Minkä ikäisenä sait ensimmäisen kunnon työpaikan?

40-vuotiaana sain ensimmäisen vakituisen, kokoaikaisen työpaikan.

Vierailija kirjoitti:

Olen 36-vuotias, enkä ole ollut koskaan vakituisessa työssä. Nykyisessä työpaikassa olen ollut määräaikaisuuksissa 8,5 vuotta ihan taukoamatta. Joku voisi määritellä alan paskatyöksi. Itse olen viihtynyt työssäni, mutta suunnittelen vaihtavani jollekin toiselle alalle. Henkinen terveyteni ei kestä enää tätä pätkäkierrettä.

Lain mukaan sinut olisi pitänyt vakinaistaa. Ei muuta kuin vaatimaan sitä, ja sitten oikeuteen jos eivät suostu. Liitto auttaa. Irtisanomisesta saa korvauksia.

26-v, pian valmistumisen jälkeen, koulutusta vastaavaan työhön. Samalla työnantajalla edelleen nyt 10 v päästä. Hommat muuttuneet jonkin verran vaativammiksi ja palkka noussut reilun tonnin. Aluksi olin 1-2 vuotta määräaikaisena ja kyllähän se vakinaistaminen hyvältä tuntui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

41-vuotiaana! Toinen ammatti ja paljon pätkiä alla.

Minä 42-vuotiaana. Pitkä akateeminen koulutus ja pelkkiä lyhyitä pätkiä siihen asti. Vakitöitä löytyi vasta osittaisella alan vaihdolla.

Mulla täsmälleen sama! Koulutus siis tekn. tri, ja pelkkää silppua 11 vuotta väitöksen jälkeen. Lopulta vakitöihin vähän sivuun omalta alalta, ja muutto 300 km pikkupaikkakunnalle, josta en ennestään tuntenut yhtään ihmistä.

16-vuotiaana ja tämä oli -96 :) Nykyään olenkin työkyvytön jipii. 

Vielä en ole saanut

32v.

Mä olin kyllä 18v:na oikein tyytyväinen kahvilatarjoilijan paikkaani. En mä sitä edelleenkään paskaduunina pidä. Jos palkka olisi parempi, vaihtaisin takaisin.

Valmistumisen jälkeen 24 vuotiaana sain oman alan töitä ja tuosta parin vuoden päästä vakipaikan, jossa olen edelleen 10v myöhemmin. Olen siis varhaiskasvatuksen ope. Varmaan tätäkin moni pitää paskaduunina.

Tykkään suomalaisista tuonkin luonteenpiirteen vuoksi. Kahvilatarjoilijan työtä pidetään hyvänä työnä, niin minäkin pidän. Jos olet rautainen asiakaspalvelija, huolellinen ja rehellinen, olet työnantajan aarre ja asiakkaiden ilo. 

Harmi, että usean duunin arvostus ja taso on laskenut, kun siitä on tehty halpatyövoimaduuni. Esim. bussi- ja taksikuskit. Jokainen tunsi mahtavan suomalaisen kuskin, jonka kyydissä oli turvallista olla. Saisipa entiset ajat takaisin. Kyllä työnantajan kannattaa vähän maksaa hyvästä työntekijästä eikä ottaa halvinta. 

t. oman auton ostanut

20 vuotiaana eka vakipaikka. Sitä ennen kestätöitä ja pätkätöitä 14 vuotiaasta asti.

Vielä en ole saanut enkä usko, että koskaan saan. t. 40 vee

Olen 48 vuotta, enkä ole vielä ollut yhdessäkään kunnon työpaikassa.

Kaikissa on mättänyt jokin, mutta ehdottomasti suurin oivallukseni on se, että suuri osa ihmisistä

joita kutsutaan työkavereiksi ovat olleet pelkurimaisia mulkkuja.

Palkka, työajat yms. ovat toisarvoisia seikkoja arvioidessani kokonaisuutta.

Ehkä kriteerini ovat epärealistiset tai ehkä olen itse mulkku, mutta en mene enää koskaan töihin todennäköisesti, vaan elän säästöilläni.

En pilaa ainutlaatuista elämääni vapaaehtoisesti.

29-vuotiaana ensimmäinen täysi tuntinen työpaikka. Palkka bruttona 2045€/kk niin en nyt tiedä onko vieläkään sitä kunnon työtä kun en pysty itseäni elättämään.

Motivaatio alkaa olla loppu jo nyt koko työelämään. Miksi edes yrittää.

27v onnistuin pääsemään hyväpalkkaiseen koulutusta vastaavaan asiantuntijatyöhön. Opiskeluaikainen työkokemus hanttihommia matalapalkka-alalla.  Aivan oikeita töitä olivat nämä hanttihommat, kovaa työtä. Mutta "kunnon työ" merkitseekin minulle nimenomaan "hyvää työpaikkaa": palkkaus kohdillaan, työsuhde on luonteeltaan vakaa (sovittu viikkotyöaika sopimuksen ajalle), hyvät työolosuhteet (ei vituta/ahdista mennä töihin).

Hanttihommissa näistä ei juuri mikään toteutunut: palkkaus huono, sopimukset vaihtelee kiinteistä nollatuntisopimuksiksi, vahva epäluottamus työnjohdon ja työntekijöiden välillä (surkea työilmapiiri) ja joka päivä vitutti ja ahdisti mennä töihin. Työ oli kunnon työtä ja kovaa työtä, mutta työpaikka ei ollut kunnon työpaikka.

Asiantuntijatyöhön päästyäni avautui aivan uusi todellisuus. Arvostava työyhteisö, mielenkiintoista työtä miellyttävässä ympäristössä, luottamuksellinen suhde esimiesten kanssa, vapautta ja itsenäisyyttä. Lisäksi palkkakin hyvä siten, että enää ei tarvitse miettiä, mihin on varaa. Kuin yö ja päivä.

Pankista parikymppisenä, mutta sitä ennen tein opiskelujen lomien aikana sitä sun tätä ohitse tulevan ammattini.   Myöhemmin sitten muuallakin kuin pankissa koulutustani vastaavaa työtä sain tehdä, mutta sittemmin ryhdyin lasten tekemiseen, ja sen jälkeen lama oli pyyhkäissyt tietyt työnantajat hevon kuuseen, ja jouduin kiertolaiseksi alani tehtävissä, ja nyt on tilanteeni sellainen, että on tilalle tulleet krooniset sairaudet ja ikälukemani luotaantyöntävä työpaikan saantiini. En jaksaisi enää edes nykyistä työelämää, vaikka tietokoneen ohjelmia olen joskus hallinnutkin, ja on ajokortit taskussa, mutta onhan tietotekniikkakin kehittynyt ja mennyt eteenpäin koko ajan, ja olen kyllä taatusti kelkasta pudonnut jo siinäkin suhteessa. Hyvä, että hallitsen vanhasta muististani edes jotenkuten tietotekniikkaa käyttää. Ja kun muistikaan ei ole enää niin skarppi kuin nuorempana, saatika oppimiskykykään iän myötä.   En näe itseäni enää missään työpaikassa työskenteleväksi fyysisen kuntonikaan puolesta, on näet sen verran matkan varrella tullut kaikenlaista vaivaa ja särkyä kroppaani. En usko, että henkisestikään jaksaisin enää sietää työelämän pyörteissä.

Vain osa-aikaisia hommia ja palkkatukitöitä on ollut tähän mennessä.

m40