Miten te muut kestätte ajatusta, että pitäisi tehdä töitä lähes mummoksi/papaksi saakka?

Ap voisi miettiä hetken että miten on ennen pärjätty???pitääkö joka paikasta mennä aidan alta?en yhtään ihmettele nyky suomea mikä on hukkumassa paskaan...

Nostetaas tätä.

Olisi aivan ihanaa, jos kaikki automatisoitaisi ja kaikilla olisi vapaata niin paljon kuin vain haluaisi pitää ja yhteiskunta pyörisi sitten niillä, jotka tuntevat tarvitsevansa työntekoa ollakseen onnellisia. Näitä ihmisiä nimittäin on paljon. Me laiskat ja vapaa-aikaa rakastavat ihmiset voimmekin sitten keskittyä siihen ei niin hyödylliseen tekemiseen ja jos mieli muuttuu, niin tekemään vain niitä töitä. Ihanneyhteiskunnassani kaikille annetaan saman verran elämiseen tarvittavia resursseja, eikä keneltäkään vaadita mitään. Vähän kommunistinen näkemys, tiedän.

N. 55 iässä totesin, että säästöt riittää eläkeikään asti ja lopetin työnteon. Uusi harrastusammatti opiskeluissa ajan kuluksi. Kaiken ylimääräisen laitan sileäksi, perikunnalle saa riittää tämä miljoona-asunto. Ei mene säästöt hoivamaksuihin, en tykkää enää kuluttaa sitäkään vähää mitä ennen. Jotta veroja maksaisin mahdollisimman vähän Suomeen, laitan tilit sileäksi etelän lämmössä. Takas tänne sitten, kun tassu ei nouse.

Minulla ei ole mitään mielenkiintoa edes elää niin vanhaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta valitusta ja ruikutusta! Tunnenpa itseni onnekkaaksi, kun vielä 63-vuotiaana tykkään työstäni. 2 vuoden kuluttua jään eläkkeelle. Valmistelen asioita sille mallille pikkuhiljaa.

Jos kolottaa tai on muuten jotain kremppaa, mikä haittaa työhyvinvointia, niin sitten hakeudutaan työterveyslääkärille ja hoidetaan asiat kuntoon.

Niin, ja olen eronnut, että mulla ei ole miestäkään enää riesana ja sotkemassa suunnitelmia.

Tsemppiä nyt naiset! Opiskelkaa vaikka se uusi ammatti, jokin sellainen, mikä oikeesti kiinnostaa.

Mitäs sitten kun ei vaan tiedä mitä tekisi työkseen tai opiskelisi? Olen 35v ja matapalkka-alalla, koska en tiedä mitä tehdä niin oon jämähtänyt tänne, jotta on jokin työ. Ja tiedän että samassa tilanteessa on muitakin. Paska palkka, raskas ryö, paikat rikki. Ei tätäkään kauaa jaksa, ei ole sen arvoista mikään työ että kroppani hajotan sen takia. Kesän jälkeen saa riittää ja irtisanoudun. En tiedä mitä seuraavaksi. Toivottavasti sen joskus keksii.

Mulla on ihan sama. Menin siivousalalle, koska sinne pääsi helposti ja tarvitsin rahaa. Nyt olen jämähtänyt tänne, koska minua ei kiinnosta työnteko, eikä mikään motivoi hakemaan muita töitä, koska siihen pitäisi nähdä vaivaa, mutta toisaalta vihaan tätä työtä. Oikeastaan vihaan kaikkia töitä ihan jo pelkästään siksi, että se on vapaa-ajasta pois, eikä siitä jää käteen mitään hyödyllistä rahamäärää. Pelkkä itsensä elättämiseen riittävä rahamäärä ei ole hyödyllinen. Toisaalta taas jos tekee töitä, että saisi ekstraa, niin sitten se on pois ajasta, jonka voisi käyttää muuhun kuin työntekoon. Olen vain kyynistynyt ja alkanut vihaamaan elämää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään mielenkiintoa edes elää niin vanhaksi.

Niinpä niin, helppo sanoa. Jos sairastut vakavasti niin otat heti tuon takaisin, lyön vaikka vetoa siitä.

Minulla on syövän sairastettuani intoa työskennellä vaikka kuinka vanhaksi. Jos voin olla töissä eläkeikään asti, joka minulla on lähellä 70 ikävuotta, pidän todellakin juhlat. Ihan vaan siksi että on mahtavaa jos elän sinne asti ja lisäksi niin terveenä että voin pysyä töissä! Kuolemanpelko takaraivossa saa ihmisen tykkäämään ihan tällaisista tavallisista asioista.

Kamala ajatus, mutta yritän olla ajattelematta. Mitään perintöjä ei ole tulossa ja säästämään en pysty niin paljon, että voisi oikeasti jäädä aiemmin töistä. No, ehkä sen verran saisin työelämän aikana säästettyä, että viisi vuotta aiemmin voisi jäädä pois. Mutta mieluummin aiemmin pois ja kituutus pienellä eläkkeellä kuin työelämä. En tiedä, miksi olenkin niin kuitti koko työelämään. Jää niin vähän aikaa ja energiaa töiden jälkeen millekään muulle.

Aikanaan pidin työssäkäymisestä tosi paljon. Mutta nyt on viime vuosien aikana tullut selväksi, että laiskat, alati sairaat, itsekkäät ja muiden teoilla ratsastavat, syntipukkeja etsivät sosiaaliset kouhottajat ne pärjäävät työelämässä, eivät muut. Mitään kiitosta, resursseja, lisiä tms. ei koskaan tule niille, jotka ne ansaitsisivat, vaan niille, joilla ei mitään muuta olekasn kuin aikaa istua kahvilla ja touhottaa sitä yhtä pikku juttua, minkä tekivät tai osoitella sormella jonkun "virheitä" peittääkseen omansa. Puheet ovat kovat, mutta teot vähäiset. "Minä tulen tekemään, minä tulen korjaamaan... " Mitä jos katsotaan uudelleen sitten, kun olet tuon tehnyt ja tehtäisiin päätökset faktojen, ei tyhjien puheiden pohjalta. Minäkin voin väittää luotsaavani Suomen ensi vuonna futiksen maailmanmestariksi, kun se ensi vuosi ei vielä ole täällä. Argh tätä työelämää!

Elän yksin ja teen etätöitä. Ihan mielelläni jatkaisin pitempäänkin, kun pidän työstäsi eikä siitä ole mitään stressiä. Kesäisin teen etätöitä ulkona terassilla. 

Vierailija kirjoitti:

Kamala ajatus, mutta yritän olla ajattelematta. Mitään perintöjä ei ole tulossa ja säästämään en pysty niin paljon, että voisi oikeasti jäädä aiemmin töistä. No, ehkä sen verran saisin työelämän aikana säästettyä, että viisi vuotta aiemmin voisi jäädä pois. Mutta mieluummin aiemmin pois ja kituutus pienellä eläkkeellä kuin työelämä. En tiedä, miksi olenkin niin kuitti koko työelämään. Jää niin vähän aikaa ja energiaa töiden jälkeen millekään muulle.

Aikanaan pidin työssäkäymisestä tosi paljon. Mutta nyt on viime vuosien aikana tullut selväksi, että laiskat, alati sairaat, itsekkäät ja muiden teoilla ratsastavat, syntipukkeja etsivät sosiaaliset kouhottajat ne pärjäävät työelämässä, eivät muut. Mitään kiitosta, resursseja, lisiä tms. ei koskaan tule niille, jotka ne ansaitsisivat, vaan niille, joilla ei mitään muuta olekasn kuin aikaa istua kahvilla ja touhottaa sitä yhtä pikku juttua, minkä tekivät tai osoitella sormella jonkun "virheitä" peittääkseen omansa. Puheet ovat kovat, mutta teot vähäiset. "Minä tulen tekemään, minä tulen korjaamaan... " Mitä jos katsotaan uudelleen sitten, kun olet tuon tehnyt ja tehtäisiin päätökset faktojen, ei tyhjien puheiden pohjalta. Minäkin voin väittää luotsaavani Suomen ensi vuonna futiksen maailmanmestariksi, kun se ensi vuosi ei vielä ole täällä. Argh tätä työelämää!

Ai kuinka hitsin hyvä kirjoitus! Just noin se menee! Ammattisaikuttajat saavat pomojen hyväksynnän ja tunnolliset puurtajat ei kiitoksen sanaa. Kun tunnollinen lähtee ja jäljelle jäävät puolen tunnin kahvitaukojen ja tunnin ruokataukojen pitäjät, niin sitten huomataan kuka teki ne työt. Entisessä työpaikassa PR oli kaikkein tärkein juttu eli miltä asia näyttävät ulospäin, sisältä täysin mätä koko yritys.

Kun katsoo tilastoja niin todella moni kupsahtaa ennen eläkeikää tai vähän sen jälkeen kun eläke on alkanut. Sinne meni suuret eläkkeet. Tai jos elää, niin huonokuntoisena ja kenties laitoshoidossa. Paljon nauttii hyvästä eläkkeestä. Koko elämä yhtä työntekoa ja sitten kuollaan pois.

Olen keski-ikäinen, joka on ollut päivätyössä parikymppisestä asti. Valmistuin tuplamaisterina matalapalkka-alalle ja olen siis tottunut tulemaan toimeen pienillä tuloilla. Siksipä aion jäädä eläkkeelle heti, kun mahdollista. Vaikka työni on kyllä ihan mukavaa harrastelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole mitään mielenkiintoa edes elää niin vanhaksi.

Niinpä niin, helppo sanoa. Jos sairastut vakavasti niin otat heti tuon takaisin, lyön vaikka vetoa siitä.

Minulla on syövän sairastettuani intoa työskennellä vaikka kuinka vanhaksi. Jos voin olla töissä eläkeikään asti, joka minulla on lähellä 70 ikävuotta, pidän todellakin juhlat. Ihan vaan siksi että on mahtavaa jos elän sinne asti ja lisäksi niin terveenä että voin pysyä töissä! Kuolemanpelko takaraivossa saa ihmisen tykkäämään ihan tällaisista tavallisista asioista.

Elämä kun ei ole tuntunut koskaan miltään. Jonkin asteinen masennus / MT-ongelma on minua vaivannut ihan nuoresta asti. Apua on kerran haettu tuloksetta. Olin tuolloin työtön ja ilman mitään omaisuutta. Sanottiin, että kyllä se siitä kun pääsee elämään kiinni. Ja niin tein. Opiskelin ahkerasti (palkittiin vuoden parhaasta inssityöstä) ja sain hyväpalkkaisen j& "helpon" työn.

Se, että en elä eläikään ei ole pelkkä tyhjä uhkaus vaan ihan fakta kun ottaa huomioon itsetuhoisen elämäntyylini. Ei mulla mikään kiire ole kuolla mutta, jos elämä on jo nyt paskaa, niin mitä se sitten vanhana ja heikkona on?

Juuri nyt joudun seuraamaan isäni viimeisiä vuosia ennen eläkkeelle pääsemistä ja se on kerrassaan sydäntä särkevää katsottavaa. Kroppa ihan loppu raatamisesta. Polvet väljät, olkapäät ratisee ja selkä jumissa.

Itse puurtanut 28 vuotta ja takki ollut tyhjä jo pitkään. En pidä hommastani enää oikeastaan yhtään. Ainoa motiivi on palkka joka sekään ei kummanen ole. Verottaja vie aivan liikaa. Jollakin lailla sen on vielä hyväksynyt kun ne rahat on menneet suoraan tämän maan hyvinvointiin. Nyt alkaa pinna kiristyä lisää kun on noita italioita joita pitää rahoittaa.

Todennäköisesti sairastun ennen eläkkeelle pääsyä, joten en edes mieti elämääni eläkkeellä.

T: 50- vuotias

Vierailija kirjoitti:

Pidän työstäni, joten ei suuresti huoleta. Ehkä uuden omaksuminen muuttuu myöhemmin hankalaksi, mutta ainakin vielä nautin suuresti.

Olipas ikärasistinen kommentti. Opiskelen yliopistossa ja vaihdoin uudelle alalla nyt 50- vuotiaana.

Ei ole muuta vaihtoehtoa?

Mitä sitä miettimään ja ihmettelemään, kun mikäli meinaa laskunsa maksaa ja leivässä olla, niin töitä on tehtävä. Itsellä on fyysisesti kuormittava työ, hiukan epäilen, että kroppa kantaa eläkeikään saakkakaan mutta näillähän sitä on mentävä.

Tekisin oikein mielelläni töitä vielä ainakin kymmenen vuotta, mutta valitettavasti 58-vuotiasta pitkäaikaistyötöntä kukaan ei vaikuta halukkaalta palkkaamaan.

Ap, kas kun ei se 67 tunnu enää ollenkaan miltään "mummoiältä".

Kun aikuistuu, ajatus vanhuudesta muuttuu. Alkaa mieltää vanhuudeksi yhä korkeampia ikävuosia.

Joskus parikymppisenä nelikymppinen tuntui ikälopulta. Nyt kun olen 54-vuotias, olen elämäni parhaassa vaiheessa, puolivälissä ikäänkuin.

67-vuotias on vielä ihan reipas ja hyväkuntoinen enimmäkseen.

Voi toki minkä ikäinen tahansa sairastua vakavasti ja kupsahtaakin. Ja krempat lisääntyvät iän myötä.

Mutta useimmat eläkeikäiset ehtivät elää eläkkeellä parikymmentä vuotta! Eliniänodote kun mittaa sitä, miten vanhaksi vauvan odotetaan kulloisenakin aikana elävän keskimäärin, mutta kun olet liki seitsemänkymppinen, olet jo ns. välttänyt monet loukut ja sinun elinajanodotteesi on aika lailla korkeampi kuin väestön keskimäärin.

Lisäksi sinä ap voit kyllä elintavoillasikin jossakin määrin vaikuttaa siihen, miten "mummoksi" tunnet itsesi eläkkeelle jäädessäsi.

Yksi olennainen tekijä on henkinen vireys. Mieleisen työn hommaaminen, elämänmittainen opiskelu ja uuden omaksuminen, hyvät harrastukset, tyytyväinen mieli ja ihmissuhteet - ne pitävät virkeänä.

N54

Vierailija kirjoitti:

Kun jää eläkkeelle on jo vanha, max 10 hyvää vuotta edessä, useimmilla ei niin paljoa. Mitä hyvä eläke lohduttaa kun menee hoitokodin maksuihin. Koko elämä kului töissä.

Juu ei pidä paikkaansa. Jos eläkeikä on 67 vuotta, nyt sen ikäisellä naisella on ennusteen mukaan edessään 17v ja 8 kk elämää.

https://yle.fi/uutiset/3-11032819

Näin siksi, että se odotettavissa oleva elinikä kasvaa, kun ihminen vanhenee. Keskiarvossa kun on mukana ihan lapsenakin kuolleita, mutta jos jo olet liki seitsenkymppinen, sinä olet jo ikäänkuin välttänyt sen nuorena kuolemisen.

Hoitokotiin ei pääse edes nykyään kuin erittäin huonokuntoiset vanhukset. Joten siinä vaiheessa, kun sinne pääsee, hyvästä eläkkeestä ei kyllä kamalasti enää muutenkaan nautiskella hurvittelemalla missään.

Mutta onneksi aika harva on siinä kondiksessa vielä 67-vuotiaana.

Tietysti mitä pessimistisempi möllöttelijä olet, sitä todennäköisemmin sairastut heikkoon kuntoon jo nuorempana.  Oma valinta.