Vauva vain puolison mieliksi - kokemuksia?

Perus mies joka ei ymmärrä miten sitova ja rajoittava se pari kolme ekaa vuotta on. Ei jatkoon.

Edes koiraa ei suositella otettavaksi perheeseen jossa kaikki eivät sitä halua. Vaikka kuinka sovitaan että jonkun ei tarvitse hoitaa tms niin se vaikuttaa aivan kaikkien elämään. Vauva vielä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies jaksoin viitisen vuotta jankuttaa lapsista. Alusta asti olen sanonut etten halua lapsia ja jos hän haluaa niin se on heippa. Te jotka yritätte painostaa toista lapseen niin lopettakaa! Jos ei halua niin ei halua. Usein kuulee sitä "kyllä se mieli muuttuu kun se lapsi on siinä" no pakkohan se on siinä vaiheessa alkaa väkisin mieltään muuttamaan tai ainakin väittää niin kun se lapsi siinä jo on. Puhumattakaan kieroista jotka tahallaan salaa jättävät ehkäisyn pois. Onneksi olen itse nainen niin ei tarvitse pelätä huijatuksi tulemista näissä asioissa.

On kai niitäkin miehiä jotka muka hankkii vasektomian mutta ei sitten kuitenkaan. Jättävät vaan kertomatta naiselle.

Kun raskauden ja synnytyksen jälkeinen hormonipölly hälvenee, miehet lopettavat vastuunkannon. Isäni oli aivan samanlainen, voi että kun raskaus- ja vauva-ajan alku oli ihanaa mutta sitten kun olin sellaiset about 3 kk, alkoivat ylityöt ja omat menot kiinnostaa enemmän. Emme luonnollisesti ole väleissä ja luottamukseni miehiin on pyöreä nolla. 

Ainakin teettäisin jonkinlaisen sopimuspaperin jossa mies lupaa kantaa päävastuun lapsesta ja olla sen kanssa pitkään kotona. Miehillä on tapana lupailla kuuta taivaalta mutta kun vauva on sitten siinä niin karataan entiseen tapaan harrasteisiin tai paukutetaan ylitöitä.

Mutta oikeasti, jos molemmat ei lasta halua, sitä ei hankita. Jokaisella on oikeus syntyä toivottuna.

Niin, sinähän siinä olet vaipat housuissa ja kivuissa ehkäpä kuukausia tai vuosia synnytyksen jälkeen, tuskin tekee mieli mihinkään lähteä eli hyvin mies voi harrastaa kun sinä olet kotona vauvan kanssa.

Ihmisillä on suorastaan hämmentävän ruusuiset kuvitelmat mitä tulee lapsiin. Pidetään ihan itsestään selvänä esimerkiksi sitä, että lapsi on terve. Siitä kun voi tulla fyysisesti tai psyykkisesti kuinka sairas tahansa eikä sille voi mitään. Silloin sut on kahlittu siihen toiseen ihmiseen loppuiäksesi eikä tilaa jää välttämättä yhtään millekkään muulle. Siinä pitää olla valmis olemaan tuli mitä tuli, eli silloin sun on myös todellakin haluttava sitä lasta. Eikä olla vaan nojooo tehdään nyt ja katsotaan miten käy.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mun epäilykset miehen innostuksesta herättää se, että mies on muutenkin tosi impulsiivinen. Harrastuksia aloitetaan ja lopetataan, suunnitelmat muuttuvat lennosta jne.

Kun olemme keskustelleet miehen kanssa tästä,

hän sanoo ettei lapsen tarvi muuttaa elämää juuri. Ihan alkuun et ehkä pääse harrastamaan mutta siinäpä se kulkee sitten mukana. Ja aina sen voi viedä hoitoon. Ei kaveritkaan ole luopunut mistään lapsien takia kuulemma. Turha hänen mielestä miettiä liikaa tulevia, lapsi aluille ja mietitään sit.

Itse taas koen, että lapsi tuo valtavan vastuun elämään. Kaikki mitä mies ei ”jaksa miettiä” kaatuu mun hoidettavaksi ja mietittäväksi.

-ap

Ai kauhea, sinun ei kannata missään nimessä suostua. No ei varmasti miehen kaverit ole luopuneet mistään, käskepä sen kysyä asiaa heidän vaimoiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä suostuin ex-vaimoni haluun saada yhteinen lapsi. Vaikka tietysti rakastan lastani, joka on jo täysi-ikäinen, niin en suostuisi missään nimessä jos olisin uudestaan tuossa tilanteessa. Eli: jos et halua lasta, älä hanki niitä. Ei vaikka puoliso haluaa tai ympäristö painostaa. Vain jos itse haluat (ja tietysti se puoliso myöskin). 

Miksi et, jos uudestaan olisit samassa tilanteessa, "suostuisi missään nimessä"?? Vaikka "tietysti" rakastat lastasi?

Vauva? Mihin se sitten elämästä häviää, kun ei enää ole vauva?

Näin se on: jos et voi kuvitella tekemään se yksin, on paras olla tekemättä, koska kun tiedät että tekisit sen myös yksin, pystyt nauttimaan siitä myös kun asiat menevät väärin. Ja väärinhän menevät aina silloin tällöin. 

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa vanhemmista kiintyy lapseensa niin, että elämää ilman tuota lasta on yhtäkkiä mahdotonta ajatella. Vaikka lasta ei olisi kiihkeästi halunnutkaan. Tämä pätee erityisesti miehiin, miksei siis naisiinkin. Toinen juttu: lapsen saapumiselle on harvoin täydellistä herkeä. Aina voi hakea syitä miksei vielä. Ne ovat yhdentekeviä siinä vaiheessa kun lapsi syntyy. Koska rakkaus lapseen.

Olen kyllä eri mieltä noista sukupuolista. Monelle miehelle ei tunnu olevan mikään ongelma jättää perhettään, vaikka itse olisi alunperin enemmän niitä lapsia halunnutkin. Kun taas naiset käytännössä hoitavat ne lapset eron jälkeen - myös silloin, kun mies on halunnut lasta enemmän.