Työuupumus ja miehen nuiva suhtautuminen...
Olen jo vuoden verran kipuillut työpaikkani kanssa. Unelmaposti johon mut ”headhuntattiin” mutta joka on vuosien saatossa paljastunut toimimattomaksi organisaatioksi, jota johdetaan pelolla ja mahdottomilla vaatimuksilla. Viimeiset kuukaudet olen ollut aivan loppu ja rikki, purskahdan itkuun pienimmästä ja keskittymiskyky on jossain kultakalaan verrattavissa. Muutamia muita paikkoja olen hakenut, ei ole tärpännyt - todennäköisesti sen takia että palkkatavoite on ollut liian korkea vaikka se on ollut 80% nykyisestä-
Nyt alan olla pisteessä että haluan irtisanoutua vaikka tyhjän päälle, oman terveyden takia tilanteen on pakko muuttua. Miehelle tätä purin ja hänen kommenttinsa oli kylmä: ”Tajuat kai että jos oot työtön, sun tarvii silti maksaa entinen summa yhteiselle tilille, meidän menot on aika tasaiset ja sitten sun tarvii lopettaa sun harrastukset? ” Faktana se, että olen ollut jo vuosia se paremmin tienaava osapuoli ja mm. lunastanut omalla perinnöllä yhteisomistuksessa olevan mökin.
Menin ihan hiljaiseksi, työpaikka on karmea mutta samantason hommia tuskin enää löydän ( enkä tällä hetkellä edes halua, nykyinen höykytys on syönyt elämästä kaiken innon) Sen verran mulla on säästöjä että vuoden verran pysyn säästöistä kuittaamaan oman osuuteni yhteismenoista nykytasolla. Mutta ne loppuu kyllä. Miehen ohje oli keskittyä työnhakuun ja odottaa potkuja siinä sivussa.
Kumpi tässä on kohtuuton? Selvää on, että jos lähden työttömäksi, elintaso ei voi jatkua samana, sen ymmärrän hyvin. Mutta toinen, elinikäinen harrastus maksaa noin 100€/kk enkä siitä halua luopua ennenkuin on aivan pakko. Kiinteistöjen kulut, vakuutukset, sähkö yms ei muutu mihinkään mutta esim ruokatottumukset - usein noutoruokaa- olisi pakko muuttaa. En näe tämän päättyvän millään lailla hyvin; joko poltan itseni ihan loppuun ja tulot putoaa tai irtisanoudun ja tulot putoaa. Mies ei voi minusta vaatia että nykyinen elintaso säilyy ja hänenkin on pakko sopeutua pienempiin yhteisiin menoihin. Argh! Tätä vääntöä en halunnut muutenkin ahdistavaan tilanteeseen. (Työtehtävä tai yritys ei muutu eikä esimies kuuntele, ne reitit on puitu loppuun)
Ero tarkottaisi vielä ikävämpää tilannetta, siinä menettäisin vielä säästöni osituksessa kun avioehtoa ei ole.
Kommentit (46)
No etkö sä voisi jo tässä vaiheessa alkaa karsimaan kuluja, kun tilanne on tuo. Kaikki ylimenevä säästöön ja puolen vuoden tai vuoden päästä katsot tilannetta uudelleen. Tuntuu että elintaso turhan korkea nyt.
Ymmärrän myös miestä, kyllähän se itseäkin sieppaisi jos toinen vaan yhtäkkiä ilmoittaisi että lopettaa työt, ilman että on mitään realistista suunnitelmaa jatkosta. Eli en tässä pelkästään miestä syyttäisi. Toisaalta eihän tilanne voi loputtomiin tällaisenakaan jatkua, jos töissä on niin hirveä tilanne.
Kommentistasi huolimatta suosittelen sinua varaamaan ajan työterveyslääkärillesi ja lähteä tuota kautta purkamaan tilannetta.
Voitko hakea "ei niin vaativaa" työpaikkaa vielä pienemmällä palkalla? 70%
Kuulostaa, että ansaitset hyvin ja on säästöjä, niin ei sinulla nyt ihan pahin tilanne ole.
Nyt keskityt hoitamaan itsesi kuntoon.
Miten esimies voi sanoa sinulle: Tehkää tiiminä...
Tuohan pitäisi sanoa koko tiimille.
Jäisin itse ensin sairauslomalle. Tulot tippuu mutta luulisin, että hyväpalkkaisena saisit vähintään pari tonnia kuussa käteen. Pärjäisitkö sillä vähän aikaa?
Mulla on mennyt aikanaan yksi parisuhde menojaan siksi, ettei mies ymmärtänyt (tai halunnut ymmärtää) olevani henkisen jaksamisen äärirajoilla. Hän suhtautui todella nuivasti siihen, että olin sairaslomalla työuupumuksen/masennuksen takia ja etsiessäni samalla koulutustani vastaavaa työtä. Tämän nuivuuden seurauksena koin velvollisuudekseni ottaa vastaan huonosti palkattu ja minulle muutenkin huonosti sopiva työ. Erosimme pian tämän jälkeen ja kärvistelen yksinäisenä, rahattomana ja onnettomana kamalassa työssäni pari vuotta.
Onneksi tuosta on aikaa mutta silti muistan sen kammottavan tunnelman, jossa koin pakottavaa tarvetta ”ryhdistäytyä” ollessani henkisesti aivan romuna.
Onpa tylsä mies, kun ei tue sinua.
Mutta jostain kumman syystä olet hänen kanssa. Nyt lääkärille ja sitten vielä lääkärille, että hoitavat sinut kuntoon. Miehen kanssa et enää juttele kun se ei tajua mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olet vuosia ollut kypsä työhösi, et ole hakenut uutta työpaikkaa, ja nyt tämä kaikki on miehesi vikaa?
Really? Really?
Enemmänkin itse luen, että ap:n puolisolle raha on ap:n hyvinvointia tärkeämpää.
Ensin työterveyslääkärille, kerrot kaiken. Saat saikkua ja sinä aikana keskity uuden työn löytämiseen. Juttele vielä miehelle, itsekin pelästyisin jos siippa ilmoittaisi ottavansa loparit ja jäävänsä määrättömäksi ajaksi kotiin. Kerro, että terveytesi ei kestä nykymenoa ja tilanne vaan pahenee kokoajan. Sun pitää voittaa mies puolellesi ja kuuntele jos hänellä on omia ajatuksia ja ehdotuksia
Ihan mielenkiinnosta, millaiset tulot sinulla ap nyt on?
Vierailija kirjoitti:
Sairausloma ei ole ratkaisu. Sitä saa viikoksi kerrallaan ja uupumus on palkatonta jos z-koodilla. Masennus diagnoosia en halua. Työtehtävät vain kasaantuvat lyhyen poissaolon aikana ja kuten kirjoitin, tätä on puitu ja perattu esimiehen kanssa ja vastaus on yksiselitteinen: kaikkiin asetettuihin tavoitteisiin ja mahdottomiin mittareihin vain täytyy päästä oli resursseja riittävästi tai ei. ”Tehkää tiiminä enemmän/paremmin/tehokkaammin, lisää resursseja ei tule ennenkuin tulos kasvaa” vaikka kaikki ovat aivan loppuun venytettyjä jo nyt. ap
Ota se masennusdiagnoosi. Se tässä on järjetöntä, että lääkäri ei voi pidempää ( esim. 1 kuukauden sairauslomaa) kirjoittaa muuten kuin lätkäisemällä masennusdiagnoosin. En yhtään ihmettele, että miksi mielenterveysongelmat ovat korkeita tilastoissa. Oma terveys ensin, se on tärkeintä. Työpaikan, rahan tai puolisonkaan menettäminen ei ole mitään verrattuna siihen, jos menetät terveyden, työ-ja toimintakyvyn.
Mainitset itse tekstissäsi työuupumuksen, olevasi loppu ja rikki ja itkeväsi usein. Silti ilmoitat, ettei sairasloma tule kyseeseen, vaikka selkeästi olet sen tarpeessa. Mielestäni sinun ei kannata toimia hätiköiden työpaikkasi suhteen eikä irtisanoutua ainakaan tässä vaiheessa, koska olet itse sitä mieltä, ettet vastaavaa paikkaa enää tule saamaan etkä vielä ole onnistunut saamaan edes jotain väliaikaista paikkaa. Aikalisä sairaslomalla voisi auttaa hahmottamaan ongelmakohtia nykyisessä työssä ja ainakin antaa tilaisuuden levätä ja kerätä voimia. Sairasloman ajalta on mahdollista saada palkkaa, riippuen diagnoosista. Ja sitä masennusdiagnoosia on turha pelätä, siksi sitä yleensä käytetään, jotta sairausloman saa paikallisena. Toisin kuin työuupumus tms. diagnoosi. Sairaslomaa voi myös saada pidemmissä pätkissä kuin viikon jaksoissa, se riippuu lääkäristä ja tilanteestasi. Ja joka tapauksessa sitä jatketaan niin kauan, että masennus/uupumus on ohi. Jos sairasloman jälkeen edelleen töihin palattuasi olet sitä mieltä ettet jaksa tai kykene työhösi, niin sitten on aika irtisanoutua. Mutta toivottavasti niin ei käy, vaan olet saanut ratkaistua tilanteen jotenkin toisin.
Olin itse töissä firmassa, jossa meininki oli juuri tuollaista. Tulostavoitteet viety siihen pisteeseen, ettei niitä voinut saavuttaa ilman, että teki sutta ja sekundaa. Painetta tuli joka suunnasta, olo oli kuin puun ja kuoren välissä. Johto ei tehnyt mtn työntekijöiden hyvinvoinnin eteen, katsottiin vain lukuja. Onnekseni mulla oli määräaikainen työsuhde ja mua ei koskaan vakinaistettu. Ehdin olemaan tuossa firmassa 2,5vuotta. Kun työsuhteeni päättyi, oli kuin harteilta olisi nostettu 1000kg tavaraa, nukuin ensimmäisen kuukauden. Työttämänä olin n. 6kk. Hain huomattavasti kevyempään hommaan ja liksa on nyt ainakin 1000e /kk vähemmän. Mä en tuosta palkasta niinkään perusta enää, kyllä se oma mielenterveys on huomattavasti tärkeämpää kuin mikään maallinen mammona. Eihän elämässä ole mitään kivaa, kun olet 24/7 aivan kuitti työsi takia.
Suosittelen ensisijaisesti hakeutumaan työterveyteen. Ottamaan mahdollisesti sairaslomaa jos sitä vaan tarjotaan. Miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeää? Uuden työn etsiminen samalla kun on työssä joka syö kaiken energian ei ole välttämättä edes toimiva ratkaisu. Jos saatkin uuden työn, mutta olet aivan loppu, miten uuden työn opettelu ym. onnistuu? Uuden työn aloittaminen on ainakin itselle stressaavaa aikaa, kun täytyy opetella uudet asiat jne. Lomia ei ole seuraavaan vuoteen.
Jos ajaa itsensä totaaliseen burnouttiin, niin sitten onkin kivaa. Pahimmillaan sun kroppa ja pää pettää ja voi mennä jopa vuosia, että saa itsensä normaaliksi. Jos esim. masennusdiagnoosia pelkää, niin itsensä loppuun polttamisella sen kyllä tulee saamaan. Sen kaveriksi voi kehkeytyä ahdistuneisuushäiriö kuten paniikkihäiriö, uni häiriöitä, vatsa haava, ärstynyt suoli, sydänvaivoja yms.
Itseäni on aina ketuttanut ajatus, että pitäisi olla kiitollinen kun on hyväpalkkainen työ. Mulla ei kyllä ollut minkään näköisiä kiitollisuuden tunteita tuossa firmassa. Nykyään olen kiitollinen siitä, että mulla on sellainen työ johon ei oikeasti ketuta mennä. Mukavat työkaverit ja pomo.
Kumpi sulle tärkeämpää raha ja mammona sekä asema työelämässä? Tyydy vähempään ja tee uhrauksia. Omaa typeyyttäsi laitat näyttämisen halun ja pärjäämisen terveyden edelle. Odotat vielä, että mieskin kärsii itsekkyydestäsi ja pukkaat ongelman hänelle.
Tee itse ratkaisuja terveys edellä. Ihan omaa syytäsi tilanne.
Aloita sillä saikulla. Opettele tekemään ruokaa (varmaan osaat jo mutta noutoruuan sijaan tee siitä mielekäs harrastus).
Sitten hae uudelleen niihin saman alan paikkoihin. Tai jos raha ei oo niin tärkeetä niin johonkin mekaaniseen hommaan mikä on sellasta että kun oot lähtenyt töistä, työt ei pääse seuraamaan kotiin. Esim siivouksessa ei ole mikään hyvä palkka, mutta näet kätesi työn jäljen heti ja voit kuunnella esim äänikirjaa samalla :)
Vierailija kirjoitti:
Kumpi sulle tärkeämpää raha ja mammona sekä asema työelämässä? Tyydy vähempään ja tee uhrauksia. Omaa typeyyttäsi laitat näyttämisen halun ja pärjäämisen terveyden edelle. Odotat vielä, että mieskin kärsii itsekkyydestäsi ja pukkaat ongelman hänelle.
Tee itse ratkaisuja terveys edellä. Ihan omaa syytäsi tilanne.
Tätä en nyt ihan ymmärrä. Minä olisin tällä hetkellä valmis tyytymään vähempään mutta se tarkoittaa automaattisesti että mieskin joutuisi tyytymään vähempään. Ja miten tämä tilanne on oma syyni?
Sairauslomaa en edelleenkään näe minään ratkaisuna; kaikki hommat odottaa palatessa ja oman tiimin tilanne menee vielä nykyistä karmeammaksi jos mun hommat levitetään muille. Ei tietysti minun vaan työnantajan ongelma mutta käytännössä jää oman tiimini ongelmaksi sillä yksikin lisäsairausloma estää niihin mittareihin pääsyn.
Palkkaa on kysytty, se on yli 100 00€/vuosi ja työnhaku muualle on jo muutamassa keskustelussa torpattu joko a) ”ei meillä makseta pyyntösi vertaa” tai b) ”et kuitenkaan pysyisi talossa jos lähdet paljon nykyistä alemmalle palkkatasolle” Ja nämä siis olleet kiinnostavia ja sopivia tehtäviä, joissa olen pyytänyt 80% nykytuloistani. Mikään osapäivätoimi ei nykyisessä työpaikassa onnistu.
Työterveyspsykologin kanssa voisin kyllä käydä juttelemassa; ehkä se selkeyttäisi omaa ahdistunutta päätä. Ja provo huutelijoille: ei ole provo. ap
Mies kuulostaa kylmältä tyypiltä. Tietenkin on asumismenot ym, mutta miksi hän mainitsee ne erikseen oikein. Laita tilit erilleen, ei samaa.
En ota muutoin ap:n tilanteeseen kantaa, mutta sen verran sanon, että joskus on mahdollisuus valita ainoastaan huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono. Aina ei valitettavasti vain ole olemassakaan mitään hyvää ratkaisua.
Klassinen esimerkki kultaisesta häkistä. Jos olet aivan burnoutissa niin uusi työ ei sinua pelasta, sillä uusi työ kuormittaa varmasti enemmän kuin vanha, jonka jo osaat.
Ehkä tämä kriisi on valepukuinen enkeli joka karsii elämästäsi sinne kuulumattomat asiat. Mistä olisit valmis luopumaan, että saisit mukavamman elämän?
Puolisosi kommentti herätti minut kysymään, että yhteinen omaisuusko on pitänyt puolisosi rinnallasi vai rakkaus? Jospa yhteistuumin realisoisitte omaisuuttanne, jotta uusi niukempi arki voi alkaa?
Up. Onko muita perheitä, joissa elintasoa on ollut pakko laskea kun toinen uupuu?
Tulot on olleet sen verran suuret, että eikö siitä ole jäänyt käteen sen verran, että voisit sapattivuoden viettää? Miksi hakea uutta työtä heti, kun olet burnoutin partaalla. Älä kuuntele miestäsi. Mikään asia elämässä ei ole mielenterveyden menettämisen arvoinen. Jos romahdat, toipumisessa voi mennä vuosia.
Moikka ap. Jälleen kerran sun aloituksessi oli tuo yhteisomistuksessa oleva mökki.
Mutta tällä kerralla olitkin sen jo lunastanut itsellesi.
Hoh hoijaa, mitähän sieltä päästäsi vielä löytykään vastaisuudessa?