eipä se paljoa asiaa auttanut kun ollaan molemmat menetetty äitimme kun oltiin lapsia.

Ai tulevaisuudessa? Minun isovanhemmistani kolme ennätti kuolla niin ettei minulle jäänyt mitään muistikuvaa heistä. Siihen aikaan syöpä oli kuolemantuomio.

Vierailija kirjoitti:

Me saatiin esikoinen kaksvitosina, eipä se paljoa asiaa auttanut kun ollaan molemmat menetetty äitimme kun oltiin lapsia.

Peukutus ylöspäin ei tietenkään tarkoittanut peukkua menetyksellenne vaan juuri tuolle tosiasialle, että nämä ei aina mene minkään käsikirjoituksen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten niin tulevaisuudessa? Entisaikoihin hankittiin lapsia niin kauan kuin hedelmällistä ikää kesti. Oma mummoni ollut päälle 40 saadessaan nuorimpansa, samoin oma äitini. Sukututkimuksen mukaan näitä on ollut myös aiemmissa sukupolvissa 1800-luvulla ja isätkin ovat välillä olleet yli 50-vuotiaita.

Itse olen en perinnettä jatkanut ja lopetin lapsen teon hyvissä ajoin ennen kuin 40 tuli täyteen.

Isäni lapsuudenperheessä esikoisen ja kuopuksen välissä oli 19 vuotta, omassani 9 vuotta ja lapsillani on ikäeroa 2 vuotta. Ennen sitä oltiin isovanhempia monenikäisille lapsenlapsille, nyt tuntuu, että pikkulapsivaiheen isovanhemmuutta on muutaman vuoden verran. Mieluiten niin, että isovanhemmilla olisi silloin aikaa eivätkä olisi töissä - jos siis lastenlasten kanssa aikovat olla.

Vanhimmalla ja nuorimmalla serkullani (isän puolella) on ikäeroa 30 vuotta, joten mummi oli 56 v iästä alkaen elämänsä loppuun pienten lasten isoäiti.

Äidin isä kuoli, kun olin 8-vuotias, vaikka äiti sai minut 24-vuotiaana. Mummo kuoli, kun olin yliopistossa. En ole koskaan ollut mummolassa hoidossa, joskus vierailtiin koko perheen voimin. Omat lapseni eivät ole myöskään olleet koskaan isovanhemmilla hoidossa. Ihan hyvissä väleissä ollaan, mutta kaikilla on omat elämänsä ja menonsa.