Työuupumus ja miehen nuiva suhtautuminen...
Olen jo vuoden verran kipuillut työpaikkani kanssa. Unelmaposti johon mut ”headhuntattiin” mutta joka on vuosien saatossa paljastunut toimimattomaksi organisaatioksi, jota johdetaan pelolla ja mahdottomilla vaatimuksilla. Viimeiset kuukaudet olen ollut aivan loppu ja rikki, purskahdan itkuun pienimmästä ja keskittymiskyky on jossain kultakalaan verrattavissa. Muutamia muita paikkoja olen hakenut, ei ole tärpännyt - todennäköisesti sen takia että palkkatavoite on ollut liian korkea vaikka se on ollut 80% nykyisestä-
Nyt alan olla pisteessä että haluan irtisanoutua vaikka tyhjän päälle, oman terveyden takia tilanteen on pakko muuttua. Miehelle tätä purin ja hänen kommenttinsa oli kylmä: ”Tajuat kai että jos oot työtön, sun tarvii silti maksaa entinen summa yhteiselle tilille, meidän menot on aika tasaiset ja sitten sun tarvii lopettaa sun harrastukset? ” Faktana se, että olen ollut jo vuosia se paremmin tienaava osapuoli ja mm. lunastanut omalla perinnöllä yhteisomistuksessa olevan mökin.
Menin ihan hiljaiseksi, työpaikka on karmea mutta samantason hommia tuskin enää löydän ( enkä tällä hetkellä edes halua, nykyinen höykytys on syönyt elämästä kaiken innon) Sen verran mulla on säästöjä että vuoden verran pysyn säästöistä kuittaamaan oman osuuteni yhteismenoista nykytasolla. Mutta ne loppuu kyllä. Miehen ohje oli keskittyä työnhakuun ja odottaa potkuja siinä sivussa.
Kumpi tässä on kohtuuton? Selvää on, että jos lähden työttömäksi, elintaso ei voi jatkua samana, sen ymmärrän hyvin. Mutta toinen, elinikäinen harrastus maksaa noin 100€/kk enkä siitä halua luopua ennenkuin on aivan pakko. Kiinteistöjen kulut, vakuutukset, sähkö yms ei muutu mihinkään mutta esim ruokatottumukset - usein noutoruokaa- olisi pakko muuttaa. En näe tämän päättyvän millään lailla hyvin; joko poltan itseni ihan loppuun ja tulot putoaa tai irtisanoudun ja tulot putoaa. Mies ei voi minusta vaatia että nykyinen elintaso säilyy ja hänenkin on pakko sopeutua pienempiin yhteisiin menoihin. Argh! Tätä vääntöä en halunnut muutenkin ahdistavaan tilanteeseen. (Työtehtävä tai yritys ei muutu eikä esimies kuuntele, ne reitit on puitu loppuun)
Ero tarkottaisi vielä ikävämpää tilannetta, siinä menettäisin vielä säästöni osituksessa kun avioehtoa ei ole.
Kommentit (46)
Sulla sentään säästöjä joilla elää.
Mulla vastaava tilanne töissä enkä voi edes ajatellakaan tyhjän päälle heittäytymistä. Pakko kitkutella töissä kun saikkuakaan ei saa.
Sairausloma ei ole ratkaisu. Sitä saa viikoksi kerrallaan ja uupumus on palkatonta jos z-koodilla. Masennus diagnoosia en halua. Työtehtävät vain kasaantuvat lyhyen poissaolon aikana ja kuten kirjoitin, tätä on puitu ja perattu esimiehen kanssa ja vastaus on yksiselitteinen: kaikkiin asetettuihin tavoitteisiin ja mahdottomiin mittareihin vain täytyy päästä oli resursseja riittävästi tai ei. ”Tehkää tiiminä enemmän/paremmin/tehokkaammin, lisää resursseja ei tule ennenkuin tulos kasvaa” vaikka kaikki ovat aivan loppuun venytettyjä jo nyt. ap
Tuttavani irtisanoutui ennen, kuin oli uusi työ. Piti ensin lomaa muutaman viikon ja alkoi sitten etsimään töitä. Töitä, joita sitten ei löytynytkään. Oli yli viisi vuotta työttömänä ja joutui kouluttautumaan uudelle alalle ennen, kuin työllistyi uudelleen. Pelkää vieläkin jäävänsä työttömäksi uudelleen. Mene ennemmin työterveyteen. Ala tekemään osa-aikaa jos mahdollista? Ja etsi uutta työtä. Tämä on tietenkin vain minun vaatimaton mielipiteeni. Itselläni on yksi loppuun palaminen takana. Toki alani on sellainen, että pääsin helposti vaihtamaan paikkaa ja olin saikulla ennen työpaikan vaihtoa kaksi kertaa alle viikon pätkät. tästä on aikaa jo 8 vuotta ja tällä hetkellä ainakin koen voivani ihan hyvin.
Mitä jos myyt sen mökin niin saat siitä varmaan vielä pidemmäksi aikaa rahaa elämiseen?
Älä ainakaan tee mitään hätiköityä päätöstä, älä mielellään irtisanoudu ainakaan tyhjän päälle. Mene tosiaan työterveyden ja kysy neuvoa ja jonkinlaista ajatuksia selkiyttävää terapiaa. Jos vain pystyt, älä ajattele miehen sanomisia nyt. Hänkin saattoi sanoa noin vain hätäpäissään ja tarvitsee aikaa prosessoidakseen asiaa. Ei sillä, että puolustelisin häntä.
Irtisanoutuisin ja laittaisin ukon ruotuun
Tavallaan ymmärrän miestäsi, ehkä hänelläkin ensimmäinen reaktio on pelko ja purkautuu noin. Jos hän kuitenkin on aidosti tuota mieltä että haluaa rakkaansa voivan huonosti, miettisin pari kertaa yleisesti ottaen että onko mielekästä jatkaa elämää henkilön kanssa jota ei sun hyvinvointi kiinnosta.
Työuupumus on vakava asia.
Keittiö? Niin, keittiö. Keittiö? Niin, keittiö. Keittiö? Niin, keittiö?
Opettele ensin laittamaan ruokaa, myy ne ylimääräiset kiinteistöt, haasta mies oikeuteen, tee kaksi lasta ja jää yh:si. Saat muutaman vuoden miettimisaikaa.
Ja sano hänelle että olet maksanut aiemmin enemmän näistä muista jutuista että jos hän tosiaan on tuota mieltä että kaikki puoliksi niin laittaa maksaen jälkikäteen ne sun tekemät isommat suoritukset. Katso mitä vastaa siihen.
Olisit onnellinen, että sulla on hyvä ja hyvinpalkattu työ. On meitä sairaita pitkäaikaistyöttömiä, jotka saa muutaman satasen kuukaudessa. En ymmärrä, miksi ette arvosta ihanaa elämäänne.
Tuo miehen kommentti on aivan oikeutettu. Jos sinä paremmin tienaavansa olet laittanut miehen maksamaan kaikesta puolet silti, on av-logiikan perusteella nyt tilien tasauksen aika jos jättäydyn työttömäksi.
Mene terapiaan. Miehesi ei ole terapeuttisi tai elättäjäsi
Ottaisin kantaa, jos tietäisin millaisista euromääristä puhutaan. Jos ruuasta nipistäminen riittää, ei sulla ole kovin iso palkka ja sitten nipistätte ruuasta.
Onpa empatiakyvytön mies. Materialisti. Eikö aseta terveyttä etusijalle?
Taas ap aloitit tuon provoilusi, ja vielä sunnuntaiaamuna.
Heti näkee että keksittyä kuraa tulee tuutin täydeltä.
Ja sitäpaitsi sepustat aina tosi pitkät aloitukset. Rauhoitu hyvä ihminen ja lähde lenkille, kauniiseen kevätsäähän.
Vakava burnout ei ole leikin asia. Se ei ole väsymystä ja masennusta, josta parantuisi nukkumalla ja terapialla, vaan hermostollinen ongelma, josta toipuminen saattaa kestää vuosia. Tuttuni sairastui vakavaan burnoutiin ja makasi 7 kuukautta sängyssä. Samanlaisia tarinoita löytyy pilvin pimein, eivätkä kaikki ole vielä vuosienkaan jälkeen kykeneviä kokoaikaiseen työhön.
Jos jatkat samaan malliin, jossain kohtaa kehosi pettää. Silloin sillä ei ole väliä, saatko saikkua vain viikon, koska et pysty viikon jälkeen menemään töihin. Et todennäköisesti kuukauden jälkeen. Kehosi ja aivosi eivät fyysisesti kykene siihen. Miettisin siis TODELLA tarkkaan, onko tuossa työssä sinnittely sen arvoista, että pilaat elämäsi mahdollisesti vuosiksi eteenpäin. Se jos joku vaikuttaa tuloihinne, jos haluat ajatella asiaa puhtaasti taloudellisesti.
Olet vuosia ollut kypsä työhösi, et ole hakenut uutta työpaikkaa, ja nyt tämä kaikki on miehesi vikaa?
Really? Really?
Älä sotke parisuhdettasi ongelmaan, joka ei liity siihen millään tavalla. Unohda siis miehesi sanomisten ja reaktioiden miettiminen ja etsi ratkaisu oikeaan ongelmaan. Sairasloma? Virkavapaa? Uudelleenkoulutus ja aikuisopintotuki?